Miniään perustuvan elokuvanhan olen tietysti nähnyt jo aikaisemmin, mutta silloin en edes tiennyt, että tällainen kirjakin oli olemassa. En osallistunut Kirjan ja ruusun päivään sinä vuonna, kun näitä jaettiin, vaan olen saanut tämän kirjan käsiini vasta myöhemmin, ja se oli vielä jäänyt lukematta.
Tässä kirjassa mieltään ei niinkään pahoita Mielensäpahoittaja (eli appiukko), vaan hänen miniänsä. Kaupunkilainen miniä nauttii täysin siemauksin, kun viikonloppu on alkamassa, ja hän saisi viettää laatuaikaa yksin kotona. Mies ja lapset ovat lähteneet miehen vanhempia tapaamaan Sysi-Suomeen.
Mutta kuinka ollakaan, mies soittaa - ja hän soittaa vain, jos on hätä. Hätä on kohta vaimollakin - eli miniällä - koska miehen mielestä appiukon on tultava heti paikalla taksilla kaupunkiin, kun tämä on satuttanut jalkansa eikä pärjää kotona. Mies ja lapset jäisivät kuitenkin vielä maalle.
No, tästähän ei hyvä seuraa, vaan ongelmat ja kommellukset seuraavat toistaan, kun hieno keski-ikäinen uranainen ja tuo jääräpäinen maaseudun ja menneiden aikojen kasvatti eli appiukko kohtaavat. Miniällä ei ole edes kahvinkeitintä - eikä hän onnistu löytämään sitä keitintä, jonka appivanhemmat toivat heille vuosia sitten. Se on piilotettu muiden tarpeettomien lahjojen kanssa jonnekin tuntemattomaan paikkaan. Eikä appiukolle kelpaa ruuaksi kuin perunat. Peruna onkin kaiken A ja O hänen elämänkatsomuksessaan. Perunat (eli perut!) seikkailevat kirjan lehdillä melkein alusta loppuun.
Sitten miniän koettelemukset vain pahenevat, kun firman tärkeät venäläiset vieraat tulevatkin jo lauantaina, vaikka heidän piti tulla vasta maanantaina. Tekeillä on tärkeät kaupat heidän kanssaan, mutta miniä joutuu ottamaan appiukon mukaan tapaamiseen, ja näyttää uhkaavasti siltä, että appiukko pilaa hyvät kaupat kuin paraskin täystuho.
"Kaikki todistukseni ysit ja kympit johtivat tähän, tänne pöydän alle surkuttelemaan omaa tilannetta. Tähän tähtäsi emansipaatio, fluoritabletit, vaihto-oppilasvuosi, vapaaehtoinen venäjän opiskelu, keskimatkojen juokseminen, kummilasten rahoittaminen Etelä-Amerikassa, kaikki se johti tähän hetkeen. Parisuhteen hierominen, koko elämän penkominen, psykoterapia, sen hylkääminen ja elämän ottaminen vastaan sellaisena kuin se tuli. Lasten teko, uralla pyristely, asuntolaina ja autolaina.
Nyt kaikki tiivistyy appiukkoon, joka koputtelee väliseinää. Kaikki tiivistyy perunoihin.
Tämän täytyy olla testi.
Nyt katsotaan mihin minusta on, murrunko paineessa vai selviänkö kuin nainen."
Kirja on toisaalta hauska ja toisaalta tragikoominen. Se kuvaa osuvasti sukupolvien kuilua, kuten myös maaseudun ja kaupunkielämän välistä kuilua. Joskus olen kuullut sanottavan, etteivät erot maaseudun ja kaupungin välillä enää ole niin suuret. Ovat erot tietysti pienentyneetkin. Mutta minä sekä maalla että kaupungissa asuneena voin kyllä sanoa, että äärilaitojen välinen ero on edelleen suuri. Sekä tällaisia "miniöitä" että "appiukkoja" on ihan oikeasti olemassa. Tunnen kyllä tyypit.
Nautinkin erityisesti tuosta appiukosta eli Mielensäpahoittajasta, jollaisia olen kyllä maalla kasvaneena tuntenut (tai ainakin erilaisia versioita hänestä)! Tuomas Kyrö kuvaa häntä aivan herkullisen osuvasti.
Toisaalta Kyrön kuvauksessa on myös herkkyyttä ja lämpöä. Varsinkin kirjan loppupuolella, jossa miniä ihailee sitä tosirakkautta, jonka voimin appivanhemmat ovat pysyneet naimisissa vanhoiksi asti, ja aina vain appiukko jaksaa käydä syöttämässä perunoita dementoituneelle vaimolleen, joka makaa vuoteen omana varmaankin terveyskeskuksen vuodeosastolla. Miniä miettii, miten toisenlaista se on kuin meillä nykyihmisillä, jotka olemme kasvaneet etsimään, löytämään ja hylkäämään aina uudelleen.
Aivan ihana hyvän mielen kirja! Samalla kertaa hauska, koskettava, viisas ja lämmin. Pelasti minun iltani ja aamuni, kun olen ollut aika stressaantunut viime aikoina.
Kirjakauppaliitto / Kirjamedia Oy 2012
122 sivua
Ulkoasun suunnittelu: Eevaliina Rusanen
Etukannen kuva: Pekka Niittyvirta
Kirjailijan kuva: Antti Mannermaa
Nämä ensimmäiset Mielensäpahoittajat, mukaanlukien tämä Miniä ovat vielä niin hyviä ja osuvia hyvänmielenkirjoja. Aivan harmittaa kun myöhemmät osat ovat menneet tekemällä tehdyiksi, jotta voidaan ratsastaa Mielensäpahoittajan maineella. Vaikka ihan hauskoja nekin ovat ja tuttuja nasevia huomioita löytyy, silti niissä on ikävän kaupallinen maku. :/
VastaaPoistaSepä harmi! Itse en ole vielä lukenut niitä uudempia, kuten hiihtokirjaa tai Mielensäpahoittajan Suomea, jota pyörittelin eilen ruokakaupassa. En siis osaa sanoa niistä mitään, mutta toivoisin tykkääväni niistäkin...
Poista