lauantai 29. huhtikuuta 2023

Heini Röyskö: Paratiisin valo


Paratiisin valo on jatkoa Heini Röyskön esikoisromaanille Mustat ikkunat. Edellisessä kirjassa henkilöt olivat nimettömiä; nyt käy ilmi, että työlleen omistautuneen helluntaipastorin ja hänen masentuneen vaimonsa nuoremman tyttären nimi on Kerttu. Hän on tämän tarinan päähenkilö, nyt nuori nainen, joka ponnistaa omille siivilleen. 

Paratiisin valo onkin hieno psykologinen romaani omaksi itsekseen kasvamisesta. Mitä nuori nainen haluaa ottaa mukaan omaan elämäänsä helluntailaisesta taustastaan; mikä on hänen oma aikuinen tapansa elää todeksi uskoaan? Entä pääseekö hän irti äitinsä sairauden varjosta? 

Kirja on myös rakkaustarina ja parisuhteen kuvaus. Tarina alkaa, kun syksyllä 1995 Helsingin Ruttopuistossa Kertun rakastettu ilmoittaa, että on kadottanut vasta löytämänsä uskon. Hän, Aasiassa kasvanut lähetystyöntekijöiden poika, ei enää usko Jumalaan. Tämä on Kertulle kova isku, jonka myötä nuoret menettävät toisensa. Kestää kauan toipua tuosta menetyksestä. 

Kerttu lähtee lopulta helluntailaisten raamattuopistolle Keski-Suomen metsäisiin maisemiin. Siellä hän saa kokeilla omia siipiään ja aloitella omaa elämäänsä. Ja vaikka helluntailaisten joukossa on liian vähän miehiä ja liikaa naisia, lopulta rakkauskin astelee Kertun elämään. Palaako mies menneisyydestä vai löytyykö rinnalle joku uusi, se selviää aikanaan. 

Nautin valtavasti tästä Röyskön toisesta romaanista, sen taitavasta psykologisesta ihmiskuvauksesta ja upeasta kielestä. Myös uskovaisten ja tässä luonnollisesti erityisesti helluntailaisten kuvaus on todella oivaltavaa. Siitä huomaa, että kirjoittaja tuntee tämän liikkeen sisältä päin. 

Itsekin olen vuosien varrella nähnyt paljon myös helluntailaista elämänmenoa, ja osuvia olivat muun muassa kuvaukset todistuspuheenvuoroista, joita toivotaan lähinnä entisiltä rikollisilta ja päihdehelvetissä rällänneiltä, kun taas tasapainoinen lapsuus ja nuoruus Jumalan lapsena eivät jaksa kiinnostaa helluntailaiskuulijoita. Tai se, että mielellään kerrotaan ihmeistä ja ongelmien ratkeamisesta, kun taas tässä kulttuurissa ei voinut puhua elämän asioista, jotka olivat kuulijoiden mielestä kesken tai pielessä. Tai Kertun pelko, että joku innokas helluntailainen haluaisi puheenvuorollaan muuttaa nuorenparin häät herätyskokoukseksi. 

Kertun elämässä oli paljon sellaista, mihin pystyin itsekin samaistumaan, kuten nuoruuden hengellisyyspuuska, jonka vallassa Kerttu hävitti kaikki maalliset CD-levynsä - kunnes myöhemmin joutui hankkimaan ne itselleen uudelleen. Tai halu asua kaupungissa ja unohtaa menneisyys. Tai erään tapauksen laukaisema sairaalloinen pelko oman puolison kuolemasta. Tai pakkomielle auttaa ongelmaisia naisia, jotka olisivat oikeasti ammattiavun tarpeessa. Aivan kuin oman äidin ongelmissa ei olisi tarpeeksi - mutta sieltähän se auttamisvimma juuri nousee. Ja lopulta ihminen uuvuttaa itsensä, eikä loputon auttaminen edes johda mihinkään: 

Kerttu huomaa epäonnistuvansa, aivan niin kuin äitinsäkin kanssa: on hankalaa pitää pinnalla ihmistä, joka haluaa hukkua. 

Näin äidin mielen sairaus varjostaa Kertun elämää, vaikka tytär on asunut jo vuosia poissa lapsuudenkodistaan. Mutta onneksi tunnelin päässä on valoa. Apu löytyy, on mahdollista irrottautua omaksi itsenäiseksi itsekseen, joka on eri ihminen kuin äitinsä ja jolla on lupa iloita, vaikka muilla olisikin paha olla. 

Monenlaista muutakin mahtuu näiden kansien sisälle - tarkkanäköistä kuvausta elävästä elämästä. Perheestä, seurakuntaelämästä, rakkaudesta, avioliitosta, itsenäistymisestä, oman tien löytämisestä. Tämä oli hieno lukuelämys. Paratiisin valo on kristillisten ja psykologisten romaanien ystäville todellista herkkua. Omalla kohdallani tämä nuoren naisen kasvutarina taisi päätyä suorastaan kristillisten lempiromaanieni joukkoon. 

Kustantaja: Sakari Röyskö 2019 
206 sivua 
Kannen kuvat: Sakari Röyskö 
Kannen suunnittelu: Jani Pellikka  

18 kommenttia:

  1. Mistä tuo Sakari noihin tietoihin tuli? Eikö kirjoittaja ole Heini Röyskö? Tämä teos kuulostaa tosi kiintoisalta. Täytyy yrittää saada käsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa lopussa mainitsen aina kustantajan, ja tässä tapauksessa kirjan on kustantanut Sakari Röyskö. Kirjailijan nimi on otsikossa. Suosittelen kyllä tätä kirjaa lämpimästi!

      Poista
    2. Olihan tuo kieltämättä hiukan hämäävää. Lisäsin nyt siihen sanan kustantaja.

      Poista
  2. Kiinnostava kirja, ehkä juuri itsellenikin tutun herätysliikkeen piirissä syntyneistä ajatuksista johtuen. Tunnistin tuosta kuvauksestasi paljon osuvaa ja tuttua, mutta luulen, että tänä päivänä on päästy monin paikoin eroon noista ylilyönneistä. Kasvutarinat ovat aina kiehtovia, joten taidan hankkia jostain tämänkin luettavaksi. Nyt kun on aikaa lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että pidät tästä, kun helluntailiike on sinulle tuttu ja kirja on lisäksi todella hyvin kirjoitettu. Toivottavasti ylilyönnit tosiaan vähenevät koko ajan. Ikävää se sairastelusi, mutta ainakin on sitten aikaa lukea. Voimia sinulle jokaiseen hetkeen! ❤️🙏

      Poista
  3. Heini Röyskö on minulle ihan uusi nimi. Tämä vaikuttaa kyllä kiinnostavalta. Kiitos suosituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on tosiaan kiinnostavaa luettavaa. Nythän Heini Röysköltä on ilmestynyt uutuusromaani Ja samassa tuli hiljaisuus, joka kertoo Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä. Sekin on tosi hyvä.

      Poista
  4. Kirjoitat tosi mielenkiintoisesti tästä kirjasta, vaikka aihepiiri ei sinänsä ole oikein minulle ominta (niin kuin tiedätkin). Luin myös kirjoituksesi Heini Röyskön aiemmasta romaanista ja periaatteessa voisi kiinnostaa. Olisi minunkin ihan hyvä lukea erilaisista ajatusmaailmoista ja vaikuttimisista. Erilaisiahan me kaikki olemme ihan riippumatta mahdollisesta uskostakin ja monenlaisia kasvukipuja kukin kohtaa. Täytyy laittaa harkintaan nämä Röyskön kirjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiinnostavaa ja avartavaa lukea eri tavoilla elävistä ja ajattelevista ihmisistä, vaikka itse ajattelisi ja uskoisi toisin. Röyskö kirjoittaa realistisesti myös helluntailaisuudesta ja uskovaisena olemisesta eli että ongelmiakin on. Tykkään muutenkin tosi paljon siitä, miten tarkkaan hän havainnoi tätä elämää ja ihmisten mielenliikkeitä. Olisipa kiinnostavaa kuulla, mitä pidät, jos joskus luet näitä 😊

      Poista
  5. Enpä jotenkin ollut tajunnut, että kyseessä on Lapuan räjähdyksestä juuri kirjoittanut ihminen! Kiva että se Lapua-kirja on tainnut saada enemmän näkyvyyttä. Usein kristillisiä kirjoja kirjoittavat ovat vähän sivussa mediahumusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kirjailija tosiaan. Lapua-kirja on muistaakseni Kariston kustantama, joten saa varmaan siksikin enemmän näkyvyyttä kuin esim. kristillisten kustantajien kirjat tai nämä omakustanteet. Kirjablogeissa en kylläkään ole nähnyt tuota Lapua-kirjaa - paitsi omassani 😊 Toivottavasti joku muukin vielä bloggaa siitä!

      Poista
  6. On tosi mielenkiintoinen kirja,minä tykkään lukea
    tällaisia romaaneja,aion kysyä krjastosta,jos sieltä löytyisi
    tämä kirja. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydät tämän kirjan kirjastosta. Jos omassa kirjastossa ei ole kaikkea, näitähän voi varata kauempaakin. On tosi hyvä kirja, uskon että voisit tykätä. Kiitos samoin sinulle hyvää viikonloppua!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä näin melkein katoamiseni vuosipäivänä 😊 Bloggaaminen oli pitkään hauskaa, mutta lopulta uuvutin itseni pakkomielteisellä lukemisella ja vähän kaikella. Parempi lueskella ihan rennosti. Uutuuskirjoille olen aika allerginen vieläkin, kun niitä tuli joka tuutista täällä... Kyllä olen joskus käynyt kurkkimassa teidän joidenkin blogeja, mutta harvemmin kommentoinut. Koska jos kommentoisi vain yhtä tai kahta blogia, sitten muut ihmettelisivät, että miksei se minun blogiini tullut... Enkä vain millään enää jaksa olla niin aktiivinen.

      Poista
    2. Mutta siis hauskaa täällä oli jakaa lukufiiliksiä yhdessä teidän kanssa! ❤️ Luku- ja blogi-iloa sulle edelleen! ❤️

      Poista