Kirja ilmestyi kuluneena syksynä ja on sukupolvien läpi kulkevan tarinan ensimmäinen osa. Sisarukset Picabo ja Stella asuvat veljensä ja vanhempiensa kanssa heidän esiäidilleen lahjoitetussa linnassa, Villa Tigliossa. Heidän lapsuutensa on onnellista aikaa; idylli on täydellinen. "Meidän perheemme oli kepeä ja hilpeä. Kunnes minä täytin viisi", Picabo kertoo.
Idyllin murskaa ensin isoveljen katoaminen, jota pikkutytöt eivät ymmärrä, mutta vanhemmat tietävät syyn. Sitten tapahtuu vielä suurempi tragedia, joka muuttaa Picabon elämän suunnan täysin. Suruunsa hautautunut isä sulkee Picabon kuin perhosen lasikupuun tai laululinnun häkkiin suojellakseen häntä vaaralliselta maailmalta. Tyttö kadottaa myös peilikuvansa, ja kadoksissa ovat myös äidin medaljonki ja Picabon helmiristiin kuuluva salaperäinen helmi, joka antaisi kantajalleen kyvyn nähdä. On olemassa myös kauan sitten lausuttu kirous...
Sukulinnassa Picabo varttuu tytöstä naiseksi seuranaan kirjansa, joista hän oppii lukemattomia kasveja, jotka auttavat eri asioihin. Mielessään hän kantaa haavetta lähteä maailmaa tutkimaan. Hän saa kokea myös ystävyyttä, ja naisen herättyä sisällään Picabo huomaa rakastuneensa...
Kirja todella yllätti minut! Se tempasi minut niin täysillä salaperäisiin maailmoihinsa, että oli pakko lukea se loppuun yötä myöten, mitä en usein tee. Kaldvee osaa kirjoittaa jännittävästi ja mukaansatempaavasti. Kieli on monin paikoin kaunista ja runollista, mikä lisää tarinan lumousta. Toki oli joitain sellaisia kovin arkisia sanoja, jotka tämän kauneuden keskellä hiukan särähtivät korvaani, kuten "kolttu" ja "koikkelehtia" - mutta niitä ei ollut paljon. (Eivätkä ne ehkä kaikkien korvaan särähdä?)
Juuri vähän aikaa sitten muistaakseni kirjoitin siitä, että minua usein pitkästyttävät kirjat, jotka alkavat päähenkilön lapsuudesta. Usein ne lapsuustarinat kerrotaan ainakin minun makuuni jotenkin ikävystyttävästi. Mutta tässäkin asiassa Kaldvee yllättää! Nautin tuosta Picabon ja Stellan lapsuuden kuvauksesta: sitäkin kuvaa parhaiten sana lumoava. Kaldvee osaa kirjassaan kuvata niin elävästi lapsuuden pieniä iloja ja sitä, miten lapselle kaikki on ihmeellistä, jännittävää ja täynnä taikaa. Ja jatkuu se tarinan lumous lapsuuden jälkeenkin!
Nyt bloggaajalta taisivat sanat loppua, koska olen vielä vähän unenpöpperössä valvottuani yöllä tämän kirjan kanssa :) Mutta jos tähän mennessä kertomani kuulostaa vähänkään kiinnostavalta, tämä Elisa Kaldveen romaani on ehdottomasti lukemisen arvoinen!
Lämmin kiitos kirjailijalle arvostelukappaleesta!
"Kyynelet ovat helmiä, jotka lepäävät lumikellojen lehdillä. Niiden himmeältä pinnalta voi peilata itseään, jos on hukannut peilikuvansa."
Marketiimi 2017
304 sivua
Kansi Satu Prusti Nelson
