Kiire - mutta minne?

Tämä on Minnan joulusaarna. Jaan sen jo nyt, kun joulukiireet painavat monilla päälle. Inspiraatio tähän tuli mieheni vanhasta joulumuistosta, jolle naureskelimme taas eilen illalla. Hän osaa kertoa sen niin hauskasti, että minä täällä blogissa en varmasti yllä moiseen, koska täällä ei pysty sillä tavalla värittämään ja havainnollistamaan. Enkä muutenkaan. Mutta mielikuvitusta kutkuttava tilanne se on ollut joka tapauksessa. Oi jospa oisin saanut olla mukana näkemässä kyseisen tapahtuman ihan livenä! 

Vuosia sitten mieheni oli muutaman muun miehen kanssa mukana joulukuvaelmassa, jossa he esittivät paimenia. Kuten asiaan kuuluu jouluevankeliumissa, heidän piti lähteä Beetlehemiin (jonne paimenet Raamatun mukaan lähtivät kiireesti), kunhan enkeli olisi ensin ilmoittanut heille suuren ilon. Mutta tuskin enkeli oli ehtinyt aloittaa julistuksensa, kun pari hätäisempää paimenta lähti jo Beetlehemiin, eli sitä Luukkaan evankeliumissa mainittua kiirettä heillä tosiaan piti. Heillä oli nopea sytytys; enkelin viesti meni perille alta aikayksikön. Enkeli jäi ihmeissään katsomaan miesten perään, samoin mieheni ja eräs toinen paimen. Nämä jälkimmäiset malttoivat kuitenkin kuunnella ilosanoman loppuun asti ja lähtivät vasta sitten niiden toisten perään. 

Olemme repineet paljon huumoria tuosta tilanteesta. Illalla minua nauratti vielä sittenkin, kun rupesimme jo nukkumaan. 

Mutta kun mennään pintaa syvemmälle, niin näin joulun aikaan meillä monilla on paimenten kanssa ainakin yksi yhdistävä tekijä: kiire. Se meidän kiireemme ei vain taida useinkaan olla kiirettä seimen äärelle Joulun Lapsen luo, vaan jotain aivan muuta. Meidän joulukiireemme on sitä, mistä joululaulukin tietää kertoa, että laps hankeen hukkuu, unhoittuu. 

Tuntuu kyllä, että ellei lähde joulun aikaan erakoksi Lappiin, ei ole edes mahdollista hankkia itselleen mitään muunlaista kiirettä kuin sitä perinteistä joulustressiä. Mutta voisimmeko ehkä edes teoriassa pysähtyä hetkeksi miettimään, miten paljon levollisempi juhla joulu voisi olla, jos ainoa kiire olisi kiirettä sinne seimen luo. Jeesuksen luo, joka ei syntynyt siksi, että me saisimme taas tämänkin joulun alla stressata itsemme kipeiksi, vaan joka tahtoisi saada antaa meille joulurauhan ja jouluilon. Sekä rauhan ja ilon muinakin aikoina vuodesta. 

Jospa emme olisi niin kiireisiä, ettemme ehdi pysähtyä kuuntelemaan sitä enkelin ilouutista (Luuk. 2:10-11): 

Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. 

Ja sitten voisimmekin kiirehtiä niin kuin paimenet Jeesuksen luo: 

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. (Luuk. 2:15-16) 

Etsivä löytää, jopa sen joulukiireiden alle hukkuneen Joulun Herran.