Miika Nousiainen: Juurihoito

Vappuviikonloppuun mahtui monenlaista ohjelmaa, mutta ehdinpä myös vihdoin lukea tämän kauan odottamani Miika Nousiaisen romaanin. Se toikin oman piristävän lisänsä vappuuni.

Olin lukenut joidenkin pettyneen siihen, ettei tämä kirja ollut yhtä hillittömän hauska kuin esimerkiksi Vadelmavenepakolainen. (Muita Nousiaisen kirjoja en itse ole tähän mennessä lukenutkaan, joten en osaa niistä sanoa.) Joku kirjoitti, että Nousiainen yllättää vain kerran. Totta kyllä, ettei Juurihoitoa lukiessa naurattanut koko ajan ja siinä oli paljon vakavaakin asiaa, mutta itse en kokenut sitä pettymyksenä. Huumoria kuitenkin oli - ja mikäs velvollisuus Nousiaisella olisi pelkästään naurattaa kansaa? Minusta hän käsitteli hienosti niitä vakavia teemoja, joihin kirjassa puuttui.

Tarina alkaa siitä, kun keski-ikäinen Pekka Kirnuvaara menee hammaslääkäriin, jolla on sama harvinainen sukunimi kuin hänellä. Koko ikänsä Pekka on kärsinyt isän puutteesta - isän, joka katosi hänen elämästään jo kun Pekka oli pieni. Eikä hän ole tiennyt, mihin isä lähti. Käy ilmi, että hammaslääkäri Esko Kirnuvaara onkin hänen veljensä, ja erinäisten vaiheiden jälkeen veljekset lähtevät matkalle selvittämään kadonneen isänsä arvoitusta.

Matka johtaa heidät ensin Pohjois-Karjalaan ja sitten aina vain kauemmas: Ruotsiin, Thaimaahan ja Australiaan asti. Ja uusia sukulaisia löytyy. Mutta missä on heidän kaipaamansa isä? Tämän arvoituksen ratkaisua sekä miehen jälkeläiset että tämän kirjan lukijat joutuvat odottamaan pitkään ja hartaasti.

Nousiainen piirtää sisaruksista hyviä luonnekuvia. Varsinkin lukijaa viihdyttävät värikäs, ristiriitainen ja railakkaasti kiroileva Sari sekä hammaslääkäri Esko, joka "ei uskalla kohdata ketään, jonka suuta ei pysty tukkimaan poralla". Riemukkainta huumoria Nousiainen repii juuri tästä jäykästä hammaslääkäriveljestä, jonka elämässä ei muuta olekaan kuin hampaat. Hampaisiin liittyen sain monet hyvät naurut tätä kirjaa lukiessani. Myös huonojen hampaidensa ongelmia salailemaan pyrkivä Pekka saa hymyn huulille.

Toisaalta kaikista sisaruksista juuri Esko kokee tarinan edetessä suuria muutoksia elämässään.

Mitä hampaisiin tulee, olihan siinä nauramista, mutta itselläni oli toisaalta huonokin ajoitus Juurihoidon lukemisessa, koska hampaiden kanssa on viime aikoina ollut ongelmia. Hammassäryn kera luettuna kirja aiheutti kieltämättä ahdistustakin! Mutta omapa syyni, kun en ole priorisoinut hammaslankaa yhtään sen korkeammalle kuin Pekka ;) Ja ehkäpä nyt arjen tullen voisin vihdoin uskaltautua hammaslääkäriin...

Nautin kirjassa huumorin lisäksi myös siitä, miten Nousiainen ottaa siinä kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin niissä eri maissa, joissa sisarukset löytävät uusia sisaruksia. Yhdistävä nimike näille ongelmille on vähemmistöjen ja köyhien asema ja se, miten heitä kohdellaan. Vaikka tämä ei välttämättä mikään maailmanparannuskirja numero yksi olekaan, vaan lähestyy aihetta viihdyttävän tarinan kautta, on siinä paljon hyviä ajatuksia.

"Olemme käyneet Helsingissä, Lieksassa, Södertäljessä, Thaimaassa ja Australiassa. Ja joka paikassa sama kiista. Kuka oli täällä ensin? Missään ei kysytä, että mitenkäs tässä voitaisiin olla rinnakkain", kirjassa pohditaan.

Vadelmavenepakolaisessakin oli minusta aika terävää satiiria, ja oli sitä myös Juurihoidossa. Vai mitä sanotte tästä:

"Kiinassa yhden lapsen politiikka johtui liikakansoituksesta. Kaveripiirissäni se johtui siitä, että ensimmäinen lapsi oli kerran vähän ärsyttävä brunssilla." 

Sekä yhteiskunnallisia asioita että ihmisten luonteita ja tapoja Nousiainen osaa analysoida terävästi, mutta henkilöhahmoihinsa lämmöllä suhtautuen. Aika mielenkiintoinen kevyen ja vakavan sekoitus Juurihoito on. Tykkään.

Otava 2016
332 sivua

Helmet-lukuhaaste 2017:
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.