Aleksandrs Čaks (1901-1950) on Latvian rakastetuimpia runoilijoita, maansa ensimmäinen kaupunkirunoilija ja modernismin edelläkävijä. Hänen syntymästään tuli viime syksynä kuluneeksi 120 vuotta, ja hänen runojaan ovat nyt suomentaneet sekä Heli Laaksonen että Mirja Hovila. Laaksosen ja Čaksin runovuoropuhelusta Poimit sydämeni kirjahyllystä bloggasin kuukausi sitten. Ihastuin silloin Čaksin runoihin niin, että nautin sydämeni pohjasta, kun niihin sai tutustua nyt myös Mirja Hovilan suomennoksen kautta.
Talvella 1998 Hovila pääsi jopa vierailemaan Čaksin viimeisessä kodissa, jossa hän sai juoda kahvia Čaksin kupeista, nähdä runoilijan esineitä ja kuvata niitä. Noita kuvia on mukana tässä kirjassa, ja ne elävöittävätkin sitä hienosti. Čaksin kodista oltiin silloin tekemässä kotimuseota, ja siellä asui vielä siinä vaiheessa hänen etäinen sukulaisensa.
Aleksandrs Čaksin runot ovat kiehtova yhdistelmä arkisuutta ja kauneutta. Siitä arkisesta ja tavallisestakin tulee hänen kirjoittamanaan jotain aivan erityistä. Runoissa on lämmintä tunnelmaa ja joskus huumoriakin. Koominen runo Pikkusieluisuus on aivan kuin vitsi runon muodossa.
Se arkinen elämä tulee runoissa vastaan jatkuvasti. Niissä on junia, raitiovaunuja, savua, lemua ja sireenien ulvaisuja, katuojia, kellareita, höyrylaivoja, satamatyöläisiä, ajureita, juomareita, merimiehiä ja ilolintuja. Caksilta syntyy hieno runo jopa vesirännistä. Runo Agonia kertoo katukiville hienoimman kahvilan eteen tuupertuneesta ajurin tammasta. Runossa Requiem mies makaa kuolleena väkijoukossa, ja Čaks toteaa melankolisesti:
Turhaan häntä odotti vuokraisäntä, jonka vekseli oli
vanha kuin murhe,
siellä kaukaisessa ja huonossa laitakaupungissa,
johon ei rahastakaan kulje ratikka, ja auto eksyy
sen kulmakunnan elämään harvoin kuin onni.
Čaks kirjoittaakin paljon kaupunkielämästä, kotikaupungistaan Riiasta. Visuaaliset runot ovat kuin pieni nojatuolimatka 1900-luvun alkupuolen Latviaan. Esimerkiksi runossa Romantiikkaa on juuri sitä Čaksille tyypillistä arjen rujoa kauneutta, kun hän kirjoittaa muun muassa näin:
Luonnosta muistuttaa
vain jalkakäytävällä
appelsiininkuori,
retiisinnaatit roskalaatikossa.
Ja öisin
satakielten sijaan alla ikkunan
tuulessa nitisevät kilvet
ja katoilla taas mouruavat kissat.
Ja silti kallis niin ja tärkeä
kuin rakkaan läheisyys
on keskustani tämä
ja sen rikkonaiset kadut.
Kaikessa rappioromanttisuudessaan runo on todellinen ylistyslaulu Čaksin kotikaupungille.
Vaikka hänen runoissaan ollaan useimmiten kaupungissa, kokoelmassa on mukana myös runo Tänä iltana, jossa hän aukion penkillä, jonka ohi kolistelee raitiovaunu, haluaa haaveilla maaseudun rauhasta ja kauneudesta unohtaakseen arjen ongelmat ja toimeentulon huolet. Runo Luonto puolestaan kertoo olotilasta maalla vietetyn kesän jälkeen: miten mikään ei huoleta, kun on koko kesän vaeltanut metsissä ja niityillä, syönyt mustikoita, maannut sammalissa. Tämän runon loppu on minusta yksi kirjan kauneimmista kohdista:
Koko kesän oli kuu kutonut kultaa silmiini
ja ikuisuus levännyt otsallani kuin lehti.
Vielä nytkin
sormeni tuoksuvat hunajalta,
sydämessäni on rauha kuin omenassa siemenet,
mutta mielessäni keinuvat
järvien hohtavat usvat ja keskipäivän huumaava tuoksu.
Čaksilla on paljon mukavia, omaperäisiä kielikuvia, kuten:
Ja tähdet,
eivätkö ne ole kaupungin kaikkien poikien
taskulamppuja,
jotka etsivät kadonnutta koiranpentua?
(Runossa Runo siitä, missä illalla istun)
Mirja Hovilan hienosta suomennoksesta välittyy hyvin Čaksin ilmeikäs kieli. Mukana on muutamia samoja runoja kuin Heli Laaksosella; heidän käännöksiään olisikin ollut kiinnostavaa vertailla, mutta olin jo palauttanut Laaksosen teoksen kirjastoon. Useimmat runot olivat kuitenkin minulle aivan uusia.
Kirjan lopussa on myös pari Čaksin novellia, Tuoksut ja Puolikas limppu. Niistä jälkimmäinen on suunnattu lapsille, joille hän kirjoitti myös paljon. Molemmat novellit ovat niin kiehtovia, että mielelläni lukisin Čaksin novelleja enemmänkin.
Paperiporo 2021
117 sivua
Toimittaja Vappu Orlov
Taitto ja kansien suunnittelu Ilva Lejina
Kirjan kertoman mukaan vuonna 2022 on tulossa latvialaisen runouden antologia Omassa maassa vai vieraan vallassa? Runoja ja lauluja kolmelta vuosisadalta, perinteistä ja modernia, lapsille ja aikuisille.
Kirsin Book Club kertoo myös tästä kirjasta postauksessaan, jonka alussa hän esittelee Heli Laaksosen teoksen.
