Irja Hiironniemi: Laula ruohossa, tuuli

Palataan takaisin toisten kirjoittamiin runoihin. Irja Hiironniemi on yksi lempirunoilijoistani. Kirjan takakannen mukaan tämän kokoelman pääteemoina ovat suru ja ylösnousemus, lumi ja rakkaus. Itse tiivistäisin niin, että edellisessä lukemassani Hiironniemen teoksessa Huuda minut kotiin oli paljon rakkausrunoja ja vain vähän selkeästi kristillisiä teemoja. Laula ruohossa, tuuli puolestaan sisältää melko paljon kristillistä sanomaa ja huomattavasti vähemmän rakkausrunoja. Mutta on niitäkin. 

Hiironniemen runot kuvaavat aina kauniisti myös luontoa. Tämän kirjan runoissa Jumala on kirkkaasti läsnä luomassaan luonnossa, kuten lyhyessä runossa Askelkin: 

Katson vettä: 

miten välkähtääkään 

maailman Vapahtajan askel. 

Runossa Rakas planeetta, maa on tällä hetkellä ajankohtaista lokakuista tunnelmaa: 

Täällä minäkin hyväilen aamujasi, 

lokakuun himmeitä värejä 

- unien lempeitä sisaria, 

Jumalan näkymätöntä kättä - 

aarteita, joita ei voi menettää. 

Tuon runon lopussa ovat myös (huutomerkin kanssa) kokoelmalle nimen antaneet sanat: laula ruohossa, tuuli! 

Kirjassa on myös suruaiheisia runoja, mutta jopa niissä saattaa olla valoisia sävyjä, esimerkiksi: Isä on kuollut, mutta hän nousee ylös. / Miksi emme puhu siitä ilosta? Toisessa isäaiheisessa runossa Unessa vaikka Hiironniemi rukoilee niin kuin voisin itsekin rukoilla: 

Jeesus, unikkopelloiltasi tallaa sydämeeni suora tie 

ja - unessa vaikka, isääni tapaamaan minua vie. 

Minua on aina ennenkin ihastuttanut se, miten paljon iloa ja valoa Hiironniemen runoista säteilee. Samoin luottamusta hyvään Jumalaan, rakastavaan Isään. Runossa Kevyt, jossa puhutaan ehtoollisesta ja anteeksiantamuksesta, on myös sitä takakannessa mainittua lumiteemaa - ja iloa. Runo loppuu näin: 

Säihkyvä hanki 

- Jumalan kimaltava uni pakkasten maassa - 

on kuva minun ilostani Kristuksessa 

ja vapaudestani, 

kun Isäni suudelma otsallani 

nousen palvelemaan. 

Kirjan rakkausrunot ovat myös herkkiä ja koskettavia. Vaikuttava on esimerkiksi Kohtaamisen jälkeen: 

Tulen rakastetun luota. 

Etsin koivun vilvoittavan helman. 

Jalkani alla tähdet kohoavat linnunradalle. 

Maa huohottaa väkevänä. 

Sen kyyneleet kimaltavat kaikkialla. 

Ei mahdu multaan ei silmiin ei rintaan 

tämä tuoksu, sarastus, tämä kiihkeä ylistys. 

Avaa kätesi, Kaikkivaltias! 

Satakertaisesti vastaamme sanaasi: Tulkoon.  

Herättäjä-Yhdistys 1978 

78 sivua 

Kansi Heikki Maunula, valokuva Kalevi A. Mäkinen