Kun luin viikko sitten Reeta Paakkisen kirjan Kotona Istanbulissa, hän lainasi siinä erästä turkkilaisen Nazim Hikmetin runoa, ja se kuulosti niin hyvältä, että kiinnostuin. Lainasin pari Hikmetin runokirjaa, ja on paljon mahdollista, etten ole ennen ketään turkkilaista kirjailijaa lukenutkaan, joten tästä on hyvä lähteä liikkeelle.
Kirjan alussa runot suomentanut Brita Polttila kertoo Nazim Hikmetin elämästä, mikä antaa tarpeellista taustatietoa runojen ymmärtämiseksi. Lyhyesti sanottuna Hikmet oli vallankumouksellinen vapaustaistelija, joka eli suuren osan elämästään poliittisessa vankeudessa tai maanpaossa. Hän oli kommunisti ja opiskeli Moskovassa muun muassa marxilaista filosofiaa.
Kommunismistakin kirjassa on pari runoa, samoin sodasta, mutta erityisen paljon on vankeusaiheisia runoja; viettihän Hikmet niin monta vuotta vangittuna. Vankeusrunoissa hän muun muassa kirjoittaa rohkaisevaa kirjettä vaimolleen, joka pelkää, että puoliso hirtetään. Eräässä runossa on Muutama neuvo vankilaan joutuvalle. Hikmet myös kuvailee sitä, miten ihanalta tuntuu päästä ensimmäisen kerran ulos aurinkoon, sinisen taivaan alle. Siinä hetkessä hän on niin onnellinen, että unohtaa jopa vapauden, kaiken ikävänsä ja vaimonsa.
Vankilassa on varmasti kirjoitettu myös koskettava runo, jossa Hikmet pyytää, että hänelle lähetettäisiin kirjoja, jotka päättyvät hyvin. Sitten hän kuvailee, mitä kaikkea onnellista niissä saisi tapahtua, ja lopettaa runonsa:
Lähettäkää minulle kirjoja
jotka päättyvät hyvin,
sillä kerran myös meidän
tuskallinen rohkea tarinamme
päättyy hyvin.
Kokoelman nimi Punainen omena tulee runosta Angina Pectoris, joka sekin kertoo vankeusajasta ja samalla Hikmetin sydänsairaudesta. Siinä hän kirjoittaa, miten iltaisin hänen sydämensä karkaa sairaalasta pieneen huoneeseen Istanbuliin:
Enkä ole pystynyt kymmeneen vuoteen
antamaan omilleni
kuin yhden ainoan omenan,
punaisen omenan, sydämeni.
Sairaudesta kertoo myös toivorikas runo Lääkemääräys, jossa Hikmet rohkaisee potilastovereitaan: Oven takana / ei väijy kuolema, / vaan elämä, maailma odottaa / valoa ja ääniä tulvillaan. Ja myöhemmin: Me olemme ihmisiä, / osaamme sekoittaa lääkkeisiimme / toivon. / Me sanomme: / minä tahdon elää! Ihailtavan optimistista asennetta on muutenkin monissa Hikmetin vankilassa tai vankilan sairaalassa kirjoittamissa runoissa. Osaisimmepa myös me vapaudessa elävät ihmiset nähdä asiat yhtä valoisasti.
Hikmetillä on monia kauniita runoja. Yllätyksekseni huomasin, että erään niistä olen joskus jossain kuullutkin. Se on varmaan suorastaan puhkisiteerattu runo, mutta jaan sen kuitenkin tässä:
Meristä kaunein
on vielä purjehtimatta.
Lapsista kaunein
on vielä kehdossaan.
Päivistä kauneimmat
ovat vielä elämättä.
Sanoista kaunein
jonka haluan sinulle sanoa,
se on vielä sanomatta.
Kirjan lopussa on pari runoa, joissa Hikmet pohtii omaa kuolemaansa ja hautajaisiaan. Ne on kirjoitettu muutama kuukausi ennen hänen kuolemaansa, joten ehkä hän oli aika huonossa kunnossa jo silloin.
Tässä ihan muutamia poimintoja Punaisesta omenasta. Jos pidät runoista, myös Hikmetiin kannattaa tutustua.
Brita Polttila kertoo kirjan alussa, että hän ei osaa turkkia, vaan on lukenut Hikmetin runoja useille eri kielille käännettynä ja on näiden eri käännösten perusteella sitten suomentanut Punaiseen omenaan valitsemansa runot. Suomentaminen onkin ollut melkoista puuhaa eri kielialueiden kulttuuriperinteen, käsitysten ja tulkintojen viidakossa.
Tammi 1972
94 sivua
P. S. Eilen pääsin lokakuiselle talviretkelle, josta ei puuttunut kuin sukset. Lumen ja auringonpaisteen yhdistelmä toi mieleen helmikuiset tunnelmat. Laavulla hiillosta odotellessamme taisin onnistua vähän vilustumaankin. Kirjakuva on peräisin sieltä.
Vaikuttaa lupaavalta! Jos haluat lukea lisää turkkilaista, niin Elif Shafakin kirjat voisivat sopia sinulle. :)
VastaaPoistaHikmetillä on hyviä runoja. Kiitos vinkistä, täytyy pitää Shafak mielessä.
PoistaOlen saattanut jostain antologiasta lukaista jonkun Hikmetin runon, mutta hänen runoistaan koostettua valikoimaa en ole lukenut. En muista, että olisin lukenut yhtään turkkilaiskirjoittajan teosta. Turkki on kyllä iso ja merkittävä maa. Turkkilaisia elokuvia olen muutaman katsellut. Vankila-aihe ei ehkä ihan lukeudu suosikkilistalleni, olen tosin viime aikoina pohtinut, ovatko vapausrangaistukset oikeastaan kovinkaan mielekkäitä.
VastaaPoistaTeillä on pikkuisen enemmän lunta kuin täällä meillä.
Turkkilainen kirjallisuus on tosiaan jäänyt minullekin vieraaksi. Enkä ole nähnyt turkkilaisia elokuviakaan. Vankila ei ole kiehtova ympäristö, mutta nuo Hikmetin vankilarunot ovat kyllä puhuttelevia.
PoistaMitä tuohon lumeen tulee, niin nyt se on sulanut pois, joten jatketaan taas normaalin harmauden merkeissä. Olihan se mukavaa leikkiä hetken talvea.
Hikmetin runot ovat kiinnostavia ja puhuttelevia - politiikan poisjättäen, jos se häiritsee.
VastaaPoista"Lähettäkää kirjoja" on sanomaltaan osuva ja hyvä lähtökohta positiiviselle ajattelumallille.
"Meristä kaunein" on kulkenut mukana sitten ensilukeman, ja se muistuttaa terveesti siitä, että se kaunein meri on kenties vielä kokematta ja, että se sanoista kaunein kannattaisi ehkä myös tilaisuuden tullen ääneen lausua...
P.S. Laavulla kannattaa aina kun mahdollista istua ja nauttia pienen vilustumisen uhallakin ja vaikka suksetkin puuttuisivat;)
Kyllä Hikmetillä on paljon hienoja runoja, jos nyt tosiaan ne poliittiset jutut jätetään pois laskuista. Niistä en niin välitä. Se sanoista kaunein kannattaisi tosiaan saada sanotuksi niin kauan kuin läheisemme vielä ovat meidän elämässämme.
PoistaLaavuretket ovat parhaita! Nyt kun oli jo vähän pakkasta, en vain muistanut ajatella, että kun siellä pitkään istutaan, pitäisi olla enemmän ja lämpimämpää vaatetta päällä. Mutta eipä pieni vilustuminen ole vaarallista.
Ihana ajatus, että päivistä kauneimmat on vielä elämättä <3 Voi talvi, meillä ei vielä!
VastaaPoistaEikö olekin ihana ajatus ❤ No, täälläkin se talvi vain tuli ja meni. Nyt on taas syksyiset maisemat. Lapissa taitaa olla jo ihan oikea kunnon talvi.
Poista