tiistai 21. helmikuuta 2017

Sirpa Saarikoski: Kesä kasiysi

Kati ajaa työkseen kirjastoautoa ja on huolissaan työkaveristaan Mikasta, joka on sinkku. On Kati tosin itsekin sinkku, mutta itsestään hän ei välitä, koska on täysin tyytyväinen oloonsa. Mikaa hän sen sijaan säälii ja päättää mielestään ovelalla tempulla järjestää tämän naisrintamalle vipinää.

Mutta eräänä yönä nakkikioskilla Modern Talkingia henkeen ja vereen fanittava Kati törmää komeaan mieheen, joka on kuin Modern Talkingin Thomasin ja Dieterin risteymä. Tälle tyypille hän tulee antaneeksi puhelinnumeronsa, vaikka ei ollut aikonut miesseuraa etsiäkään. Siitä alkaa puhelun odottaminen, joka aikana ennen kännyköitä tiesi sitä, että kotoakin piti poistua vain pikaisesti ja heti tuli tunne, että tällä välillä hän on varmaan soittanut.

Lopulta tämä ihana Topias osoittautuu melko erikoiseksi tyypiksi, mutta rakkaushan on sokea, joten Kati ei välitä. Samalla hän alkaa järjestellä porukalla tehtävää bussiretkeä festareille Lappeenrantaan ja monet ovat käänteet sekä ennen reissua että lopulta paikan päällä festareilla.

Tarina siis sijoittuu kultaiselle 80-luvulle, kuten voi jo kirjan nimestä päätellä, ja juuri se sekä myös kirjastoauto päähenkilön työpaikkana houkuttelivat minua tarttumaan tähän kirjaan. Itse asiassa odotukseni olivat niin korkealla, että aloitin lukemisen hiukan epäröiden ja varautunein mielin, koska voihan tulla iso pettymys, jos on odottanut liikaa...

Mutta en joutunut pettymään. Kirja oli ensinnäkin täyttä kasaria putkikasseineen, sinapinkeltaisine jakkuineen, Dingo-huiveineen, c-kasetteineen kaikkineen. Sain kaipaamani nostalgia-annoksen, minä 80-luvun nuori!

Toiseksi Saarikoski kirjoittaa sujuvasti, mukaansatempaavasti ja hauskasti. Taas voi olla niin, että huumorintajuja on monenlaisia, mutta ainakin minuun tämän kirjan huumori puri. En kovin usein naura kirjaa lukiessani enkä tehnyt sitä nytkään, mutta hymy oli huulessa melkein tarinan alusta loppuun asti.

Ehdoton hyvänmielenkirja tämä siis oli, niin myös kesäkirja, vaikka itse luinkin sen nyt talvella. Mutta ainakin sai tuulahduksen kesää tänne talven keskelle. Ja se teki hyvää.

Mitä tulee siihen kirjastoautoon, myös kirjastojen työntekijät löytävät tästä kirjasta taatusti paljon mielenkiintoista ja tuttua asiaa. 80-luvun nostalgiaa olivat kirjaston kirjojen takakannen kortit, joita käyttämällä lainaaminen hoidettiin. Itseäni huvitti se, miten uteliaita Kati ja Mika olivat tietämään, mitä kukakin lainasi, vaikka tietysti he yrittivät salata uteliaisuutensa asiakkailta. Onhan sitä itsekin tullut nähtyä ja koettua uteliaisuutta eri alojen töissä...

Tarina ja juoni olivat mielestäni hyvin onnistuneita. Kaiken kaikkiaan tässä meillä on lupaava suomalainen chick lit -kirjailija! Häneltä sujuu sekä huumori että romantiikka. Minusta kirja oli kaiken kaikkiaan napakymppi enkä löydä siitä kritisoitavaa. Se oli juuri sellainen mitä kevyeltä chick lit -kirjalta voi odottaa: täydellinen päivänpiristys! Jään odottamaan, mitä kuulemme Saarikoskesta seuraavaksi.

P. S. Sen unohdin sanoa, että yksi asia oli kyllä ainakin minulle tässä kirjassa melko ennalta-arvattava. Mutta en kerro mikä se oli - jokainen lukekoon itse.... :)

Helmet-lukuhaaste 2017:
49. vuoden 2017 uutuuskirja

Karisto Oy 2017
176 sivua

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Mari Jungstedt: Hiljaisuuden hinta

Kolme Visbyssä naapuruksina asuvaa ystäväpariskuntaa lähtee jokakesäiselle yhteiselle matkalleen Ruotsin saaristoon. Kaikki heidän elämässään ja keskinäisissä väleissään on näennäisesti hyvin; kirjan alkuosa on pelkkää idylliä. Saarella järjestetään Ingmar Bergmanin elokuviin liittyvä tapahtuma, josta varsinkin ohjaajana työskentelevä Sam on kiinnostunut, ja ystävykset osallistuvat siihen.

Sitten näistä kuudesta henkilöstä katoaa ensin yksi, sitten vielä toinenkin. Mitä heille on tapahtunut ja kuka on kaiken takana? Liittyvätkö katoamiset jotenkin Ingmar Bergmaniin vai eivätkö liity? Ajan mittaan tutkimukset paljastavat, että ystävysten hienon ja idyllisen julkisivun takana on sittenkin synkkiä salaisuuksia.

Kirja alkoi vetävästi: heti ensimmäisessä lyhyessä luvussa oli toimintaa. Mutta sen jälkeen kirjoittaja esittelee pitkään kirjan päähenkilöitä ja kuvaa heidän matkavalmistelujaan sekä yhteisen lomanvieton alkua Fårön saarella. Minulla oli jo kärsivällisyys loppumaisillaan, kun odotin, että alkaisi tapahtua. Minusta kun parhaita dekkareita ovat ne, joissa on jännitystä aivan alusta loppuun asti. Pitkät taustatarinat koettelevat kärsivällisyyttäni.

Mutta odotus palkittiin. Kun sitten lopulta alkoi tapahtua, se oli menoa. Ja itse asiassa mitä pitemmälle luin kirjaa, sitä enemmän tuntui siltä, ettei olisi pitänytkään toivoa sitä "actionia". Jännitystä oli ja tarina vei mennessään, joten moni lukija varmasti pitää tästäkin dekkarista. Omalla kohdallani vain alkoi tuntua, että eräänlainen karmeuskiintiö tuli nyt täyteen. Se ei niinkään liittynyt tapahtuneisiin murhiin, vaan näiden pariskuntien elämästä paljastuneisiin salaisuuksiin. Luulenpa, että luen lähiaikoina vähän kevyempiä kirjoja.

Mutta jos joku on kiinnostunut ja arvelee jaksavansa sen pitkän alun läpi, niin kyllä tässäkin dekkarissa vauhtia ja jännitystä riittää, joten ei kannata välittää siitä, että minulle tietyt asiat olivat vähän liikaa.

Suomalaisten lukijoiden iloksi myös Jörn Donner on vieraana kirjan elokuvatapahtumassa.

Ensimmäinen painos Kustannusosakeyhtiö Otava 2012.
Lukemani Seven-pokkari nidotun laitoksen toinen painos v. 2013.
Suomentanut Taina Rönkkö

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävyyshaaste

Viime aikoina en ole saanut kirjoitettua tänne blogiin mitään, koska moni kirja on jäänyt kesken. Joka tapauksessa ystävyyshaaste, johon lupasin osallistua, kesti ystävänpäivään asti, joten siitä nyt muutama sana.

Eipä sekään kyllä mennyt ihan niin kuin Strömsöössä, koska sain luettua haasteeseen vain viisi kirjaa. (Vielä huonommin on runohaasteen laita: en ole lukenut vielä yhtään runoa!! Suunnitellut vain... ja selannut muutamaa runokirjaa...)

Joka tapauksessa tässä ne lukemani ystävyysaiheiset kirjat ja linkit niihin:

Daniëlle Hermans: Tulppaanimurhat
(kirjan päähenkilö yritti ystävineen selvittää setänsä murhaa)
https://koukussakirjoihin.blogspot.fi/2017/02/danielle-hermans-tulppaanimurhat.html

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
(nuori Elsa ystävineen lähtee mukaan helluntaiseurakuntaan ja myöhemmin Kolumbiassa kerrotaan Elsan ystävyydestä Manuelin kanssa - vaikka olihan se kai rakkauttakin, ainakin Elsan puolelta)
https://koukussakirjoihin.blogspot.fi/2017/01/terhi-tormalehto-vaikka-vuoret.html

Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus
(kirja rakkaudesta, mutta myös ystävyydestä, Burmaan sijoittuva eksoottinen tarina)
https://koukussakirjoihin.blogspot.fi/2017/01/jan-philipp-sendker-sydamenlyonneissa.html

Eve Hietamies: Puujalkakukka
(kirja neljän nuoren naisen ja kämppiksen elämästä ja ystävyydestä)
https://koukussakirjoihin.blogspot.fi/2017/01/eve-hietamies-puujalkakukka.html

Heidi Liehu: Café Mandarin
(kertoo kolmen naisen ystävyydestä Pariisissa - ja Pariisin kahvilaelämästä!)
https://koukussakirjoihin.blogspot.fi/2016/12/heidi-liehu-cafe-mandarin.html

Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta näistä haasteiden koontipostauksista, joten en varmaankaan osaa tehdä tätä oikeaoppisesti. Tai juuri millään tavalla! Mutta oma suosikkini juuri ystävyyden näkökulmasta on Café Mandarin, joka on yksi lempiromaaneistani. Olen sen verran romantikko, että minuun uppoaa tuollainen pariisilaisromantiikka ja boheemielämä mitä kirjassa kuvattiin. Ja kirjassa kuvattiin hienosti naisten välistä ystävyyttä. Olen lukenut tämän kirjan ainakin kolme kertaa vuosien varrella.

Tietenkin myös Vaikka vuoret järkkyisivät on aivan huikea romaani. Sitä hehkutin jo kyseisessä postauksessa melko lailla, muistaakseni. Eve Hietamies puolestaan osaa Puujalkakukassa kuvata todentuntuisesti ystävyyttä, joka on myös arkea ja johon kuuluvat myös ongelmat.

Toivottavasti saan lähiaikoina tänne lisää postattavaa. Hyvää ystävänpäivän iltaa!

perjantai 3. helmikuuta 2017

Daniëlle Hermans: Tulppaanimurhat

Eipä ole ihan näin käynyt koskaan ennen. Luin kirjaa melkein 300 sivua ja vasta loppusuoralla jätin kesken!! Yleensä sitä huomaa jo aikaisemmin, jos kirja ei miellytä, mutta joskus näinkin. Ehkä syynä oli tällä kertaa se, että tämä oli rikostarina, jossa asioita paljastetaan vähitellen. Niin kuin olikin.

Takakannen perusteella kirja vaikutti houkuttelevalta. 1600-luvun Hollannissa arvostettu tulppaanikauppias löydetään murhattuna. Oliko syynä harvinainen kukkasipuli vai hänen kirkonvastainen toimintansa? Sitten vuonna 2007 Lontoossa Alec Schoeller löytää setänsä Frankin raa'asti pahoinpideltynä. Viimeisenä tekonaan Frank antaa veljenpojalleen vanhan kirjan, jossa on kuvia tulppaaneista. Miksi hän antoi kirjan, mitä tekemistä hänellä oli tulppaanien kanssa, mitä hän halusi Alecin tekevän? Onko näillä murhilla jotain yhteyttä keskenään?

Koska Frank ehti ennen kuolemaansa sanoa, että kirjaa ei saa antaa poliisille, Alec ei kerro poliisille kaikkea, vaan aloittaa tutkimukset omin päin parin ystävänsä kanssa. Samaan aikaan toki myös poliisi tutkii tapausta.

Kirja oli ihan mielenkiintoista luettavaa ja sen parissa ne 300 sivua menivät mukavasti. Mutta vasta loppupuolella, kun aloin tajuta, mitä kirjailija ajoi takaa, minua alkoi ärsyttää niin, että jätin lukemisen sikseen. Kävi nimittäin ilmi - ja nyt seuraa paljastus, joten älä lue eteenpäin, jos tämä dekkari kiinnostaa sinua - että kirjassa "pahat äärikristityt" tappoivat hyviä ateisteja. Minusta tuollainen mustavalkoinen vastakkainasettelu ja kristittyjen leimaaminen pahoiksi tappajiksi oli niin ärsyttävää, etten jatkanut lukemista loppuun asti. Ei kiinnostanut enää.

No, totta kai tämä oli vain mielikuvitusta ja kirjailijan luomaa fantasiaa, mutta silti. Jokaisella kai tulee raja vastaan jossain - ja minulla se tuli tässä. Tämän takia keskeytin tämän kirjan lukemisen. Muuten se oli kyllä hyvin kirjoitettu, joskaan ei mitään dekkarien parhaimmistoa. Tarina ei kuitenkaan ollut kaikkein vetävimmästä päästä ja ehkä nuo tulppaanijututkin olivat hiukan mielikuvituksellisia. Minua kiinnostavat enemmän sellaiset kirjat, joiden tapahtumat voisivat tapahtua oikeastikin. Ehkä olen liian realisti.

Esittämäni näkemykset olivat siis ehkä ainakin osittain subjektiivisia, mutta en tässä blogissa muutenkaan pyri mihinkään kirjallisuustieteellisiin pohdintoihin, vaan kerron, mitä itse pidin kirjoista. Joku muu voi aivan hyvin haluta lukea tämänkin kirjan loppuun asti.

P. S. Kuvasta tuli näköjään epätarkka... Siksi kerrottakoon, että kannessa on lainaus: "Nautinnollinen murhamysteeri, joka ulottuu yli vuosisatojen." (Herald Sun)

Tällä kirjalla osallistun ystävyyshaasteeseen.

Bazar Kustannus Oy 2012
332 sivua
Suomentanut Sanna van Leeuwen

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Jesper Bengtsson: Aung San Suu Kyi - Taistelu vapaudesta - Henkilökuva

En ole mikään Burma-asiantuntija, joten en edes tämän kirjan luettuani osaa kirjoittaa mitään asiantuntevaa. En siis edes yritä. Mutta Helmet-lukuhaasteessa yhtenä kohtana on politiikasta tai poliitikosta kertova kirja, ja tällä kirjalla osallistun siihen. Minua kaiken lisäksi kiinnostavat maat, joista en tiedä juuri mitään; niinpä Burmasta kertova kirja oli siihenkin tarkoitukseen oikein sopiva. Aikaisemmin olin lukenut vain yhden Burmaan sijoittuvan romaanin, josta kirjoitin blogissani tammikuussa.

En myöskään ole historian enkä politiikan asiantuntija. Mutta minua kiinnostaa kolmas maailma - ja no, yleensäkin koko tämä meidän planeettamme. Ja sen voin sanoa, että vaikka kaikki henkilöiden ja puolueiden nimet, vuosiluvut ja muut eivät olisikaan jääneet päähäni tämän kirjan luettuani, niin paljon kuitenkin opin Burmasta.

Kirja ei kerro pelkästään Aung San Suu Kyista - eikä hänen toimintaansa voisikaan ymmärtää, ellei samalla kerrottaisi myös Burman historiasta monine vaiheineen. Niinpä kirjassa kuvataan maan historiaa ja politiikkaa, joissa käänteitä on todella riittänyt.

Aung San Suu Kyin isä Aung San oli Burman kansallissankari osallistuttuaan maan vapautumiseen Britannian siirtomaavallan alta. Hänet kuitenkin murhattiin Suu Kyin ollessa vielä lapsi. Suu Kyi itse ei alun perin edes suunnitellut poliittista uraa. Hän opiskeli ja työskenteli ulkomailla ja avioitui englantilaisen miehen kanssa - mistä Burman sotilasjuntta saikin myöhemmin aseen häntä vastaan: että Suu Kyi muka vehkeilee omaa maataan vastaan ulkomaalaisten kanssa.

Suu Kyi koki isänsä perinnön velvoittavan häntä ja - no, nyt en muista, miten hän tarkkaan ottaen lopulta päätyi politiikkaan, mutta sinne hän päätyi. Kansa otti hänet vastaan riemuissaan, koska hän oli legendaarisen Aung Sanin tytär. Diktatuurista kärsinyt kansa näki vihdoin vapautumisen mahdollisuuden koittaneen. Hänet ja hänen puolueensa yritettiin kuitenkin vaientaa sekä väkivallalla, vangitsemisilla että ennen kaikkea sulkemalla Suu Kyi kotiarestiin. Tätä kirjaa kirjoitettaessa vuonna 2010 hän oli ollut viimeisistä 20 vuodesta 15 vuotta kotiarestissa. Nythän hän tietääkseni on vihdoin vapaa ja mukana aktiivipolitiikassa, mutta näistä myöhemmistä vaiheista en tiedä kovin paljoa. Googlettamalla löytyisi.

Suu Kyi oli valmis uhraamaan koko elämänsä maansa asialle, vaikka joutui elämään erossa Englannissa asuvasta miehestään, jota ei enää lopulta päästetty maahan. Heidän kaksi poikaansakin joutuivat kasvamaan ilman äitiään. Mutta Burmassa asiat olivat todella huonosti, joten Suu Kyi ja hänen puoluetoverinsa olivat valmiita henkensäkin uhalla taistelemaan asiansa edestä. Maassa oli sotilasdiktatuuri, kaikki mahdollinen vastarinta tukahdutettiin väkivaltaisesti, etnisiin vähemmistöihin kohdistui ihmisoikeusloukkauksia, sota ei loppunut toisen maailmansodan jälkeen missään vaiheessa, vaan jatkui sisällissotana. Jossain vaiheessa kirjassa puhuttiin nälänhädästäkin - ja maa taisi siinä vaiheessa kuulua maailman 20 köyhimmän maan joukkoon.

Aung San Suu Kyin kotiarestilla sotilasjuntta luuli tukahduttavansa vastarinnan, mutta sen sijaan hänestä tulikin entistä suositumpi ja suorastaan legenda jo eläessään. Hän sai myös Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1991, mutta senkin ottivat vastaan hänen Euroopassa asuvat perheenjäsenensä, koska hän ei itse päässyt sitä noutamaan.

Suu Kyi on aina uskonut väkivallattomaan vastarintaan, jonka hän omaksui Gandhilta. Hän on saanut vaikutteita myös amerikkalaisesta kansalaisoikeusliikkeestä ja apartheidin vastaisesta liikkeestä. Ja vaikka hän tiesi, että keskustelun ja diplomatian tie on hidas ja voi viedä koko hänen elinaikansa, hän tiesi, että se on ainoa oikea tie vaikuttaa Burmassa. Kuten kirjassa todetaan:

Hän on käyttänyt usein vertailukohteena Etelä-Afrikkaa. Apartheidin lakkauttamiseen meni 30 vuotta. Useita vuosia järjestelmä vaikutti täysin läpipääsemättömältä. Sitten tuli muutos. 
  Eräässä Vogue-lehden haastattelussa vuonna 1995, ensimmäisen kotiarestin jälkeen, häneltä kysyttiin, kuinka monta vuotta hän oli valmis uhraamaan, jotta Burmasta tulisi demokraattinen. "Siihen voi mennä pitkä aika", hän vastasi. "Siihen voi mennä koko minun elämäni."

Tämän mielenkiintoisen ja avartavan kirjan lukemisen jälkeen Burman tilanteen seuraaminen kiinnostaa aivan toisella tavalla. Nyt tiedän edes jotain siitä, mitä siinä maassa on tapahtunut.

Helmet-lukuhaaste 2017:
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja.

Minerva Kustannus Oy 2010
283 sivua
Suomennos Pirjo Aho