maanantai 19. heinäkuuta 2021

Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri

 

Suomentanut Leena Ojalatva

Jätin vähäksi aikaa lakkasuot ja muut kesäiset riennot, koska en malta olla kertomatta tästä kirjasta, jonka luin vähän aikaa sitten. En kuitenkaan ajatellut ruveta kovin aktiiviseksi täällä blogimaailmassa, mutta vannomatta paras tietysti. 

Tänä kesänä suomeksi ilmestynyt Christy Lefterin romaani Aleppon mehiläistarhuri kertoo ajankohtaisesta aiheesta, Syyrian pakolaisista. Kirjan päähenkilöinä on aleppolainen pariskunta, Afra ja Nuri. Ennen Syyrian sodan syttymistä Nuri on hoitanut mehiläisiä, ja Afra on ollut taiteilija. Heidän silmäteränsä oli Sami, heidän ainoa lapsensa. 

Mutta sota syttyy ja tuhoaa kaiken kauniin, koko heidän siihenastisen elämänsä. Afra sokeutuu räjähdyksessä, jossa hän ehtii ennen sokeutumistaan nähdä heidän poikansa kuolevan silmiensä edessä. Tämän suuren surun myötä molemmat puolisot traumatisoituvat omalla tavallaan ja etääntyvät toisistaan. Edessä on raskas pakomatka Turkin kautta Kreikkaan ja sieltä Britanniaan.  

Lefteri kirjoittaa niin kauniisti, että aluksi koin tämän kirjan pelkästään suurena lukunautintona. Mutta vähitellen mukaan tulee kuitenkin niin paljon raskaita ja järkyttäviä kokemuksia, ettei Aleppon mehiläistarhuria voi minään nautiskelukirjana pitää. Eipä tietenkään, kun näin traagisesta aiheesta on kysymys. Kauniisti ja lämmöllä Lefteri kuitenkin kuvaa Afran ja Nurin surullisia vaiheita sekä heidän sisäisiä mielenliikkeitään ja keskinäistä suhdettaan. Lukija tuntee syvää myötätuntoa tätä kovia kokenutta pariskuntaa kohtaan. 

Aleppon mehiläistarhuri onkin hyvin vaikuttava ja koskettava kuvaus siitä, mitä on joutua pakenemaan sodan takia omasta kodistaan ja kotimaastaan. Ja miten sitä raskasta matkaa joutuu taittamaan syvästi traumatisoituneena kaiken sen takia, mitä on sodan keskellä joutunut näkemään ja kokemaan. Kirja onkin kiinnostavaa luettavaa myös mielenterveyteen liittyvistä asioista kiinnostuneille. 

Lefterin romaani auttaa meitä eurooppalaisia ymmärtämään, miten raskaita kokemuksia tänne sodan jaloista paenneet voivat kantaa sisällään. Siksi se onkin teos, joka jokaisen olisi hyvä lukea. 

Christy Lefteri. Kuva: Kieran Coatman.

Christy Lefteri itse on isobritannialainen kirjailija ja kyproslaisten pakolaisten tytär. Vuosina 2016-2017 hän työskenteli Unescon vapaaehtoisena pakolaiskeskuksessa Kreikassa, jossa hän tapasi satoja pakolaisia ja kuuli heidän tarinoitaan. Kun hän palasi kotiin, tarinat eivät jättäneet häntä rauhaan, ja hän halusi kuvata pakolaisten kokemuksia tässä kirjassa. 

Suomentaja Leena Ojalatva on tehnyt hyvää työtä: hänen ansiostaan me suomalaiset lukijat saamme nauttia kirjan kauniista kielestä ja kuvauksesta. 

Kustantamo S&S 2021 
Alkuteos The Beekeeper of Aleppo 

Kirjasta ovat bloganneet myös 

Hanna Kivisalo: Jonain päivänä ymmärrät


Suljin vähän aikaa sitten Instagram-tilini, mutta kun vielä olin siellä, seurasin muun muassa Hanna Kivisalon Sekunnit ja tunnit -blogia. Niitä kyseisen blogin oivaltavia, armollisia, lohdullisia ja hoitavia tekstejä on koottu tähän Kivisalon uuteen kirjaan. Muutamia teksteistä muistankin lukeneeni jo Instagramissa. 

Kivisalolla on taito löytää onni ja ilo arjen pienistä hetkistä, myös lapsiperheen sotkuisesta ja epätäydellisestä arjesta. Osa kirjoituksista pohtiikin äitiyttä ja myös parisuhdetta. Mutta suuri osa kirjan teksteistä sopii myös lapsettomille ja sinkuille, koska niissä käsitellään yleisesti elämää iloineen ja suruineen. 

Kirjan ajatukset antavat väsyneelle luvan levätä ja olla armollinen itselleen. Niistä toivoton saa toivoa, ja miksi-kysymystenkin keskellä voi nähdä, että vielä tästä selvitään. Siemen ei kuole, vaan maan mullassa siitä syntyy aikanaan uutta elämää, ja niin on myös meidän ihmisten elämässä. 

Kivisalo käsittelee muun muassa jaksamista, pelkoa, rohkeutta, unelmia, rikkinäisyyttä ja keskeneräisyyttä. Hän osaa sanoittaa näitä asioita todella kauniisti ja puhuttelevasti. Monesti jo Instagramissa sain paljon rohkaisua hänen jakamistaan ajatuksista. 

Itselleni jäi mieleen esimerkiksi kirjoitus Olisi tyhmää kääntyä nyt, joka puhuu siitä, että kun on puolivälissä matkalla jostain vanhasta uuteen, mutta uutta ei vielä näy, ei pitäisi kääntyä takaisin. Tai että aina rohkeutta ei ole se, että hyppää suin päin tyhjän päälle, vaan se, että malttaa pysähtyä ja jäädä paikalleen siihen tilanteeseen, jossa jo on. Uskallatko olla hyppäämättä? kysyy tuo kirjoitus. 

Puhutteleva on myös Perhosen lyhyt oppimäärä. Sisälle eksynyt perhonen on niin hätääntynyt ja peloissaan, ettei ymmärrä antautua avulle, vaan yrittää paeta ihmistä, joka auttaisi sen vapauteen. Kivisalo kirjoittaa: 

Hätääntyminen esti perhosta näkemästä ratkaisua. Hätääntyminen esti näkemästä, että aivan lähellä oli apu, johon turvautua, ja vieressä käsi, jonka varaan laskeutua lepäämään itsensä ulos umpikujasta. 
  Kun mikään muu ei auttanut, suljin ikkunoiden sälekaihtimet - umpikujaan johtavat pakotiet yksi kerrallaan. Vasta sitten, kun huoneeseen tuli valoa vain yhdestä kapeasta ikkunanraosta, vasta sitten perhonen löysi reitin vapauteen. 
  Pimeä pystyi siihen, mihin joka nurkan valaiseva, häikäisevä auringonvalo yksin ei pystynyt. Se oli perhosen lyhyt oppimäärä. 
  Hymyilin, laitoin käden rinnan päälle kiitoksen merkiksi. Löysin sisältäni perhosen. 

Tässä vain muutamia ajatuksia kirjasta, joka sisältää niin paljon muutakin. Varmasti jokaiselle jotakin. Suosittelen lämpimästi tätä hienoa kirjaa, jossa on sekin hyvä puoli, että tekstin ovat lyhyitä, ja niitä voi lukea vaikka vain yhden kerrallaan. Sopii siis myös väsyneelle tai kiireiselle lukijalle. 

Nämä ovat tekstejä, joiden äärelle on hyvä pysähtyä miettimään omaa elämäänsä. 

Enostone kustannus 2021 
111 sivua 
Kansisuunnittelu Taivo Org / Küpress OÜ 

Kirjasta on blogannut myös Kirjat kertovat.  

Sekunnit ja tunnit -blogi on sekä Facebookissa että Instagramissa, mutta se löytyy myös täältä Bloggerista: https://sekunnitjatunnit.blogspot.com/. Bloggerissa sitä ei kylläkään ole päivitetty enää tämän vuoden puolella, mutta sieltä voi lukea vanhempia tekstejä.