Erkki Leminen: Armo kuuluu sulle juuri

Viime päivinä olen lueskellut näitä Erkki Lemisen ihanan armollisia hartauskirjoituksia. Hänen hoitava julistuksensa kiteytyy hyvin kirjan ensimmäisen luvun sanoissa: 

Tarkoitus on katsella yhdessä Jumalan isänrakkautta ja pelastussuunnitelmaa niin, että väsynyt uskaltaisi pudota uskonlepoon kuin suureen ja lämpimään syliin. 

Leminen tekee selväksi sen, ettei ihminen pysty millään omilla suorituksillaan ansaitsemaan pelastusta. Meidän parhaimmatkaan yrityksemme eivät riitä, ja kerta toisensa jälkeen syntinen ihminen löytää itsensä rähmältään, langenneena juuri siihen, mihin ei aikonut koskaan enää langeta. On kuin yrittäisi tunturille lipsuvilla suksilla: 

Aikaisemmin tein kyllä monia lupauksia ja sanoin, että tällä kertaa vielä hiukan lipsahti, mutta huomenna ei varmaan enää lipsu; kun nyt lisään tahdon pitoa ja yrittämisen liisteriä pohjiin, niin kyllä se siitä. Mutta nyt en enää liiemmin uskalla luvata mitään, sillä "tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei". Olen huomannut, että minun varsinainen osuuteni pelastumistapahtumassa on enimmäkseen vain vastaan hangoittelemista. Enkä minä siltikään ole ollenkaan hukassa, vaan elämässä sisällä, sillä "Kristus Jeesus voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat". Pelastuminen ja perille pääsy ovatkin sataprosenttisesti rakkaan Herramme työtä; me, sinä ja minä, olemme vain aivan ihanasti ja lujasti sen työn kohteina. 

Juuri tuohon Kristuksen täydelliseen pelastustyöhön Leminen palaa kirjassa uudestaan ja uudestaan. Hän toteaa, että lepo Kristuksen täytetyssä työssä on jotain, mihin ei kiivetä, vaan pudotaan. 

Leminen jakaa lohdullista armon sanaa heikoille ja huonoille vaeltajille. Hän kertoo, miten Jeesuksen veri on se avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan, joka on avoin myös alati lankeileville uskoville, jotka häpeilevät heikkouksiaan ja itkevät muuttumattomuuttaan, turmelustaan ja mahdottomuuttaan. Kirja muistuttaa, että juuri tällaisina raadollisina ihmisinä me olemme Jumalan valtavan rakkauden kohteita. Armo kuuluu sulle juuri! 

Vielä muutama ote kirjan eri luvuista: 

Kokemani ydin on tässä: olen alkanut todella tajuta, ettei Kristus olekaan taakan antaja, kuten matkan varrella olen joskus luullut, vaan taakan kantaja. 

Hän, joka ottaa lukuun kukat ja linnut ja koko olevaisen, pitää yhtä ihmistä kaikessa tämän raihnaisuudessakin koko universumin arvokkaimpana olentona. 

Kun joku on Kristuksessa, hän on kaikissa tilanteissa, keskenkasvuisenakin, täydellisesti pelastettu. Hänen asemansa ei heilu eikä järky, vaikka kehitys on kesken, vaikka tunnetilat vaihtelevat, vaikka uskoessaankin joutuu sanomaan: "Minä uskon, auta minun epäuskoani." 

Jos armo on kadoksissa, Erkki Lemisen kirjojen äärellä sitä voi alkaa aavistella: avaraa, ihmeellistä, ihanaa armoa, joka sulkee juuri sinut rakastavan taivaallisen Isäsi syliin. 

Karas-Sana 1987, 4. painos 

1. painos 1982 

137 sivua 

Kansi: Osmo Omenamäki