perjantai 20. tammikuuta 2023

Megan Boudreaux: Voodoovuoren ihme

Kutsu valoon Haitin lapsille 


Suomentanut Mirja Sevón 

Amerikkalainen Megan Boudreaux oli vain 24-vuotias, kun hän jätti kaiken ja muutti yksin Haitiin tietämättä itsekään tarkkaan, mitä tulisi siellä tekemään ja miten se kaikki järjestyisi. Käydessään muutaman kerran Haitissa vapaaehtoisena avustustyöntekijänä hän oli nähnyt, miten paljon kärsimystä ja avun tarvetta siellä oli, ja hän halusi auttaa. 

Ensimmäisinä päivinään Port-au-Princen esikaupungissa Gressierissa Megan Boudreaux vain ihmetteli, mitä hän täällä oikein teki, ja minäkin aloin lukiessani miettiä, miten hän oikein aikoi tuosta kaikesta selvitä. Mutta niin vain palaset alkoivat loksahdella paikalleen. Megan alkoi nähdä ympärillään mitä järkyttävimpiä asioita, ja hänelle alkoi valjeta, miten hän itse voisi auttaa. Nuoren avustustyöntekijän rahavarat olivat rajalliset, mutta ihmeellisesti Jumala auttoi (kirja on siis kristillinen), ja lahjoittajia hänen perustamansa Respire Haiti -avustusjärjestön työhön alkoi löytyä. Oli mahdollista perustaa lapsille esimerkiksi koulu, ja sitten rakentaa entistä isompi koulu. 

Megan myös adoptoi useamman kaltoinkohdellun haitilaisen lapsen, ja taisteli monin eri tavoin Haitin lasten oikeuksien puolesta. Siellä on esimerkiksi 300 000 - 500 000 restavekia eli lasta, joita pidetään kotiorjina. Noissa lapsissa on orpoja, mutta myös sellaisia, joista omat vanhemmat eivät köyhyyden tai muun syyn takia pysty tai halua huolehtia. Sen lisäksi että restavekit joutuvat raatamaan aamuyöstä iltamyöhään asti, heitä voidaan pitää nälässä ja pahoinpidellä. Restavekit joutuvat katsomaan sivusta, kun muut lapset menevät kouluun, jonne he eivät pääse. Kukaan ei rakasta heitä, eivätkä he saa elää huoletonta lapsuutta leikkeineen. 

Lisäksi Megan törmäsi Haitissa järkyttävään lapsikauppaan, jota vastaan hän alkoi taistella. Myös maassa harjoitettu voodoo aiheuttaa kärsimystä lapsille. 

Voodoovuoren ihme on sekä järkyttävä että ihana tarina. On järkyttävää lukea kaikesta siitä, mitä Megan sai selville Haitin lasten kohtaloista. Ja vaikka hän pystyi auttamaan satoja lapsia, se kaikki on vain pisara meressä, kun ajattelee vaikkapa niitä ehkä jopa puolta miljoonaa kotiorjaa. Mutta jokaisen avun ja turvan saaneen lapsen kohdalla voi olla todella iloinen siitä arvokkaasta työstä, jota Respire Haiti on tehnyt ja tekee. Meganin ansiosta sadat restavekit ovat päässeet Respire Haitin ylläpitämään kouluun. 

Oli myös ihanaa lukea siitä, miten ihmeellisesti asiat monesti järjestyivät ja miten Jumala oli kaikessa mukana. Nyt ymmärrän, miksi tätä kirjaa on kehuttu. 

Muun ohella kirjassa on myös ympäristön ja haitilaisen elämänmenon kuvausta, mikä oli kiinnostavaa luettavaa, koska en ole ennen lukenut Haitista juuri muuta kuin aikoinaan lehtien maanjäristysuutisia (Megan Boudreauxhan muutti sinne vain vuosi sen tuhoisan maajäristyksen jälkeen). 

Oli myös hauska tutustua hiukan maassa puhuttuun haitinkreolin kieleen. Se on kuulemma sekoitus 1700-luvun ranskaa ja portugalia, espanjaa, tainoa (Haitin alkuperäiskansojen kieltä) ja Länsi-Afrikan kieliä. Kirjassa oli muutamia haitinkreolin sanoja, joista tuli ainakin ranska mieleen hyvin selvästi, esimerkiksi mesi on kiitos ja muistaakseni bonjou oli tervehdys. 

Luonnollisesti myös voodoosta kirja kertoo yhtä ja toista. 

Kristillisten kirjojen ystäville vahva suositus! Tämän jälkeen olisi kiinnostavaa lukea Haitista enemmänkin. 

Päivä Oy 2022 
204 sivua 
Alkuteos: Miracle on Voodoo Mountain 2015 
Kannen suunnittelu: M80 Design 
Kannen kuvitus: Wes Youssi 
Kannen valokuvat: Shutterstock 
Kannen toteutus: Päivä Oy 

Aiheesta voi lukea lisää Respire Haitin nettisivuilta https://www.respirehaiti.org/

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

John Kåre Raake: Jää


Suomentanut Virpi Vainikainen 

Norjalaisen John Kåre Raaken pohjoisnavalle sijoittuva trilleri houkutteli arktisuudellaan, ja jäätävää menoahan tässä todella oli. Erittäin vuodenaikaan sopivaa lukemista, joskin meidän suomalaisten talvi on viime aikoina pitänyt sisällään lähinnä vesisadetta. Tänään on kyllä vaihteeksi satanut vähän luntakin. 

Entinen erikoisjoukkojen kommando Anna Aune on vetäytynyt pois alalta traumaperäisen stressihäiriön piinaamana. Hän on kokenut työssään jotain niin järkyttävää. Nyt Anna on suostunut lähtemään isänsä seitsemänkymppisen tutkijatuttavan, Daniel Zakariassenin, kanssa talveksi pohjoisnavalle dokumentoimaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia tuhoja. 

Mutta pyhäinpäivän iltana Anna näkee taivaalla hätäraketin. Hän ja Daniel lähtevät katsomaan, mitä on tapahtunut. He saapuvat Jäälohikäärmeeseen, kiinalaisten tukikohtaan, josta löytyy joukko järkyttävällä tavalla kuolleita ihmisiä. Heidät on tapettu, mutta kuka sen on tehnyt ja miksi? Tästä alkaa seikkailu napayön pimeydessä, myrskyn armoilla. Pakoon ei pääse. Tappajan täytyy olla lähellä, mutta missä hän on - ja koska hän hyökkää? Tai onko tappajia ollut useampia? Mitä tukikohdassa oikein on tapahtunut? 

Anna juoksi minkä kintuista lähti kohti Jäälohikäärmettä, parhaillaan aukeavan railon suuntaisesti. 
  Uusi railo oli jo melkein metrin leveä. Liikkuvasta, ratkeavasta jäästä lähtevä ääni melkeinpä tuntui enemmän kuin kuului, rytinä hautautui myrskynpuuskien ja hänen oman huohotuksensa alle. Sunzi juoksi kannoilla. Hiljaisena, kuin tietäen, että tappaja on lähellä.  

Aluksi nautin pitkään kirjan mukaansatempaavasta jännityksestä ja arktisen talven jäätävistä olosuhteista, joista on aina niin kiva lukea, kun itse on sisällä lämpimässä. 

Mutta jo sata sivua ennen loppua olin aivan kyllästynyt monestakin syystä. Käänteet olivat loppua kohti koko ajan mielikuvituksellisempia. Anna on supersankari, joka selviää aina hengissä kaikista railoon putoamisista ja pahemmistakin paikoista. Muutenkin kirja sopii parhaiten toimintakohtausten ystäville, kun taas minua kiinnostaa lähinnä psykologinen jännitys. Pidän myös jännäreistä, jotka ovat lähellä aivan tavallisen ihmisen elämää ja jotka eivät liitele missään suurvaltapoliittisissa sfääreissä, mitä tässä alkoi tulla kuvaan mukaan. 

Niin, ja aika kliseisiä jännärien päähenkilöitä ovat nuo traumaperäistä stressihäiriötä potevat supersankarit. Tuskin sellainen ihminen oikeasti selviäisi pää kylmänä tämän kirjan tilanteista, joissa vähemmänkin traumatisoitunut ihminen menisi ihan paniikkiin. Annalle tuli välillä kohtauksia, mutta sitten hän taas paahtoi menemään, eikä mikään tuntunut missään. Homma pysyi tiukasti hanskassa, tuli sitten vastaan tappajia tai muita hengenvaarallisia tilanteita. 

No, enhän minä toki tiedä traumaperäisestä stressistä paljoakaan, mutta tulinpa ihmetelleeksi. 

Mutta jos sinä pidät arktisten seutujen lisäksi kaikesta tuosta äsken mainitsemastani, niin tutustu ihmeessä tähänkin tarinaan. Jännitystä John Kåre Raake osaa kyllä tarjoilla. 

Bazar 2019 
350 sivua 
Alkuteos: Isen 2019 

Muissa blogeissa Jäähän on ihastuttu: 

maanantai 16. tammikuuta 2023

David Foenkinos: Yhden elämän muistot


Suomentanut Pirjo Thorel 

Muutama vuosi sitten luin ranskalaisen David Foenkinosin ihastuttavan romaanin Nainen, jonka nimi on Nathalie. Myös Yhden elämän muistot on todellista herkkua ranskalaisen kirjallisuuden ystäville. Foenkinosilla on taito yhdistää tekstissään herkkyys, syvällisyys, kepeys ja huumori. 

Yhden elämän muistot kertoo pariisilaisesta Patrickista, joka toimii hotellin yövartijana ja haaveilee kirjailijan urasta. Isoisänsä kuolinvuoteen äärellä Patrick ei saa sanottua isoisälle, että rakastaa tätä. Niinpä pojanpoika päättää antaa vanhainkotiin joutuneelle isoäidilleen kaiken sen, mitä ei isoisälle ehtinyt. Aikaa ja yhdessäoloa. 

Isoäiti kuitenkin karkaa vanhainkodista ja Patrick seuraa hänen jälkiään Le Havreen. Siellä he saavat vielä viettää yhdessä muistorikkaita hetkiä ennen isoäidin kuolemaa. 

Le Havressa myös suuri rakkaus saapuu yllättäen Patrickin elämään. Suhde omiin vanhempiin ja isovanhempiin sekä tuohon ihanaan naiseen tuo hänen elämäänsä iloa ja surua, haikeutta ja tuskaa. Elämän vakiintuessa Patrick hautautuu vuosiksi tavallisen työssäkäyvän miehen rooliin, mutta lopulta hän saa elämäänsä sen verran epävakautta, että kirjoittaminenkin alkaa taas sujua. 

Kuten kirjan nimikin kertoo, keskeistä tässä tarinassa ovat muistot. Kerronnan lomassa on lyhyitä kursiivilla kirjoitettuja lukuja, joissa Foenkinos kertoo sekä kirjan henkilöiden että monien julkisuuden henkilöiden muistoja. Noissa kiehtovissa luvuissa tapaamme esimerkiksi Patrick Modianon, F. Scott Fitzgeraldin, Yasunari Kawabatan, Friedrich Nietzchen ja Alois Alzheimerin. 

Kiehtova on muutenkin hyvä sana kuvaamaan Foenkinosin kirjoitustyyliä. Tämäkin kirja ansaitsisi paremman ja houkuttelevamman postauksen, mutta joskus sitä osaa sanoa niin kovin vähän. Mutta jos ranskalaiset romaanit kiinnostavat, myös David Foenkinosiin kannattaa ehdottomasti tutustua. 

Itse kyllä kuvittelin, että tarina pyörisi pitempään isoäidin ja muiden perhesuhteiden ympärillä, ja siinä olisi ollut ihan tarpeeksi. Sen sijaan kirja muuttuikin jossain vaiheessa rakkausromaaniksi. No, mitäpä muuta voi odottaa, kun kirjailija on ranskalainen? Ja rakkaustarinahan myös tuo Foenkinosin Nathalie-romaani oli. 

Muissa blogeissa Foenkinosilta oli odotettu pelkkää kepeyttä ja tähän kirjaan oli muutenkin petytty. Makuja on monia. Ja kieltämättä minäkin aloin loppupuolella jo vähän väsähtää, vaikka Yhden elämän muistot olikin melko hyvä lukuelämys. 

Gummerus 2013 
327 sivua 
Alkuteos: Les souvenirs 2011
Kansi: Tuomo Parikka 

Muissa blogeissa: 

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Caroline Säfstrand: Onnellisten loppujen kerho


Suomentanut Kristiina Vaara 

Tällä kertaa sain helpotusta lukujumiin tämän hurmaavan ruotsalaisen viihderomaanin kautta. Joskus on ihanaa lukea tarina, jossa tietää heti alusta (ja tässä tapauksessa jo kirjan nimestäkin) lähtien, että kaikki tulee kääntymään parhain päin. Eipä sitä aina jaksa pelkkää kylmää realismia. 

Viihderomaanejakin on niin monenlaisia. Joskus ne jäävät kesken melkein heti alussa, mutta sitten on näitä, joihin ihastuu välittömästi ja jotka vain vievät mennessään. Onnellisten loppujen kerho oli juuri sellainen lempeä ja lohdullinen tarina, jota tarvitsin tässä kohtaa.  

Tarina sijoittuu Helsingborgiin. Siellä kirjallisuusterapeutti Sam on aloittamassa jälleen yhtä kirjoittajapiiriä, jonka nimenä on tuo Onnellisten loppujen kerho. Hän on heti alusta alkaen vakuuttunut siitä, että piiriin tulevat onnettomat ihmiset löytävät näiden kahdeksan kokoontumisen myötä sen onnellisen lopun elämäänsä. (Sehän on epärealistista jos mikä, mutta mitä väliä?!) 

Piirissä alkaa käydä kolme naista. Cecilia on juristi, vahvalta vaikuttava uranainen, joka on kuitenkin sisäisesti aivan rikki jäätyään leskeksi (ehkä muutama vuosi sitten?). Nyt hän vielä joutuu vasten tahtoaan huolehtimaan sisarestaan Michellestä, jonka maailma on romahtanut miehen halutessa avioeroa. 

Toinen piiriläinen on kuusikymppinen Lisbeth, joka on väsynyt elämänsä harmauteen ja kaipaisi jotain piristystä. Elämän piristämistä ei edistä varsinkaan se, että hänen miehensä on niin nuuka ja järkevä eikä innostu mistään, mitä Lisbeth haluaisi. Onnellisten loppujen kerhossakin Lisbeth alkaa käydä salaa, koska ei aluksi ole varma, mitä siellä käyminen maksaa, ja siitähän kotona riemu repeäisi, jos hän tuhlaisi rahaa johonkin sellaiseen. Salaa käymisessä on vain se huono puoli, että joutuu valehtelemaan. Mihin Lisbeth vielä joutuukaan tarinoineen "neulontakerhossa" käymisestä? 

Ivy on ahdistunut nuori perheenäiti, jota vaivaavat hirvittävät pelot. Hän onkin käynyt jo pitkään terapiassa. Vaikka hänellä on ihana mies ja suloinen pieni poika, mielenterveyden ongelmat tekevät elämän raskaaksi. 

Kaikkien näiden naisten elämään ja tunteisiin oli helppo eläytyä; heitä kohtaan tunsi myötätuntoa. Lisäksi Caroline Säfstrand kuljettaa juonta eteenpäin todella kiinnostavasti. Hän kertoo jokaisesta Onnellisten loppujen kerhon kokoontumisesta kirjoitustehtävineen. Tapaamisten välillä lukija saa seurata jokaisen naisen henkilökohtaista elämää ja heidän kivuliasta matkaansa kohti jotain parempaa - jos se vain suinkin on mahdollista. 

Niin, se oli leikkimaailma, jonka hän paperille loi. Haavekuvia. Mutta se ei haitannut häntä yhtään. Kun kirjoitti elämästään sellaisena kuin olisi halunnut sen olevan, tuntui kuin olisi lukenut oikein hyvää kirjaa. Ainoa ero oli se, että hän itse oli päähenkilö. 

Ja kun kirjan nimi on mikä on, niin saavathan he kaikki onnellisen loppunsa. Niistä oli ihanaa lukea, olivat ne sitten uskottavia tai eivät. Tämä kun oli tosiaan sellainen minun tyyppiseni viihderomaani, täydellinen lukunautinto. 

En tiedä millaista kirjallisuusterapia oikeasti on - mutta kirjailija kiittää teoksen lopussa myös erästä kirjallisuusterapeuttia avusta, joten ehkä näissä Samin kerhon tehtävissä on jotain todellisuuspohjaakin. Olisin kyllä utelias tietämään aiheesta enemmän, jos kirjallisuusterapia oikeasti on yhtä myönteistä kuin tässä kirjassa eikä pelkkää menneen ja nykyisen kurjuuden kirjaamista. 

Vahva suositus kaikille onnellisia loppuja kaipaaville! 

Ajatus kerhosta ja ihmisistä siellä rentoutti hänet. Se oli kuin vastapaino muulle elämälle, johon kuului ahdistus virheiden tekemisestä, tuhoamisesta, pilaamisesta, epäonnistumisesta. Kerhossa ei ollut sellaista. Oli kuin huoli jäisi rappusille, kun hän meni Samin keltaiseen taloon ja sulki oven. 


Karisto 2022 
342 sivua 
Alkuteos: Klubben för lyckliga slut 2020 
Kansi: Anna Henriksson/Pixelpiraya 
Kannen kuva: Shutterstock 

torstai 12. tammikuuta 2023

Talven ja kevään 2023 uutuuskirjoja


Selasin kustantajien uutuuskatalogeja jo ajat sitten, mutta en ollut varma jaksanko tehdä tällä kertaa mitään uutuuspostausta. Kiinnostavia kirjoja kertyi niin paljon, että tuskinpa niitä kaikkia edes luen. Osa kirjoistahan kiinnostaa aina vain jonkin verran ja toiset oikeasti tosi paljon. 

Koska listastani tuli niin pitkä, valitsenkin tähän vain osan kirjoista. Näistäkään en välttämättä saa kaikkia luettua, varsinkin kun haluan lukea muutakin kuin uutuuksia, ja lukufiiliksetkin ehtivät vaihtua moneen kertaan. Fiilispohjainen lukija kun olen. En välttämättä jaksa innostua jostain uutuuskirjasta juuri sillä hetkellä, kun se ilmestyy, jos silloin on aivan toisenlaiset lukufiilikset. Joidenkin teosten lukeminen siirtyy myöhempään ajankohtaan ja toiset jäävät kokonaan lukematta. 

Mutta tässä siis osa siitä, mikä minua tulevien kuukausien aikana kiinnostaa. Toivottavasti löydät tästä vinkkejä itsellesikin. 


Tammikuu 


Mikko Kalajoki: Jälkilöyly (Otava) 

Mustanhauska jännäri epäonnisista konnista ja epätodennäköisistä sankareista. Kalajoki on todellinen verbaalisen ilotulituksen mestari, ja pidin kovasti hänen edellisestä jännäristään Velkakirja, joten odotan Jälkilöylyäkin innolla. Sehän onkin jo ilmestynyt ja tulossa minulle kirjastosta. 


Helmikuu 


Katja Meriluoto: Mehiläisen paino (Aviador) 

Blogimaailmassa ja kirjainstassa tutuksi tulleen Katja Meriluodon esikoisrunokokoelma on kasvu- ja matkakertomus, jossa runon minä etsii paikkaansa yhteisössä ja kokeilee siipiään sen ulkopuolella. Onko mahdollista olla riippumaton, pärjääkö mehiläinen ilman parveaan? 



Marjo Mäenpää: Tulivuorikaupunki Kongossa - Avustustyötä Afrikan sydämessä (Bazar) 

Marjo Mäenpää kertoo elämästään avustustyöntekijänä luonnonkauniissa ja vastakohtien täyteisessä Goman kaupungissa Afrikan suurten järvien alueella. Kyseessä oli hänen ensimmäinen työkomennuksensa sotatoimialueella. 



Victoria Belim: Punaiset seireenit - Ukrainalainen sukutarina (Tammi) 

Koskettava tositarina Ukrainan 1900-luvusta yhden perheen neljän sukupolven kautta. Ukrainalaissyntyinen Victoria Belim palasi vuonna 2014 sodan keskellä Ukrainaan tutkimaan sukunsa vaiettuja salaisuuksia. 



Richard Coles: Murha ennen iltahartautta - Kirkkoherra Clementin tutkimuksia (Minerva) 

Kirkkoherra Clementin tutkimuksista kertovan cozy crime -dekkarisarjan ensimmäinen osa. Champton on pieni englantilaiskylä, jossa asukkaat ovat ihastuttavia, mutta rikokset häijyjä. Kirkkoherra Daniel Clement asuu pappilassa yhdessä jääräpäisen leskiäitinsä ja kahden mäyräkoiransa kanssa. Kirkosta löytyy ruumis, eikä murha jää ainoaksi. Danielin on yritettävä parhaansa pitääkseen seurakuntansa kasassa - ja saadakseen murhaajan kiinni. Dekkarisarjan kirjoittaja Richard Coles on anglikaanipappi ja tuottelias kirjailija. 


Maaliskuu 


Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa (Otava) 

Romaanin kertoja on vakuuttunut, ettei elä vuotta pidempään. Hän on päättänyt työstää perhoskirjan ikivanhalla tekniikalla, jättää maailmaan jotain kaunista. Hän matkustaa Yorkshiren rannikolle tapaamaan kirjeystäväänsä Sergeitä. Sergein talossa, perhoskokoelman äärellä, Whistlerin maalauksen lumossa miehet jakavat syksyiset päivät, jotka paljastavat heidän kipeimmät muistonsa. Kaikki Haahtelan tyylin tuntevat tietävät, että näistä aineksista rakentuu taatusti lumoava ja mystinen tarina. 



Satu Rämö: Rósa & Björk (WSOY) 

Islannissa asuvan Satu Rämön Hildur-dekkarisarjan toinen osa. Syrjäisillä Islannin vuonoilla tapahtuu outo murha. Vaikutusvaltainen kunnallispoliitikko löydetään ammuttuna hiihtoladulta. Hildurin omat lapsuuden traumat palaavat, kun hänen kauan sitten kadonneiden siskojensa Rósan ja Björkin mysteeri alkaa aueta. Kuten moni muukin, myös minä pidin kovasti Hildurista, sarjan avausosasta.  



Heini Röyskö: Ja samassa tuli hiljaisuus (Karisto) 

Eteläpohjalaisena minua kiinnostaa tämä romaani elämästä Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen jälkeen ja eloonjääneiden kamppailusta kohti valoa. 



Tittamari Marttinen: Tunturit takapihalla - Kun lähdin Lappiin (Kirjapaja) 

Suuri elämänmuutos sai Tittamari Marttisen muuttamaan Etelä-Suomesta Lappiin. Millaista on haaveen toteutuminen ja uuteen asettuminen? Tämä kirja taisi olla uutuuspostauksessani jo reilu vuosi sitten, mutta sen ilmestyminen on viivästynyt. Jouduin uusimaan kirjaston varauksenikin, kun vuosi tuli täyteen ja varaus vanheni. Mutta hyvää kannattaa odottaa! 



Zarifa Ghafari & Hannah Lucinda Smith: Zarifa - Naisen taistelu Afganistanissa (Bazar) 

Zarifa Ghafarista tuli 26-vuotiaana pormestari Afganistanin konservatiiviseen Maidan Warnak -provinssiin. Hän oli maan nuorin pormestari ja ensimmäinen nainen kyseisessä tehtävässä. Helppoa ei ollut, mutta hän ei luovuttanut, vaikka hänet yritettiin tappaa kolmesti. Hän lopetti provinssissa vallinneen korruption ja yritti parantaa naisten asemaa uhkailusta huolimatta. Kun talibanit nousivat uudestaan valtaan vuonna 2021, Ghafari joutui pakenemaan. 



Kerrostalo sateessa - Kolumbialaisen runouden antologia (Aviador) 

Kokoelma esittelee yhdentoista kolumbialaisen runoilijan tuotantoa 1950-luvulta 1980-luvun alkuun. Yhteistä heille kaikille on heidän keskinäisestä erilaisuudestaan huolimatta nadaismiksi kutsuttu tyyli, joka on vastine pohjoisamerikkalaiselle beat-runoudelle. Täytyy tunnustaa, että beat-runoudesta en tiedä kuin nimen, mutta kolumbialaiset runot kiinnostavat joka tapauksessa! 



Janna Meunier: Mielen jumeista joustavuuteen - Kuinka tulla toimeen epävarmuuden kanssa (Atena) 

Rohkaiseva teos ohjaa katkaisemaan liiallisen ajattelun noidankehän. Pyörivätkö ahdistavat ajatukset loputonta kehää mielessäsi? Kärsitkö vitkastelusta? Tavoitteletko täydellisyyttä? Taustalla voi olla vaikeus sietää elämän epävarmuutta, mikä jumittaa meidät etsimään varmuutta ja turvaa toiminnan sijaan. Käytännönläheisen teoksen harjoitukset auttavat tunnistamaan mielen jumeja ja pääsemään niistä irti. Murehtimisen sijaan voimme oppia sietämään elämän epävarmuutta ja rohkaistua ottamaan askeleita kohti merkityksellistä elämää. 



Laura-Maria Hyttinen & Anna Lepistö: Herkkää arkea - Erityisherkkänä työssä ja vapaalla (Kirjapaja) 

Kirja keskittyy pohtimaan erityisherkän ihmisen arkea kodin ulkopuolella. Miten olla herkkänä itsenään työpaikalla, harrastuksissa, opinnoissa - ylipäänsä muiden parissa? Olenko huono työntekijä, vanhempi tai ystävä, jos väsyn asioista, joita muut eivät tunnu edes huomaavan? Voiko arjen kuormitustekijöitä taklata ennalta ja mikä tukee jaksamista? 


Huhtikuu 


Lea Ypi: Vapaa - Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa (Atena)
 

Vaikuttava, mustan huumorin sävyttävä muistelma suljetusta Albaniasta. Lea Ypi varttui 1980-luvun Albaniassa, stalinismin ikeessä. Elämää hallitsivat niukkuus ja jonot, teloitukset sekä kaikkialle näkevä salainen poliisi. Lealle Albania oli kuitenkin lämmin koti, jossa naapurit auttoivat toisiaan. Vuonna 1990 kaikki muuttui liki yhdessä yössä. Samalla maa ajautui konkurssiin ja väkivalta levisi kaduille. Kirja kertoo nuoresta tytöstä keskellä maailmansa luhistumista. 



Satu Vasantola: Kun isä osti Merenkurkun (Tammi) 

Romaani mielen järkkymisestä ja perheen sisäisestä vieraudesta. Vasantola kertoo psyykkisesti sairaasta isästä ja hänen tyttärestään, maailmojen erkanemisesta ja tarpeesta ymmärtää. 



Susanna Suomela: Uupuneet - Rakkaudentunnustus hauraille merkkihenkilöille (WSOY) 

Tarinallinen tietokirja, joka näyttää, miten heikkous ja uupumus on ollut voimavara monille historian merkkihenkilöille. Historia on täynnä väsyneitä, masentuneita ja sairaita suurmiehiä ja naisia, jotka kuitenkin saivat paljon aikaan. Oman sairautensa uuvuttama Susanna Suomela johdattelee lukijat heikkouden historian kiehtovaan maailmaan ja esittelee tunnettuja henkilöitä, jotka fyysisten ja henkisten voimiensa rajallisuudesta huolimatta jättivät jälkensä historiaan. Kirja, joka auttaa näkemään omat heikkoudet uudessa valossa. Kaikkien ei tarvitse olla reippaita. 


Toukokuu 


Christina Wahldén: Miehiltä kielletty (Minerva) 

Australiassa opiskelleen ruotsalaiskirjailijan Darwin-dekkarisarjan kolmas osa. Wahldénin dekkareissa on mukavasti jännitystä ja australialaista tunnelmaa, ja hän näyttää käsittelevän niissä joka kerta sorrettujen aboriginaalien ongelmia. Nyt paikallinen poliitikko löytyy oikeustalosta murhattuna. Hän on hiljattain antanut kaivosyhtiölle luvan suorittaa kaivauksia paikalla, joka on alkuperäisväestölle pyhä. Gulgulan synnytysluola, jota alkuperäisväestön naiset ovat käyttäneet tuhansien vuosien ajan, on vaarassa tuhoutua. Poliisit saavat todeta, että tapaus on monimutkainen ja erittäin tulenarka. 

Sarjan aikaisemmat osat ovat Älä puhu kuolleista ja Syklonivaroitus



Karin Collins: Säilyt sydämessäin (Kustantamo S&S) 

Hankoon sijoittuvan historiallisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Alkaa ilmeisesti toukokuusta 1939 ja kertoo talvisodan ajasta. Collins kuvaa kaupunkilaisten elämää mullistusten keskellä tarkasti ja lämmöllä. Myös Hangossa muutaman vuoden asuneena ihastuin ikihyviksi, kun sain tietää, että tällainenkin romaani on tulossa! 



Anna Pölkki: Kakkuja salaisesta puutarhasta (Avain) 

Kirjablogistaan tuttu Anna Pölkki yhdistää teoksessaan kirjallisuuden ja upeiden kakkujen leipomisen. Reseptejä ja lukuvinkkejä sisältävän leivonta- ja tietokirjan herkulliset kuvat vievät kakku- ja lukuhetkiin metsän siimekseen ja puutarhaan. Miten Montgomeryn Anna-kirjat taipuvat kakuiksi? Millaisen kakun voisi kuvitella pikku naisten joulupöytään? Millaisia kakkuluomuksia syntyy Ylpeydestä ja ennakkoluulosta tai Kotiopettajattaren romaanista



Lois Armas: Flora (WSOY) 

Venezuelassa syntyneen helsinkiläiskirjailijan esikoisromaani kertoo Florasta, joka muuttaa Suomeen poikaystävän perässä. Miten selättää valtameren kokoinen ikävä ja juurtua uuteen maahan? Uusi elämä Helsingissä hakee muotoaan. Floran ympärille muodostuu joukko ihmisiä, joista jokainen näkee hänet omalla tavallaan, sivuhenkilönä omassa elämässään. 


Listalta jäi pois monta kiinnostavaa kirjaa, mutta olipa tässäkin postauksessa jo aikamoinen urakka! Yllättävän hidasta on tällaisen tekeminen kuvineen kaikkineen. 

Itse olen viime viikkoina ollut harmillisen huono lukija. Kirjat jäävät joko kesken tai en jaksa aloittaa niitä ollenkaan. Toivottavasti lukeminen alkaa pian taas maistua ja pääsen nautiskelemaan sekä näistä uutuuksista että monista vanhemmistakin teoksista! 

Yhtä viime vuonna ilmestynyttä romaania luin tänään muutaman sivun, ja alustavasti vaikuttaa siltä, ettei se jäisi kesken ainakaan ihan heti. Toivotaan parasta! 

Lukuiloa sinulle!  

lauantai 7. tammikuuta 2023

Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmahommissa

Tee itsellesi työ siitä mistä pidät 


Unelmahommissa on ollut lukusuunnitelmissani niin kauan, että kirjakuvakin on otettu jo kesällä 2018. Pessimistinä ei nähtävästi ole helppo uskoa unelmahommien toteutumiseen omalla kohdallaan, ja ehkä siksikin kirjan lukeminen on viivästynyt. 

Innostavaa ja inspiroivaa luettavaa Satu Rämön ja Hanne Valtarin teos joka tapauksessa on. He kertovat erilaisista mahdollisuuksista työllistää itse itsensä ja tehdä esimerkiksi harrastuksesta ammatti. Eli miksipä et tekisi työksesi jotain sellaista, minkä tekemisestä olisit vapaa-ajalla valmis maksamaan? 

Rämö ja Valtari ovat aiheen asiantuntijoita, sillä molemmat tekevät unelmahommia. Kumpikin on muun muassa ammattibloggaaja. Luonnollisesti kirjasta saakin hyvää tietoa myös siitä, miten blogin pitämisellä voi elättää itsensä. (Me kirjabloggaajat olemme kuitenkin valitettavasti kaiken tällaisen ulkopuolella, ellemme sitten innostu perustamaan jotain lifestyle-blogia.) 

Satu Rämö kertoo myös muun muassa matkatoimittajan työstä ja kivijalkakaupan perustamisesta, joista molemmista hänellä on kokemusta. 

Kirjaan on lisäksi haastateltu useita eri aloilla unelmahommissa toimivia henkilöitä. 

Tietysti aihetta lähestytään myös yleisellä tasolla. Eli kirja pitää sisällään paljon muutakin kuin kirjoittajien ja haastateltujen kokemuksia. Lukija saa neuvoja yrittäjän ja freelancerin raha-asioihin eli palkkaan liittyen. Samoin työaikaa, työn ja vapaa-ajan suhdetta ja levon merkitystä pohditaan. Molemmat kirjoittajat ovat perheellisiä, joten he kertovat myös työn ja perheen yhdistämisestä. 

Satu Rämö kertoo, miten paljon uusia mahdollisuuksia työelämä pitää nykyään sisällään. Esimerkiksi: 

Nykyään on ihan mahdollista koodata päivisin suomalaisfirmalle, toimia iltaisin sukellusopettajana ja asua vuoden ympäri Thaimaassa. Joku voi oikeasti ammatikseen lukea blogeja ja naistenlehtiä ja tehdä niistä mediaraportteja erilaisille yrityksille. 
  Jotkut rakentavat helposti monistettavia aineettomia tuotteita, kuten vaikkapa verkossa myytäviä online-koulutuksia. Kouluttaja laittaa tekemänsä kurssin myyntiin omille verkkosivuilleen ja markkinoi itseään ja tuotettaan. Tuote on tehty kerran, mutta jos kurssi on hyvä ja löytää asiakkaansa, sen voi myydä vaikka viisikymmentätuhatta kertaa. Loppuvuoden voi sitten pitää vapaata ja seurata bisneksen etenemistä palmun alla Espanjan rannikolla. 

Kirjasta saa paljon vinkkejä ja inspiraatiota. Lukujen lopussa on myös kysymyksiä ja tehtäviä, joiden kautta voi miettiä omia unelmiaan, vahvuuksiaan ja mahdollisuuksiaan. Kaikkihan eivät haaveile Thaimaasta tai Espanjasta, bloggaamisesta tai koodaamisesta, mutta mitkä ovat juuri sinun unelmasi ja millaisia askelia voisit ottaa niiden toteuttamiseksi? 

Sokerina pohjalla: koska Satu Rämö asuu Islannissa, myös sieltä pääsee lukemaan hänen kiinnostavia kokemuksiaan. 

WSOY 2017 
351 sivua 
Graafinen suunnittelu Satu Kontinen 

P. S. Viime viikkoina on ollut kiireitä, sairastelua, huolta äitini sairaudesta ja mitä milloinkin, joten lukeminen on jäänyt vähiin. Toivotaan, että jatkossa ehtisi ja jaksaisi lukea taas enemmän. 

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Vuoden 2022 parhaita lukuelämyksiä


EDIT: Lisäsin ulkomaisten romaanien listaan yhden kirjan, joka oli jäänyt siitä pois. 

Taas on kulunut yksi vuosi kirjabloggaajana. Perinteeksi on jo tullut jakaa vuoden parhaita lukuelämyksiä, siis niitä täysin subjektiivisesti minulle itselleni antoisimpia ja merkityksellisimpiä kirjoja. 

Listan ulkopuolellekin jää paljon hyviä kirjoja; ei siis ole mikään epäluottamuslause kirjaasi kohtaan, vaikka sitä ei tästä postauksesta löytyisi. Useimmiten en edes bloggaa kirjoista, joista en ole ollenkaan pitänyt. Sellaiset jäävät kesken kaikessa hiljaisuudessa. 

Ulkomaisia romaaneja olen näköjään lukenut hävettävän vähän, kun sille listalle ei juuri ollut tunkua. Toivottavasti ensi vuodesta tulee parempi romaanivuosi! Teoriassa saattaisin kyllä lukea vielä tämän vuoden puolella yhden ulkomaisen romaanin, jossa oletan olevan ainesta listalle. Tässä parin viikon sisällä olen kuitenkin ollut aika huono lukija, joten en lupaa mitään, mutta jos satun vielä lukemaan jotain hyvää, lisään sen tänne sitten jälkeenpäin. 


Kotimaiset romaanit: 

Joel Haahtela: Jaakobin portaat. Otava 2022. 
Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa. WSOY 2022.  
Ulla-Lena Lundberg: Jää. Teos 2012. 
Paula Nivukoski: Kerran valo katoaa. Otava 2022. 
Katri Rauanjoki: Kesämerkit. Kustantamo S&S 2022. 


Ulkomaiset romaanit: 

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta. Aula & Co 2022. 
Christy Lefteri: Laululinnut. Kustantamo S&S 2022. 
Linda Olsson: Kaikki hyvä sinussa. Gummerus 2012. 


Runot: 

Aleksandrs Čaks: Sydän jalkakäytävällä. Paperiporo 2021. 
Heidi Liehu: Surusta vesilintu nousee siivilleen. WSOY 2009. 
Heidi Liehu: Luumupuu kukkii, se muistelee sinua. WSOY 2011. 
Niilo Rauhala: Tähtiä taivaan nurmikolla. Kirjapaja 2011. 


Dekkarit / trillerit: 

Liza Marklund: Napapiiri. Otava 2021. 
Outi Pakkanen: Kissa kuussa. Otava 1990. 
Satu Rämö: Hildur. WSOY 2022. 
Christina Wahldén: Älä puhu kuolleista. Minerva 2022. 
Christina Wahldén: Syklonivaroitus. Minerva 2022. 


Tietokirjat, muistelmat: 

Kai Kortelainen & Jippu: Jippu - Kun perhonen lakkaa hengittämästä. WSOY 2022. 
Johanna Lindfors: Elämäni ranskattarena. WSOY 2022. 
Vesa Nieminen: Vaellusvuotta vuolemassa - Matka yksinvaeltajan mieleen. Lector Kustannus 2022.
Teuvo V. Riikonen: Libanonin setripuun varjossa. Väyläkirjat 2015. 
Erno Saukko: Vuoden vaellus - Elämää Pohjolan erämaissa. Kirjapaja 2022. 


Kristilliset kirjat: 

Roberto Brandão: Pieniä suuria ihmeitä. Aikamedia 2021.
Bo Giertz: Kalliopohja. Aurinko Kustannus 2012. 
Martti Luther: Armahda minua, Jumala - Psalmin 51 selitys. Luther-Kirjat / Concordia 2022. 
Paavo Virtanen: Moskeijan varjossa. Ristin Voitto 1977. 
Ann Voskamp: Tuhat lahjaa. Uusi Tie 2015. 


Lisäksi haluan mainita näiden kategorioiden ulkopuolelta kaksi hienoa teosta. Ne ovat Sari Vuoriston merellinen novellikokoelma Säätiedotus merenkulkijoille (Gummerus 2008, 3. painos) ja Chimamanda Ngozi Adichien koskettava essee Surumerkintöjä (Otava 2022), jossa hän kertoo surustaan rakkaan isänsä kuoleman jälkeen. 

Kristillisistä kirjoista oli tavalliseen tapaan kaikkein vaikein valita, vaihtoehtoja oli paljon. Mitä tulee Jipun elämäkertaan, sehän valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi, mutta on kuitenkin listallani eri otsikon alla. Kristillisiin kirjoihin olen yleensä ottanut kristillisten kustantajien kirjoja. Lisäksi kun luin Jipun kirjan jo kauan ennen tuota kilpailua, en lukiessani edes ajatellut sitä kristillisenä kirjana, vaan muusikon elämäkertana. Jippu kertoo toki kirjassa uskostaankin, mutta se on vain osa koko tarinaa, ei mikään hallitseva teema. Muistaakseni tekijät ovat sanoneetkin, etteivät yrittäneet mennä tässä sanoma edellä, vaan luottivat tarinan voimaan. 

On taas ollut hyvä kirjavuosi. Tästä on hyvä jatkaa. Toivotan sinulle hyvää ja kirjarikasta uutta vuotta 2023!