perjantai 7. toukokuuta 2021

David Zeidan: The Fifth Pillar

 

The Fifth Pillar on kristillinen kirja, syyrialaisen Nabilin tarina. Useimpien kirjan henkilöiden nimet on kylläkin muutettu heidän yksityisyytensä suojelemiseksi; sitä tarina ei kerro, onko Nabilkaan oikeasti Nabil. Mutta todellisen henkilön elämästä tässä on kysymys. 

Kirja kertoo ensin hiukan Nabilin vanhempien elämästä, sitten Nabilin lapsuudesta ja nuoruudesta. On kiinnostavaa lukea, millaista elämä Syyriassa on ollut silloin, kun siellä oli vielä rauha. Zeidan kertoo Syyrian monista eri etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä, myös äärimuslimeista ja tavallista elämää elävistä maltillisista muslimeista. Tekstissä tulee esiin sellaisia nimiä kuin Muslimiveljeskunta ja Baath-puolue. 

Nabilin vanhemmat olivat tavallisia, rentoja nuoria, jotka rakastivat tanssia ja hauskanpitoa. Mutta lopulta erään lähisukulaisen vaikutuksesta heistä tuli hyvin tiukkoja muslimeja, jotka kasvattivat lapsiaan ankarasti. Nabilin veljeä Anwaria ihailtiin, koska hän suhtautui islamin uskoon niin vakavasti. Nabil oli mielestään itsekin ihan hyvä muslimi: hän rukoili, paastosi ja antoi almuja. Mutta hänen vanhemmilleen se ei riittänyt; Nabil oli heidän mielestään aivan liian maallistunut ja eli liian huoletonta elämää. Nabilia painostettiin jatkuvasti uskonasioilla, mikä herätti hänessä kapinamieltä. Uskonnosta tuli raskas suoritus ja vaatimus. 

Koska Nabilista ei saatu tehtyä tarpeeksi vakavamielistä muslimia, perhe päätti lähettää hänet pyhiinvaellukselle Mekkaan. Siitä tulee kirjan nimi, The Fifth Pillar, joka viittaa islamin viidenteen peruspilariin, pyhiinvaellukseen. Vanhemmat luottivat, että pyhiinvaellus puhdistaisi Nabilin kaikista synneistään ja tekisi hänestä kunnon uskovaisen. Hän lähti Mekkaan muistaakseni vuonna 1976, jolloin hän oli 19-vuotias. 

No, eihän Nabil siellä miksikään muuttunut. Myöhemmin, kun hän asui ja työskenteli Dubaissa, hän törmäsi kristinuskoon - ja hänen hengellinen matkansa johti lopulta siihen, että hänestä tuli kristitty. Nabil löysi uskon, jossa oli armo, lepo, rauha ja vapaus. Tämän jälkeen työnantaja antoi hänelle potkut ja oma perhe kielsi Nabilin, koska hän oli tuottanut heille häpeää, ja hänet uhattiin tappaa. Nabil ja hänen vaimonsa joutuivatkin pitkään etsimään turvapaikkaa eri maista. Se oli toivottoman tuntuinen prosessi, koska syyrialaista ei haluttu mihinkään maahan. 

Nabilin tarina on kiinnostava ja puhutteleva. Erityisen rohkaisevaa oli lukea tuosta hänen epätoivoisesta turvapaikan hakemisestaan. Jos koskaan olet ollut tilanteessa, jossa kestokykysi on viety aivan äärirajoille ennen kuin Jumalan apu on tullut, Nabilin tarina rohkaisee siinä. Jumala piti hänestä huolta aina uudestaan, vaikka tilanne vaikutti monet kerrat täysin toivottomalta. Aivan viime hetkellä apu tuli, kun kaikki toivo oli jo menetetty. Nabil ja hänen vaimonsa oppivat löytämään turvan Jumalassa ja syntien anteeksiantamuksessa ulkoisista olosuhteista huolimatta. 

Kirjan kirjoittanut David Zeidan on itse työskennellyt Lähi-idässä, joten se on hänelle tuttua seutua. 

OM Publishing 1994 (1. painos 1993) 
143 sivua 

keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Salme Blomster: Suojaava, lamauttava pelko


Tämä terapeutti Salme Blomsterin kirja käsittelee pelkoa kristillisen sielunhoidon näkökulmasta. Kuten kirjan nimikin kertoo, pelko on toisaalta hyvä ja tarpeellinen tunne: terve pelko varoittaa meitä vaaroista ja saa meidät suojautumaan. Ongelmana onkin epäterve, lamauttava pelko. Blomster vertaa näitä erilaisia pelkoja: 

Terve pelko ja varovaisuus ovat suhteessa tilanteisiin ja tapahtumiin, niiden todelliseen luonteeseen ja uhkaan. Epäterve pelko on mielikuvituksen tuotetta, ylimitoitettua ja usein väärintulkittua, tukahdutettua tai se on ilmaistu epäsuorasti esimerkiksi vatsakivuilla. 

Mikä meissä sitten saa aikaan turvattomuutta ja epätervettä, ylimitoitettua pelkoa, mitä kaikkea pelko saa aikaan elämässämme, entä miten siitä voi päästä? Näitä kysymyksiä pohtii tämä pieni, tiivis kirjanen. Pelkojen voittamiseen tarjotaan avuksi toisaalta siedättämistä, toisaalta tiedostamista, tunnustamista ja työstämistä. 

Koska pelot ovat valheita, opittuja sellaisia, on mahdollista opetella niiden tilalle uudenlaista ajattelua, jossa valheet korvataan totuudella: 

Jumalan yhteydestä löydetty turva tarkoittaa valheellisten mielikuvien ja ajatusten tunnistamista, tunnustamista ja pois työstämistä pyytämällä tilalle Jumalan ajatuksia, tunteita ja mielikuvia. Tässä prosessissa valhe tuodaan valoon ja totuuteen, ja Jumalan totuus on aina vapauttavaa, ei tuomitsevaa. Siinä on rakkaus, ja vain todellinen rakkaus voi vapauttaa ihmisen kokonaan kaikista peloista. 

Pelkohan vain pahenee, jos sitä ja sen kohdetta yrittää välttää. Siksi sitä kohti olisi vähitellen uskallettava mennä ja kohdata omat pelkonsa. Blomster kertoo esimerkin siitä, miten hän eräässä pelottavassa esiintymistilanteessa selätti paniikkinsa. Samoin hän kertoo erään pelkäävän terapia-asiakkaan toipumistiestä: millaisia askelia tuo nainen otti ja miten hän sai avun. 

Vaikka kirja on tosiaan pienikokoinen, se antaa paljon ajattelemisen aihetta. Puhutteleva on esimerkiksi ajatus siitä, miten elämän pelon seurauksena on elämätön elämä. Mitä suurempi on ihmisen elämisen pelko, sitä epärealistisempia hänen unelmansa tuntuvat olevan, Blomster pohtii. Kun unelmat ovat tarpeeksi mahdottomia toteutettaviksi, ihminen saa jatkaa ajelehtimistaan eikä hänen tarvitse lähteä muutoksen tielle. 

Myös Jumalaa me voimme väärällä tavalla pelätä, jos meillä on vääränlainen jumalakuva. Silloin suhtaudumme häneen kuin orjat, vaikka olemme Jumalan rakkaita lapsia. Emme uskalla luottaa ja turvautua häneen. Mutta jumalakuvaammekin on onneksi mahdollista korjata. 

Kirjan loppuun Salme Blomster on kerännyt Raamatusta rohkaisevia jakeita pelkoihin liittyen. 

Ja koska toipumisen tie ei ole helppoa, Blomster rohkaisee: 

Onneksi matkaa tarvitsee tehdä vain askel kerrallaan. Ja kun pelottaa liikaa tai haluaa vielä tukeutua vanhaan, voi aina pysähtyä hetkeksi, jopa palata takaisin ja jatkaa toisena päivänä uudelleen. Jokainen taitettu taival kuitenkin pysyy tietoisuudessa, sen vapauttamat voimavarat eivät häviä silloinkaan, kun hetkeksi luovumme siksi, että vanha, vaikkakin valheellinen elämisen mallimme tuntuu turvallisemmalta kuin uusi ja jo siksi vaarallinen. 


Karas-Sana 2002 
105 sivua 

Tapani Sopanen: Uloskutsutut

 

Tapani Sopasen kristillinen romaani Uloskutsutut on tarina tulevasta. Koronapandemia on jäänyt taakse, ja siitä on täytynyt kulua jo useita vuosia, koska Suomen ja maailman tilanteessa on tapahtunut niin paljon suuria muutoksia. Äärimmäiset sääilmiöt ovat lisääntyneet myös Suomessa, samoin järkyttävät terrori-iskut. Uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna Suomi on entistä maallistuneempi. Luterilainen kirkko on hajonnut, ja monet sen herätysliikkeistä ovat perustaneet omia kirkkokuntiaan. Myös vapaissa suunnissa on tapahtunut väsähtämistä. Ne, jotka vielä ovat tosissaan uskonsa kanssa, voivat joutua maksamaan siitä kovan hinnan, koska uskovien vaino lisääntyy. 

Sopanen kertoo tarinaa usean eri henkilön näkökulmasta. Yhteistä heille on se, että he ovat mukana helsinkiläisen KirkasSali-seurakunnan toiminnassa. Kysymyksessä on itsenäinen, vapaakristillinen seurakunta, joka on hyvin liberalisoitunut. Sanomalla ja Raamatun opetuksella ei ole enää niin väliä; sen sijaan tärkeää on viihtyminen, biletys ja hengailu. Hengellinen musiikki on korvattu ylistyslauluilla, joissa toistetaan muutamaa sanaa ja joissa ei ole edes kunnon melodiaa. Seurakunnan vanhemmat jäsenet syrjäytetään päätöksenteossa, eikä KirkasSali enää edes tarjoa heille mitään sellaista, mitä he kaipaisivat. Myös monet nuoremmat kokevat, että seurakunnassa eivät asiat ole niin kuin pitäisi. Onko tullut aika jättää tällainen yhteisö kokonaan?

Kirjan henkilöissä on sekä niitä maallistuneita kristittyjä että kokosydämisiä uskovia. Eräs henkilöistä on KirkasSali-seurakunnan johtava pastori Sam Latila, joka kahmii itselleen valtaa minkä ehtii ja vikittelee nuoria naisia. Myös nuorisopastori Tatu Melkkosella on omat henkilökohtaiset ongelmansa. Pastori Ville Viinimaa katselee seurakunnassa tapahtuvaa kehitystä surullisin mielin. Tero ja Anne Skog ovat seurakunnan jäseniä, aviopari, joka ostaa yllättäen maatilan ymmärtämättä itsekään, mikä tarkoitus siinä on. Hekin surevat seurakuntansa tilannetta. Heidän tyttärensä Sari on alkanut seurustella Alin kanssa, joka on kristitty pakolainen Irakista. Työnsä puolesta Sari joutuu kohtaamaan Helsingissä sattuneissa terrori-iskuissa vaikeasti vammautuneita ihmisiä. Skogien poika Lari puolestaan työskentelee Puolustusvoimien palveluksessa. 

Kaiken tämän taustalla Sopanen kuvaa Suomen yhteiskunnallista ja poliittistakin tilannetta sekä myös koko maailmassa tapahtuvaa kehitystä. 

Kirjassa on paljon dramaattisia käänteitä; vähempikin olisi ehkä riittänyt. Mutta niiden kautta Sopanen pystyy tietysti käsittelemään monia eri aiheita. Uloskutsutut on hyvin viihdyttävää luettavaa, mutta samalla se on myös puhutteleva ja ajattelemaan pysäyttävä teos. Monet kirjassa kerrotuista asioista voisivat aivan oikeasti tapahtua tulevaisuudessa. Jotain tällaista kehitys saattaa todella tuoda tullessaan. Olemmeko me valmiita siihen kaikkeen? Kun kristillinen seurakunta ajetaan yhä ahtaammalle, kenen joukoissa seisomme silloin? 

Perussanoma 2020 
392 sivua 
Kansi Milla Aura-Tolonen/Milart 

Kirjasta kertoo myös VETUS Et NOVA kuvaavalla otsikolla Ruutia, räminää ja rakkautta Tapani Sopasen tapaan

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

 

Suomentanut Terhi Kuusisto 

Toivottavasti luen toukokuussa jotain muutakin kuin trillereitä! Joka tapauksessa Nainen hytissä 10 huipentaa tämän huhtikuun, josta tuli varsinainen trillerikuukausi. Näin 30.4. selvää on ainakin se, että tässä kuussa en lue enää mitään. 

Lontoolainen Laura eli Lo on päässyt toimittajan ominaisuudessa mukaan uuden Aurora-nimisen luksusristeilijän neitsytmatkalle. Risteily suuntautuu Norjaan. Kuten muissakin Ruth Waren teoksissa, myös tässä on klaustrofobista tunnelmaa heti alusta lähtien, koska vaikka alus on upea ja ylellinen, se on todella pienikokoinen. 

Lolla on mielenterveysongelmia, ja lisäksi hän on juuri ennen matkaa joutunut murtovarkauden kohteeksi eikä ole nukkunut moneen vuorokauteen kuin muutaman tunnin. Kaiken lisäksi hän yrittää laivalla parannella oloaan juomalla. Sitten yöllä hän kuulee selvästi naisen kirkuvan viereisessä hytissä, minkä jälkeen hytin parvekkeelta heitetään mereen ruumis, ja vertakin Lo näkee kauhukseen. 

Mutta kukaan ei tunnu uskovan häntä, kun hän seuraavana päivänä yrittää selvittää tapahtunutta. Kukaan laivalla olleista ei ole kadonnut, eikä hytin 10 parvekkeellakaan näy verta. Kyseisessä hytissä ei edes asu ketään; se on täysin tyhjä. Lon annetaan ymmärtää, että hänen on täytynyt kuvitella kaikki. 

Lo on kuitenkin tuloiltana lainannut ripsiväriä nuorelta naiselta, joka aivan varmasti asui hytissä 10. Mutta tätä naista ei näy missään, eikä häntä tunnu olevan olemassakaan. 

Oliko todella mahdollista, että hän oli kuollut? 
  Toinen vaihtoehto ei ollut paljoakaan houkuttelevampi. Koska jos tyttö ei ollut kuollut, se tarkoitti että minä olin tulossa hulluksi - ja äkkiä en tiennyt kumpi olisi parempi. 

Kuitenkin, vaikka mitään ei muka ole tapahtunut, Lo saa nimettömän uhkauksen, jossa häntä kielletään nuuskimasta asioita. 

Loppua kohti jännitys ja suljetun paikan kammo tiivistyvät kauhistuttavasti. Alkoi vaihteeksi tuntua, että kestääkö hermo ihan tällaista ja että pitäisikö ehkä siirtyä kevyempään kirjallisuuteen. 

Minusta tarina oli joka tapauksessa huikea ja tarjosi juuri sellaista irrotusta, jota jännitykseltä kaipaankin. 

Olen kuullut sanottavan, että Ruth Waren tuotanto olisi jotenkin epätasaista, mutta nyt tulin lukeneeksi neljä hänen kirjaansa tässä kuussa, ja pidin niistä kaikista. Nainen hytissä 10 saattoi olla niistä jopa paras. Psykologinen jännitys nyt vain on minun juttuni. 

Otava 2018 
Pokkarissa 352 sivua 
Alkuteos The Woman in Cabin 10, 2016 

Kirjasta ovat bloganneet mm. 

torstai 29. huhtikuuta 2021

Jane Harper: Kadonnut mies

 

Suomentanut Mari Hallivuori 

Vielä jatketaan jännityksen parissa. Olen kyllä lueskellut jotain muutakin, mutta ne muut kirjat ovat vielä kesken. Tätä Jane Harperin uusinta suomennosta olin odottanut innolla, joten olihan se luettava nyt kun se vihdoin ilmestyi. Harperin kirjoissa on jännityksen lisäksi ihanaa australialaista tunnelmaa, ja onhan se aivan vastustamaton yhdistelmä. 

Tällä kertaa ollaan Queenslandin tukahduttavassa kuumuudessa. Eletään joulun aikaa, jolloin Australiassa on kesä. Brightin veljeksillä on valtavat tilukset Queenslandissa. Siellä liikuttaessa pitää aina olla autossa mukana paljon ruokaa ja juomaa, eikä ongelmien tullen pidä lähteä kävelemään, koska se tarkoittaa varmaa kuolemaa. On jäätävä ilmastoituun autoon odottamaan apua. 

Mutta jostain syystä yksi veljeksistä, Cameron, löydetään vanhalta karjamiehen haudalta kuolleena ja auringon pahasti polttamana. Hänen autonsa, jossa ei ole mitään vikaa, on kilometrien päässä. Miksi Cameron olisi lähtenyt paahtavassa helteessä niin kauas autostaan? Ja miksi hän oli mennyt juuri haudalle? Kaikki ovat ymmällään. Tapausta pidetään itsemurhana, mutta oliko se sitä? Mitään jälkiä ulkopuolisesta tekijästä ei toisaalta löydy. 

Vähän kerrallaan Harper tutustuttaa lukijan Brightin perheeseen, erityisesti Cameronin veljeen Nathaniin, jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Nathanilla on omat traumansa, joiden kanssa hän elää eristäytynyttä elämää omalla tilallaan. Toiset ovat hänestä huolissaan. Mutta eivät kaikkien muidenkaan asiat ole hyvin. Pinnan alla muhii synkkiä salaisuuksia, joiden verhoa Harper raottaa hiljalleen. 

Tässä kuussa lukemieni trillerien jälkeen Kadonnut mies on hyvin kevyttä ja rauhallista jännitystä, mutta se ei haitannut minua yhtään. Kyllä myös kevyemmällä jännityksellä on oma paikkansa, ja ehkä olinkin jo lukenut tarpeeksi monta hyytävän hirvittävää tarinaa viime aikoina. Queenslandin karuissa oloissa polttavan auringon alla jännitys tiivistyi juuri sopivasti. Nautin tästä kirjasta alusta loppuun. Siinä oli juuri sitä ihanaa australialaisuutta, jota odotan Harperin teoksilta, ja Brightin perheen salaisuuksiin oli kiinnostavaa kurkistaa. Lopussa odottaa myös yllätys, jotain mitä en todella osannut aavistaa. 

Täydet pisteet tälle lukuelämykselle! Tuskin maltan odottaa, että Harperista kuullaan taas. Kirjarouvan elämää -blogista luin, että Harperilta on jo ilmestynyt englanniksi seuraava teos, joka sijoittuu Tasmaniaan. Kiva päästä taas aivan uuteen ympäristöön sen myötä. Kahdessa edellisessä kirjassa oltiin Victoriassa. 

Miljoona vuotta ja miljoona luonnonmuutosta, yksi toisensa jälkeen, olivat muovanneet maan tällaiseksi kuin miltä se nyt hänen silmissään näytti. Paikaksi, jossa joet tulvivat, vaikkei satanut. Maasta löytyi fossilisoituneita simpukankuoria, vaikka merelle oli matkaa tuhat kilometriä, ja mies saattoi kävellä autoltaan varmaan kuolemaan. 

Tammi 2021 
400 sivua 
Alkuteos The Lost Man 2018 

Kirjasta ovat bloganneet myös 

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

 

Suomentanut Antti Saarilahti 

Minulla on kausia, jolloin luen paljon dekkareita ja trillereitä, ja sitten voi taas mennä pitkiä aikoja, etten lue niitä juuri yhtään. Viime aikoina on ollut sellainen jännitysvaihde päällä, ja on ollut ilo tutustua Ruth Wareen näissä merkeissä. Tämä oli nyt kolmas kirja häneltä tässä kuussa. 

Harriet Westaway eli Hal on köyhä nuori nainen Brightonista. Hänen äitinsä on kuollut, ja hän on nyt aivan yksin maailmassa. Kaiken lisäksi velkoja ahdistelee Halia uhkauksillaan, eikä hänellä ole varaa maksaa. Kun posti sitten tuo yllättävän kirjeen, se muuttaa kaiken. Kirjeessä kerrotaan, että Halin isoäiti Hester Westaway on kuollut, ja siksi Hal kutsutaan nyt hautajaisiin. Hän on myös yksi valtavan perinnön saajista. 

Ongelma on vain siinä, että kirjeen on täytynyt tulla väärälle henkilölle. Ei rouva Westaway ollut Halin isoäiti. Hän oli kyllä tuntenut omat isovanhempansa, ja nämä olivat kuolleet jo aikaisemmin. 

Mutta raha tulisi kyllä tarpeeseen! Epätoivoisessa tilanteessa velkojan säikäyttämä Hal tekee päätöksen lähteä hautajaisiin ja esiintyä Hesterin lapsenlapsena. Mutta miten hän voi onnistua siinä? Ovathan paikalla muutkin perilliset, rouva Westawayn todelliset jälkeläiset. Miten ikinä hän pystyisi huijaamaan heitä? 

Hautajaisiin tulevat sukulaiset majoittuvat Trepassen House -nimisessä synkässä kartanossa, jossa "isoäiti" on asunut - ja joka on siis myös osa jälkeläisille tulevaa perintöä. Hal saa ullakkohuoneen, jossa on kalterit ikkunoissa ja jonka oven saa lukkoon ulkopuolelta, mutta ei sisältä. Ikkunaan joku on kaivertanut yhden järkyttävän sanan: APUA. Mitä täällä on oikein tapahtunut? 

Lisäksi rouva Westawayn vanha taloudenhoitaja, rouva Warren, on hyvin kylmä ja vihamielinen. Tuntuu kuin hän näkisi Halin läpi - että tämä on pelkkä huijari. Miksi hän kuitenkin vain uhkailee, mutta ei paljasta Halia? 

Sukulaisten kanssa Halilla on juuri niin vaikeaa kuin voi kuvitella. Mitä hän voi vastata heidän kyselyihinsä sisarestaan Maudista, jota he pitävät Halin äitinä, mutta jota hän ei oikeasti edes tunne? Miten suoriutua tästä kaikesta jäämättä kiinni? 

Älä koskaan usko niihin, Hal. Älä koskaan usko omiin valheisiisi. 

Suvussa tuntuu myös olevan omat synkät salaisuutensa. Ennen pitkää käy ilmi, että joku on kaiken keskellä valmis jopa tappamaan. Mutta kuka ja miksi? 

Eikä Halilla ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa valheellisessa roolissaan loppuun asti, kävi miten kävi. Paluuta ei ole. 

Tämän kirjan asetelma oli tosi kiehtova. Oli kiinnostavaa nähdä, miten Hal selviää kaikkien valheittensa kanssa loppuun asti, entä millainen se loppu oikein on. Toisaalta tuollainen asetelma on niin pelottava, että minua suorastaan hirvitti lukea, miten Halille kävisi, koska eihän tässä millään voisi käydä hyvin. Huh, miten hyytävää! 

Ruth Ware onnistuu tässäkin kirjassaan luomaan todella painostavan tunnelman. Voi vain lukea eteenpäin melkein hengitystään pidättäen, kun ei voi yhtään tietää, koska rysähtää ja miten. Rouva Westaway on kuollut osoittautuikin koukuttavaksi ja nautinnolliseksi lukuelämykseksi. Ja vaikka ehdin moneen kertaan miettiä, kestävätkö hermot edes lukea tällaista tarinaa loppuun asti, niin kestiväthän ne! 

Otava 2019 
399 sivua 
Alkuteos The Death of Mrs Westaway 2018 

Kirjasta ovat bloganneet mm. 

tiistai 20. huhtikuuta 2021

Vera Vala: Aprikoosiyöt

 

Nelikymppinen Laura löytää vanhojen tavaroiden joukosta arvoituksellisen, avaamattoman kirjeen. Sen sisältö saa hänet tajuamaan, että on olemassa salaisuuksia, joista hänellä ei ole ollut aavistustakaan. Saadakseen tietää totuuden Laura päättää matkustaa kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen tätinsä Ainon luo Italiaan.  

Juuri kun Laura ja Aino ovat vasta puhuneet puhelimessa kirjeestä, Ainolle tapahtuu kuitenkin yllättävä onnettomuus, ja hän joutuu sairaalaan. Sitä suuremmalla syyllä Lauran on matkustettava Italiaan pitämään huolta tädistä. Mutta oliko kysymyksessä pelkkä onnettomuus? 

Vera Vala kertoo tarinaa vuorotellen nykyhetkessä ja menneessä ajassa, joka on otsikoitu Sinä kesänä. Molemmissa aikatasoissa on rakkautta ja kipua, niin myös arvoituksia ja jännitystä. Vera Valan tausta dekkarikirjailijana värittää hienosti tätä kiehtovaa, mukaansatempaavaa ihmissuhdedraamaa. Kaiken kruunaa ihana italialainen tunnelma ja kaunis kieli. 

Joskus jostain kirjasta nauttii niin paljon, ettei siitä osaa kertoa blogissa juuri mitään. Lisäksi Aprikoosiyöt on romaani, josta ei kovin paljon kannata paljastaakaan, koska lukijan pitää päästä itse yllättymään. Yllätyksiä on nimittäin kyllä luvassa! 

Joka tapauksessa heti kirjan kaunis aloitus koukutti minut. Aavistin, että tämä voi olla minun kirjani, kun luin: 

Taivaalla kajastaa vielä heijastus auringonlaskusta, kun hän astuu puutarhaan. Kesäillan kuuma kosteus laskeutuu iholle kuin huntu, ja ilma on sakeana seinää peittävän sinisateen makeasta tuoksusta. Hän kävelee hedelmätarhaan, pysähtyy aprikoosipuun juurelle. Oksat nuokkuvat raskaina kypsistä hedelmistä. Sormet silittävät aprikoosin samettista pintaa, ja hän poimii muutamia mukaansa. 

Laura on ihanan inhimillinen, todentuntuinen päähenkilö epävarmuuksineen ja kipuiluineen. Hän olisi halunnut kirjailijaksi, mutta ei ole uskaltanut alkaa kirjoittaa, ei ole luottanut omiin kykyihinsä. Laura vertaa itseään muihin ja potee alemmuutta. Hän on lopulta päätynyt palkanlaskijaksi ja kokee, ettei hänestä tullut yhtään mitään. Vaikka eihän kukaan ole täysin hyödytön. Voin toimia aina huonona esimerkkinä muille, Laura tuumii synkästi. 

Myös Lauran siskosta Katista, joka on itse täydellisyys, ja sisarusten mutkikkaista väleistä Vera Vala kertoo kiinnostavasti.  

Italia, kaunis kieli, rakkauden ja ihmissuhteiden kiemurat, salaisuudet, jännitys ja yllätykset - kaikki tämä tekee tästä romaanista nautinnollisen lukuelämyksen. Tämän jälkeen minun pitää ehdottomasti tutustua myös Vera Valan dekkareihin, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet vielä lukematta, vaikka kiinnostusta on kyllä ollut. 

Gummerus 2021 
368 sivua 
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen 

Kirjasta ovat bloganneet mm.