Yhdeksänvuotiaat luokkakaverit Taimi ja Luka ovat toistensa parhaat ystävät. Heidän kotikuntansa valmistautuu kunnan 150-vuotisjuhliin, joihin itse presidenttikin on tulossa mukaan. Mutta vain viikkoa ennen tärkeää päivää kuntalaisten ylpeys, Suomen ainoa vaivaisakka, katoaa yllättäen. Kuka ihme olisi voinut haluta varastaa vaivaisakan ja miksi? Entä miksi juuri nyt, ennen suurta juhlaa?
"Luka ja Taimi katsoivat Maisan vapisevalla kädellä osoittamaa kivijalustaa, jolla vaivaisakka oli vielä edellisiltana tönöttänyt. Lapset tiesivät kyllä, että muissa kunnissa Pohjanmaalla oli varastettu useitakin vaivaisukkoja, mutta aina ne olivat löytyneet jostain pusikosta hylättyinä, rahalippaat tyhjennettyinä. Ehkä heidänkin vaivaisakan oli varastanut joku, joka oli epätoivoisesti rahan tarpeessa?
- Onkohan sen sisällä paljonkin rahaa? Luka kysyi isältään.
Tämä kohautti hartioitaan.
- Tuskinpa, muutama kymppi korkeintaan. Akka on tyhjennetty juuri pari kuukautta sitten ja rahat on annettu diakoniarahastoon."
Lukan isä on nimittäin kirkkoherra, joten vaivaisakan katoaminen on hänelle jo työnkin puolesta ikävä juttu.
Lapset eivät jää toimettomina ihmettelemään, vaan perustavat oman salapoliisikerhon ja alkavat tutkia asiaa. Harmillista kyllä koulunkäynti haittaa hiukan harrastuksia, mutta iltaisin ja viikonloppuna heillä on aikaa etsiä johtolankoja ja pyöräillä hiki hatussa ympäri kirkonkylää ottamassa selvää epäiltyjen touhuista.
Aika monta epäiltyä he löytävätkin - ja ainakin osalla näistä onkin jotain salattavaa. Kun totuus lopulta paljastuu, syyllinen löytyy yllättävältä taholta, ja rikoksen syykin on varsin omaperäinen.
Kirjassa oli jännitystä ja myös paljon hauskoja kohtia. Itse tykkäsin kovasti ja uskon, että myös kirjan kohderyhmään tämä kolahtaa. Itsehän valitettavasti jouduin kuulemaan pahemman luokan juonipaljastuksen jo etukäteen eräältä kirjan lukeneelta henkilöltä, mutta ei se onneksi pilannut lukuelämystäni. Onnekseni en paljastuksesta huolimatta kovin nopeasti tajunnut, kuka oli se henkilö, johon kuulin viitattavan syylllisenä.
Kirjan vaivaisakalla on esikuva Soinissa, jossa on Suomen ainoa vaivaisakka. Myös kirjailijat itse asuvat Soinissa, jonka 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kirjan on kirjoitettu. Tarina ei kuitenkaan kerro Soinista, vaan paikkakunta ja henkilöt ovat täysin kuvitteellisia. Älkööt soinilaiset siis luulko löytävänsä itseään tästä kirjasta!
Kati Keski-Mäenpäältä on aikaisemmin ilmestynyt kaksi Etiopiasta kertovaa kirjaa: Puhuvat kädet - Mirja Himanen ja Mekonnen Mulat kuurojentyössä Etiopiassa (Suomen Lähetysseura 2012) sekä Yllätyksiä opetusvälinevarastossa (Suomen Lähetysseura 2017). Hän on luokanopettaja ja kasvatustieteiden tohtori.
Tämän dekkarin hän kirjoitti yhdessä 10-vuotiaan tyttärensä Alinan kanssa, jolle kirja on esikoisteos. On hienoa, että saa aloittaa kirjailijan uraa jo noin nuorena! Toivottavasti Alinasta kuullaan vielä lisää.
Muille kirjailijaksi haluaville Alina antaa vinkin, että kannattaa ensin lukea paljon. Hänkin äitinsä kanssa luki paljon lasten dekkareita ennen kirjoitustyön aloittamista. Niitä lukiessaan he miettivät, millaisista dekkareista itse pitävät ja millaisista eivät pidä. Kumpikaan ei esimerkiksi pidä pitkistä monen sivun kuvailuista, joiden aikana ei tapahdu mitään. Siksi heidän kirjassaan kuvailut ovat lyhyitä ja tapahtumia on paljon. Se sopi loistavasti minullekin, joka myös helposti hyydyn pitkiä kuvailuja lukiessani.
Siis vielä kerran: oikein kiva kirja! Kiitos teille, Alina ja Kati!
Suomen Lähetysseura 2018
74 sivua
Ulkoasu: Ulriikka Lipasti