En myöskään ole historian enkä politiikan asiantuntija. Mutta minua kiinnostaa kolmas maailma - ja no, yleensäkin koko tämä meidän planeettamme. Ja sen voin sanoa, että vaikka kaikki henkilöiden ja puolueiden nimet, vuosiluvut ja muut eivät olisikaan jääneet päähäni tämän kirjan luettuani, niin paljon kuitenkin opin Burmasta.
Kirja ei kerro pelkästään Aung San Suu Kyista - eikä hänen toimintaansa voisikaan ymmärtää, ellei samalla kerrottaisi myös Burman historiasta monine vaiheineen. Niinpä kirjassa kuvataan maan historiaa ja politiikkaa, joissa käänteitä on todella riittänyt.
Aung San Suu Kyin isä Aung San oli Burman kansallissankari osallistuttuaan maan vapautumiseen Britannian siirtomaavallan alta. Hänet kuitenkin murhattiin Suu Kyin ollessa vielä lapsi. Suu Kyi itse ei alun perin edes suunnitellut poliittista uraa. Hän opiskeli ja työskenteli ulkomailla ja avioitui englantilaisen miehen kanssa - mistä Burman sotilasjuntta saikin myöhemmin aseen häntä vastaan: että Suu Kyi muka vehkeilee omaa maataan vastaan ulkomaalaisten kanssa.
Suu Kyi koki isänsä perinnön velvoittavan häntä ja - no, nyt en muista, miten hän tarkkaan ottaen lopulta päätyi politiikkaan, mutta sinne hän päätyi. Kansa otti hänet vastaan riemuissaan, koska hän oli legendaarisen Aung Sanin tytär. Diktatuurista kärsinyt kansa näki vihdoin vapautumisen mahdollisuuden koittaneen. Hänet ja hänen puolueensa yritettiin kuitenkin vaientaa sekä väkivallalla, vangitsemisilla että ennen kaikkea sulkemalla Suu Kyi kotiarestiin. Tätä kirjaa kirjoitettaessa vuonna 2010 hän oli ollut viimeisistä 20 vuodesta 15 vuotta kotiarestissa. Nythän hän tietääkseni on vihdoin vapaa ja mukana aktiivipolitiikassa, mutta näistä myöhemmistä vaiheista en tiedä kovin paljoa. Googlettamalla löytyisi.
Suu Kyi oli valmis uhraamaan koko elämänsä maansa asialle, vaikka joutui elämään erossa Englannissa asuvasta miehestään, jota ei enää lopulta päästetty maahan. Heidän kaksi poikaansakin joutuivat kasvamaan ilman äitiään. Mutta Burmassa asiat olivat todella huonosti, joten Suu Kyi ja hänen puoluetoverinsa olivat valmiita henkensäkin uhalla taistelemaan asiansa edestä. Maassa oli sotilasdiktatuuri, kaikki mahdollinen vastarinta tukahdutettiin väkivaltaisesti, etnisiin vähemmistöihin kohdistui ihmisoikeusloukkauksia, sota ei loppunut toisen maailmansodan jälkeen missään vaiheessa, vaan jatkui sisällissotana. Jossain vaiheessa kirjassa puhuttiin nälänhädästäkin - ja maa taisi siinä vaiheessa kuulua maailman 20 köyhimmän maan joukkoon.
Aung San Suu Kyin kotiarestilla sotilasjuntta luuli tukahduttavansa vastarinnan, mutta sen sijaan hänestä tulikin entistä suositumpi ja suorastaan legenda jo eläessään. Hän sai myös Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1991, mutta senkin ottivat vastaan hänen Euroopassa asuvat perheenjäsenensä, koska hän ei itse päässyt sitä noutamaan.
Suu Kyi on aina uskonut väkivallattomaan vastarintaan, jonka hän omaksui Gandhilta. Hän on saanut vaikutteita myös amerikkalaisesta kansalaisoikeusliikkeestä ja apartheidin vastaisesta liikkeestä. Ja vaikka hän tiesi, että keskustelun ja diplomatian tie on hidas ja voi viedä koko hänen elinaikansa, hän tiesi, että se on ainoa oikea tie vaikuttaa Burmassa. Kuten kirjassa todetaan:
Hän on käyttänyt usein vertailukohteena Etelä-Afrikkaa. Apartheidin lakkauttamiseen meni 30 vuotta. Useita vuosia järjestelmä vaikutti täysin läpipääsemättömältä. Sitten tuli muutos.
Eräässä Vogue-lehden haastattelussa vuonna 1995, ensimmäisen kotiarestin jälkeen, häneltä kysyttiin, kuinka monta vuotta hän oli valmis uhraamaan, jotta Burmasta tulisi demokraattinen. "Siihen voi mennä pitkä aika", hän vastasi. "Siihen voi mennä koko minun elämäni."
Tämän mielenkiintoisen ja avartavan kirjan lukemisen jälkeen Burman tilanteen seuraaminen kiinnostaa aivan toisella tavalla. Nyt tiedän edes jotain siitä, mitä siinä maassa on tapahtunut.
Helmet-lukuhaaste 2017:
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja.
Minerva Kustannus Oy 2010
283 sivua
Suomennos Pirjo Aho
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti