Mara Zalite: Paratiisilinnut

Suomentanut Hilkka Koskela 

Muutama vuosi sitten ilmestyi suomeksi latvialaisen Mara Zaliten omaelämäkerrallinen romaani Viisi sormea, josta kertovan bloggaukseni löydät klikkaamalla tästä. Kirja kuvaa Siperiaan kyyditetyn perheen paluuta Latviaan viisivuotiaan Laura-tytön silmin, ja se valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi latvialaiseksi proosateokseksi. 

Nyt suomeksi on ilmestynyt kirjan jatko-osa, joka sekin valittiin ilmestymisvuotenaan Latvian parhaaksi proosateokseksi. Paratiisilinnut jatkaa Lauran perheen tarinaa. Nyt eletään 1960-lukua, ja näkökulma on edelleen Lauran, joka on nyt kymmenvuotias. Edelleen hän elää omaa lapsen elämäänsä, jonka ohella hän samalla havainnoi aikuisten maailmaa ihmetellen monia lapselle käsittämättömiä asioita ympärillään. 

Lauran koko luokka on otettu mukaan pioneereihin, ja juhlallisessa valassa heidän on täytynyt vannoa olevansa valmiita taistelemaan Kommunistisen puolueen asian puolesta. Mutta mikä se sellainen asia ja taistelu sitten oikein on, se ei ole Lauralle selvinnyt: 

Entä jos Laurakin pannaan huomenna taistelemaan? Mitä hän tekee? Jos kaikki joutuvat mukaan yhtä aikaa, ei kai siinä sitten mitään. Katsoo toisista mallia. Tekee perästä. Mutta jos Laura joutuukin taistelemaan Kommunistisen puolueen asian puolesta yksinään? Mitä sitten? Mikä se asia oikein on, ja miten sen puolesta taistellaan? Nyt on myöhäistä kysyä pioneeriohjaajalta. Laura on vannonut taistelevansa. Kunpa isä tulisi pian. Hän tietää. 

Laura on hyvin perillä siitä, että venäläiset ovat tehneet heille vääryyttä; onhan hän ollut itsekin pienenä Siperiassa. Toisaalta hän on kuitenkin koulussa syötetyn neuvostopropagandan uhri. Kun Laura esimerkiksi kuulee sukulaisensa opiskelleen nuorena Pariisissa, hän kiirehtii opastamaan, ettei kukaan matkusta Pariisiin, koska se on paha paikka, jossa imperialistit yrittävät syöttää lapsille myrkytettyjä konvehteja, ja kauppojen näyteikkunoihinkin laitetaan kauniita tavaroita vain siksi, että petettäisiin neuvostoihmisiä. 

Imperialismin makuun Laurakin kuitenkin pääsee, kun tuttu merimies antaa hänelle maailmalta tuomaansa purukumia. Sitä kierrätetään luokassa, kaikki saavat pureskella sitä - ja kun he jäävät kiinni, asiasta seuraa vakava rehtorin puhuttelu, johon Laura joutuu hakemaan isänsäkin. Purukumi on kapitalismin, erityisesti maallemme vihamielisen USA:n symboli, ja koulu voi joutua vaikeuksiin, koska tällainen voidaan tulkita neuvostovastaisuuden ilmentymäksi. 

Pioneereina lapset joutuvat myös tutustumaan työelämään, jossa heille määrätään mitä kamalimpia hommia, eikä kohellukseltakaan vältytä, kun kerran lapset päästetään asialle. 

Kuten totesin jo Viidestä sormesta, lapsen näkökulma keventää mukavasti kertomusta latvialaisten elämästä Neuvostoliiton vallan alla. Zalite kuvaa Lauran elämää sekä pohdiskeluja lämmöllä ja humoristisesti. Arkisten sattumusten kautta piirtyy laajempi kuva tuon ajan Neuvosto-Latvian yhteiskunnallisesta todellisuudesta. 

Lukuelämyksen kiinnostavuutta lisää se, että teos kertoo paljon Latviasta tällaiselle lukijalle, joka ei tuosta maasta paljoa tiedä. Lisäksi alaviitteissä meille suomalaisillekin lukijoille selitetään monia paikallisia, meille tuntemattomia asioita, kuten ruokia, kirjailijoita ja milloin mitäkin.  

Paratiisilinnuissa eletään kahdessa todellisuudessa: 

 - En jaksa uskoa, että tämä on totta, Buka toistaa kyynelsilmin. 

  Tämä on ja ei ole totta. Jokirannan vanha ruokapöytä, uunin lämpö ja makeat tuoksut, naisten iloinen jutustelu ja leikinlasku ovat totta, mutta tuo todellisuus on vain keittiön kokoinen. Ulkona on toinen todellisuus. Paljon suurempi ja aivan erilainen. Jos tätä pientä todellisuutta ei olisi, suurta olisi paljon vaikeampi kestää. 

Lukiessani ihailin myös suomentaja Hilkka Koskelan taitavaa ja ilmeikästä kielenkäyttöä. Hänen tekstiään oli ilo lukea. 

Arktinen Banaani 2021 

399 sivua 

Alkuteos: Paradizes putni 2018 

Kansi: Janis Esitis, Maris Garjanis ja Pekka Niemi 

Vuoden 2021 parhaita lukuelämyksiä

Tapaninpäivän tunnelmia 26.12.2021

On tullut aika jakaa tämän vuoden parhaita lukuelämyksiäni - eli tänä vuonna luetuista kirjoista itselleni syystä tai toisesta merkittävimpiä. 

Aikaisempina vuosina olen yrittänyt valita joka kategoriaan viisi kirjaa, mutta nyt pariin kategoriaan ei ollut juuri ollenkaan tunkua ja toisista taas oli vaikea karsia, joten määrät vaihtelevat. Näköjään olen lukenut tosi vähän tietokirjoja ja ulkomaisia romaaneja, koska niistä ei ole paljon sanomista. 

Muun muassa seuraavanlaisista kirjoista olen tänä vuonna nauttinut: 

Kotimaiset romaanit: 

Elina Hirvonen: Punainen myrsky. WSOY 2019. 

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa. WSOY 2020. 

Rosa Liksom: Hytti nro 6. WSOY 2011. 

Anja Snellman: Parvekejumalat. Otava 2010. 

Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä. WSOY 2018. 

Johanna Venho: Syyskirja. WSOY 2021. 

Ulkomaiset romaanit: 

Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri. Kustantamo S&S 2021. 

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa. Gummerus 2015. 

Dekkarit / trillerit: 

Jane Harper: Kadonnut mies. Tammi 2021. 

Mikko Kalajoki: Velkakirja. Otava 2021. 

Martta Kaukonen: Terapiassa. WSOY 2021. 

Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen. Like 2021. 

Tuula T. Matintupa: Mirjami Doe. Kustannus-Mäkelä 2021. 

Qiu Xiaolong: Punapukuiset naiset. Otava 2009. 

Runot: 

Irja Hiironniemi: Huuda minut kotiin. Herättäjä-Yhdistys 1981. 

Jaakko Hämeen-Anttila (toim. ja suom.): Vain ääni jää - Runoja Iranista. WSOY 2006. 

Pablo Neruda: Kysymysten kirja. Loki-Kirjat 1999. 

Pablo Neruda: Andien mainingit. Tammi 1972.  

Katri Vala: Onnen lupauksia. Minerva 2018. 

Tietokirjat: 

Tomi Kontio: Kansallispuistojen kutsu. Avain 2020. 

Latifa: Kätketyt kasvot - Neljä vuotta talibanien ikeen alla. WSOY 2002. 

Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias. WSOY 2003. 

Kristilliset kirjat: 

Maarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus - Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. 

Craig Groeschel: Winning the War in Your Mind - Change Your Thinking, Change Your Life. Zondervan 2021. 

Craig Groeschel: Dangerous Prayers. Zondervan 2020. 

Erkki Leminen: Armo kuuluu sulle juuri. Karas-Sana 1982. 

Teuvo V. Riikonen: Armollinen erämaa. Katharos 2009. 

Thelma Sangster: Revitty huntu. Päivä 1985. 

Patricia St. John: Until the day breaks... The life and work of Lilias Trotter. Pioneer missionary to Muslim North Africa. OM Publishing 1990. 

Tässäpä niitä - kirjailijoiden sukunimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Paljon muitakin hyviä kirjoja vuoden varrelle on mahtunut. Varsinkin kristilliselle listalle olisi ollut niin paljon tulijoita, että jouduin hiukan karsimaan. 

Tänä vuonna olen lukenut vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Milloin mistäkin syystä lukemaan keskittyminen on ollut vaikeaa, ja blogitauonkin pidin kesällä. Silloin luin kyllä muutamia kirjoja, joista en myöhemminkään blogannut. 

Nyt minulla olisi kovasti lukuintoa, jos vain keskittymiskykyä riittää. Toivonkin itselleni ja teille muille kirjarikasta tulevaa vuotta 2022! Lämmin kiitos kanssabloggaajille ja muille blogini seuraajille tästä kuluneesta vuodesta! 

Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta

Vielä ehdin blogata tästä Anu Patrakan kolmannesta Rui Santos -dekkarista ennen kuin siirryn joulun viettoon. Kirja on ilmestynyt pari vuotta sitten, ja sen kansilehdellä on näköjään siteerattu myös minun blogiani. Hauska yllätys! Vaikka se mitä olin sanonut ei mitään erityisen syvällistä ajattelua edustanutkaan. 

Minulla oli siis ollut luvattoman pitkä tauko Anu Patrakan dekkarien lukemisessa, joten nyt luettavaa riittää vielä parin muunkin kirjan verran, koska sarjassa on ilmestynyt kai jo viisi osaa. Hyvä niin, koska Portugaliin sijoittuvia dekkareita lukee kyllä mielellään jo ympäristönkin takia. 

Tällä kertaa idyllisessä portugalilaiskylässä vuoden verran asunut suomalainen taiteilija Rafael Pikijoki katoaa salaperäisesti aamun uintiretkellään. Häntä ei löydy merestä eikä mistään muualtakaan, mutta sen sijaan sinä samana aamuna tuolta samalta rannalta löytyy paikallisen miehen ruumis. Mistä on kysymys? 

Rui Santos ei ehdi pitkään tutkia tapausta, kun myös Rafaelin vaimo Pia katoaa yhtä mystisesti. Mitä hänelle tapahtui? Kuka lopulta teki ja mitä? 

Tarina pyörii taiteen ja rahan ympärillä intohimoakaan unohtamatta. Jos taidemaailmaan ja Portugaliin sijoittuva dekkari kiinnostaa, Syyllisyyden ranta sopii sinulle. Rikoksen ratkomisen ohella lukija pääsee seuraamaan myös Rui Santosin rakkaussuhteen kehitystä. Kirja on mukaansatempaavaa ja viihdyttävää luettavaa; se herätti kiinnostukseni heti ensimmäiseltä sivulta lähtien, ja kiinnostus myös säilyi loppuun asti. Nyt täytyykin jatkaa uudella innolla Patrakan dekkarien parissa. 

Läppärissäni on näköjään vaihteeksi jotain vikaa, joten kiirehdin lopettamaan vielä kun voin. Pitemmittä puheitta hyvää joulua - ja myös kirjarikasta joulua niille, jotka ehtivät jouluna lukea, toisin kuin minä. 

Into Kustannus 2019 

277 sivua 

Kansi: Perttu Lämsä  

Kirjasta ovat bloganneet myös 

Kirjojen kuisketta 

Hemulin kirjahylly 

Anun ihmeelliset matkat 

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Ostin tämän Tommi Kinnusen romaanin itselleni joululahjaksi; joulut ja syntymäpäivät ovat nimittäin päteviä tekosyitä lahjoittaa itselleen kirjoja. Onneksi kirja onkin nyt omana, sillä se oli niin upea, että siihen palaa varmasti mielellään myöhemminkin. Ja vaikka tämä olikin joululahja, en ollenkaan aikonut säästää sitä jouluksi - silloin en edes ehdi lukea, vaikka kaikki muut kirjaihmiset aina hehkuttavat ainakin somessa, miten he sitten jouluna vain nautiskelevat ja lukevat. No, ehkä minä sitten luen aivan tarpeeksi aina muulloin. 

Ei kertonut katuvansa on historiallinen romaani toisen maailmansodan päättymisen ajalta. Viisi saksalaisten sotilaiden mukana Norjaan päätynyttä suomalaista naista vapautuu norjalaiselta vankileiriltä, jonne he joutuivat, vaikka olivat vain hoitaneet sairaita, kaataneet korviketta kanttiinissa, lausuneet runoja, viihdyttäneet miehiä ja kuka mitäkin. Mutta kaikella tällä he olivat tietenkin olleet mukana mahdollistamassa saksalaisten tekoja. 

Irene, Siiri, Katri, Aili ja Veera onnistuvat pääsemään Suomen rajalle, josta alkaa pitkä ja raskas jalkapatikka poltetun Lapin halki kotia kohti. Naiset eivät tiedä, mistä saavat syötävää ja mistä suojaa yöksi, mutta he syövät silloin, kun jotain löytyy. He ovat öin ja päivin luonnon ja säiden armoilla, kastuvat sateissa, palelevat, nukkuvat missä sattuu. Teiden varsilla on varottava miinoja, ja kun asutusta alkaa tulla vastaan, melkein kaikki on poltettu. 

Vasta tänään hän oli ymmärtänyt, miten paljon matkaa oli edessäpäin. Kuinka monta yötä he vielä makaisivat märässä maassa? Sama tuo, sillä takaisinkaan ei enää kannattanut palata. Moni matka jäisi alkamatta, moni suuri päätös tekemättä, jos etukäteen tietäisi vaivan määrän. 

Naiset joutuvat myös pelkäämään mahdollista ihmisten kohtaamista. He ovat nyt saksalaisten huoria, vihattuja ja halveksittuja, ja heidän vankileirillä kerityt päänsä kertovat karua kieltään siitä, mistä he ovat tulossa. Mitä heille tehtäisiin ehkä jo matkalla ja viimeistään perillä kotona? Minkä tarinan he siellä kertoisivat, miten selittäisivät saksalaisten matkaan lähtemisensä? Tulevaisuus on tuntematon. Turvallisinta on lopulta sittenkin tien päällä, menneen ja tulevan välimaastossa. 

Syyllisyys kasvoi Irenen sisällä. Yhä useammin hän huomasi ajatuksiensa palaavan siihen, kuinka paljon hän itse oli vastuussa siitä, että nämä seudut olivat muuttuneet tuhkaksi. Hänhän oli tarjoillut korviketta ja kauniita hymyjä niille, jotka toivat pohjoiseen pahuuden. 

Kinnusen vaellusromaani on upea kuvaus selviytymisestä luonnon armoilla Lapin karun kauneuden keskellä. Kinnunen kuvaa taitavasti naisten mielenmaisemaa: häpeää, syyllisyyttä ja tuntemattoman tulevaisuuden pelkoa. Millaista on, kun sekä takana että edessä on jotain niin vaikeaa, että helpointa on olla tien päällä keskellä ei mitään, vaikka matkanteko onkin loputonta ja uuvuttavaa. 

Kirja on niin koukuttava, että lukemista ei juuri malttanut keskeyttää. Suosittelen lämpimästi niille, jotka eivät ole tätä vielä lukeneet! 

WSOY 2020 (lukemani pokkari 2021)

351 sivua 

Kansi: Martti Ruokonen 

Tästä kirjasta ovat monet bloganneet. En jaksa nyt linkittää mitään, mutta googlettamalla löytyy. 

Leena Kaartinen: Lääkärinä Afganistanissa - Mutaklinikan arkea ja juhlaa

Leena Kaartinen on toiminut pitkään lääkärinä Afganistanissa. Hän on kirjoittanut kirjoja sekä Afganistanista että Etiopiasta, jossa hän on myös työskennellyt. Omassa hyllyssäni on kaksi Afganistanista kertovaa Kaartisen kirjaa, jotka olen jo kauan aikonut lukea. Tämä nyt lukemani Lääkärinä Afganistanissa kertoo hänen ensimmäisestä työkaudestaan siellä 1970-luvulla. 

Kirja on ohut ja luvut lyhyitä, mutta täynnä asiaa. Kiinnostavasti Leena Kaartinen kuvaa tutustumistaan kutsumuksensa maahan. Hän työskenteli maan keskiosan vuoristoseudulla köyhien ja hyljeksittyjen hazaroiden parissa. Siellä vuoristossa talvi oli pitkä ja ankara: lumi eristi alueen muusta maasta viiden kuukauden ajaksi, ja pakkasta saattoi olla parikymmentä astetta (ja ehkä enemmänkin, jos en väärin muista). Kylien köyhillä asukkailla ei välttämättä ollut kaikilla edes kenkiä tai käsineitä, eikä toki vaatteitakaan kovin paljon. Miten ihmeessä he selvisivätkin noin jäätävistä talvista? Kerran Kaartinen kyllä kertookin joutuneensa amputoimaan jonkun paleltuneet varpaat. Kun hän kerran itse palellutti jalkansa, ne onneksi säästyivät. 

Tuollaisissa oloissa Kaartinen kertookin ymmärtäneensä, miksi jopa villasukkia pakanoille kutovat ompeluseuramummot (joille hän oli ennen naureskellut) tekevät tärkeää työtä. Itsekin hän vietti sitten sydäntalven iltapuhteet kutoen paikallisille kintaita. 

Vuorilla Kaartinen kulki kymmenien kilometrien matkoja jalkaisin tai suksilla. Hiihtäessä joutui hiukan pelkäämään, koska pienikin virheliike voisi saada aikaan lumivyöryn. Paikallisille sukset olivat uusi tuttavuus ja ihmettelyn aihe. Kuinka kätevää heidänkin olisi ollut liikkua sellaisilla talvisin, kun kävellessä saattoi upota syvälle lumeen, eikä kylistä juuri muulla keinolla päässyt mihinkään.  

Lääkärin työ noissa alkeellisissa oloissa oli kovin erilaista kuin täällä Suomessa. Sen Leena Kaartinen joutui huomaamaan ensimmäisestä työpäivästä lähtien: 

Heti ensimmäisenä työpäivänä putosin rajusti todellisuuteen länsimaisista tottumuksistani. Molemmat ensimmäisistä lapsipotilaistani kuolivat. Oli vaikea tajuta, miten vakavasti sairaita hoitoon hakeutuvat olivat. Apu tuli usein liian myöhään. "Puolet lapsista kuolee täällä ennen aikuisikää", työkaverini valistivat minua kauhistellessani vaikeaa alkua vuoristolääkärin urallani. 

Länsimaisiin elintasosairauksiin siellä ei juuri törmännyt, mutta sen sijaan oli esimerkiksi tuberkuloosia ja pilkkukuumetta. Lääkäreille ja muille hoitoalan ihmisille tällainen kirja on varmasti erityisen kiinnostavaa luettavaa, mutta myös meille muille. 

Leena Kaartinen toimi maassa tunnustavana kristittynä, mutta ei tehnyt julistavaa työtä, vaan vain auttoi sairaita. Kuitenkin kun maahan tuli vallankumous, myös hän joutui lopulta raskain sydämin lähtemään Suomeen, kun hänet työtovereineen suorastaan ajettiin sieltä pois. Hazarat jäivät kaipaamaan heitä, ja kirjan loppuosa kertoo koskettavasti siitä eron ja luopumisen tuskasta, jota vasten tahtoaan lähtemään joutuva koki tuossa tilanteessa. Myöhemmin Kaartinen pääsi tosiaan palaamaan, mutta siitä ei tätä kirjaa kirjoitettaessa ollut tietoa. Vain toivo, että ehkä joskus vielä. 

Kirjoittajan usko tulee kirjassa esiin vain siellä täällä melko lyhyesti, joten muutkin kuin uskovaiset uskaltavat varmaankin lukea sen, jos Afganistan, ulkosuomalaisena eläminen siellä, kulttuurierot ja lääkärin työ alkeellisissa oloissa kiinnostavat. Kaikkea tätä Lääkärinä Afganistanissa kuvaa kiinnostavasti. 

Karas-Sana 1978 

120 sivua 

Päällyksen kuvat: Leena Kaartinen 

Leena Kaartisesta ja hänen työstään kertoo muun muassa Naisten Ääni. Jutusta käy ilmi myös se, että Time-lehti valitsi hänet vuoden 2005 eurooppalaisten sankarien joukkoon kuvaten häntä eläväksi määritelmäksi sisulle. Jutun lopussa on luettelo Kaartisen kirjoista. 

Kiire - mutta minne?

Tämä on Minnan joulusaarna. Jaan sen jo nyt, kun joulukiireet painavat monilla päälle. Inspiraatio tähän tuli mieheni vanhasta joulumuistosta, jolle naureskelimme taas eilen illalla. Hän osaa kertoa sen niin hauskasti, että minä täällä blogissa en varmasti yllä moiseen, koska täällä ei pysty sillä tavalla värittämään ja havainnollistamaan. Enkä muutenkaan. Mutta mielikuvitusta kutkuttava tilanne se on ollut joka tapauksessa. Oi jospa oisin saanut olla mukana näkemässä kyseisen tapahtuman ihan livenä! 

Vuosia sitten mieheni oli muutaman muun miehen kanssa mukana joulukuvaelmassa, jossa he esittivät paimenia. Kuten asiaan kuuluu jouluevankeliumissa, heidän piti lähteä Beetlehemiin (jonne paimenet Raamatun mukaan lähtivät kiireesti), kunhan enkeli olisi ensin ilmoittanut heille suuren ilon. Mutta tuskin enkeli oli ehtinyt aloittaa julistuksensa, kun pari hätäisempää paimenta lähti jo Beetlehemiin, eli sitä Luukkaan evankeliumissa mainittua kiirettä heillä tosiaan piti. Heillä oli nopea sytytys; enkelin viesti meni perille alta aikayksikön. Enkeli jäi ihmeissään katsomaan miesten perään, samoin mieheni ja eräs toinen paimen. Nämä jälkimmäiset malttoivat kuitenkin kuunnella ilosanoman loppuun asti ja lähtivät vasta sitten niiden toisten perään. 

Olemme repineet paljon huumoria tuosta tilanteesta. Illalla minua nauratti vielä sittenkin, kun rupesimme jo nukkumaan. 

Mutta kun mennään pintaa syvemmälle, niin näin joulun aikaan meillä monilla on paimenten kanssa ainakin yksi yhdistävä tekijä: kiire. Se meidän kiireemme ei vain taida useinkaan olla kiirettä seimen äärelle Joulun Lapsen luo, vaan jotain aivan muuta. Meidän joulukiireemme on sitä, mistä joululaulukin tietää kertoa, että laps hankeen hukkuu, unhoittuu. 

Tuntuu kyllä, että ellei lähde joulun aikaan erakoksi Lappiin, ei ole edes mahdollista hankkia itselleen mitään muunlaista kiirettä kuin sitä perinteistä joulustressiä. Mutta voisimmeko ehkä edes teoriassa pysähtyä hetkeksi miettimään, miten paljon levollisempi juhla joulu voisi olla, jos ainoa kiire olisi kiirettä sinne seimen luo. Jeesuksen luo, joka ei syntynyt siksi, että me saisimme taas tämänkin joulun alla stressata itsemme kipeiksi, vaan joka tahtoisi saada antaa meille joulurauhan ja jouluilon. Sekä rauhan ja ilon muinakin aikoina vuodesta. 

Jospa emme olisi niin kiireisiä, ettemme ehdi pysähtyä kuuntelemaan sitä enkelin ilouutista (Luuk. 2:10-11): 

Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. 

Ja sitten voisimmekin kiirehtiä niin kuin paimenet Jeesuksen luo: 

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. (Luuk. 2:15-16) 

Etsivä löytää, jopa sen joulukiireiden alle hukkuneen Joulun Herran. 

Jenny Gladwell: Sydämeni lahja

Suomentanut Aura Nurmi 

Tässä vaihteeksi vähän kevennystä jouluisen viihderomaanin merkeissä. Kirja onkin tulvillaan talvista tunnelmaa, joten pokkarin etu- ja takakannen lupaukset sielua lämmittävästä luettavasta pimeneviin iltoihin (ynnä muuta vastaavaa) osoittautuivat paikkansapitäviksi. 

Jane on lontoolainen toimittaja, joka on sydänsurujen murtama, joten työnantaja päättää lähettää hänet tavallista kevyemmälle juttumatkalle. Jane pääsee pienen toimittaja- ja bloggaajajoukon mukana Norjaan seuraamaan, miten siellä kaadetaan kuusi, jollaisen Norja lahjoittaa joka vuosi Lontooseen kiitoksena briteiltä saamastaan avusta toisen maailmansodan aikana. Samalla ryhmä pääsee majoittumaan upeissa, tunnelmallisissa talvilomakohteissa ja osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin, kuten lasketteluun. 

Vakavista aiheista kirjoittavaa Janea tuollainen kevyt juttumatka ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta perillä hän huomaa, miten upea Norjan talvi todella on ja millaista hemmottelua matkalaiset saavat siellä osakseen. Ei siis hassumpaa. Miehiä hän ei kuitenkaan aio lähestyä. Mutta romanttisesta viihteestä kun on kysymys, niin eipä Jane pysty miehiä välttämään. Hurmaavaa miesseuraa on nopeasti tarjolla. 

Lisäksi Janen toimittajanvaistot heräävät, kun hän tutustuu vanhaan norjalaiseen mieheen, Thomasiin, joka oli sota-aikana tekemässä todellisia sankaritekoja. Mies pyytää Janea etsimään kaukaisesta mökistä nipun sinne kätkettyjä rakkauskirjeitä, jotka liittyvät naiseen, jota hän ei ole koskaan voinut unohtaa. He eivät ole tavanneet toisiaan sota-ajan jälkeen. Mikä mysteeri tähän kaikkeen liittyykään, ja saisiko siitä ehkä ihanan joulutarinan lehteen? 

Viihteen lomassa Gladwell kertoo kiinnostavasti Norjan tapahtumista toisen maailmansodan aikana. Kuten muissakin blogeissa todettiin, minäkään en ollut tällaisista vaiheista tiennyt, joten niihin oli kiinnostavaa tutustua. 

Sydämeni lahja tarjoaa lukijalle romantiikkaa, vauhdikkaita käänteitä ja talvista tunnelmaa. Viihdyttävyyden ohella kirja onnistuu myös antamaan terveellisen opetuksen siitä, mitä todellinen rakkaus on - ja mitä se ei ole. Lämmittävä hyvän mielen kirja kevyttä joululukemista kaipaaville! 

Taivasta hallitsi kumma iltahämärän tapainen sinerrys, ja jokaisen talon ikkunoissa loisti valo. Lumisilla kaduilla hyöri ostoksille lähteneitä paikallisia ja matkailijoita, jotka olivat kaikki kietoutuneet paksujen huivikerrosten suojiin. Katujen kulmauksissa hehkui tulipesiä, joiden ääressä myyjät kaupittelivat paahdettuja kastanjoita, ja katulamppuihin ja paljaisiin puihin oli ripustettu valosarjoja. Näkymä oli kuin taianomaisen, lumisen joulunalusillan perikuva, mutta oikeasti oli marraskuu ja kello näytti nipin napin keskipäivää. 

Otava 2020 

Alkuteos: A Gift in December 2019 

302 sivua 

Muissa blogeissa: 

Kirjakaapin kummitus 

Kirja vieköön 

Craig Groeschel: Dangerous Prayers

Kun pitkin syksyä luin paljon runoja, nyt näyttää olevan vuorossa kristillinen putki. Mutta muutakin on kyllä lukusuunnitelmissa, kunhan sinne asti ehditään. Mahdollisesti jopa romaaneja pitkästä aikaa! 

Amerikkalainen Craig Groeschel totesi nuorena pastorina, että hänen rukouksensa olivat vaisuja ja ympäripyöreitä tyyliin siunaa hampurilaisateriani ja ole kanssani. Kirjansa alussa hän viihdyttää lukijaa kuvailemalla sekä omaa rukouselämäänsä että muiden erilaisten rukoilijoiden hengentuotteita. Esimerkiksi hänen kesken rukouksen sinne tänne harhailevat ajatuksensa ovat tuttuja minulle ja varmasti melko monelle muullekin: 

Dear God in heaven, I pray that you heal my friend who has cancer. Work in her life now in the name of... I really need to go to the hospital to see her again. Oh wait, I haven't changed the oil in the car. And we're out of cereal. The kids are gonna kill me. And Amy has a doctor's appointment today - did we pay that last insurance bill? 

Ja niin edelleen. Kunnes lopulta: Ai niin, Herra, mihinkäs me jäimmekään? 

Myöhemmin Groeschel on sitten mennyt rukouselämässään syvemmälle, ja kirjassaan hän haastaa toisiakin rukoilemaan seuraavia kolmea vaarallista rukousta (joiden mukaan kirja on jaettu kolmeen osaan): Tutki minut. Murra minut. Lähetä minut. 

Tutki minut tulee psalmin 139 sanoista: Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle. Tässä osiossa pyydetään Jumalaa näyttämään meille syntimme ja vääryytemme. 

Mutta Groeschelin käyttämä raamatunkäännös ei pyydä Jumalaa tutkimaan vain ajatuksia, vaan se sanoo: Know my anxious thoughts. Mistä ikinä tuo anxious-sana onkin siihen temmattu, niin Groeschel käsittelee puhuttelevasti myös pelkojamme. Hän kirjoittaa, että ehkä se, mitä Jumala haluaa meiltä, voi olla suurimman pelkomme toisella puolella. Ja ehkä pelko tarkoittaakin sitä, että sielunvihollinen yrittää estää meitä tekemästä juuri sitä, mitä Jumala on luonut meidät tekemään. 

Faith doesn't mean you don't get afraid. Faith means you don't let fear stop you. 

Murra minut -osiossa Groeschel pohtii, että usein me rukoilemme itsellemme pelkkää hyvää, kuten Raamatussa Jabes rukoili, että pääsisi kipuja kärsimästä. Luonnollista onkin, että ihminen haluaa helppoa ja vaivatonta elämää, ja tietysti myös niitä hyviä asioita saa pyytää. Mutta jos onnistumme välttämään vaikeudet, silloin saatamme välttää myös hengellisen kasvun ja Jumalan suurimmat siunaukset, jotka tulevat kivun ja kärsimyksen kautta. 

Could there be something on the other side of suffering that somehow makes it worthwhile? 

  Could breaking be as necessary to our growth as it is to a baby bird cracking away the shell around it? As a butterfly coming out of the cocoon? 

  Could being broken release us for more than we can even imagine? 

Läpi koko tämän kirjan kulkee ajatus siitä, ettemme vain rukoilisi sitä ja tätä itsellemme, vaan kysyisimme, miten voisimme olla Jumalan käytössä, toteuttamassa kutsumustamme ja siunaukseksi muille. Niinpä murtamisen ajatuskin on se, että samoin kuin Jeesus mursi leivän ja jakoi siitä syötäväksi muille, mekin olisimme leipä täynnä elämää murrettavaksi maailmalle, kuten asia ilmaistaan eräässä suomalaisessa laulussa (jota Groeschel ei tietenkään tunne, mutta juuri tästä hänkin puhuu). Jeesus kutsuu meidät kieltämään itsemme, ottamaan ristimme ja kadottamaan elämämme hänen takiaan löytääksemme sen. Ja:  

To leave our cozy living rooms and safe prayers in order to know what it means to be broken for the sake of others. 

Rukous Lähetä minut tulee profeetta Jesajan rukouksesta: Tässä olen, lähetä minut! Meillä voi olla tekosyitä, miksi emme voi vastata Jumalan kutsuun, kuten Raamatussakin Mooses esteli, ettei hänestä ole, kun hän on tällainen, ei osaa puhuakaan. Ja Joona lähti kutsumusta pakoon. Kuitenkin Jumala kutsui silloin ja kutsuu nytkin heikkoja ja epätäydellisiä ihmisiä, juuri sellaisia kuin me olemme. 

Jesaja puolestaan vastasi kutsuun rohkeasti kyllä, vaikka ei vielä edes tiennyt, mihin häntä kutsuttiin. Kun Jesaja näki syvästi oman syntisyytensä ja sai kohdata Jumalan valtavan armon, hän oli valmis siihen, mihin Jumala hänet lähettäisi, mitä ikinä se sitten olisikin. 

Dangerous Prayers haastaa meitä rukoilemaan ja kysymään rohkeasti, miten voisimme olla Jumalan käytössä tässä maailmassa. Miten voisimme lähteä mukavuusalueeltamme johonkin uuteen - sinne mihin Jumala tahtoo meidät viedä. 

Kirjan loppupuolella on 1500-luvulla eläneen englantilaisen merikapteenin, Sir Francis Draken puhutteleva rukous. Tässä siitä vähän alkua: 

Disturb us, Lord, when we are too well pleased with ourselves, when our dreams have come true because we have dreamed too little, when we arrived safely because we sailed too close to the shore. 

Kirjan alaotsikko kuuluu: Because following Jesus was never ment to be safe. Nämä kolme Groeschelin opettamaa rukousta ovatkin melko vaarallisia. Lue - ja rukoile - jos uskallat! 

Zondervan 2020 

187 sivua 

Kannen suunnittelu: Stephen Cox 

Kansikuva: Public Domain Illustration 

P. S. Jos minulta kysytään, niin ehkä se riitti, kun nuorena rukoili tuon vaarallisen Break me -rukouksen. Nykyään riittää, kun rukoilee voimia kaiken sen kestämiseen, mitä elämä ihan pyytämättäkin tuo - tai ehkä ei ihan pyytämättä, vaan siksi, kun sitä tuli jo nuorena pyydettyä. 

Waltteri Haapala - Juha Lehtonen (toim.): Kutsumus koetuksella

Kutsumustietoisuus, joka nuoresta asti oli palanut sisälläni käsin kosketeltavan voimakkaasti, alkoi haalistua. Oli vaikeaa innostua ja syttyä mistään kovin paljon, kun oli yrittänyt kaikkensa ja pettynyt. 

(Ote luvusta Unelmat murskaksi) 

Tässä kirjassa kymmenen henkilöä kertoo kokemuksiaan erilaisista kutsumukseen liittyvistä kriiseistä. Kysymyksessä ovat hengellisen työn tekijät, joista monet ovat seurakuntien pastoreita, mutta mukana on myös muusikko, lapsi-, nuoriso- ja koulutyön kehittäjä, lähetystyöntekijä sekä sairaalapappi. 

Kipuiluja ja koettelemuksia voi olla kutsumuksen toteutumista odotettaessa, hengellistä työtä tehtäessä tai työn päätyttyä äkillisesti ikävien tapahtumien seurauksena. 

Eräs kirjan henkilöistä joutui käymään läpi hyvin raskaita vaiheita odottaessaan, mahtaisiko Jumalan antama kutsumus koskaan toteutua. Jonkun työ taas päättyi vaikeaan työuupumukseen tai seurakunnan taholta tulleeseen kritiikkiin ja hylkäämiseen. Ja vaikka työ jatkuisi, vastoinkäymisiä joutuu silloinkin kokemaan. Jonkun näkyä eivät monet ymmärrä tai hyväksy. Tai sitten tulee avioero tai puoliso sairastaa tai kuolee. Kutsumuskriisi voi myös olla teologinen kriisi, kuten eräällä pastorilla oli. 

Kutsumus koetuksella ei kuitenkaan kerro pelkästään vaikeuksista, vaan myös siitä, mikä auttoi näitä Jumalan kutsumia ihmisiä jaksamaan ja selviytymään raskaiden kokemustensa läpi, ja miten kutsumus kuitenkin säilyi kaiken keskellä. Uusi työkin saattoi myöhemmin avautua niille, jotka olivat joutuneet luopumaan vanhasta. Kaiken loppu saattoi olla uuden alku. 

Eräs pastori kertoo kuitenkin olevansa edelleen sairauseläkkeellä, koska ei ole palautunut pahasta työuupumuksestaan. Mutta hänelläkin on oma paikkansa: 

Vaikka putosin, epäonnistuin ja sairastuin, koen olevani lähetetty. Lähetetty uuteen ympäristöön, uusien ihmisten luokse. Olen oman elämäni keskellä täällä syrjässäkin. Ja täällä on monia - meitä on paljon. 

Kirjan henkilöt kertovat elämästään niin avoimesti ja rehellisesti, että se on hyvää vertaistukea kenelle tahansa hengellistä työtä tekevälle tai kutsumuksensa kanssa kipuilevalle. Kirjaan on lisäksi valittu niin monipuolisesti erilaisia kokemuksia, että moni voi löytää sieltä itselleenkin jotain tuttua ja koskettavaa. Itsekin olen kokenut omat unelmien sortumiseni ja pettymykseni kutsumukseen liittyen, mutta myös sen, että jotain uutta voi tulla menetetyn tilalle. Koin tämän kirjan hyvin hoitavana ja rohkaisevana. 

Kirjan lopussa terapeutti Elli Meklin ja pastori Mika Yrjölä käsittelevät kutsumusta ja kriiseistä selviytymistä kumpikin omasta näkökulmastaan. Mika Yrjölä kirjoittaa: 

Jeesuksen seuraaja ei selviä ilman arpia. Jos on vastannut hänen kutsuunsa, on vastannut "kyllä" myös myrskyille. 

Mutta Yrjölä rohkaisee: 

Jeesus lähetti sinut. Hän kutsui sinut olemaan kanssaan ja lähetti sinut edustamaan häntä, vaikka tiesi, minkälaisen ihmisen lähettää. Hänen mielestään olet huipputyyppi! Kaikkine heikkouksinemme olemme hänen valintojaan. 

Aikamedia Oy 2021 

172 sivua 

Kansi: Aikamedia Oy / Antti Kamppinen 

101 vinkkiä miten pidätte rakkautenne elävänä

Koonnut Betsy Williams yhdessä Bordon Booksin kanssa 

Suomentanut Johanna Tölli 

Tämä on kätevä kirja silloin, kun parisuhteen hoitaminen kiinnostaa, mutta ei jaksa lukea mitään pitkiä tekstejä. Kirjan jokaisen aukeaman vasemmalla puolella on yksi vinkki, yhteensä siis 101 kappaletta. Oikeanpuoleisella sivulla aihetta käsitellään tarkemmin, mutta kuitenkin melko lyhyesti. 

Vinkkejä on laidasta laitaan, niin kepeitä ja hauskoja kuin vakavampiakin. On monia perusasioita, kuten että omasta ja puolison terveydestä on syytä huolehtia ja että anteeksi kannattaa pyytää ja antaa. Yhteistä tekemistä ja aikaa tarvitaan, arjen pieniä hyviä hetkiä ja joskus toisaalta myös jotain piristävää luksusta ja seikkailua. 

Kaikki ohjeet eivät sovi kaikille. Esimerkiksi helpoin tapa löytää lisää aikaa on kuulemma television sulkeminen. Mutta jos televisio on päällä kovin harvoin muutenkin, niin eipä sen sulkeminen juuri auta. Itselläni aikaa löytyy varmimmin sulkemalla kirjan kannet, ja monen aikavaras on nykyään some ja älypuhelin. 

Mitä kirjoihin tulee, yksi vinkki ehdottaa, että puolisot valitsisivat kirjan, jonka lukemisesta molemmat nauttivat, ja sitä luettaisiin sitten yhdessä vaikka muutama minuutti päivässä. No, kaikki eivät ehkä jaksa lukea minkäänlaista kirjaa, mutta itse allekirjoitan kyllä tämän: Lukemisen nautinto kaksinkertaistuu kun rinnallasi elää joku, joka jakaa samat kirjat. Me mieheni kanssa luemme kyllä usein aika erilaisia kirjoja, mutta on mukavaa jakaa joskus ajatuksia sellaisesta kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet. 

Muita poimintoja kirjan vinkeistä: Etsikää yhteinen harrastus. Kehu puolisoasi perheen ja ystävien keskuudessa. Ja toisaalta: Kieltäydy puhumasta muille negatiiviseen sävyyn puolisostasi. Aseta puolisosi työsi edelle. Suunnitelkaa romanttinen pakomatka. Kehu puolisoasi usein. Älä odota puolisosi täyttävän kaikkia tarpeitasi. Tarjoudu mukaan toimintaan, josta puolisosi nauttii. Pidä huolta ulkonäöstäsi. Tee puolisollesi jotakin mukavaa ja tee se ensin. 

Kepeämpää osastoa edustavat esimerkiksi seuraavat vinkit: Pistä twistiksi! Suosi hihitystä. Opi nauramaan itsellesi. 

Koska kirja on kristillinen, mukana on muutama sellainenkin vinkki kuin että rukoilkaa yhdessä ja käykää seurakunnassa yhdessä. Siellä täällä on Raamatun jakeitakin, esimerkiksi kun kehotetaan lähtemään yhdessä kävelylle, Laulujen laulun jae sanoo sen näin: Rakkaani puhkeaa puhumaan: Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos! 

Vaikka monet kirjan vinkeistä voivat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä, niin kukapa meistä osaisi elää täydellisesti kaikkien niiden mukaan? Joissain asioissa voi olla vahvoilla, mutta toisissa taas on paljon parantamisen varaa. Ainakin itse sain tämän kirjan äärellä paljon ajattelemisen aihetta ja löysin vinkkejä, joita voisin lähiaikoinakin toteuttaa käytännössä. 

Loppuun vielä pari otetta. Eräs vinkki kehottaa pitämään päiväkirjaa parhaista yhteisistä muistoista. Kirja toteaa: 

Vuosien kuluttua pelkkä ajan kellastaman päiväkirjamerkinnän lukeminen voi viedä teidät ajassa taaksepäin, erityiseen hetkeen. Kun taivallus käy rankaksi, muistutus onnellisemmista ajoista voi antaa voiman juuri siihen lisäponnistukseen, jota tarvitsette selviytyäksenne. Antakaa muistojenne säilyä koko elinikänne ajan. Kirjoittakaa ne ylös. 

Tärkeä asia on myös toisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on: 

Puolisosi ei tulisi aistia, että yrität jatkuvasti muovata hänestä täydellistä ihannekumppania. Vältä vertailua. Hyväksy puolisosi ilman ehtoja tai vaatimuksia. Anna puolisollesi lupa olla aito, rento ja kahleista vapaa. 

Uusi Tie 2011, 2. painos 

207 sivua 

Alkuteos: 101 Simple Secrets to Keep your Love Alive 2004 

Kansi: Minna Rautiainen / Bordon Books 

Craig Groeschel: Divine Direction - 7 Decisions That Will Change Your Life

Divine Direction käsittelee tärkeitä päätöksiä ja valintoja, jotka voivat tavalla tai toisella muuttaa koko elämämme - sen, millaista tarinaa myöhemmin kerromme. Craig Groeschel on amerikkalainen pastori, jonka kristilliset kirjat ovat joka kerta yhtä antoisia, joten nyt kun olen jo lukenut kaikki hänen suomennetut kirjansa, olen alkanut tutustua näihin suomentamattomiin. 

Tuollaiset "seitsemän askelta siihen ja siihen" (kuten elämäsi muuttumiseen) -tyyppiset jutut kuulostavat minusta aina hiukan liikaa luvatuilta, mutta kyllähän nämä kirjassa käsitellyt päätökset kieltämättä voivat vaikuttaa aika isosti ihmisen elämään - jos vain sellaisia päätöksiä teemme. 

Ne seitsemän aihetta, joista Groeschel kirjoittaa, ovat Start, Stop, Stay, Go, Serve, Connect ja Trust. Niistä jokainen on saanut kirjassa oman lukunsa. 

Ensimmäiset luvut haastavat pohtimaan, mitä hyviä tapoja voisimme aloittaa tai mitä huonoja tapoja lopettaa. Ne asiat voivat liittyä muun muassa rahankäyttöön, terveyteen, ihmissuhteisiin - ja jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, mihin muuhun. Raamatusta Groeschel ottaa esimerkiksi Mooseksen, jonka piti lopettaa itsensä väsyttäminen liialla työnteolla; hänen piti oppia jakamaan vastuuta muillekin. Sellainen päätös aivan varmasti muutti hänen elämänsä. 

Many times we must let go of what we've been holding so we can receive what God wants to give us. 

Seuraavaksi Groeschel kirjoittaa paikallaan pysymisestä ja lähtemisestä. Joskus meidän on syytä jäädä, vaikka tuntuisi helpommalta lähteä, ja joskus taas Jumala tahtoo meidän lähtevän, vaikka saattaisi olla helpompaa pysyä paikallaan. Esimerkiksi Raamatussa Ruut valitsi Noomin luo jäämisen, vaikka Noomilla ei ollut tarjottavana muuta kuin köyhyys ja epävarma tulevaisuus. Myöhemmin Ruutin sitoutuminen ja uskollisuus palkittiin. 

So if you are tempted to walk away, make sure to seek God, because you never know what he might do if you have the courage to stay. 

Mutta sitten taas joskus lähteminen tuntuu vaikealta, ja kuitenkin juuri se on oikea ratkaisu. Jumala voi kutsua meitä johonkin uuteen, jolloin tarvitaan rohkeutta ottaa ensimmäinen askel, jättää kaikki tuttu ja turvallinen ja astua tuntemattomaan. 

You've asked for his direction. Now you need to apply faith! Take that step, make a change, move outside your comfort zone, risk failing and starting over, but exercise faith in the God who loves you so much he gave his Son for you. 

Palvelemista käsittelevässä luvussa Groeschel toteaa, ettei meitä ole tarkoitettu elämään itsellemme, vaan toisille. Tärkeintä ei ole kysyä, mitä minä tästä saan, vaan mitä voin antaa maailmalle. Palvelemisen tapoja on sitten monenlaisia; jokaisella meillä on omat erilaiset lahjamme ja kykymme. 

I exist to make a difference. God created me to be a blessing to others. My food is to do his will and to finish the work he sent me to do. 

Luvun Connect luulin käsittelevän seurakuntayhteyden merkitystä, ja uskovien yhteydestä se kyllä puhuukin, mutta enemmän ystävyyden tasolla. Seura tekee kaltaisekseen, ja siksi on tärkeää, että meillä on ystäviä, jotka voivat olla meille siunaukseksi ja me heille. Show me your friends and I will show you your future, Groeschel toteaa. 

Hän kertoo eräästä itselleen tärkeästä ystävästä ja mentorista, jolla oli suuri vaikutus hänen työhönsä. Tapaamme myös Barnabaan, joka oli merkittävänä tukena kristityksi kääntyneelle Paavalille, sekä kolme eri henkilöä, jotka auttoivat kukin omalla tavallaan Daavidia tulemaan siksi, miksi Jumala halusi hänen tulevan. Tällaisia ystäviä me kaikki tarvitsemme. 

The choice to connect with someone can produce benefits beyond our wildest dreams. 

When he guides you to connect with certain people in your life, you can be sure he's going to use that connection to bless you both.  

Luottamusta Jumalaan ja hänen hyvyyteensä puolestaan tarvitsemme aina, koska erään pastorin sanoin me olemme joko tulossa vaikeasta vaiheesta elämässämme, keskellä vaikeaa vaihetta juuri nyt tai menossa sellaista kohti. Tie luottamukseen kulkee kuitenkin rehellisten epäilysten kautta. Jumalalla on omat syynsä salliessaan meidän joutua myrskyihin elämässämme, mutta silloinkin hän on meidän kanssamme. Eikä myrsky välttämättä tarkoita, että olisimme joutuneet sivuun Jumalan tahdosta, johdatuksesta ja huolenpidosta. Myrsky voi olla eräs vaihe matkalla kohti Jumalan suunnittelemaa vastarantaa, kuten opetuslapsilla oli Raamatun kertomuksessa. 

Don't miss this: The disciples didn't experience the storm because they were out of God's will. The disciples experienced the storm because they were in God's will. 

Tässä pieniä otteita tämän puhuttelevan kirjan sisältämistä ajatuksista. 

Zondervan 2018 

205 sivua 

Kansi: Jeff Miller / Faceout Studio