Hilla Hautajoki oli väsynyt työkeskeiseen elämäänsä Suomessa ja kaipasi muutosta. Hän jätti rohkeasti kaiken taakseen ja lähti viideksi kuukaudeksi Guatemalaan opiskelemaan espanjaa. Sieltä käsin hän teki ystävineen retkiä naapurimaihin. Matka ei loppunut vielä tähänkään, vaan kielikoulun jälkeen seurasi kolme kuukautta Buenos Airesissa Argentiinassa, josta käsin Hautajoki vieraili Chilessä, ja lopulta matka vielä jatkui Argentiinasta ylöspäin: Paraguay, Bolivia, Peru, Ecuador ja Kolumbia. Yhteensä Hautajoki matkusti vuoden aikana seitsemässä Keski-Amerikan ja seitsemässä Etelä-Amerikan maassa. Mikä unelmien täyttymys!
Kirja oli juuri sitä mitä odotinkin ja vielä paljon enemmän. Monelle Terhi Rannelan vasta ilmestynyt Kesyt kaipaavat, villit lentävät voi olla Se Suuri Matkakirja, joka saa haaveilemaan, mutta itselleni tämä Hilla Hautajoen kirja oli aivan unelmien täyttymys! Itse vietin kerran 2,5 kuukautta Ecuadorissa, ja siitäkin on jo melkein 20 vuotta... Siitä lähtien olen kuitenkin monesti haaveillut, miten ihanaa olisi matkustella enemmänkin Latinalaisessa Amerikassa. Sen jälkeen olen myös nauttinut suuresti kaikista siitä maanosasta kertovista kirjoista.
Hautajoen kirjassa on sitä kaikkea, mitä matkalla voi kokea: upeita paikkoja, ihania uusia ystäviä, hauskanpitoa, kommelluksia, koomisia tilanteita, vaaroja, vähältä piti -tilanteita, luonnonmullistuksia... Pelkästään Guatemalassa hän ehti kokea sekä maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksen että hirmumyrskyn.
Minua kiinnosti tietenkin kaikki mahdollinen tieto ja kokemukset eri maista, joissa Hilla Hautajoki kävi. Itselleni tuttuja asioita olivat ainakin flirttailevat miehet, salsan tanssiminen (tosin itse pidin enemmän merenguesta ja cumbiasta), marsun syöminen, yöllä yksin liikkumisen vaarallisuus, risteyksiin pysähtyneiden autojen ryöstöt joiden takia auton ovet piti lukita sisäpuolelta, Andien vuoristo ja tulivuoret. Niin, ja huumeiden käytön yleisyys Latinalaisessa Amerikassa. Hautajoelle tarjottiin huumeita kaikissa muissa maissa paitsi huumemaana tunnetussa Kolumbiassa. Itsellenikin tarjottiin marihuanaa Ecuadorissa.
Kiinnostavaa on sekin, että samassa maassa käyvien kokemus voi olla aivan erilainen. Hautajoen Ecuadorkin oli erilainen kuin se, jonka minä koin, koska hän ei käynyt niissä paikoissa, jotka minulle tulivat tutuimmiksi. Matkalla Quitosta Kolumbiaan hän nukkui sen kaupungin ohi, jossa asuin ne 2,5 kuukautta. Itse taas en ole käynyt Galápagos-saarilla eivätkä ne edes kiinnosta minua, vaikka kaunista siellä varmasti onkin.
Kirjaa lukiessa hienoa oli myös seurata sitä, miten Hautajoki etsi kadotettua itseään ja sitä, mitä hän todella halusi elämältä. Vuoden kokemus muuttikin häntä, ja hän löysi haluamansa niin että on asunut ja matkustellut sen jälkeen myös Australiassa ja Aasiassa.
"Jo edellisen puolen vuoden aikana Keski-Amerikassa olin löytänyt kävelyyni ja puheeseeni uuden rytmin - suuni lisäksi kätenikin olivat alkaneet puhua! - , mieleeni rauhan, ajatteluuni kokonaan uusia kulmia, tunteilleni enemmän ilmaisumuotoja sekä kodin ja ystäviä paikoista joista en ollut tiennyt etukäteen mitään. Liikkeessä olemisesta oli tullut minulle elinehto. Vapaus keinutti minua eteenpäin, ja tuntui että valintani olivat konkreettisempia kuin ennen, sillä valintojen seuraukset näin heti sillä hetkellä kun olin päätökseni tehnyt. Ne veivät minua johonkin suuntaan saman tien, eivät vasta ensi kuussa tai kolmen vuoden päästä. Toimin täysin intuitioni varassa ja rakastin tehdä päätöksiä, jotka olivat itsellenikin yllätyksiä."
Kirjassa on niin paljon värikkäitä tapahtumia, etten edes yritä kertoa kaikkea tässä, mutta jos Latinalainen Amerikka, arjesta irrottautuminen tai reppureissaus vähänkään kiinnostaa, lue tämä kirja! Repun tilalla Hautajoella tosin oli punainen matkalaukku, jonka mukaan ottamista hän kirosi monet kerrat. Lopulta se tuntui kuitenkin tuovan onnea hänen matkoilleen.
Loppuun lainaus retkestä Pacaya-tulivuorelle Guatemalassa:
"Robert ja minä kipusimme niin lähelle laavaa kuin uskalsimme. Se virtasi tulisena purona vain kymmenien senttien päässä meistä, ja varoimme jokaista askeltamme. Yhdelle saksalaismiehelle oli käydä kalpaten, sillä hän astui kuvia ottaessaan liian lähelle laavaa ja tulinen maa söi häneltä kengänpohjat. Hän riisui jäljelle jääneet kengänluurangot jalastaan ja pudotti laavapuroon, joka ahmaisi ne hetkessä. Oli oikeastaan häiritsevää, miten paljon ihmiset törttöilivät kuvia ottaessaan ja tukkiessaan muilta tien. Hengittäminen oli tuskaisaa, rikki korvensi nielua ja yskitti. Robert yllätti minut kaivamalla esiin pienet kuohuviinipullot ja pussillisen vaahtokarkkeja, joista vain muutaman onnistuimme grillaamaan syömäkelpoisiksi, sillä suurin osa leimahti liekkeihin. Skoolasimme hikisinä ja nokisina. Jostain ylempää sinkoilevat kipinät kuitenkin pakottivat meidät pian kapuamaan takaisin turvallisemmalle maaperälle."
Pari kuukautta myöhemmin Pacaya purkautui. Henkensä menettivät kaksi paikallisopasta ja yksi CNN:n toimittaja. Hautajoki toteaa: "Surullista kyllä, uutinen levisi kansainvälisiin medioihin vain koska yksi uhreista oli yhdysvaltalainen toimittaja. Ei niillä guatemalalaisilla niin väliä, amerikkalaisen henki painaa enemmän..." Tuon purkauksen jälkeen vaeltajia ei ole enää päästetty yhtä lähelle laavaa, mutta Hautajoella ehti olla hieno kokemus tulivuorella.
Vielä kerran: ihana kirja! Un hermoso libro, sí! Jos vielä sallitte viimeiset hehkutukset, niin tämä oli paras koskaan tekemäni nojatuolimatka. Lue ja ihastu!
Like Kustannus Oy 2017
342 sivua
