tiistai 16. toukokuuta 2017

Blogisynttärit ja kirja-arvonta

Tänään on vuosi siitä, kun perustin tämän blogin, jonka nimi oli aluksi Koukussa kirjoihin. Kirjabloggaajana olen kylläkin jo noin puolitoistavuotias, koska ehdin pitää ensimmäistä blogiani Syksyn lehtiä Wordpressissä reilun puoli vuotta ennen kuin siirryin tänne Bloggeriin.

Harmi kyllä se .fi -tunnus oli maksullinen, joten viime syksynä kun se olisi taas pitänyt maksaa, annoin olla, eikä sitä ensimmäistä blogia siis enää ole olemassakaan. Olin lukenut siihen kirjoja melko hirvittävän määrän puolessa vuodessa. Joitain postauksia kyllä säästin itselleni muistoksi.

Tähän blogiin on vuoden aikana kertynyt 81 postausta, joista osa on kyllä sekalaisia tyyliin hyvää joulua tai poistuin instagramista. Mutta useimmat ovat toki kirja-arvioita. (Instagramista puheen ollen, ne jotka ovat Instassa, taitavat jo suunnilleen tietääkin, että olen siellä taas! Pysyinköhän pois ehkä viisi päivää?!)

Ensimmäisen postauksen tein vuosi sitten kirjasta Homer-kissan uskomaton elämä, joka oli suloinen tositarina sokeasta kissasta (muistaakseni se oli sokea??). Sen jälkeen on ollut kirjoja laidasta laitaan: kevyttä ja vakavaa, runoja, romaaneja, tositarinoita ja muutama tietokirjakin.

No, ajattelin tehdä pienen listan itselleni tärkeimmistä postauksista, mutta en taidakaan jaksaa. Flunssa vaivaa nimittäin! Selasin postauksia tuossa ja oli liikaa vaihtoehtoja; se alkoi väsyttää...

Mutta se ARVONTA!

Joskus toisella kertaa voin arpoa jotain tunnetummilta kirjailijoilta, mutta nyt halusin tukea runoilijaystävääni Meri-Hannele Palmia, joka luonnollisesti on vielä tuntematon, koska on julkaissut vasta esikoisrunoteoksensa. Siksi ostin häneltä 2 kpl kyseistä runokirjaa, joista toisen arvon täällä blogissa ja toisen Instagramissa osallistuneiden kesken. Molemmissakin toki voi osallistua. Mutta samalle henkilölle en anna molempia kirjoja :)

Meri-Hannelen runot ovat herkkiä, kauniita ja syvämietteisiä. Tuossa yllä olevassa kuvassa on ote kirjan nimirunosta - kirjan nimihän on Olet silmäterä. Detaché. Olen myös kirjoittanut kirjasta arvion blogissani vajaa vuosi sitten; se löytyy täältä.

Tuolloin vuosi sitten, kun sain tietää yli 20 vuotta sitten tuntemani Meri-Hannele Palmin julkaisseen runokirjan, emme olleet edes kuulleet toisistamme niihin yli 20 vuoteen. Ja aikoinaan olimmekin vain tuttuja, ei sen enempää. Kun tein tuon postauksen blogiini, hän ei tiennyt, kuka sen oli kirjoittanut, mutta kun hän monta kuukautta myöhemmin yllättäen lähetti blogini sähköpostiin viestin ja kiitti postauksesta, "jouduin" paljastamaan, että "minä se ihmeellinen bloggaaja vain olinkin".... Siitä asti olemme olleet yhteyksissä ja jakaneet tätä kirjabloggaajan ja runoilijan elämää.

Eli arvontaan osallistuminen:

Osallistu kommentoimalla tätä postausta. Ja liitythän myös blogini seuraajaksi, jos et ole jo :)
Suoritan arvonnan kaikkien kommentoineiden kesken maanantaina 22.5. kello 12.

Niin ja se vielä jäi sanomatta, että laitathan jotain yhteystietoa (esim. sähköpostiosoite) mukaan, jos osallistut arvontaan. Ellei sinulla sitten ole blogia, josta löytyy yhteystietosi.

TIEDOKSI 25.5.2017:

 Laitoin tämän aikaisemmin tuonne kommentteihin, mutta laitetaan se nyt vielä tähänkin. Kirjan voitti siis Paula Kirjan pauloissa -blogista. Hän ei vain ole vastannut sähköpostiini. Jos vastausta ei ala kuulua, suoritan arvonnan uudestaan... mutta odottelen vielä.

29 kommenttia:

  1. Hei, olet ahkera bloggaaja! Oma Lukihäirikkö- blogi parisen vuotta ollut, mutta huomattavasti vähemmän tekstejä - nimi tosin vähän selittää? ;)
    Olen runouden käyttäjä: kirjoitan, luen, luen ja "esitän" yleisölle. Uusiin runoilijoihin ja kokoelmiin on aina mielenkiintoista tutustua. Huviksi ja hyödyksi. Olen siis innolla mukana arvonnassa, kiitos.
    Ystävällisesti Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet mukana arvonnassa. Kävin tutustumassa sinunkin blogiisi!

      Poista
  2. Onnittelut yksivuotiaalle, ja myötätuulta runoilijaystävällesi.

    Ostan itse runoteoksia, enkä osallistu arvontaan, niin muilla on mahdollisuus saada itselleen runokirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :)

      Poista
    2. Kiitos paljon sinulle, Jokke! Kaunista tarjota voittomahdollisuutensa toiselle. :)

      Poista
  3. Onnittelut vuosikkaalle ja hyvää jatkoa blogiharrastukselle. Tämän on antoisa ja koukuttava harrastus.

    Mielelläni osallistun runokirjan arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  4. Onnea yksivuotiaalle blogille!
    Runoja on kiva lukea, tykkään myös itsekin niitä kirjoittaa
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  5. Onnea, onnea! Ja mukavia blogi- ja lukuhetkiä myös tuleville vuosille!

    En osallistu arvontaan...

    VastaaPoista
  6. Onnittelut vuoden vanhalle blogillesi. Tuo runokirjan kansikuva on aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Minustakin se kansikuva on ihana. Luulen (kuvan ottajan tietäen), että se on ehkä Nepalista?

      Poista
    2. Kiitos, kiva kuulla että pidätte kansikuvasta! Todella nopealla varoitusajalla piti hankkia kuva ja tämä kuva päihitti muut koskettavuudellaan. Kyllä, kuva on Nepalista, Gamin kaupungista. Äitini täti asui siellä, kun olin pieni ja se maailma yhä asuu minussa.

      Yllätyksekseni kuulin, että minun tulee itse tehdä kansikuva valmiiksi saakka. Silti oli aikamoisen työn takana, että myös taittaja viimeisteli sävyn ja tekstit suunnitelman mukaan. Sävy hieman vaihtelee eri painoerissä, mutta se on rakkaudella työstetty näpit jäässä, pakkasöinä parvekkeenovi auki.;)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa mukaan arvontaan!

      Poista
  8. Isosti onnea 1-vuotiaalle ja menestystä runoilijaystävälle; tie auki edessä molemmille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olet mukana arvonnassa.

      Poista
    2. Kiitos paljon sanoistasi, Takkutukka! Aukioleva tie on ihana mielikuva, kiitos. Olkoon tie auki sinullekin edessäsi!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  10. Onnea 1-vuotiaalle blogillesi! Mukana hienossa arvonnassa.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa mukaan arvontaan!

      Poista
  11. Runokirjan arvonta on suoritettu. Kirjan voitti Paula Kirjojen pauloissa -blogista. Paljon onnea voittajalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan vielä, että Kirjan pauloissa se blogin nimi olikin... Mutta Paula siis joka tapauksessa :)

      Poista
    2. Lämmin kiitos voitosta vielä täälläkin. Pahoitteluni, että kului näin paljon aikaa, ennen kuin vastaan viesteihin.

      Poista
    3. Ei se mitään, vielä ehdit hyvin! :) Onnittelut vielä kerran ja mukavia lukuhetkiä! Laitan kirjan tulemaan ehkä jo tänään tai ainakin lähiaikoina.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Valitettavasti myöhästyit arvonnan suhteen, koska se oli jo 22.5.

      Poista