Tutustuminen tulikin ihan tarpeeseen, koska olen lukenut Turkista aika vähän. Useimmiten lukemissani kirjoissa Turkki on ollut pakolaisten kauttakulkumaa, joten siellä on vierailtu vain ohimennen, enkä ole saanut kovin monipuolista kuvaa tuosta maasta.
Reeta Paakkinen muutti vuonna 1998 Istanbuliin maallistuneen perheen miniäkokelaaksi ja jäi sille tielleen. Hän on työskennellyt toimittajana ja osaa siksikin valottaa turkkilaista ja istanbulilaista elämänmenoa sekä yhteiskuntaa monesta eri näkökulmasta. Kirjassaan hän jakaa sekä omia kokemuksiaan että paljon yleistietoa eri aiheista.
Päällimmäiseksi kaikesta Paakkisen kertomasta jää mieleen se, miten vääristyneitä käsityksiä ja ennakkoluuloja useimmilla ihmisillä tuntuu olevan Turkista. Se ei ole mikään stereotyyppinen muslimimaa, vaan on jo pitkään ollut sekulaari valtio, jossa uskonto ja politiikka ovat erillään toisistaan. Uskonnollisimpien piirien naiset pitävät huivia tai mustaa kaapua, mutta monet naiset pukeutuvat länsimaiseen tyyliin, käyvät töissä ja elävät kaikin puolin normaalia elämää. Ramadan-paastokuukauttakaan eivät kaikki turkkilaiset vietä, eikä sieltä tehdä erityisen paljon pyhiinvaellusmatkoja Mekkaan.
Reeta Paakkinenkin joutui heti maahan tultuaan uusimaan vaatevarastonsa, koska hänen hameensa osoittautui aivan liian pitkäksi. Suomesta ostettu uimapuku sai myös lähtöpassit, sen tilalle ostettiin perheen äidin kanssa paljettikoristeiset bikinit, ja sitten vain rannalle. Televisiosta Paakkinen sai huomata tulevan hyvin viihteellistä ohjelmaa; kymmenistä kanavista ainakin kolme esitti juoruohjelmia, joissa näki silikonilla pumpattuja julkimoita ja oppi, kuka julkkisnaisista oli syntynyt miehenä.
Eräs istanbulilainen taksikuski kertoi kerran Paakkiselle, miten värikästä menoa hän työssään näkee. Siinä harhaluulot karisevat, kun kyydissä on esimerkiksi puolisoaan pettäviä ihmisiä rakastettunsa kanssa. Rakastajansa kanssa taksin takapenkillä kuherteleva vaimo saattaa puhelimessa kertoa iloisesti miehelleen, että on tässä menossa viettämään tyttöjen iltaa, ja tiedäthän, että siellä menee aina myöhään.
Ulkomaalaisilla on sitkeä käsitys, ettei istanbulilainen elämänmeno voi olla "tavallista turkkilaista arkea", vaan maaseudulla elää se aito ja oikea turkkilaisuus. Kuitenkin suurin osa turkkilaisista asuu kaupungeissa, Istanbulissakin noin viidennes koko Turkin väestöstä. Maaseudulla tai pienissä kylissä puolestaan asui vuonna 2011 vain noin 23 prosenttia turkkilaisista, joten heidän elämäntapansa ei voi edustaa tyypillistä turkkilaisuutta.
Paakkinen kertoo, että Istanbul antaa erinomaisen läpileikkauksen Turkin koko yhteiskuntaan, koska siellä ovat edustettuina kaikki Turkin eri alueiden arvomaailmat ja elämänkatsomukset. Turkissa ei olekaan sellaista yhtenäiskulttuuria kuin Suomessa on ainakin tähän mennessä ollut, vaan sieltä löytyy elämäntapoja joka lähtöön.
Muun ohella kirja kertoo myös Paakkisen työmatkoista Irakiin, Tunisiaan ja Pohjois-Kyprokselle. Kyproksen turkkilaisten tilannetta teos kuvaa tarkemminkin ja ravistelee eurooppalaisten ennakkoluuloja myös siihen liittyen. Turkkilaiset eivät olleetkaan tarinan pahiksia siinä, mitä Kyproksella aikoinaan tapahtui, vaan he olivat sorrettu vähemmistö.
Istanbulin lumoa teos kuvaa moneen kertaan todella kiehtovasti. Uskon, että se voi todella olla sellainen kaupunki, johon rakastuu ja haluaa palata sinne uudestaan ja uudestaan, kuten monille on kirjan mukaan käynyt. Tässä hiukan tunnelmakuvausta Istiklal Caddesin kävelykadulta:
Kaupoista tulvi kadulle turkkilainen, kreikkalainen tai arabialainen popmusiikki, tunnelma oli mukaansatempaava. Kadun varrella olevien lukemattomien kahviloiden ja ravintoloiden ikkunoissa oli valtavia siirappileivoskekoja, täytekakkuja ja muita herkkuja. Seudun lukuisat elokuvateatterit näyttivät sekä Hollywoodin että Turkin elokuvamaailman tuotoksia. Musiikki- ja kirjakauppoja oli siellä täällä kirkkojen ja mahtipontisten, historiallisten konsulaattirakennusten joukossa. Kadun päästä toiseen liikennöi vanhanaikainen, punainen raitiovaunu. Katulapsilla oli tapana ajaa raitiovaunun kyydissä pummilla roikkumalla sen perästä kiinni. Romanttisimmillaan Istiklal Caddesi oli talvi-iltoina; uudenvuoden juhlavalaistuksessa, paahdettuja kastanjoja ja kuumaa, kanelista sahlep-talvijuomaa myyvien kojujen tuoksun kantautuessa ohikulkijoiden neniin, lumihiutaleitten laskeutuessa hiljaa kadulle.
Kotona Istanbulissa on värikylläinen lukuelämys, sukellus kiihkeään turkkilaiseen elämänmenoon. Jos haluat päästä ennakkoluuloistasi (mikäli sinulla on sellaisia) ja lukea jostain aivan erilaisesta muslimimaasta, tässä on kirja sinulle. Se kertoo Turkista niin monipuolisesti, etten osannut tässä postauksessa jakaa sitä kaikkea, mutta kirjasta löytyy.
Reeta Paakkiselta on ilmestynyt myös kirja Kuun ja tähden mailla - Elämää Turkissa ja Kyproksella (Atena 2015). Sitä en ole vielä lukenut.
Otava 2013
288 sivua
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
Kirjasta muualla:
Olen käynyt kerran Turkissa lomamatkalla. Maa vaikutti melkein eurooppalaiselta, tosin olin turistipaikassa, mikä voi peilata ihan erilaisena koko maan tilanteen.
VastaaPoistaAika rajuja mielenosoituksia siellä on ollut nykypresidentin aikana ja presidentti vaikuttaa itsevaltaiselta johtajalta, joka on tehnyt ikäviä päätöksiä suhteessa naisiin, muunsukupuolisiin ja toisinajattelijoihin. Oppositio on siirretty suoraan vankiloihin. Samoin kurdit on ajettu ahtaalle ja osa on pakolaisina Suomessakin. Ymmärrän, että maassa asuvana kirjoittaja ei voi tuoda esille kritiikkiä ja kirja on lähes 10 vuotta vanha, moni tilanne on mielestäni muuttunut pahempaan suuntaan. Minulla on ihan eri käsitys mm. Kyproksen tilanteesta.
Itse en ole kovin perillä Turkin asioista, paitsi kurdien tilanteesta nyt joskus kuulee jotain. Varmasti siellä on tapahtunut paljon vuoden 2013 jälkeen. Paakkinen ei toki väitäkään kertovansa kaikkea Turkista, vaan keskittyy ennakkoluulojen hälventämiseen, Istanbuliin ja itse kokemaansa sekä näkemäänsä.
PoistaHän opiskeli Lontoossa mm. Kreikan ja Turkin nykyhistoriaa ja oppi siellä noista Kyproksen asioista, eli se ei ollut mitään turkkilaista propagandaa. Myös hänen tapaamansa Kyproksella aikoinaan olleet suomalaiset rauhanturvaajat vahvistavat sen, mitä hän kirjassa kertoo.
Ja minähän en siis tiedä mistään mitään, kerron vain mitä luin. Tämä kirja ei kuitenkaan keskity politiikkaan eikä epäkohtiin, vaan enemmänkin tavallisten ihmisten arkeen. Se on kyllä tosi, että kritiikkiä Paakkinen ei juuri esitä kertomistaan asioista. Jos haluaa lukea Turkista poliittisen, kantaaottavan ja kriittisen kirjan, silloin täytyy etsiä muuta luettavaa. Mutta on varmasti hyvä nähdä, ettei levottomammissakaan maissa kaikki ole pelkkää räiskettä, vaan ihmiset voivat sielläkin elää myös ihan tavallista arkea.
Poistakirjis
VastaaPoistanyt kun 'turkissa' olet, ja pian ihan oikeasti talven lähestyessä,
luepa mukaansa tempaava Kemalin Poika ja lokki.
ks esim. Kirjvinkit.
Kiitos lukuvinkistä! Tuon voisi tosiaan lukea ja nyt alkajaisiksi kurkata Kirjavinkeistä.
PoistaSen verran Turkki-inspiraatio jo iski, että tämän kirjan luettuani varasin kirjastosta pari Nazim Hikmetin runokirjaa. Reeta Paakkinen nimittäin lainasi kirjassaan yhtä Hikmetin runoa, ja se kuulosti hyvältä. Joten onhan Hikmetiin tutustuttava!
Istanbulissa olisi kiva käydä joskus. Se on kaikesta huolimatta aika mielenkiintoiselta vaikuttava paikka. Minulla oli sieltä kerran kirjeenvaihtokaveri.
VastaaPoistaKyllä Istanbul olisi varmasti kiehtova matkakohde. Kiva kuulla, että sinulla on ollut siellä kirjekaveri. Minullakin oli nuorena paljon kirjekavereita eri puolilta maailmaa.
PoistaTämä oli kyllä hyvin avaava kirja, jossa mielestäni juuri maan alueelliset vastakohtaisuudet korostuivat. En ole Turkissa käynyt, mutta eipä turistimestoilla hengailu yleensää näytä edes murto-osaa kys. maasta.
VastaaPoistaTuo Paakkisen toinenkin kirja on kiinnostava, mutta se on aika raskasta luettavaa. Hyvin yksityiskohtaista, muistelisin että uuvutti sen lukeminen melko lailla, vaikka aihe kiinnostikin.
Todella silmiä avaava kirja, josta näki, ettei Turkissa ole vain yhtä todellisuutta ja elämäntapaa, vaan monta. Turistikohteet eivät tosiaan kerro maasta paljoakaan, eivät varsinkaan nuo etelän rantalomakohteet.
PoistaMinä yleensä hyydyn nopeasti, jos kirja on kovin raskas ja tiukan asiapitoinen, joten minulta voi helposti jäädä tuo toinen kirja lukematta.
Mielenkiintoinen näkökulma Turkkiin! On hyvä muistaa, että asiat ovat harvoin niin yksioikoisia kuin miltä ne usein ulkopuolisesta vaikuttavat.
VastaaPoistaNiinpä. Minusta on hyvä, että jostain tällaisesta maasta kerrotaan myös sen hyviä puolia ja tavallista elämää, koska kyllähän me kuulemme uutisista monista epäkohdista, ja silloin voi tulla yksipuolinen kuva kyseisestä maasta. Ja muutenkin voi olla helppo luulla esimerkiksi, että Turkissakin kaikki naiset käyttävät huntua, kököttävät kotona jne. ja kuitenkin siellä on oikeasti monia erilaisia elämäntapoja.
Poista