perjantai 28. tammikuuta 2022

Hannele Pokka: Marja ja Niila


Tämä Lappiin sijoittuva romaani tuli kirjastossa vastaan ihan sattumalta; en ollut tällaisesta koskaan kuullut. Olikin hyvä löytö! Tykkäsin todella. 

Eletään sotienjälkeistä aikaa. Helsinkiläinen Marja on perinyt lapinhulluutensa isältään, ja hän ryhtyy heti ylioppilaskesästään lähtien tekemään vaellusmatkoja Lappiin. Valmistuttuaan opettajaksi Marja muuttaa töihin Rovaniemelle, ja sieltä käsin hän sitten kerran lähtee hiihtovaellukselle Käsivarteen. Tuo reissu muuttaa Marjan koko elämän, kun hän tapaa erämaassa Niilan, paikallisen poromiehen. He menevät naimisiin, ja niin Marjasta tulee opettaja Enontekiölle. 

Kirja kuvaa elämää ja arkea Lapissa monesta eri näkökulmasta. On tietenkin Marjan ja Niilan suhde ja sen eri vaiheet. Avioliiton kautta Marja joutuu täysin uuteen tilanteeseen. Hän ei ole pelkästään saamelaiseen sukuun tuleva suomalainen, jonka on opittava uudenlaiset tavat ja ajattelu, vaan myös paikallisten suomalaisten mielestä outo, jopa halveksittava kummajainen. Lantalaiset suhtautuvat lappalaisiin (kuten saamelaisia vielä silloin nimitettiin) järkyttävän rasistisesti. Marjallekin tulee itse kirkkoherra pitämään puhuttelua, että kannattaisi erota virastaan, koska ei lappalaisen vaimo ole sovelias ihmisten lapsia opettamaan (vallalla näytti olevan sellainen ajattelu, että oli erikseen ihmiset ja lappalaiset). Marja saa myös kuulla, että hän tulisi vielä katumaan, kun meni naimisiin tuollaisen alkuasukkaan kanssa. Kun Marja työssään puolustaa saamelaisten oikeuksia, hän saa ihmisten vihat niskaansa. 

Kulttuurierot sekä toisaalta suomalaisten ja saamelaisten väliset ennakkoluulot ovat yksi teema, mutta on kirjassa paljon muutakin. Se kuvaa hienosti paikallista arkea muun muassa poroerotuksineen ja riekonpyynteineen. Tutuiksi tulevat myös monet uskomukset, kuten ruumiinmullat, meriraukat, maahiset ja eahparas. Viimeksi mainittu on kastamaton lapsi, joka on jätetty heitteille, surmattu, jätetty hautaamatta: sellainen ottaa riekon tai kiirunan muodon ja ilmestyy ihmiselle erämaassa. Sanasta eahparas on suomen kieleen tullut sana äpärä. 

Nautin kirjan retkeily- ja luontokuvauksista. Lapissa kun ollaan, luonto on tietenkin läsnä koko ajan. Lukija pääsee myös mukaan muun muassa Koutokeinon värikkäille pääsiäisjuhlille, jossa samalla vietetään Niilan sukulaisen häitä. 

Ilmestyessään kirja kuuluu herättäneen kohun suorasukaisten seksikohtaustensa takia. Ne ovat kuitenkin vain pieni osa tarinasta.

Olisin halunnut jakaa näytteen kirjan hienosta Lapin tai saamelaisen elämäntavan kuvauksesta, mutta jotenkin en ehtinyt lukiessani miettiä, minkä kohdan valitsisin. Tässä sen sijaan vähän tiivistelmää siitä, miltä kulttuurienvälinen avioliitto tuntuu Marjan näkökulmasta: 

Hänestä tuntui, että hänen oli aina oltava se uutta opiskeleva ja sopeutuva osapuoli, kun taas Niila saattoi nojautua sukuunsa ja saamelaisten vuosisataisiin perinteisiin. 

Hannele Pokalla tuntuu olevan paljon tietoa ja ymmärrystä saamelaisten elämästä ja asemasta. En toki tiedä paljoa saamelaisista, mutta ainakin Marja ja Niila vaikutti hyvin todentuntuiselta. Se on myös elämänmakuista arjen kuvausta. Lapin ystäville ehdottomasti kiinnostavaa luettavaa. 

Tämä kirja herätti kiinnostukseni lukea vihdoin myös pari saamelaisuutta käsittelevää tietokirjaa, jotka ovat kauan olleet lukulistallani (Veli-Pekka Lehtola: Saamelaiskiista - Sortaako Suomi alkuperäiskansaansa? sekä Kukka Ranta ja Jaana Kanninen: Vastatuuleen). Sitten on tietenkin myös saamelaisen Niillas Holmbergin viime vuonna ilmestynyt romaani Halla Helle, joka minulla on vielä lukematta. 

WSOY 1998 
342 sivua 
Päällyksen kuva: Merja Aletta Ranttila 
Päällyksen typografia: Kirsi Kujansuu 

tiistai 25. tammikuuta 2022

Peter Høeg: Lumen taju


Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen 

90-luvulla minulle suositeltiin kovasti Lumen tajua. Aloitinkin sen silloin, mutta se jäi kesken. Ei tuntunut olevan minun kirjani. Olin kuitenkin jo pitkään ollut utelias yrittämään uudestaan, koska olisin niin halunnut pitää tästä kirjasta. Ties vaikka minä ja makuni olisimme muuttuneet melkein 30 vuodessa? Sitä paitsi Grönlanti kiinnostaa. 

No, löysin kerran kirjan eräästä ilmaishyllystä, joten nyt tuli aika testata sitä uudestaan. Mutta ennen kuin jaan omia ajatuksiani, kerrotaanpa hiukan, mistä Lumen tajussa oikein on kysymys. 

Smilla Qaavigaaq Jaspersen on 37-vuotias kööpenhaminalainen, grönlantilaisen naismetsästäjän ja tanskalaisen nukutuslääkärin tytär. Hän on viettänyt lapsuutensa Grönlannissa, mutta on sitten joutunut tulemaan isänsä luo Tanskaan, ympäristöön, joka on vapauteen ja luonnonläheiseen elämään tottuneelle tytölle kuin vankila. Vielä aikuisenakin hän on sopeutumaton ja ulkopuolinen, niin akateeminen jäätiköntutkija ja matemaatikko kuin onkin. 

Smilla on ystävystynyt naapurissa asuvan kuusivuotiaan Esajas-pojan kanssa, joka on myös grönlantilainen. Eräänä päivänä Esajas putoaa katolta ja kuolee. Kuolemaa pidetään onnettomuutena, mutta Smilla ei usko sitä. Hän on nähnyt Esajaksen jäljet lumessa, ja hänellä on lumen taju. Mutta koska poliisi puolestaan ei usko, että tapaukseen liittyisi mitään rikosta, Smilla alkaa tutkia sitä omin päin. 

Nämä tutkimukset johtavat Smillan seikkailuihin ympäri talvista Kööpenhaminaa sekä lopulta salaperäiselle laivalle ja merimatkalle kohti Grönlantia, jonka jäätiköllä tapahtumat saavat loppuhuipennuksensa. Smilla on vaarassa monta kertaa, mutta selviytyy aina täpärästi. Ja melkoisen rikollisjoukkion kanssa hän joutuukin napit vastakkain. 

Hän valaisee edessämme olevaa seinää. Siinä on tunnelin suu. Kävelen sitä kohti. Nyt tunnistan tien. Tunneli ei johda ylös, se johtaa loppuun. Kuolemaan kuljetaan aina tunnelin kautta. Samoin kuin elämään. Hän on johdattanut minut tänne. Koko matkan laivalta hän on johdatellut minua. 

Sitten se mitä tällä kertaa itse ajattelin. Tykästyin kirjan talvikuvaukseen varsinkin Kööpenhaminassa, talvikirjoista kun tykkään. Odotin aika paljon Grönlannilta, mutta lopulta sinne mennessä olin ehtinyt jo hyytyä, joten parhaat palat olivat sittenkin Kööpenhaminassa. Siellä ollaan aluksi niin pitkään, että tuosta kaupungista pitäville Lumen taju on varmasti kiinnostavaa luettavaa. 

Kaikki Grönlannin luonnon, grönlantilaisen elämänmenon ja inuiittien kuvaukset olivat myös kiehtovia, ja niitä oli paljon jo Kööpenhamina-osiossa. Näiden lisäksi Lumen tajussa on myös terävää yhteiskuntakuvausta ja kolonialismin kritiikkiä

Muuten tässä kirjassa oli minun makuuni liikaa kaikkea. Smilla oli liian terävä; en tullut missään vaiheessa ymmärtämään, miten hän älysi epäillä mitäkin asiaa ja henkilöä. Se kaikki vain jotenkin pälkähti hänen päähänsä, aivan kuin hänellä olisi ollut yliluonnollisia kykyjä. Miten hänelle esimerkiksi tuli mieleen suoraa päätä epäillä, että tietty yritys liittyisi jotenkin siihen, että pieni poika oli pudonnut katolta? Ja että pitäisi siis mennä penkomaan sen yrityksen kirjanpitoa? Jos tällaisia seikkoja valaistiin jossain vaiheessa, ilmeisesti se kaikki meni minulta sujuvasti ohi. 

Kirjassa oli myös liikaa henkilöitä, joista unohtelin vähän väliä, keitä he olivat ja missä yhteydessä he olivatkaan viimeksi esiintyneet. Oli liikaa yksityiskohtia ja liian monimutkainen kuvio rikokseksi. Äärettömän korkealentoista juttua. Miten edes Høeg itse pysyi kärryillä oman kirjansa juonesta? Ehkä hiukan simppelimmät rikokset riittäisivät minulle.  

Kansilehdellä kerrotaan myös, että Smilla on todellinen naispuolinen Rambo, ja sitä hän tosiaan olikin. Ehkä tällaiset Rambo-seikkailut eivät ole ihan minun juttuni. Smilla selviää tilanteista, joista kukaan ei oikeasti selviäisi. 

Tällä kertaa luin kuitenkin Lumen tajun loppuun asti, koska a) olin kai utelias vihdoin selvittämään, mikä tässä kirjassa on toisia niin ihastuttanut, b) talvi piti minua tiukasti otteessaan ja c) muutenkin jäin jotenkin jumiin näille sivuille enkä tiennyt, mitä muutakaan olisin juuri nyt lukenut. 

Niinpä nyt vuosikymmenien jälkeen tiedän ainakin, mistä puhutaan, kun puhutaan Lumen tajusta. Aukko sivistyksessäni on vihdoin paikattu! 

Tammi 1995 (1. painos 1993)
487 sivua 
Alkuteos: Frøken Smillas fornemmelse for sne 1992 

Muista blogeista huomaa, että tämä teos tosiaan sekä ihastuttaa että vihastuttaa:  

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Katja Köykkä: Pitkä matka tähän hetkeen


Katja Köykkä oli perheineen kehitysyhteistyössä Jordaniassa noin viisi vuotta. Työ keskeytyi äkillisesti, kun hallituksen leikkaukset iskivät kehitysyhteistyöhön. Sen jälkeen Köykkä pääsi Suomessa aitiopaikalle seuraamaan turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien elämää. 

Pitkä matka tähän hetkeen kertoo ihmisistä ja kohtaamisista sekä Lähi-idässä että Suomessa. Vaikka kirja on kooltaan pieni, sen sisältö on erittäin painavaa. Köykän kohtaamien ihmisten kokemukset ovat olleet niin raskaita: sotaa, vainoa, kidutusta, läheisten kuolemaa, omasta rakkaasta kotimaasta luopumista, painajaisia vielä turvaan pääsemisen jälkeenkin, kylmyyden ja yksinäisyyden kokemuksia täällä Suomessa. Todella riipaisevia kohtaloita. 

Toisaalta Köykän kertomissa tarinoissa on mukana myös ystävyyden lämpöä ja valon sekä toivon pilkahduksia. 

Monet kirjan runomuotoisista tarinoista kertovat naisista, mutta on mukana hiukan miehiäkin. 

Otteet Katja Köykän teksteistä puhukoot puolestaan: 

Mutta se, mitä sanoit lopuksi, 
särki sydämeni: 
"Sinä olet ensimmäinen vieras, 
joka on käynyt luonani 
täällä pakomatkalla ollessani." 

Onko meillä varaa kulkea 
toistemme ohi 
tässä rikkinäisessä maailmassa? 

Runosta Siskon viha 


Juuret irtoavat eivätkä koskaan 
pääse juurtumaan uudelleen. 
Sormenjäljet yhdessä maassa, 
sydän toisessa, mieli ja sielu hukassa. 

Kuka olisi se enkeli, 
joka lausuisi suuren ilon? 

Runosta Joosefit ja Mariat 


Sinun naisenpäiväsi loppuivat 
sotaan, kauhuun ja kidutukseen. 
Alkoi pako, jolle ei näy loppua. 
Ensin pakenit henkesi edestä 
turvaan, 
sitten leiriltä toiselle ruuan ja suojan 
toivossa. 
Nyt pakenet öisiä kauhuja, 
jotka eivät päästä sinusta irti. 

Runosta Kansainvälisenä naistenpäivänä 

 
Hyvin pysäyttävä ja koskettava teos. 

Aikamedia 2018 
100 sivua 
Kannen kuva ja kirjan piirrokset: Jalil Jafari 

Lukuvinkin ja itse kirjankin sain Sheferijm-blogin Ainolta. Kiitos Aino! Hänen postaukseensa pääset klikkaamalla tästä

perjantai 21. tammikuuta 2022

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja


Suomentanut Terttu Virta 

Tämän pienoisromaanin tapahtumapaikkana on Chilen pampa, jossa salpietarikaivoksen työntekijät asuvat aaltopeltihökkeleissään. Yhdessä niistä asustaa María Margarita -niminen tyttö veljiensä ja vyötäröstä alaspäin halvaantuneen isänsä kanssa. Lasten äiti on jättänyt perheen miehensä onnettomuuden jälkeen. 

Vanhoina hyvinä aikoina perhe kävi yhdessä elokuvissa, mutta nyt isän pienestä eläkkeestä ei riitä rahaa sellaiseen, eikä isä halvaantumisensa takia itse edes pääse liikkumaan kotoa mihinkään. Niinpä isä järjestää sisaruksille kilpailun: se joka kertoo ja esittää näkemänsä elokuvan toisille parhaiten, saa siitä lähtien ainoana perheestä käydä elokuvissa ja kertoa elokuvan jälkeenpäin muillekin. María on sitten se onnekas, joka pääsee elokuvankertojaksi. 

María eläytyy rooleihin ja kehittyy aina vain paremmaksi kertojaksi, niin että lopulta lähistön muutkin asukkaat alkavat tulla hänen esityksiään katsomaan. Sillä tavalla he pääsevät pakoon karua todellisuuttaan, minkä nuori tyttö itsekin oivaltaa: 

Niihin aikoihin hoksasin, että kaikista ihmisistä on mukava kuunnella tarinoita. He tahtovat hetkeksi paeta todellisuutta ja elää noissa elokuvien, kuunnelmien ja romaanien kuvitteellisissa maailmoissa. He haluavat jopa kuulla valheita, kunhan ne kerrotaan hyvin. Siihen perustuvat huiputtajien puhetaidot. 
  Vaikka se ei ollut juolahtanut mieleeni, minusta oli tullut heille kuvitelmien luoja. Jonkinlainen haltijatar, kuten naapurini sanoi. Elokuvakertomukseni veivät heidät pois autiomaan kovasta olemattomuudesta, ja he pääsivät edes vähäksi aikaa ihmeellisiin maailmoihin täynnä rakkautta, unelmia ja seikkailuja. 

Kirja sopii hyvin elokuvien ystäville, koska siinä on paljon viittauksia eri elokuviin ja näyttelijöihin. Elokuvateattereiden tunnelmaa unohtamatta. Ennen kaikkea tämä kooltaan pieni romaani onnistuu kuitenkin kuvaamaan julmien olosuhteiden armoilla eläviä köyhiä ihmisiä ja heidän kaipaustaan nousta sen kaiken yläpuolelle, saada elämäänsä ripaus unelmia. Elämä ei kohtele Maríaakaan silkkihansikkain, eikä kaikissa tarinoissa ole onnellista loppua. Kuitenkin kaikessa surumielisyydessäänkin tämä pienoisromaani on herkkä ja kaunis. 

Hernán Rivera Letelierillä on taito sanoa rivien välissä paljon. Ihailen sitä; jokaista yksityiskohtaahan ei ole aina pakko vääntää lukijalle rautalangasta. On hienoa, kun lukiessa saa itsekin pohtia ja oivaltaa asioita.

Siltala 2012 
133 sivua 
Alkuteos: La contadora de películas 

Kirjasta on paljon bloggauksia, tässä muutamia: 

maanantai 17. tammikuuta 2022

Maarit Eronen: Kuulolla - johdatusta joka päivä


Maarit Erosen uudessa kirjassa pohditaan johdatusta sukeltamalla Raamatun teksteihin Syvemmälle Sanaan -menetelmän kautta. Kysymyksessä on raamattutyökirja kahdeksitoista viikoksi; jokaiselle viikolle on tehtäviä viideksi päiväksi. Aina kahden viikon ajan käydään läpi tiettyä aihetta, ja sitten aihe vaihtuu. Nuo kuusi aihetta ovat: Jumala on hyvä, Suostun tahtoosi, Kuuntelen ohjeita, Seuraan ohjeita, Läheisyys lisääntyy ja Kannan hedelmää. 

Eikä kysymyksessä ole pelkkä tehtäväkirja, vaan Maarit Eronen myös opettaa joka viikko erilaisista johdatukseen ja Jumalan äänen kuulemiseen liittyvistä aiheista. Hänen opetuksensa ovat hyvin käytännönläheisiä, koska hän jakaa paljon myös omia kokemuksiaan. Mikä rohkaisevinta, Eronen ei jaa pelkkiä onnistumisia, vaan myös kokemuksia siitä, kun johdatus on täysin hukassa, kaikki menee pieleen, Jumalaa ei ymmärrä tai on käsittänyt hänen johdatuksensa täysin väärin. 

Kirjan teksteistä sai paljon ajattelemisen aihetta ja rohkaisua omaan elämäänsä. Joka päivälle on sitten tehtäviä, joissa pureudutaan syvemmälle viikon teemajakeeseen ja rinnakkaisjakeisiin. Pohditaan, mitä nämä jakeet voisivat puhua juuri minulle juuri nyt. Jokaisen päivän lopuksi on pitempikin raamatunkohta niille, joilla on vielä hetki aikaa. Myös noiden jaejaksojen kautta lukija pääsee pohtimaan, mitä ne puhuvat Jeesuksen seuraamisesta, johdatuksesta, hedelmän kantamisesta ja niin edelleen. Lisäksi jokaisen viikon lopussa on kysymyksiä pienryhmässä pohdittavaksi, joten ryhmätyöhönkin tätä kirjaa voi käyttää. 

On hienoa, että Maarit Eronen lähtee liikkeelle Jumalan hyvyydestä. Onhan meistä monilla vääristynyt jumalakuva, ja meidän voi olla vaikea uskoa, että Jumala olisi hyvä, ainakaan juuri minulle. Siksi on hyvä lähteä liikkeelle jumalakuvan prosessoimisesta.   

Teoksen muuta sisältöä avaavat hiukan seuraavat otteet eri luvuista: 

Miten sinä olet selvinnyt painissa Jumalan kanssa? Ehkä olet keskellä ottelua juuri nyt. Paini kuuluu asiaan; älä turhaan koe siitä syyllisyyttä. Kuitenkin monien omien vääntöjeni jälkeen olen oppinut, että mitä nopeammin suostun olosuhteisiin eli hyväksyn todellisuuden sellaisena kuin se on, sitä helpommin ja nopeammin pääsen vaikeasta asiasta Jeesuksen kanssa läpi. 
  Uskaltaisitko sinä pitää kätesi Isän kädessä, vaikka kaikki tuntuisikin menevän pieleen? 

Luvusta Entä kun kaikki menee pieleen? 


Seurasipa siitä mitä tahansa, että suostumme Jumalan tahtoon, hän on kanssamme. Hänen avullaan on jotenkin mahdollista selvitä eteen tulevista tilanteista. Vaikeus on siinä, ettei hänen tahtoonsa suostumisen hetkellä vielä näe onnellista loppua. Ainakaan ei voi täysin tietää, mitä päätöksestä seuraa. 

Luvusta Tahtojen taistelu 


Kyseessä oli siis "The näky", asia, johon minulla liittyi erityisen paljon tunnelatausta. Arvaapa, missä Jumala nosti asian uudelleen mieleni näytölle. Kylpyhuoneessa, kun harjasin hampaitani. 
  Jumala voi puhua meille missä ja milloin vain. On tärkeää, että otamme hänen sanoistaan kiinni. 
  Mitähän Maria oli tekemässä sillloin, kun enkeli Gabriel tuli hänen luokseen? Koska Luukkaan evankeliumissa sanotaan, että enkeli tuli sisään, niin ehkä Maria oli laittamassa ruokaa tai siivoamassa; joka tapauksessa hän oli ehkä yksin kotona tekemässä jotain arkista puuhaa. 

Luvusta Jumala voi puhua missä ja milloin vain 


Pyhää Henkeä voi verrata navigaattoriin. Jos vahingossa - tai tahallaankin - ohittaa oikean risteyksen, navigaattori etsii uuden reitin tai käskee tekemään U-käännöksen. Jos siis tekee johdatuksen seuraamisessa virheen, ei ole hätää. 

Luvusta Sana on kuin otsalamppu 
 

Myös sydämen haavat ja väärät vaikuttimet voivat tulla kuulemisen esteeksi. Lisäksi ainakin virheellinen jumalakuva ja pelko saattavat vaikeuttaa kuulemista. Joku saattaa esimerkiksi ajatella, että Jumala käskee häntä lähtemään Afrikkaan jonkin puun alle saarnaamaan vastoin omaa tahtoa. Jos Jumalan kokee etäisenä ja tuomitsevana, on mahdotonta uskaltaa olla avoin hänen edessään. 

Luvusta Mikä voi estää kuulemasta? 


Jos kiinnostuit, kannattaa tutustua Maarit Erosen kirjaan ja ottaa se mukaan omalle matkalle kohti syvemmälle sanaan pääsemistä ja johdatuksen löytämistä. Kirjan äärellä on hyvä pohtia omaa paikkaansa, tehtäväänsä ja kutsumustaan tässä maailmassa. 

Aikamedia 2021 
209 sivua 
Kansi: Aikamedia Oy 

Kirjasta kertoo myös Ristin Voitto.  

Maarit Erosen johdatusaiheisia kirjoituksia voi lukea hänen blogistaan, jonne pääset klikkaamalla tästä

Minun blogistani löytyvät myös Erosen aikaisemmat kirjat: 

perjantai 14. tammikuuta 2022

Nojoud Ali & Delphine Minoui: Nojoud 10 vuotta, eronnut

 
Suomentanut Päivi Pouttu-Deliére 

Jemeniläinen Nojoud Ali ei tiedä tarkkaa ikäänsä, mutta hän oli noin kymmenvuotias joutuessaan naimisiin kolmekymppisen miehen kanssa - ja erotessaan. Onneksi Nojoudin ei tarvinnut kärsiä vuosikausia, mutta se hänen lyhytkin avioliittonsa oli painajaismainen. Tyttö pelkäsi kuollakseen öitä, kun karvainen ja haiseva mies teki hänelle pahaa. Sitä pahaa ei ollut pelkästään seksi, vaan mies myös hakkasi Nojoudia. Nojoud oli joutunut kauas pääkaupunki Sanaassa asuvasta perheestään; hän eli syrjäisessä kylässä eikä saanut enää käydä koulua tai edes leikkiä toisten lasten kanssa, vaan anoppi laittoi hänet tekemään kotitöitä. 

Tunsin olevani pieni, liian pieni koko touhuun. Niqabin pitämiseen, tähän pitkään matkaan kauas vanhempieni luota, tähän uuteen elämään miehen rinnalla, joka ällötti minua ja jota en tuntenut ollenkaan. 

Kun Nojoud oli pitkällä vierailulla perheensä luona Sanaassa, hän sitten karkasi oikeustalolle ja vaati saada avioeron. Tuosta rohkeudestaan hän sai myöhemmin tunnustuksena Women's World -palkinnon. 

Edellisestä lukemastani Jemen-kirjasta (Zana Muhsen: Myyty! Koulutytöt orjina Jemenissä) Nojoudin tarina eroaa kuitenkin siinä, että Zana Muhsenille koko Jemen oli ahdistava vankila, jonne hän oli joutunut vasten tahtoaan ja josta oli päästävä kauas pois. Nojoudille Jemen sen sijaan on rakas kotimaa, ja siksi kirja kuvaa maata monin paikoin hyvin kauniisti. Muhsenin kirja olikin paljon raskaampaa luettavaa. 

Nojoud 10 vuotta, eronnut puolestaan maalaa esipuheesta lähtien Jemenistä kaunista kuvaa: 

Jemenin öljy houkuttelee ulkomaalaisia. Sen hunaja on kullan arvoista. Seudun musiikki on lumoavaa ja runous pehmeää ja hienostunutta. Tulisia ruokia haluaa maistella, vaikka ei olisi nälkäinen. Raunioiden arkkitehtuuri vetää puoleensa arkeologeja kaikkialta maailmasta. 

Nojoudin teos on myös ohuempi, ja vaikka hänen väkivaltainen avioliittonsa oli järkyttävä kokemus (olihan hän kaiken lisäksi vielä lapsi), niin itse avioliiton kuvausta ei ole kirjassa kovin pitkästi. Se ja lapsen näkökulma keventävät lukukokemusta. Nojoudilla on lapsen ajatukset, haaveet ja ilonaiheet. Kirja kertoo Nojoudin ja hänen perheensä elämästä monenlaista muutakin, ja se kuvaa myös kiinnostavasti jemeniläistä arkea ja miljöötä. Kun Zana Muhsenin kirjassa oltiin melkein koko ajan syrjäseudulla alkeellisissa oloissa, Nojoudin tarina puolestaan kertoo enemmän hänen elämästään pääkaupungissa, vaikka avioliiton ajan tyttö asuikin maalla. 

Tykkäsin suloisesta Nojoudista ja tästä kirjasta; iloitsin, kun elämä alkoi taas hymyillä hänelle. Hän sai taas olla lapsi, elää perheensä kanssa, käydä koulua ja leikkiä. Toivottavasti Nojoudin elämä on jatkunut hyvin myöhemminkin, mutta varmahan siitä ei voi noissa oloissa olla. Hän haaveili, että hänestä voisi isona tulla asianajaja, samanlainen kuin se ihana naispuolinen asianajaja, joka auttoi häntä oikeudenkäynnissä. 

Itsehän en ole lukuhaasteissa mukana ainakaan tällä tietoa, mutta tämän vuoden Helmet-lukuhaasteessa on näköjään kohta Kirjassa on oikeudenkäynti. Haastetta tekeville vinkiksi, että tässä kirjassa sellainenkin tosiaan on. 

Kirjassa on myös kuvaliite, jossa on valokuvien ohella Nojoudin hellyttäviä piirustuksia. 

Gummerus 2009 
182 sivua 
Ranskankielinen alkuteos: Moi, Nojoud, 10 ans, divorcée 2009 
Kansikuva: Delphine Minoui 

Niille, jotka jaksavat vielä lukea, tässä tunnelmaa Sanaan vanhasta kaupungista. Nojoud kertoo:  

Heti Bab-al-Yemeniin mentäessä joka puolelta alkoi kantautua ääniä: torikauppiaiden huudot sekoittuivat vanhojen kasettisoittimien kähinään ja paljasjalkaisten kerjäläisten valituksiin. Erään kujan mutkassa nuori kengänvahaaja saattoi joskus tarttua ohikulkijaa jalasta voidakseen tarjota tälle palveluksiaan. Rukouskutsu nousi yhtäkkiä tämän hajaäänisen konsertin yli. Huvittelin vanhassa kaupungissa herkistämällä nenäni haistaakseni kuminan, kanelin, mausteneilikan, pähkinöiden ja rusinoiden tuoksut, jotka kantautuivat puodeista. 

Kirjasta muualla: 

torstai 13. tammikuuta 2022

Aurinkoinen mieli - Elämänmakuisia ajatuksia


Toimittanut Pirkko-Liisa Perttula 

Vaikka kiinnostavienkin kirjojen lukeminen on nyt tökkinyt, sain kuitenkin luettua tällaisen aforismikokoelman. Lyhyisiin ajatuksiin jaksaa keskittyä, ja aurinkoista mieltähän aina tarvitaan. 

Osa kirjan ajatuksista on kyllä jopa ylioptimistisia tyyliin saat kaiken mitä haluat eikä mikään ole mahdotonta. Mutta on myös realismia, kuten että asiat eivät aina tapahdu niin kuin on suunniteltu. Toiset ajatukset puolestaan ovat hiukan ympäripyöreitä. Mutta mukana on joka tapauksessa paljon puhuttelevia, rohkaisevia ja ilahduttavia mietteitä. 

Ajatuksia on monista eri aiheista, kuten hyvästä elämästä, oman tien löytämisestä, rohkeudesta, unelmista, muutoksesta, ilosta, onnesta, ystävyydestä ja rakkaudesta. 

Kirjassa kerrotaan vain toimittajan nimi, ei sitä, kenen nämä kaikki ajatukset ovat. Mutta huomasin niitä olevan eri lähteistä, en vain tiennyt tai muistanut tutuistakaan lausahduksista, kuka ne on alun perin muotoillut. 

Pitemmittä puheitta jaan hiukan otteita kirjasta. Jospa ne voisivat tuoda aurinkoa sinunkin päivääsi tai muuten vain ajattelemisen aihetta. 

Hyvä elämä alkaa siitä, kun lopettaa 
haluamasta parempaa elämää.  

Yksi askel taaksepäin 
ei estä etenemistä. 

Pieni askel, jonka todella astuu, 
on tärkeämpi kuin suuri askel, 
jonka ehkä olisi voinut astua. 

Rikkinäisellä veneellä ei kannata 
lähteä suureen aallokkoon. 

Olethan oma itsesi. 
Sinä osaat sen parhaiten. 

Muuttuakseen ihmisen täytyy olla 
kyllästynyt ja väsynyt olemaan 
kyllästynyt ja väsynyt. 

Kun muutoksen tuulet puhaltavat, 
rakentaa toinen tuulensuojan ja 
toinen tuulimyllyn. 

Jos talvi on tullut, 
ei kevätkään voi olla kaukana. 

Kun elämä on vaikeaa, 
ole kiltti itsellesi. 

Kun jaksaa odottaa, 
asiat kääntyvät usein parhain päin. 

Ei aamulla tiedä, mitä illalla 
voi tapahtua. 

Tahtoisin kaiken kauniin sieluuni tallettaa 
ja sieltä moniin hetkiin kauneutta ammentaa. 
Tahtoisin sieluuni painaa kuvat 
rakkaiden muistojen ja niitä katsoa aina 
kun mieli on surullinen. 

Tänään voit yllättää itsesi ja 
tehdä sen, mistä eilen haaveilit. 

Yksi kaunis sana voi lämmittää 
monta kuukautta. 

Valaisemalla jonkun toisen päivän 
valaisee omansakin. 

Todellinen onnenpotku voi olla se, 
ettei saa sitä mitä haluaa. 

Jokaisen on löydettävä oma polkunsa. 
Meistä ei koskaan tule onnellisia, 
jos toteutamme jonkun toisen unelmaa. 

Onnelliset muistot ovat sydämen aarteita, 
jotka hioutuvat vuosien myötä jalokiviksi. 

Ota riskejä. 
Jos voitat, tulet onnelliseksi. 
Jos häviät, tulet viisaaksi. 

Tämä kaikki ja paljon muuta tässä valoisassa teoksessa. Aurinkoa päivääsi! 

Otava 2004 
223 sivua 
Pohjan kuva: GettyImages