lauantai 27. toukokuuta 2017

Lauri Luhtaniemi: Mielen väreet

Sain Mielen väreet -runokirjan Lauri Luhtaniemeltä arvostelukappaleena. Kirjan kansi ja nimi kuvaavat molemmat hyvin sen sisältöä: kysymyksessä todella ovat mielen väreet, erilaiset mielialat ja mielentilat. Ulkoasu on hyvin laadukas; kirja on kovakantinen ja tyylikkään näköinen.

Kirjan tekstit on jaettu viiden eri otsikon alle, jotka ovat: Varjo, Pimeys, Pohja, Myrsky ja Pinta. Ne kertovatkin kirjasta jo paljon, kuten tuo Mielen väreet -nimikin. Ensimmäisessä osassa on vielä suhteellisen kevyttä elämän ongelmien ja kysymysten pohdiskelua, kun taas seuraavissa kolmessa ollaan todella pimeydessä, pohjalla ja myrskyssä. Viimeisessä, Pinta-nimisessä osassa on sitten päästy pinnalle, entiset on jätetty taakse ja elämä alkaa alusta. Siellä on osittain jo hyvinkin valoisia mielialoja.

Kuten voi noista otsikoistakin päätellä, kirjassa käsitellään kipeitä ja raskaita teemoja. On pelkoa, elämän tarkoituksen ja tarkoituksettomuuden pohtimista, kipua, toivottomuutta ja jopa harhoja. Kuolema kutsuu ja houkuttelee: toisaalta haluaisi päästä täältä pois, mutta toisaalta ei kuitenkaan. Elämä väsyttää. Rakkauskin viiltää ja satuttaa.

Yleisotsikoksi kaikelle voisi siis antaa sanan masennus. En tiedä, onko kirjoittaja kokenut itse kaiken mistä kirjoittaa, mutta tuntuisi, että nämä ovat vähän kuin terapiarunoja. Ja ennen kaikkea masentuneille, mielenterveysongelmaisille tai muuten kovia kokeneille tämä kirja tarjoaa minusta hyvää vertaistukea. He varmasti voisivat eläytyä näihin teksteihin. Sairastin itse nuorena pitkään vakavaa masennusta, ja tällaisia runoja olisin varmasti mielelläni lukenut silloin.

Kirjaa kuvaa hyvin esimerkiksi runo Väsynyt, josta tässä ote:

Miksi minua näin ahdistaa,
väsyttää yhä vain enemmän,
minut maahan lannistaa,
minua maahan painaa,
luovuttaa voisin  ...

Kirjallisessa ilmaisussa kirjoittajalla on vielä hiomisen varaa, mutta hän on käsittääkseni nuori, joten hänellä on aikaa kehittää ilmaisuaan. Paikka paikoin tekstistä löytyi persoonallisia ja mielenkiintoisia ilmaisuja, kuten "puhallan punaista savua", "mikä sääntö minussa on kaiken tehnyt karuksi", "kunpa näkisit ajatukseni, niin kauniisti tanssivat" tai "tahdon kilisyttää tähtiä". Näistä itse pidin.

Pilkkuja monissa runoissa oli liikaakin eli sellaisissakin paikoissa, joihin ne eivät kuuluisi.

Tässä vielä ote runosta Hiljainen ovi, jossa on sisältönsä puolesta mielestäni ajatusta:

Yhteisön julistuksen mukaan olet
mieleltäsi sairas ja epätasapainoinen,
jos et ajattele ja käyttäydy kuin valtaosa sen,
olet viallinen, jos et rooliisi sopeudu,
etkä ole valmiiden mallien mukaan toimiva

Ne tahtovat sinun olevan

hiljainen ovi, jonka saranat eivät äännä ...

Viimeisen osion runoissa on tosiaan jo toivon pilkahdusta, jota kuvaa tämäkin ote runosta - runosta, jonka nimi kylläkin on Itsesääli, mutta sen sisältö on melko valoisa:

Elämässä ihmettelin
miksi minulle aina satoi,
sinä huomautit minulle,
että seisoin räystään alla

Aivan viimeisen runon nimi onkin sitten Mielen tasapaino. Se on myös melko valoisa runo, joskin kirjoittaja toteaa moniselitteisesti: "Nyt olen seesteinen kuin jäätynyt helvetti."

Kirjoittajalla on myös kotisivut osoitteessa mielenvareet.blogspot.com ja lisäksi Facebookista hänen sivunsa löytyvät samalla Mielen väreet -nimellä.

Kiitos Lauri Luhtaniemelle arvostelukappaleesta!

Lauri Luhtaniemi 2016
135 sivua (omakustanne)

tiistai 16. toukokuuta 2017

Blogisynttärit ja kirja-arvonta

Tänään on vuosi siitä, kun perustin tämän blogin, jonka nimi oli aluksi Koukussa kirjoihin. Kirjabloggaajana olen kylläkin jo noin puolitoistavuotias, koska ehdin pitää ensimmäistä blogiani Syksyn lehtiä Wordpressissä reilun puoli vuotta ennen kuin siirryin tänne Bloggeriin.

Harmi kyllä se .fi -tunnus oli maksullinen, joten viime syksynä kun se olisi taas pitänyt maksaa, annoin olla, eikä sitä ensimmäistä blogia siis enää ole olemassakaan. Olin lukenut siihen kirjoja melko hirvittävän määrän puolessa vuodessa. Joitain postauksia kyllä säästin itselleni muistoksi.

Tähän blogiin on vuoden aikana kertynyt 81 postausta, joista osa on kyllä sekalaisia tyyliin hyvää joulua tai poistuin instagramista. Mutta useimmat ovat toki kirja-arvioita. (Instagramista puheen ollen, ne jotka ovat Instassa, taitavat jo suunnilleen tietääkin, että olen siellä taas! Pysyinköhän pois ehkä viisi päivää?!)

Ensimmäisen postauksen tein vuosi sitten kirjasta Homer-kissan uskomaton elämä, joka oli suloinen tositarina sokeasta kissasta (muistaakseni se oli sokea??). Sen jälkeen on ollut kirjoja laidasta laitaan: kevyttä ja vakavaa, runoja, romaaneja, tositarinoita ja muutama tietokirjakin.

No, ajattelin tehdä pienen listan itselleni tärkeimmistä postauksista, mutta en taidakaan jaksaa. Flunssa vaivaa nimittäin! Selasin postauksia tuossa ja oli liikaa vaihtoehtoja; se alkoi väsyttää...

Mutta se ARVONTA!

Joskus toisella kertaa voin arpoa jotain tunnetummilta kirjailijoilta, mutta nyt halusin tukea runoilijaystävääni Meri-Hannele Palmia, joka luonnollisesti on vielä tuntematon, koska on julkaissut vasta esikoisrunoteoksensa. Siksi ostin häneltä 2 kpl kyseistä runokirjaa, joista toisen arvon täällä blogissa ja toisen Instagramissa osallistuneiden kesken. Molemmissakin toki voi osallistua. Mutta samalle henkilölle en anna molempia kirjoja :)

Meri-Hannelen runot ovat herkkiä, kauniita ja syvämietteisiä. Tuossa yllä olevassa kuvassa on ote kirjan nimirunosta - kirjan nimihän on Olet silmäterä. Detaché. Olen myös kirjoittanut kirjasta arvion blogissani vajaa vuosi sitten; se löytyy täältä.

Tuolloin vuosi sitten, kun sain tietää yli 20 vuotta sitten tuntemani Meri-Hannele Palmin julkaisseen runokirjan, emme olleet edes kuulleet toisistamme niihin yli 20 vuoteen. Ja aikoinaan olimmekin vain tuttuja, ei sen enempää. Kun tein tuon postauksen blogiini, hän ei tiennyt, kuka sen oli kirjoittanut, mutta kun hän monta kuukautta myöhemmin yllättäen lähetti blogini sähköpostiin viestin ja kiitti postauksesta, "jouduin" paljastamaan, että "minä se ihmeellinen bloggaaja vain olinkin".... Siitä asti olemme olleet yhteyksissä ja jakaneet tätä kirjabloggaajan ja runoilijan elämää.

Eli arvontaan osallistuminen:

Osallistu kommentoimalla tätä postausta. Ja liitythän myös blogini seuraajaksi, jos et ole jo :)
Suoritan arvonnan kaikkien kommentoineiden kesken maanantaina 22.5. kello 12.

Niin ja se vielä jäi sanomatta, että laitathan jotain yhteystietoa (esim. sähköpostiosoite) mukaan, jos osallistut arvontaan. Ellei sinulla sitten ole blogia, josta löytyy yhteystietosi.

TIEDOKSI 25.5.2017:

 Laitoin tämän aikaisemmin tuonne kommentteihin, mutta laitetaan se nyt vielä tähänkin. Kirjan voitti siis Paula Kirjan pauloissa -blogista. Hän ei vain ole vastannut sähköpostiini. Jos vastausta ei ala kuulua, suoritan arvonnan uudestaan... mutta odottelen vielä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kaija Lehmuskallio: Nokkosmadonna

Nokkosmadonna on uutuusromaani, joka kuvaa elämäntapaa Gentgårdin eli Kenttilän kartanossa viime sotien aikana. Kartanot olivat aikanaan omavaraisia ja tarjosivat työtä monille ihmisille, mutta tuolloin sotien aikana kartanokulttuuri alkoi kuihtua. Kartanoiden sisäistä elämää tunnetaan vähän, mutta tämä romaani antaa hyvän kuvan tuon ajan kartanoelämästä.

Gentgårdin kartanon omistaa vapaaherra Willem von Genthahn puolisoineen. Heillä on kaksi tytärtä ja poika, kartanon perijä Rolf. Mutta kirja ei kuvaa pelkästään tämän aatelisperheen elämää, vaan hyvin paljon (ja melkein enemmänkin) myös kartanon köyhiä alustalaisia. Sekä Temmelän sivutilan tilanhoitajan Elias Koroilan perhettä. Yhtenä tärkeänä henkilönä onkin Elias ja Anna Koroilan tytär Katri, jonka vaiheita seurataan ajoittain myös minä-muodossa: hänen kasvuaan, rakkauttaan Pihlaman Kristeriin ja pyrkimyksiään päästä eteenpäin opintiellä.

Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta Lehmuskallio pitää tarinan taitavasti kasassa, eikä henkilöiden paljous ainakaan minusta vaikuttanut sekavalta. Kussakin luvussa nimittäin esiintyy yleensä vain muutama henkilö, joihin erityisesti keskitytään.

Toinen kirjan ominaispiirre on se, että se todellakin kuvaa elämäntapaa enemmänkin kuin kertoo (nopeasti etenevää) tarinaa. Kyllä tässäkin kirjassa myös tarina on, mutta se etenee hitaasti ja verkkaisesti kuin maalaiselämä itse. Kirjassa kuvaillaan yksityiskohtaisesti pyykinpesut, saunomiset ja monet muut arjen asiat ja yksityiskohdat.

Minulla kestikin pitkään päästä sisälle kirjaan juuri tuon hitaan etenemisen takia. Mutta mitä pitemmälle luin, sitä suuremman vaikutuksen Nokkosmadonna teki minuun. Minusta alkoi suorastaan tuntua, että tämähän on mestariteos! Niin taitavasti ja asiantuntevasti Lehmuskallio kirjoittaa ja kuvaa tuota aikaa. Kuulinkin, että hän on kirjoittanut tätä kirjaa vuosien ajan ja tehnyt valtavan määrän tutkimustyötä - ja se näkyy. Hän tietää, mistä  kirjoittaa.

Lehmuskallio osaa hyvin kuvata sekä henkilöitään että heidän elämänvaiheitaan. Monenlaisia ihmiskohtaloita piirtyy lukijan silmien eteen. Heidän kauttaan saakin monipuolisen kuvan tuosta ajasta. On iloja ja surua, unelmia ja tragedioita. Sekä ihmisten että tapahtumien rumuus ja kauneus välittyvät tekstistä elävästi. Kerronta on ajoittain hyvinkin naturalistista: kuvataan esimerkiksi rottien tappamista tai jonkun miehen syyläistä kalua saunassa. Kaikki tämä kaunistelematta ja yksityiskohtaisesti. Mutta samoin myös kauneutta ja ilon hetkiä kirjoittaja kuvaa hienosti.

Kirjan takakannessa sanotaan: "Nokkosmadonna on kunnianosoitus Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden ihmisenmuotoiselle menneisyydelle." Juuri näin koin itsekin, mitä pitempään luin. Nokkosmadonna oli kuin vanha Suomi-filmi. Se kannattaa ehdottomasti lukea, jos Suomen historia ja vanha maalaiselämä kiinnostaa. Sen lukeminen on yksi hyvä tapa juhlistaa Suomen satavuotista itsenäisyyttä.

Sota näyttäytyy kirjassa aluksi hyvin vähän, se on jossain taustalla, mutta kartano elää omaa elämäänsä. Myöhemmin sotakin tulee lähemmäs: on evakkoja ja sankarihautajaisia.

Romaanin aines koostuu suullisesta historiasta (oral history). Siinä juuri näkyy Lehmuskallion huolella tekemä taustatyö.

Kirjailija "on palkittu tieteellisistä lukemisen kulttuuritekniikan oppimistutkimuksistaan ja dosenttina alansa kehittämisestä. Hän on toiminut vuosia kansainvälisenä asiantuntijana. Hän on kirjoittanut haluttuja oppikirjoja ja julkaissut useita runokokoelmia", kertoo takakansi.

Sanottakoon vielä, että kun alkuun pääseminen tämän kirjan kanssa oli minulla hidasta, viimeiset parisataa sivua luinkin jo aivan ahmien. Tämä oli todella vaikuttava teos! En nyt ole mikään klassikkoasiantuntija enkä kirjallisuustieteilijä, mutta jos minulta kysyttäisiin, tässä romaanissa on klassikon ainesta.

Kiitokset arvostelukappaleesta kustantajalle!

Kvaliti 2017
461 sivua

Helmet-lukuhaaste 2017:
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt

torstai 11. toukokuuta 2017

Nils-Aslak Valkeapää: Kevään yöt niin valoisat

Tässä keväällä sain idean lainata tämän kirjan kirjastosta, kun luin siitä Kirjojen Pyörteissä -blogista. Nyt löysin sen yhdeltä pöydältä loputtomien kirjakasojeni alta ja luin sen vihdoin (pieneksi välipalaksi, kun on paksu romaani juuri luettavana).

Saamelainen Nils-Aslak Valkeapää käy herkissä runoissaan läpi Lapin vuodenajat keväästä kevääseen. Luonnon kauneuden keskellä hän myös miettii rakkautta, maailman tilannetta ja saamelaisten asemaa.

Valkeapäällä on taito sanoa lyhyesti paljon - vain muutamalla sanalla ja rivillä. Useimmat hänen runoistaan ainakin tässä kirjassa ovatkin lyhyitä. Ihailen sitä taitoa sisällyttää muutamaan sanaan paljon sisältöä ja tunnetta. Varsinkin luontoa ja rakkautta kuvaavissa runoissa on suurta herkkyyttä ja syvyyttä.

Saamelaisiin kohdistuvista asenteista hän kirjoittaa muun muassa näin:

Ei kai vain puhunut
primitiivikulttuurista
yksinkertaisesta kansasta

ei kai vain sanonut

että h e toivat sivistyksen

Lapin luonto näkyy runoissa, joissa on tuntureita, kevään valoisia öitä, kesän lyhyyttä, poroja ja kaamosta.

Tuuli jutaa tuntureita
syksy riisuu sydämeni
riipii lehdet

Ja toisessa runossa:

Mieli niin vaiti
ajatusten jäämeri

Keväällä taas:

...auringon joiku
elämän joiku...

Rakkausrunoissa ikävöidään rakastetun kohtaamista, mutta kun se lopulta tapahtuu, ei enää tiedäkään, mitä pitäisi sanoa ja mihin kädet panna. Tai onko se enää tottakaan, mitä joskus oli - mitä jos asiat ovat muuttuneet? Orastavan rakkauden herkkää epävarmuutta.

Kaunis runoteos, jossa on lisäksi Valkeapään omia piirroksia kuvituksena.

Kirjayhtymä 1980
62 sivua
Saamenkielestä suomentanut Anneli Rosell (joka on kirjoittanut myös saatesanat)

Helmet-lukuhaaste 2017:
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis

P. S. Harmi että kuvastani tuli näköjään aika huono...

torstai 4. toukokuuta 2017

Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa

Kirjablogeista löytää paljon hyviä lukuvinkkejä. Tästäkään kirjasta en ollut jostain kumman syystä aikaisemmin kuullut, vaikka se oli ilmestynyt suomeksi jo vuonna 2012, mutta koska nykyään seuraan kirjablogeja, löysin tämänkin kirjan ja sehän oli hankittava!

Olen nimittäin ollut itsekin myyjänä, vaikkakaan en vielä toistaiseksi kirjakaupassa (asiaan saattaa kyllä olla tulossa korjausta lähitulevaisuudessa). Ja olipa myyjänä sitten millaisessa liikkeessä tahansa, on varmaa, että asiakkaita on moneen lähtöön ja heidän tempauksistaan saisi monetkin kirjat kirjoitettua.

Koska kirjat ovat lähellä sydäntäni, minua tietysti kiinnosti tietää, millaisia asiakkaita kirjakaupoissa on. Tässä kirjassa on siis kirjakauppojen asiakkaiden koottuja lausahduksia elävästä elämästä eri puolilta maailmaa, lähinnä englanninkielisistä maista. Ja totuus voi todella olla joskus tarua ihmeellisempää! Niin hauskoja nämäkin tosielämän tapaukset ovat.

En nyt suorastaan ääneen nauranut lukiessani, mutta hyvin hymy huulessa kyllä luin tätä kirjaa. Se oli todellinen hyvän mielen kirja ja sopiva kevennys tähän väliin. Välipala, jonka lukaisin ennen kuin alan urakoida erästä paksua romaania, jota ei niin äkkiä luetakaan.

Kirja koostuu eri pituisista, mutta yleensä lyhyehköistä vuoropuheluista asiakkaan ja kauppiaan välillä. Siellä täällä seassa on myös kirjaa elävöittäviä hauskoja pilakuvia. Kuvituksesta vastaa The Brothers McLeod.

Parhaan kuvan kirjasta saa käytännön esimerkkien kautta. On vain vaikea valita, mitä esimerkkejä ottaisin, mutta yritetään...

ASIAKAS: Anteeksi, en muista kirjan nimeä, kirjoittajaa tai mistä kirja kertoo, mutta tiedän, että nimessä oli kaksi sanaa...
KAUPPIAS: Selvä, missä näitte kirjan?
ASIAKAS: En muista - älkää hoputtako. Ne kaksi sanaa olivat "jotain" ja "jotain".
KAUPPIAS: "Jotain" ja "jotain"? Ei nyt tule kyllä valitettavasti mitään mieleen. Muistatteko, miltä kirja näytti?
ASIAKAS: Ettekö voi vain etsiä sitä koneelta?
KAUPPIAS: Mutta... Minulla ei ole mitään, millä etsiä.
ASIAKAS (ottaa paperia ja kynän): Katso, kirjoitat koneelle vain näin: ".... ja .... ". En voi uskoa, että olet noin tyhmä!

************************

ASIAKAS: Onko tästä kirjasta painettu jotain toista versiota?
KAUPPIAS: Voin tarkistaa sen koneelta.
ASIAKAS: En vain pidä tämän loppuratkaisusta.

************************

ASIAKAS: Teillä varmaan on niin ihanan paljon aikaa lukea; istutte vain täällä kirjojen ympäröimänä.
KAUPPIAS: Mitä te teette työksenne?
ASIAKAS: Minäkö? Olen töissä vaatekaupassa.
KAUPPIAS: No teillä varmaan on sitten niin ihanan paljon aikaa sovittaa erilaisia vaatteita; seisoskelette vain siellä vaatteiden ympäröimänä.

************************

ASIAKAS: Hei, jos ostan kirjan, luen sen ja tuon sen takaisin, saanko vaihtaa sen toiseen kirjaan?
KAUPPIAS: Ette...., koska silloin emme tienaisi toiminnastamme mitään.
ASIAKAS: Ai.


..... ja tässä oli vain muutama näyte; kirjasta löytyy mitä erilaisimpia tilanteita. Mukavaa komediaa ja kevennystä silloin, kun ei jaksa lukea mitään kovin raskasta tai ei ehdi lukea paksuja kirjoja. Näitä vuoropuheluita voi lukea vaikka vain muutaman kerrallaan silloin kun ehtii. Mutta kirjan kyllä ahmaisee kerrallakin läpi hyvin nopeasti, kuten itse tein.

Kustannusosakeyhtiö Nemo 2012
114 sivua
Suomentanut Aino Partanen

P. S. Kuvastani ei ehkä saa selvää. Kirjan kannessa asiakas kysyy: "Missä teillä on fiktiivinen kaunokirjallisuus?"

Bandi: Syytös. 7 kertomusta Pohjois-Koreasta.

"Myong-chol olisi halunnut itkeä kovaan ääneen ja polkea jalkaa. Moinen käytös oli kuitenkin poissuljettua, sillä toisinaan myös nyyhkytykset tulkittiin kapinaksi ja ne saattoivat maksaa itkijän hengen. Sellainen oli maailma jossa hän eli. Laki vaati kansaa nauramaan kärsimyksen keskellä ja nielemään karvaimmatkin antimet. Myong-chol asteli eteenpäin, ruumis ja mieli musertuneena tuon ylivoimaisen mahdin langettaman tuomion epäoikeudenmukaisuudesta..."

Tämä on eräs kuvaava ote tästä pohjoiskorealaisesta novellikokoelmasta. Myong-chol ei saanut anomaansa matkustuslupaa kotikyläänsä, vaikka hänen äitinsä oli siellä kuolemaisillaan. Eikä ilman matkustuslupaa saa matkustaa tai voi käydä huonosti...

Syytös on harvinainen kirja, koska se on ensimmäinen Pohjois-Koreassa edelleen asuvalta kirjailijalta julkaistu teos. Novellit, jotka on kirjoitettu jo 90-luvulla, on saatu salakuljetettua Etelä-Koreaan, jossa ne ensin julkaistiin vuonna 2014, ja nyt ne on käännetty jo monelle kielelle.

Kirjan jokaisessa novellissa pohjoiskorealainen systeemi esiintyy kaikessa järkyttävyydessään ja ahdistavuudessaan. Yksilöt ovat täysin tukahduttavan yhteiskunnan puristuksissa. He joutuvat vain näyttelemään rooliaan, jota koko elämänsä ajan harjoittelevat, kuten Näytös-nimisessä novellissa todetaan. On teeskenneltävä itkua, kun diktaattori kuolee, ja käytävä häntä suremassa muistoalttarilla joka päivä. Mutta jos oikeasti itkettää, on naurettava ja hymyiltävä.

Systeemin etu menee aina yksilön edun edelle. Yksilöllä ei käytännössä ole oikeuksia ollenkaan. Heitä voidaan siirrellä kuin pelinappuloita. Kansalainen voidaan karkottaa kotikaupungistaan ja laittaa loppuiäkseen mustalle listalle vaikka vain siksi, että hänen sukulaisensa teki jotain sopimatonta, esimerkiksi loikkasi Etelä-Koreaan. Pakkotyöhön voi joutua juuri tuosta ilman matkustuslupaa matkustamisesta. Toimittajan pitää kirjoittaa juttunsa niin, että puolue on niihin tyytyväinen, vaikka ne sitten olisivat valetta. Ja jopa asunnon ikkunaverhoista tulee huomauttamista.

Toisaalta on kiinnostavaa saada tietoa tuon suljetun, tuntemattoman ja salaperäisen maan sisältä. Mutta toisaalta on myös hirveän surullista lukea näitä tekstejä ja tajuta, että jossain ihmiset oikeasti elävät tätä elämää. Eikä heillä ole vaihtoehtoja. Jotkut pakenevat, mutta hekin henkensä uhalla. Jos pakomatkalla jää kiinni, käy huonosti.

Kauanko kestää, että Pohjois-Koreakin avautuu ja vapautuu? Toivon hartaasti ja sydämeni pohjasta, että vielä sekin päivä nähdään! Onhan muitakin mahdottomuuksia historian saatossa nähty.

Samoin kuin muut kirjabloggaajat, ihmettelin minäkin vain sitä, miten paljon tietoa salanimellä Bandi esiintyvästä kirjoittajasta esipuheessa kerrotaan. Jos nuo tiedot päätyvät tai ovat jo päätyneet Pohjois-Koreaan, kuinka käy Bandin? Eiköhän Pohjois-Korealla ole vakoilijoita Etelä-Koreassa, joten luulisi heidän tietävän tästä kirjasta...

Mutta jos Bandi vielä elää, toivottavasti hän jatkaa kirjoittamista. Kunpa hän saisi elämänsä aikana nähdä ja kokea, kun kaivattu vapaus tulee hänen maahansa.

Kustantamo S & S 2017
189 sivua
Ranskankielisestä laitoksesta suomentanut Raisa Porrasmaa

Helmet-lukuhaaste 2017:
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä

P. S. Vielä kiitokset Reader, why did I marry him? -blogin Ompulle, jonka Facebook-arvonnasta tämän kirjan voitin! Olinkin todella halunnut lukea tämän kirjan, ja se olikin ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka lukuelämys olikin surullinen.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Miika Nousiainen: Juurihoito

Vappuviikonloppuun mahtui monenlaista ohjelmaa, mutta ehdinpä myös vihdoin lukea tämän kauan odottamani Miika Nousiaisen romaanin. Se toikin oman piristävän lisänsä vappuuni.

Olin lukenut joidenkin pettyneen siihen, ettei tämä kirja ollut yhtä hillittömän hauska kuin esimerkiksi Vadelmavenepakolainen. (Muita Nousiaisen kirjoja en itse ole tähän mennessä lukenutkaan, joten en osaa niistä sanoa.) Joku kirjoitti, että Nousiainen yllättää vain kerran. Totta kyllä, ettei Juurihoitoa lukiessa naurattanut koko ajan ja siinä oli paljon vakavaakin asiaa, mutta itse en kokenut sitä pettymyksenä. Huumoria kuitenkin oli - ja mikäs velvollisuus Nousiaisella olisi pelkästään naurattaa kansaa? Minusta hän käsitteli hienosti niitä vakavia teemoja, joihin kirjassa puuttui.

Tarina alkaa siitä, kun keski-ikäinen Pekka Kirnuvaara menee hammaslääkäriin, jolla on sama harvinainen sukunimi kuin hänellä. Koko ikänsä Pekka on kärsinyt isän puutteesta - isän, joka katosi hänen elämästään jo kun Pekka oli pieni. Eikä hän ole tiennyt, mihin isä lähti. Käy ilmi, että hammaslääkäri Esko Kirnuvaara onkin hänen veljensä, ja erinäisten vaiheiden jälkeen veljekset lähtevät matkalle selvittämään kadonneen isänsä arvoitusta.

Matka johtaa heidät ensin Pohjois-Karjalaan ja sitten aina vain kauemmas: Ruotsiin, Thaimaahan ja Australiaan asti. Ja uusia sukulaisia löytyy. Mutta missä on heidän kaipaamansa isä? Tämän arvoituksen ratkaisua sekä miehen jälkeläiset että tämän kirjan lukijat joutuvat odottamaan pitkään ja hartaasti.

Nousiainen piirtää sisaruksista hyviä luonnekuvia. Varsinkin lukijaa viihdyttävät värikäs, ristiriitainen ja railakkaasti kiroileva Sari sekä hammaslääkäri Esko, joka "ei uskalla kohdata ketään, jonka suuta ei pysty tukkimaan poralla". Riemukkainta huumoria Nousiainen repii juuri tästä jäykästä hammaslääkäriveljestä, jonka elämässä ei muuta olekaan kuin hampaat. Hampaisiin liittyen sain monet hyvät naurut tätä kirjaa lukiessani. Myös huonojen hampaidensa ongelmia salailemaan pyrkivä Pekka saa hymyn huulille.

Toisaalta kaikista sisaruksista juuri Esko kokee tarinan edetessä suuria muutoksia elämässään.

Mitä hampaisiin tulee, olihan siinä nauramista, mutta itselläni oli toisaalta huonokin ajoitus Juurihoidon lukemisessa, koska hampaiden kanssa on viime aikoina ollut ongelmia. Hammassäryn kera luettuna kirja aiheutti kieltämättä ahdistustakin! Mutta omapa syyni, kun en ole priorisoinut hammaslankaa yhtään sen korkeammalle kuin Pekka ;) Ja ehkäpä nyt arjen tullen voisin vihdoin uskaltautua hammaslääkäriin...

Nautin kirjassa huumorin lisäksi myös siitä, miten Nousiainen ottaa siinä kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin niissä eri maissa, joissa sisarukset löytävät uusia sisaruksia. Yhdistävä nimike näille ongelmille on vähemmistöjen ja köyhien asema ja se, miten heitä kohdellaan. Vaikka tämä ei välttämättä mikään maailmanparannuskirja numero yksi olekaan, vaan lähestyy aihetta viihdyttävän tarinan kautta, on siinä paljon hyviä ajatuksia.

"Olemme käyneet Helsingissä, Lieksassa, Södertäljessä, Thaimaassa ja Australiassa. Ja joka paikassa sama kiista. Kuka oli täällä ensin? Missään ei kysytä, että mitenkäs tässä voitaisiin olla rinnakkain", kirjassa pohditaan.

Vadelmavenepakolaisessakin oli minusta aika terävää satiiria, ja oli sitä myös Juurihoidossa. Vai mitä sanotte tästä:

"Kiinassa yhden lapsen politiikka johtui liikakansoituksesta. Kaveripiirissäni se johtui siitä, että ensimmäinen lapsi oli kerran vähän ärsyttävä brunssilla." 

Sekä yhteiskunnallisia asioita että ihmisten luonteita ja tapoja Nousiainen osaa analysoida terävästi, mutta henkilöhahmoihinsa lämmöllä suhtautuen. Aika mielenkiintoinen kevyen ja vakavan sekoitus Juurihoito on. Tykkään.

Otava 2016
332 sivua

Helmet-lukuhaaste 2017:
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.