Mara Zalite: Paratiisilinnut

Suomentanut Hilkka Koskela 

Muutama vuosi sitten ilmestyi suomeksi latvialaisen Mara Zaliten omaelämäkerrallinen romaani Viisi sormea, josta kertovan bloggaukseni löydät klikkaamalla tästä. Kirja kuvaa Siperiaan kyyditetyn perheen paluuta Latviaan viisivuotiaan Laura-tytön silmin, ja se valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi latvialaiseksi proosateokseksi. 

Nyt suomeksi on ilmestynyt kirjan jatko-osa, joka sekin valittiin ilmestymisvuotenaan Latvian parhaaksi proosateokseksi. Paratiisilinnut jatkaa Lauran perheen tarinaa. Nyt eletään 1960-lukua, ja näkökulma on edelleen Lauran, joka on nyt kymmenvuotias. Edelleen hän elää omaa lapsen elämäänsä, jonka ohella hän samalla havainnoi aikuisten maailmaa ihmetellen monia lapselle käsittämättömiä asioita ympärillään. 

Lauran koko luokka on otettu mukaan pioneereihin, ja juhlallisessa valassa heidän on täytynyt vannoa olevansa valmiita taistelemaan Kommunistisen puolueen asian puolesta. Mutta mikä se sellainen asia ja taistelu sitten oikein on, se ei ole Lauralle selvinnyt: 

Entä jos Laurakin pannaan huomenna taistelemaan? Mitä hän tekee? Jos kaikki joutuvat mukaan yhtä aikaa, ei kai siinä sitten mitään. Katsoo toisista mallia. Tekee perästä. Mutta jos Laura joutuukin taistelemaan Kommunistisen puolueen asian puolesta yksinään? Mitä sitten? Mikä se asia oikein on, ja miten sen puolesta taistellaan? Nyt on myöhäistä kysyä pioneeriohjaajalta. Laura on vannonut taistelevansa. Kunpa isä tulisi pian. Hän tietää. 

Laura on hyvin perillä siitä, että venäläiset ovat tehneet heille vääryyttä; onhan hän ollut itsekin pienenä Siperiassa. Toisaalta hän on kuitenkin koulussa syötetyn neuvostopropagandan uhri. Kun Laura esimerkiksi kuulee sukulaisensa opiskelleen nuorena Pariisissa, hän kiirehtii opastamaan, ettei kukaan matkusta Pariisiin, koska se on paha paikka, jossa imperialistit yrittävät syöttää lapsille myrkytettyjä konvehteja, ja kauppojen näyteikkunoihinkin laitetaan kauniita tavaroita vain siksi, että petettäisiin neuvostoihmisiä. 

Imperialismin makuun Laurakin kuitenkin pääsee, kun tuttu merimies antaa hänelle maailmalta tuomaansa purukumia. Sitä kierrätetään luokassa, kaikki saavat pureskella sitä - ja kun he jäävät kiinni, asiasta seuraa vakava rehtorin puhuttelu, johon Laura joutuu hakemaan isänsäkin. Purukumi on kapitalismin, erityisesti maallemme vihamielisen USA:n symboli, ja koulu voi joutua vaikeuksiin, koska tällainen voidaan tulkita neuvostovastaisuuden ilmentymäksi. 

Pioneereina lapset joutuvat myös tutustumaan työelämään, jossa heille määrätään mitä kamalimpia hommia, eikä kohellukseltakaan vältytä, kun kerran lapset päästetään asialle. 

Kuten totesin jo Viidestä sormesta, lapsen näkökulma keventää mukavasti kertomusta latvialaisten elämästä Neuvostoliiton vallan alla. Zalite kuvaa Lauran elämää sekä pohdiskeluja lämmöllä ja humoristisesti. Arkisten sattumusten kautta piirtyy laajempi kuva tuon ajan Neuvosto-Latvian yhteiskunnallisesta todellisuudesta. 

Lukuelämyksen kiinnostavuutta lisää se, että teos kertoo paljon Latviasta tällaiselle lukijalle, joka ei tuosta maasta paljoa tiedä. Lisäksi alaviitteissä meille suomalaisillekin lukijoille selitetään monia paikallisia, meille tuntemattomia asioita, kuten ruokia, kirjailijoita ja milloin mitäkin.  

Paratiisilinnuissa eletään kahdessa todellisuudessa: 

 - En jaksa uskoa, että tämä on totta, Buka toistaa kyynelsilmin. 

  Tämä on ja ei ole totta. Jokirannan vanha ruokapöytä, uunin lämpö ja makeat tuoksut, naisten iloinen jutustelu ja leikinlasku ovat totta, mutta tuo todellisuus on vain keittiön kokoinen. Ulkona on toinen todellisuus. Paljon suurempi ja aivan erilainen. Jos tätä pientä todellisuutta ei olisi, suurta olisi paljon vaikeampi kestää. 

Lukiessani ihailin myös suomentaja Hilkka Koskelan taitavaa ja ilmeikästä kielenkäyttöä. Hänen tekstiään oli ilo lukea. 

Arktinen Banaani 2021 

399 sivua 

Alkuteos: Paradizes putni 2018 

Kansi: Janis Esitis, Maris Garjanis ja Pekka Niemi