Vihdoin sain luettua Lars Petterssonin kolmannen Koutokeino-dekkarin Kaamosmurhat. Nyt sarjan aikaisemmista osista tuttu apulaissyyttäjä Anna Magnusson on luopunut kokonaan työstään Ruotsissa ja asettunut juurilleen Norjan Lappiin hoitamaan poroja yhdessä sukulaistensa kanssa.
Tarina alkaa, kun Annan serkku Nils Mattis on juuri salakaatanut hirven. Nils pakenee lumimyrskyä Ruotsin avaruuskeskus Esrangen väestönsuojaan, mutta tekee siellä karmivan löydön. Se, mitä hän ensin luuli halkopinoksi, onkin halkopinon muotoon kasattu ihmisen paloiteltu ruumis. Koska Nils on itsekin luvattomilla asioilla, hän ei voi ilmoittaa asiasta poliisille.
Kiirunan poliisi saa kuitenkin nimettömän ilmoituksen ruumiista, ja tapausta alkaa tutkia sinne viransijaiseksi lähetetty Melker Grundström. Aika paljon tässä kirjassa liikutaankin Ruotsin Lapissa, mutta välillä toki myös Koutokeinon suunnalla ja muualla Norjassa. Hiukan Suomessakin.
Myöhemmin poliisille selviää, että Nils Mattis on ollut ruumiin löytöpaikalla, ja Anna joutuu taas puolustamaan serkkuaan, kuten jo sarjan ensimmäisessä osassa.
Mutta ettei tapaus olisi liian yksinkertainen, yllättäen löytyy uusi ruumis - ja kysymyksessä on sama mies, joka oli jo murhattu ja paloiteltu. Nyt poliisilla todella on ongelma. Mistä on kysymys?
Kun tiesin jo ennestään, että Petterssonin dekkarit etenevät äärimmäisen hitaasti, en tällä kertaa edes odottanut heti mitään jännitystä. Aluksi nautiskelinkin ihan rauhassa pohjoisen elämänmenon, jäätävän talven ja saamelaisten olojen kuvauksesta. Mutta varmaan jo ennen kirjan puoltaväliä kärsivällisyyteni alkoi loppua. Kaikki loputtomat, yksityiskohtaiset ihmissuhdekuvaukset alkoivat väsyttää, eikä jännitystä alkanut kuulua.
Lopulta täytyy todeta, ettei tässä kirjassa edes ehtinyt olla varsinaista jännitystä eikä minkäänlaista huipentumaa. Asiat vain etenivät hiljakseen omaan suuntaansa. Joten jos jännitystä etsit, älä lue Kaamosmurhia. Mutta jos sen sijaan Lappi, saamelaiset, usean eri henkilön ihmissuhdekuviot ja hitaasti etenevät romaanit kiinnostavat, niin ehkä tämä voisi olla sinun kirjasi. Lapin ankarien talviolosuhteiden kuvauksessa Pettersson on ehdottomasti parhaimmillaan, joten talvisia tunnelmia kaipaava saa mitä haluaa.
Minerva Kustannus Oy 2017
342 sivua
Alkuteos: Mörkertid 2016
Kansi ja taitto: Taittopalvelu Yliveto Oy
Kannen kuva: Vastavalo
Kirjasta ovat bloganneet myös Mummo matkalla ja Kaksi sivullista.
Tämän kirjailijan kirjat voisi periaatteessa kiinnostaa ihan miljöön takia. Pitäisi varmaan ensimmäisestä aloittaa. Toisaalta dekkarissa saisi kyllä jotain jännitystä tai ainakin jännitettä olla.
VastaaPoistaMiljöön takia minäkin nämä dekkarit luin. Ja näköjään olen kehunut blogissa kovasti ainakin sarjan ensimmäistä osaa, joten varmaan siinä oli sitä jännitystäkin enemmän kuin tässä. Kannattaa siis tosiaan aloittaa siitä ensimmäisestä!
PoistaEhkä tämän voisikin lukea, kun nyt tietää ettei odota jännitystä. Ei ole Lapista ja saamelaisista tullut paljoa luettua.
VastaaPoistaKuten sanoin tuossa Elegialle, ainakin sarjan ensimmäisessä osassa oli luultavasti jännitystäkin, ja kuka tietää, ehkä toisessakin? En muista tarkemmin, mutta ensimmäisestä osasta olen blogin perusteella pitänyt eniten. Lapista ja saamelaisista nämä Petterssonin dekkarit kertovat kiinnostavasti.
PoistaPettersson luottaa teoksessaan luontokuvauksen voimaan eikä turhaan. Lappi on aina Lappi:)
VastaaPoistaKoutokeinolaisella ajattelu- ja toimintamallilla, "maan tavalla" on oma veikeä sijansa kerronnassa.
Tuo Lapin luonto on parasta näissä Petterssonin dekkareissa, samoin saamelaisten elämän kuvaus. Se "maan tavalla" tuli kyllä toistuvasti esiin tässä kirjassa. Ei meillä asioita noin hoideta, vaan näin.
PoistaOlen lukenut sarjan ensimmäisen osan Koutokeino, kylmä kosto. Tykkäsin, koska kirjassa kerrottiin saamelaisista ja tietysti miljöö oli mainio. Eka dekkarissa tuli ruumis vasta sivulla 100, mutta ei minua haitannut. Minulle sopii, vaikka niitä ei tulisi ollenkaan. Jännitys on parasta.
VastaaPoistaMinäkin tykkäsin siitä ensimmäisestä osasta. Ja tästäkin kirjasta tykkäsin aluksi, mutta lopulta se kävi minun makuuni pitkäveteiseksi. Sitä jännitystäkin olisi saanut hiukan olla, ei pelkkiä ihmissuhdepohdiskeluja, kun dekkarista nyt kuitenkin on kysymys.
PoistaTämä kirjailija onkin jäänyt minulta huomaamatta. Dekkari, joka etenee hitaasti on juurikin minulle tarkoitettu. Ja etenkin Lappin luontoon sijoittuvat kirjat kiinnostavat minua. Kiitos vinkistä,lukujonoon menee tämä(kin)🙂
VastaaPoistaNo sitten Petterssonin dekkarit sopivat hyvin sinulle. Minäkin tykkäsin näissä siitä Lapin luonnosta ja talvesta. Kannattaa siis tutustua!
Poista