Anja Snellman: Parvekejumalat

Kun luin pari kuukautta sitten Anja Snellmanin romaanin Kaikkien toiveiden kylä, minulle suositeltiin Parvekejumalia. Suositus olikin osuva, koska kirjan aihe on todella kiinnostava. Niinhän siinä kävi, että pidin tästäkin Snellmanin romaanista, joten näköjään on syytä jatkaa hänen teostensa parissa. 

Anis on yläkouluikäinen somaliperheen tytär Helsingissä. Hän näkee, miten muut nuoret Suomessa saavat elää vapaasti ja tehdä kaikkea sellaista ihan tavallista, mikä on häneltä kiellettyä. Toiset saavat esimerkiksi liikkua kaupungilla, tapailla ystäviä, käydä bileissä, kuunnella musiikkia, syödä sianlihaa ja pukeutua miten haluavat. Anis joutuu liikkumaan veljiensä saattamana, ja jos hän haluaa lähteä johonkin ilman heitä, hänen täytyy keksiä tekosyitä, kuten että koulusta mennään muka tänään sinne ja sinne. Aniksella on salainen vaatekätkö kivoille, mutta kielletyille vaatteille, ja kaupungilla hän saattaa meikata, mutta pyyhkii meikit pois ennen kuin palaa kotiin. 

Anis on kotonaan kuin vanki, joka ei saisi edes viettää aikaa parvekkeella, koska jokuhan voisi nähdä hänet siellä. Ja eiväthän ulkopuoliset saa nähdä musliminaista - tai edes nuorta tyttöä. 

Kaiken lisäksi Anis ihastuu korviaan myöten vaaleaan rastapäiseen poikaan. Sehän jos mikä on ehdottoman kiellettyä. 

Onko Aniksella mitään mahdollisuuksia toteuttaa unelmiaan vapaudesta ja tavallisesta elämästä? 

Toisen näkökulman musliminaisen elämään tuo suomalainen yliopisto-opiskelija Alla, joka on "palannut islamiin" ja ottanut nimen Zahra. Kirjassa hän on enimmäkseen Alla-Zahra. Hän on joutunut raiskauksen uhriksi, ja niin hän kääntyy islamiin paetakseen kaikkea mennyttä. Hijabin alla hän on turvassa miehiltä. Hän kirjoittaa Paluuvihkoonsa: Minä olen Zahra. Minussa oli Tahra. Minä olin Tahra. Siksi minä olen Zahra. 

Zahra, jolla on ollut monia muitakin radikaaleja vaiheita elämässään, on nyt heittäytynyt täysillä islamiin ja luopuu suorastaan hurmioituneena entisestä elämästään, perheestä, ystävistä ja kaikesta maallisesta. Myös opiskelu on nyt turhaa, joten Zahra ei jaksa välittää enää siitäkään. Hän on perustanut naisille Halajan-nimisen ryhmän, ja he valmistelevat yhdessä tapahtumaa, jossa ihmisille esitellään islamin uskoa. 

Aikanaan Aniksen ja Zahran tiet risteävät mullistavin seurauksin. 

Kaksi näin vastakkaista näkökulmaa musliminaisen elämään tuo tarinaan kiinnostavaa syvyyttä ja moniulotteisuutta. Zahra on voinut itse valita islamin ja kaikesta maallisesta luopumisen, joten hänen on mahdollista kokea se suurena vapautumisena. Anis puolestaan pakotetaan noudattamaan sääntöjä, jotka vain rajoittavat hänen elämäänsä, kun oikeasti hän haluaisi elää aivan toisin. On surullista lukea nuoren tytön haaveista, joilla on niin vähän toteutumisen mahdollisuuksia, koska toiset pitävät oikeutenaan määrätä hänen elämästään. 

Tässä vielä näytteet Alla-Zahran ja Aniksen niin kovin erilaisista näkökulmista uskontoonsa. 

Alla-Zahra:   

Alla-Zahra tunnustelee rukousnauhaa taskussaan ja muistelee ensimmäistä käyntiään isossa moskeijassa; veden solinaa, kasvojaan peseviä naisia, tuoksuja, hiljaisuutta ja korkeita kaikuja. Huumaantunut olo joka jatkui päiviä. Kokemuksessa oli yhtä aikaa jotain unenomaista ja intiimiä että sitä ei tehnyt mieli jakaa huvittuneiden, kriittisten ja epäluuloisten tuttavien kanssa. Mieluummin vaikka veti hijabin niskaan ja antoi niiden ymmärtää loput. Tai olla ymmärtämättä. 

Anis:  

Joskus Aniksesta tuntui että pään ympärillä oli liian tiukka vanne, sellainen joka melkein esti ajattelemisen. Jos Koraanissa olisi olemassa Turhuuden suura, se olisi pitkä ja suurista surullisimpia. Ystävä on turha. Tyttö on turha. Klitoris on turha. Elokuvakangas on turha. Saksofoni on turha. Mona Lisa on turha. Huulipuna on turha. Musiikki on turha. Koira on turha. Ravintola on turha. Laskettelurinne on turha. Uima-allas on turha. Parveke on turha maallisen rihkaman tarjotin - paitsi silloin kun sinne laitetaan silmä joka katsoo Mekkaan. 

Parvekejumalat on vaikuttava, pysäyttävä ja koskettava teos. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen, jos aihe kiinnostaa. Nyt kun olen lukenut kaksi Anja Snellmanin romaania, olen huomannut, että hän kirjoittaa niin koukuttavasti, että lukemista on pakko vain jatkaa ja jatkaa. Jos tulee keskeytyksiä ja joutuu välillä tekemään jotain muuta, niin kuin nytkin joutui, se harmittaa. Nämähän ovat aina makuasioita, mutta itse todella nautin Snellmanin kirjoitustyylistä. 

Otava 2010 

316 sivua 

Päällyksen suunnittelu: Piia Aho 

Kannen kuvat: Jorma Marstio 

Kirjasta muualla: 

Kirjasähkökäyrä 

Kartanon kruunaamaton lukija 

Rakkaudesta kirjoihin 

Kirjavinkit 

Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä

Anja Snellmanin Kaikkien toiveiden kylä oli kiinnostanut minua ilmestymisestään asti eli jo muutaman vuoden ajan, mutta jos olisin arvannut, miten tämä tarina lumoaisi minut ja veisi mennessään, en olisi viivytellyt näin kauan. Teos pääsi suorinta tietä lempikirjojeni joukkoon. 

Kirja kertoo  kahden naisen ystävyydeksi syvenevästä suhteesta Kreetalla kesällä 2018. Kreetalainen Agave on 93-vuotias ja elää aivan yksin syrjäisessä, jo vuosia sitten autioituneessa Pneuman vuoristokylässä seuranaan aasi, koira, kanat ja vuohet. Eräänä kesäisenä päivänä hän löytää vuohipolulta pahoin loukkaantuneen nuoren Monikan, joka tuntuu fyysisten vammojen ohella menettäneen myös muistinsa. Mistä Monika on ilmestynyt sinne keskelle ei mitään; mitä hänelle oikein tapahtui? 

Monika jää asumaan Agaven luo, mutta alussa molemmat naiset suhtautuvat toisiinsa epäluuloisesti. Monika lähtisi kyllä heti pois, mutta on liian huonossa kunnossa lähteäkseen, ja kylästä on myös aivan liian pitkä matka ihmisten ilmoille. 

Vähitellen naisten välille kehittyy kuitenkin lämmin ystävyys, vaikka edelleen he silloin tällöin myös ärsyttävät toisiaan, riitelevät ja mököttävät. Mutta he myös viettävät yhdessä ihania päiviä kreetalaisen luonnon ympäröiminä ja jakavat toisilleen yhä kipeämpiä muistoja vuosien varrelta. Monikakin alkaa vähitellen muistaa, mitä hänelle on tapahtunut. Molemmilla on ollut omat surunsa ja myös omat pettymyksensä rakkaudessa. Agave on joutunut todistamaan saksalaisten hirmutekoja saarella toisen maailmansodan aikana. Silloin kylästä kuoli paljon väkeä, myös hänen läheisiään. 

Kirja on upea kudelma kauneutta ja rumuutta, menneisyyttä ja nykyhetkeä, kipua ja ilon pilkahduksia, rakkautta ja julmuutta, ystävyyden lämpöä ja kreetalaisen kesän kauneutta. Tuo syrjäinen vuoristokylä oli paikka, johon oli ihanaa sukeltaa ja unohtua sinne, jättää taakseen kaikki muu. Kaikkien toiveiden kylä täytti minun toiveeni ja ylitti ne; se todella lumosi minut niin, ettei sellaiselle ole sanoja. Tämä on niitä kirjoja, jotka haluaa lukea hitaasti nautiskellen, jokaista sanaa erikseen maistellen. Kirja, johon on ehdottomasti palattava joskus vuosien päästä uudestaan. 

Päivät ovat toistensa kaltaisia, niin kuin ne kesäisin Kreetalla ovat. Vain tuuli vaihtaa välillä paikkaa. Naiset hoitelevat yhdessä eläimiä, hakevat munia ja vuohenmaitoa, keräävät kasvimaalta vihanneksia, lorauttelevat ruokiin milloin öljyä milloin hunajaa, ja Monika opettelee nöyrästi Agaven perintöreseptejä. 

  Agave kertoilee Monikalle iltaisin muistojaan, jotka liitelevät ajassa ja paikassa kuin leveäsiipiset linnut vuorten välisissä laaksoissa, eikä tarinoiden vaihtelu ja lyhyet laulunpätkät, joita vanhus hänelle tuon tuosta kimeällä äänellään tarjoilee, enää ärsytä häntä. 

Snellmanin vahva, visuaalinen ympäristön kuvaus nousee hänen paikallistuntemuksestaan. Kirjan ilmestyessä hän oli asunut Kreetalla eripituisia aikoja jo 25 vuoden ajan. Siellä hänet on myös vihitty ensimmäiseen avioliittoonsa ja siellä hän on toiminut järjestämiensä kulttuuri- ja liikuntamatkojen oppaana. Tuo ympäristön kuvaus ja muutenkin Snellmanin upea kieli saa lukijan tuntemaan kuin olisi itsekin paikalla näkemässä, kokemassa, aistimassa ja elämässä läpi nuo päivät ja hetket Agaven ja Monikan seurassa. 

En ole lukenut Snellmanin muita teoksia (pitäisi kyllä lukea), joten en osaa verrata tätä niihin. Mutta Kaikkien toiveiden kylää voin suositella lämpimästi! Matkakuumetta tällainen kirja kyllä aiheuttaa. En ole koskaan käynyt Kreetalla enkä muuallakaan Kreikassa, mutta kiehtovia kohteita ne ovat aivan ehdottomasti. 

WSOY 2018 

357 sivua 

Päällys Martti Ruokonen  

Kirjaan on ihastuttu muissakin blogeissa: 

Hemulin kirjahylly 

Kirjasähkökäyrä 

Kirjavinkit 

Kirsin kirjanurkka

Kirjojen keskellä 

Anun ihmeelliset matkat