Tällainen ohut runokirja toi vaihteeksi pientä kevennystä lukemisiin. Tässä vanhassa kirjassa ei ole kansipapereita, joten en tällä kertaa ottanut kirjakuvaa. En ole koskaan lukenut L. Onervaa (eli Hilja Onerva Lehtistä), vaikka onhan hänen runojaan voinut tulla vastaan jossain suomalaisten runojen kokoelmassa. Oli siis kiinnostavaa tutustua nyt hiukan häneenkin tämän hänen viimeiseksi jääneen kokoelmansa kautta.
Kirjan runot on jaettu viiden eri otsikon alle: Aamut, Päivät, Illat, Yöt ja Kajastus. Silti esimerkiksi Aamu-osiossa on Ilta-niminen runo, enkä muutenkaan osaa määritellä, mikä logiikka noissa otsikoissa on, mutta siitä viis. Tärkeintä on nauttia itse runoista.
Heti ensimmäisessä runossa on kaunista aamun sarastuksen tunnelmaa. Tässä sen loppuosa:
Jo aamukellot temppelissä soi
ja aallot karkeloi
ja sydän valon armosta taas unelmoi -
Kauneutta on monessa muussakin runossa. Tässä alkua runosta Ilta:
Kuuluu iltalinnun laulu,
hämy leviää,
himmeä on metsän taulu.
Sydän levähtää
unelmistaan, laulustaan
niinkuin lintu metsämaan:
sekin vaikenee -
Sanaa unelma näyttää olevan vaikea välttää näissä lainauksissani; sen verran usein se esiintyy - ja ehkä satuin ihastumaan moniin sellaisiin runoihin. Usein näissä teksteissä toistuu kuitenkin myös elämän ja unelmien katoavaisuus, unelmien särkyminen. Elämä on satuttanut; on haikeutta, kaipausta, surua, jopa synkkyyttä. Niinpä L. Onerva kirjoittaa:
Ma elän elämää,
mi unena häviää,
- lienen unelma itsekin
särkyvin sävelin -
Runoissa on sekä valitusta että lohdutusta - yhden runon nimikin on Valitus ja lohdutus. Esimerkiksi mustuus toistuu muutamissa runoissa. L. Onerva kirjoittaa: Olen musta, murheellinen, ja toisessa runossa: Sydän murheesta musta on. Ja runossa Musta tulppaani:
On musta tulppaani nyt pöydälläni.
Kuin punerrus sen mustaksi on käynyt,
niin on himmeäksi hämärtäynyt
myös sydämeni, koko elämäni.
Kuitenkin kokoelman runoissa on myös ilon, rauhan, lohdutuksen ja haaveilun hetkiä. Monipuolisesti elämän eri värejä siis. Mutta vaikka teos alkaa niin valoisasti, lopulta se on kokonaisuutena melko tummasävyinen.
En voi kehuskella lukeneeni hirveästi Kalevalaa, mutta sikäli kuin ymmärrän, myös kalevalamitan tyyppistä tekstiä kirjasta löytyy, kuten runossa Missä? joka alkaa:
Kussa on nyt kumppanini,
missä kulkee mielitietty?
Tuoll' on Tuonelan tuvilla,
Manan mailla matalilla,
kalvakassa kalmistossa...
Tässäpä ihan muutamia näkökulmia tästä teoksesta, joka oli kiinnostava uusi tuttavuus ja hyvä lukuelämys.
Otava 1952
71 sivua
Kirjasta kertoo ja sitä analysoi mielestäni oivaltavasti myös Sheferijm. Sheferijm-blogin Ainolle lämmin kiitos tästä ja parista muustakin kirjasta, jotka posti toi tällä viikolla!
