Nazim Hikmet: Puut kasvavat vielä

Valikoinut ja suomentanut Brita Polttila 

Luin heti perään turkkilaisen Nazim Hikmetin toisenkin runokirjan. Myös tässä on vankeudesta kertovia runoja, mutta vähemmän kuin Punaisessa omenassa. Myös Hikmetin maanpakolaisuudessa viettämät vuodet tulevat molemmissa kirjoissa esiin. 

Hikmetillä on paljon poliittisia ja yhteiskunnallisesti kantaaottavia runoja. Hän kirjoittaa muun muassa Espanjan sisällissodasta, Turkin sotilasvallankaappauksen yhteydessä ammutusta opiskelijasta ja siitä, miten lukuun ottamatta ihmisten enemmistöä leipää riittää kaikille. Runoilla on sellaisia nimiä kuin Nälkäarmeija marssii, Punainen tori toukokuun ensimmäisenä ja Samalla työmaalla kuin Lenin. 

Nuo Lenin-runot ja vastaavat eivät ehkä useimpia kiinnosta, kuten eivät minuakaan, mutta on kirjassa muutakin. Kauneimmin Nazim Hikmet kirjoittaa rakkaudesta. Runossa Tervetuloa hän tervehtii vaimoaan, joka tulee vankilaan vierailulle. Hikmet kuvailee, miten kauniiksi kaikki muuttuu vaimon tulon myötä: 

Sinä astuit huoneeseen, 

ja vuosikymmeniä vanha betoni muuttui kukkaniityksi. 

Sinä nauroit, 

         ja ikkunoitten kaltereihin puhkesi ruusuja. 

Sinä itkit, 

         ja käsiini vieri helmiä. 

Kolmen sivun pituisessa runossa Minä rakastan sinua on monta keskenään hyvin erilaista osaa. Ensimmäisessä osassa Hikmet kuvaa rakkauttaan muun muassa näin kauniisti: 

Haltioituneena, kuin ensimmäistä kertaa 

        lentäisin valtameren yli, 

                niin minä rakastan sinua. 

Niin kuin lempeä iltahämy Istanbulin yllä 

        liikuttaa sydäntäni, 

                niin minä rakastan sinua. 

Hieno, vauhdikas ja suorastaan hauska on runo Unesta herättyä, jossa Hikmet kirjoittaa, miten koko ympäristökin herää eloon, kun hänen rakkaansa herää aamulla. 

Kysymyksiä Pariisista puolestaan on ylistyslaulu Pariisille. Se alkaa näin: 

Mikä kaupunki muistuttaa viiniä? 

Pariisi. 

Ensimmäinen lasillinen 

        maistuu vielä hapahkolta, 

toinen nousee päähän, 

kolmas naulitsee sinut pöytään. 

Garçon, vielä pullo! 

Ja lopulta, sydänystävä, olit missä tahansa, 

        menit minne tahansa, olet päihtynyt, 

        olet humaltunut Pariisista. 

Nazim Hikmet oli kiinnostava uusi tuttavuus. Hänen edelliseen kirjaansa liittyen käsittelin jo tuota vankeusaihetta sen verran, että tämä oli nyt tällainen kevyempi postaus. Tällä välin on lumikin sulanut, vaikka kirjakuvassa se vielä muistuttaa pikaisesta talvesta lokakuussa. 

Tammi 1978 

68 sivua 

Kirjasta on blogannut myös Aukeamia.