Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Kun kuulin tästä romaanista, tiesin heti, että se pitää lukea. Ensinnäkin tarina kertoi, että kirjan kieli on kaunista, mikä on aina plussaa, ja toiseksi kolahti se, että kirja kertoo sekä helluntailaisuudesta että Etelä-Amerikasta. Itsekin kun olen menneisyydessä ollut sekä vapaissa suunnissa että Etelä-Amerikassa. Oli kiehtovaa lukea Kolumbian pääkaupungista Bogotasta, jonka lentokentällä olen aikoinaan vaihtanut konetta ja suunnannut naapurimaahan Ecuadoriin.

Tämä Törmälehdon esikoisromaani kertoo kainuulaisesta lukiolaistytöstä Elsasta, jonka omassa perhetaustassa on sekä körttiläisyyttä että maallistuneita kirkon jäseniä, mutta hän itse ystävineen alkaa käydä helluntaiseurakunnassa. Elsalle kieli on tärkeä asia ja hän lumoutuu välittömästi helluntailaisten kielilläpuhumiseen ja alkaa kaivata sitä itselleenkin. (Muistan kun itse ensimmäisen kerran elämässäni kuulin kielilläpuhumista; oma reaktioni ei suinkaan ollut ihastus, vaan pidin sitä naurettavana ja hulluna touhuna. Mutta varmaan joku voi näin ihastuakin heti ensi kuulemalta.)

Elsa tutustuu paikallisiin helluntailaisiin, jotka ovat vahvoja ja varmoja uskossaan. Elsalla on aina kysymyksiä, mutta hän kokee, että niitä ei saa esittää. Ja hän itsekin on toisaalta uskostaan innoissaan ja kokee täyttymystä varsinkin, kun vihdoin saa kaipaamansa kielet. Itse olin aikoinaan pitkään lähinnä vapaakirkossa; siellä kielet eivät ole aivan niin iso juttu kuin helluntaissa, mutta olen helluntaikuvioitakin nähnyt, ja kyllä tässä jotain tuttua oli.

Joka toisessa luvussa kerrotaan Elsan lukioajoista kotona Kainuusta ja joka toisessa ollaan vuosia myöhemmin Bogotassa. Siellä Elsa rakastaa viidakossa sissien vankina ollutta Manuelia, joka on hyvin traumatisoitunut, mutta on tullut uskoon ja on uskossaan hyvin äkkijyrkkä, kuinkas muuten. Kaunista Manuelissa on se, miten hän piirtelee Elsan iholle leguaaneja, lintuja ja ties mitä olentoja.

Bogotassa Elsan kysymykset kuitenkin vain lisääntyvät, ja kirja kertoo, miten hänen uskolleen lopulta käy. Entä onko hänellä onnea rakkaudessa?

Kirja vei minut mennessään ja nautin tarinasta, varsinkin niistä Bogota-osuuksista, joissa oli paljon tuttua tunnelmaa. Jo nojatuolimatkana tämä tarina siis kannattaa lukea (varsinkin jos on Etelä-Amerikka -fani, kuten itse olen), mutta ilman muuta se on paljon enemmän: se on myös Elsan pitkä sisäinen matka itsensä löytämiseen.  Enkä joutunut pettymään kielen suhteen: se oli todella kaunista ja herkkää, kuten olin kuullutkin.

Helluntailaisia on varmasti moneen junaan; osittain tunnistin tapaamaani helluntailaisuutta tästä tarinasta, mutta oli myös henkilöitä, tilanteita ja näkemyksiä, jotka tuntuivat oudoilta. Bogotasta kertovassa osuudessa vieraili myös amerikkalainen menestysteologi saarnaamassa; hänenlaisistaan jotkut nykyään intoilevat Suomessakin.

Se, että Elsa ei lopulta halunnut enää uskoa ollenkaan, oli minusta surullista, mutta tarinoita on monenlaisia. Jotkut liittyvät johonkin muuhun kristilliseen yhteisöön, mutta jotkut eivät halua enää olla uskonasioiden kanssa missään tekemisissä. Jokainen tekee itse omat päätöksensä. Joka tapauksessa koin hyvänä, että Elsa pääsi pois niistä piireistä, jotka häntä ahdistivat.

Mukana tarinassa on myös Kolumbiassa pitkään käyty sisällissota, josta kolumbialaiset tässäkin tarinassa eri tavoilla kärsivät. Törmälehdolle nämä asiat ovat kaikesta päätellen tuttuja, koska kirjan kansilehdellä sanotaan hänen olevan kotonaan myös Kolumbiassa. Kirjassa Kolumbia näkyy, kuuluu, maistuu ja tuoksuu; sen voi nähdä silmiensä edessä, kuulla salsan ja cumbian rytmit ja maistaa eksoottiset maut, kuten jauhobanaanin ja puutomaatin. Kirja on juhlaa kaikille aisteille ja ihanan visuaalisesti kirjoitettu.

Loppuun maistiaiset siitä kauniista kielestä:

Hän ajatteli kaukaisten maiden kaupunkeja, joiden ovilla lausuttiin vieraita tervehdyksiä. Hän ajatteli mustia öitä, kuumia ja hengästyttäviä, joissa rukoukset nousivat taivaaseen, ja henget liikkuivat vedeltä ja kukilta tuoksuvassa ilmassa, joissa ihmisäänet sekoittuivat viuluihin ja rumpuihin, humalluttaviin. Joissa hän oli peloton ja kaunis ja rakasti lujasti Herraa ja jotakuta toista, jolla oli kauniit kasvot ja kauan sitten pelastettu sielu. Siihen toiseen hän nojautui vanhoissa taloissa joissa oli sisäpihoja ja paksut seinät ja mausteilta tuoksuvissa pienissä asunnoissa joiden rappukäytävissä luki vallankumouksellisia lauseita, sen kanssa hän matkusti junissa yli valtakuntien rajojen, seisoi korkeilla parvekkeilla kun alla levittäytyi miljoonakaupunki. Laivoja ja junia ja pitkänmatkanbusseja, ylistyslauluja ja negrospirituaaleja ja hurjaa tanssia Herran kunniaksi. Kolkkia maailman poimuissa, paikkoja joissa Jumalaa palvottiin tavoilla joita ei uskottaisi, kun hän niistä täällä kertoisi. 


Kustannusosakeyhtiö Otava 2017
288 sivua
Kansi: Timo Numminen

Tällä kirjalla osallistun myös ystävyyshaasteeseen, johon ei kylläkään ole kehuttavasti kertynyt kirjoja...

Helmet-lukuhaaste 2017:
44. kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta