Anis on yläkouluikäinen somaliperheen tytär Helsingissä. Hän näkee, miten muut nuoret Suomessa saavat elää vapaasti ja tehdä kaikkea sellaista ihan tavallista, mikä on häneltä kiellettyä. Toiset saavat esimerkiksi liikkua kaupungilla, tapailla ystäviä, käydä bileissä, kuunnella musiikkia, syödä sianlihaa ja pukeutua miten haluavat. Anis joutuu liikkumaan veljiensä saattamana, ja jos hän haluaa lähteä johonkin ilman heitä, hänen täytyy keksiä tekosyitä, kuten että koulusta mennään muka tänään sinne ja sinne. Aniksella on salainen vaatekätkö kivoille, mutta kielletyille vaatteille, ja kaupungilla hän saattaa meikata, mutta pyyhkii meikit pois ennen kuin palaa kotiin.
Anis on kotonaan kuin vanki, joka ei saisi edes viettää aikaa parvekkeella, koska jokuhan voisi nähdä hänet siellä. Ja eiväthän ulkopuoliset saa nähdä musliminaista - tai edes nuorta tyttöä.
Kaiken lisäksi Anis ihastuu korviaan myöten vaaleaan rastapäiseen poikaan. Sehän jos mikä on ehdottoman kiellettyä.
Onko Aniksella mitään mahdollisuuksia toteuttaa unelmiaan vapaudesta ja tavallisesta elämästä?
Toisen näkökulman musliminaisen elämään tuo suomalainen yliopisto-opiskelija Alla, joka on "palannut islamiin" ja ottanut nimen Zahra. Kirjassa hän on enimmäkseen Alla-Zahra. Hän on joutunut raiskauksen uhriksi, ja niin hän kääntyy islamiin paetakseen kaikkea mennyttä. Hijabin alla hän on turvassa miehiltä. Hän kirjoittaa Paluuvihkoonsa: Minä olen Zahra. Minussa oli Tahra. Minä olin Tahra. Siksi minä olen Zahra.
Zahra, jolla on ollut monia muitakin radikaaleja vaiheita elämässään, on nyt heittäytynyt täysillä islamiin ja luopuu suorastaan hurmioituneena entisestä elämästään, perheestä, ystävistä ja kaikesta maallisesta. Myös opiskelu on nyt turhaa, joten Zahra ei jaksa välittää enää siitäkään. Hän on perustanut naisille Halajan-nimisen ryhmän, ja he valmistelevat yhdessä tapahtumaa, jossa ihmisille esitellään islamin uskoa.
Aikanaan Aniksen ja Zahran tiet risteävät mullistavin seurauksin.
Kaksi näin vastakkaista näkökulmaa musliminaisen elämään tuo tarinaan kiinnostavaa syvyyttä ja moniulotteisuutta. Zahra on voinut itse valita islamin ja kaikesta maallisesta luopumisen, joten hänen on mahdollista kokea se suurena vapautumisena. Anis puolestaan pakotetaan noudattamaan sääntöjä, jotka vain rajoittavat hänen elämäänsä, kun oikeasti hän haluaisi elää aivan toisin. On surullista lukea nuoren tytön haaveista, joilla on niin vähän toteutumisen mahdollisuuksia, koska toiset pitävät oikeutenaan määrätä hänen elämästään.
Tässä vielä näytteet Alla-Zahran ja Aniksen niin kovin erilaisista näkökulmista uskontoonsa.
Alla-Zahra:
Alla-Zahra tunnustelee rukousnauhaa taskussaan ja muistelee ensimmäistä käyntiään isossa moskeijassa; veden solinaa, kasvojaan peseviä naisia, tuoksuja, hiljaisuutta ja korkeita kaikuja. Huumaantunut olo joka jatkui päiviä. Kokemuksessa oli yhtä aikaa jotain unenomaista ja intiimiä että sitä ei tehnyt mieli jakaa huvittuneiden, kriittisten ja epäluuloisten tuttavien kanssa. Mieluummin vaikka veti hijabin niskaan ja antoi niiden ymmärtää loput. Tai olla ymmärtämättä.
Anis:
Joskus Aniksesta tuntui että pään ympärillä oli liian tiukka vanne, sellainen joka melkein esti ajattelemisen. Jos Koraanissa olisi olemassa Turhuuden suura, se olisi pitkä ja suurista surullisimpia. Ystävä on turha. Tyttö on turha. Klitoris on turha. Elokuvakangas on turha. Saksofoni on turha. Mona Lisa on turha. Huulipuna on turha. Musiikki on turha. Koira on turha. Ravintola on turha. Laskettelurinne on turha. Uima-allas on turha. Parveke on turha maallisen rihkaman tarjotin - paitsi silloin kun sinne laitetaan silmä joka katsoo Mekkaan.
Parvekejumalat on vaikuttava, pysäyttävä ja koskettava teos. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen, jos aihe kiinnostaa. Nyt kun olen lukenut kaksi Anja Snellmanin romaania, olen huomannut, että hän kirjoittaa niin koukuttavasti, että lukemista on pakko vain jatkaa ja jatkaa. Jos tulee keskeytyksiä ja joutuu välillä tekemään jotain muuta, niin kuin nytkin joutui, se harmittaa. Nämähän ovat aina makuasioita, mutta itse todella nautin Snellmanin kirjoitustyylistä.
Otava 2010
316 sivua
Päällyksen suunnittelu: Piia Aho
Kannen kuvat: Jorma Marstio
Kirjasta muualla:
Tämä oli mielestäni todella koskettava kirja. Luin tämän jo ennen blogiaikaani, joten postausta ei ole. Vieläkin muistan kirjan tapahtumat melko tarkasti. Pidän Snellmanin kirjoitustyylistä ja nytkin odotan kovasti hänen Kaikki minun isäni -teostaan, joka ilmestynee nyt marraskuussa.
VastaaPoistaOn kyllä mieleenpainuva teos. En ihmettele, että muistat vieläkin kirjan tapahtumat niin hyvin. Minäkin tosiaan pidän Snellmanin tyylistä, joten täytyy ehdottomasti lukea häneltä vielä muutakin.
PoistaTodella koskettava kirja. Kunniamurha on harvinainen kirjan aihepiiri.
VastaaPoistaNiin, se on kyllä harvinainen aihe. Koskettava ja ravisteleva lukuelämys.
PoistaMinulle Snellman on kaksijakoinen kirjailija, sillä osasta hänen kirjojaa olen pitänyt ja osasta taas en oikein yhtään. Hän kyllä käsittelee tosi mielenkiintoisia teemoja kirjoissaan.
VastaaPoistaJoskus voi tosiaan käydä noin, ettei saman kirjailijan kaikista kirjoista pidä. Minäkin olin pitänyt tosi paljon tietyn suomalaisen kirjailijan kahdesta kirjasta, mutta nyt syksyllä kun yritin lukea hänen kahta muuta kirjaansa, en jaksanut innostua yhtään. Nähtäväksi jää, miten Snellmanin kanssa käy.
PoistaTaiten tuot esille eri puolia tästä kirjasta! Oma lukukokemukseni taisi olla melko ristiriitainen, paljon en enää muista (piti luntata omasta blogista). Kirjan tarina pääpiirteittäin on kyllä edelleen mielessä ja Snellmanin ansioksi on kyllä sanottava, että ainakin tämän kirjan kohdalla tunnelma on niin vahva, että sen muistan edelleen. Samoin kirjan "maisemat" (jotka tietenkin itse loin "näkyviksi" lukiessani).
VastaaPoistaVahva tunnelma tässä todella on. Ajatuksia herättävä romaani.
Poista