Antti Röngän esikoisromaani kertoo koulukiusatusta Aarosta, ja tuon ylläolevan otteen kirjasta näin kerran Instagramissa. Se viilsi syvältä.
Aaro aloittelee yliopisto-opintoja Jyväskylässä. Menneisyyden rankkojen kokemusten takia se ei kuitenkaan ole helppoa, ja vieläkin hänestä tuntuu, että hänessä on jotain vikaa ja ettei kukaan voi pitää hänestä. Aaro on arka ja epävarma, hän pelkää ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, häpeää itseään. Traumaattiset menneisyyden muistot nousevat esiin ihmisten seurassa. Tulee pelko, että kohta joku lyö tai sanoo jotain pahaa.
Moikkaan, nyökkään, hymyilen. He kerääntyvät ringiksi ympärilleni. He eivät tiedä, ettei minulla ole sellaisesta mitään kokemusta. Että viimeksi kun luokkakaverit kerääntyivät ympärilleni, minua alettiin tyrkkiä ja lyödä. Ja että takintaskussa sormeni puristavat Oxamin-liuskaa.
- Kato suakin näkee, Ville sanoo.
- Haha joo, sanon.
Puristan huuliani yhteen, rukoilen että mieleen tulisi jotain hauskaa. Mutta ei tule, ilmastointi vain humisee, ja lopulta joku tytöistä alkaa puhua muista asioista enkä minä uskalla sanoa enää mitään.
Kirja kertoo vuorotellen nykyhetkestä ja Aaron kouluajasta. Niin vaikeaa kuin Aarolla onkin, kirja on kuitenkin hyvin lohdullinen ja terapeuttinen lukuelämys meille entisille koulukiusatuille ja varmasti muillekin, joille epävarmuus, ulkopuolisuus ja yksinäisyys ovat tuttuja. Rönkä kuvaa Aaron kokemuksia herkästi ja taitavasti; on helppo eläytyä hänen tunteisiinsa. On helppo tunnistaa Aarosta oma itsensä varsinkin juuri silloin parikymppisenä, kun yritti nousta omille siivilleen, mutta koulukiusaamismuistot olivat vielä liian tuoreessa muistissa.
Eikä tarina silti ole toivoton, vaan valoa ja toivoakin on. Vaikka Aaron on vaikea tutustua ihmisiin, kyllä hänkin lopulta löytää jonkun lähelleen.
Antti Rönkä on itse ollut koulukiusattu, ja teos pohjautuukin hänen omiin kokemuksiinsa. Eräästä blogista luin Röngän sanoneen, että kaikki mitä Aarolle kirjassa tapahtuu, on tapahtunut hänelle itselleen.
Olen iloinen, että uskalsin lukea Jalat ilmassa; onneksi sitä oli niin moni kehunut. Röngän teos on hyvin koskettava. Lämmin kiitokseni hänelle siitä, että hänellä oli rohkeutta kirjoittaa näin omakohtaisista kipeistä kokemuksista!
Keskellä aseman lattiaa seisoo matkalaukku, ja kun kuljen sen vierestä, olen varma että räjähdämme kaikki. Elämä kuitenkin jatkuu, aamupäivän pirteä häly, ja kun käännyn kulman taakse, olen jopa vähän pettynyt. Olisin kerrankin joutunut todelliseen vaaraan, saanut peloilleni syyn jonka kaikki hyväksyisivät. Matkailussa on parasta ehkä nimenomaan se, että voi joutua todelliseen vaaraan. Olisi raikasta joutua oikeaan vaaraan, sellaiseen joka koskee kaikkia muitakin, eikä pelkästään omaa kelpaamistani. Sellaiseen, jota voi pelätä yhdessä. Sellaiseen, joka ei johdu siitä että minä olen minä.
Gummerus 2019
224 sivua
Kirjasta ovat bloganneet mm.
Rakkaudesta kirjoihin
1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
Kirjanmerkkinä lentolippu
Kirjasähkökäyrä
