Saamelainen Nils-Aslak Valkeapää käy herkissä runoissaan läpi Lapin vuodenajat keväästä kevääseen. Luonnon kauneuden keskellä hän myös miettii rakkautta, maailman tilannetta ja saamelaisten asemaa.
Valkeapäällä on taito sanoa lyhyesti paljon - vain muutamalla sanalla ja rivillä. Useimmat hänen runoistaan ainakin tässä kirjassa ovatkin lyhyitä. Ihailen sitä taitoa sisällyttää muutamaan sanaan paljon sisältöä ja tunnetta. Varsinkin luontoa ja rakkautta kuvaavissa runoissa on suurta herkkyyttä ja syvyyttä.
Saamelaisiin kohdistuvista asenteista hän kirjoittaa muun muassa näin:
Ei kai vain puhunut
primitiivikulttuurista
yksinkertaisesta kansasta
ei kai vain sanonut
että h e toivat sivistyksen
Lapin luonto näkyy runoissa, joissa on tuntureita, kevään valoisia öitä, kesän lyhyyttä, poroja ja kaamosta.
Tuuli jutaa tuntureita
syksy riisuu sydämeni
riipii lehdet
Ja toisessa runossa:
Mieli niin vaiti
ajatusten jäämeri
Keväällä taas:
...auringon joiku
elämän joiku...
Rakkausrunoissa ikävöidään rakastetun kohtaamista, mutta kun se lopulta tapahtuu, ei enää tiedäkään, mitä pitäisi sanoa ja mihin kädet panna. Tai onko se enää tottakaan, mitä joskus oli - mitä jos asiat ovat muuttuneet? Orastavan rakkauden herkkää epävarmuutta.
Kaunis runoteos, jossa on lisäksi Valkeapään omia piirroksia kuvituksena.
Kirjayhtymä 1980
62 sivua
Saamenkielestä suomentanut Anneli Rosell (joka on kirjoittanut myös saatesanat)
Helmet-lukuhaaste 2017:
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
P. S. Harmi että kuvastani tuli näköjään aika huono...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti