perjantai 28. tammikuuta 2022

Hannele Pokka: Marja ja Niila


Tämä Lappiin sijoittuva romaani tuli kirjastossa vastaan ihan sattumalta; en ollut tällaisesta koskaan kuullut. Olikin hyvä löytö! Tykkäsin todella. 

Eletään sotienjälkeistä aikaa. Helsinkiläinen Marja on perinyt lapinhulluutensa isältään, ja hän ryhtyy heti ylioppilaskesästään lähtien tekemään vaellusmatkoja Lappiin. Valmistuttuaan opettajaksi Marja muuttaa töihin Rovaniemelle, ja sieltä käsin hän sitten kerran lähtee hiihtovaellukselle Käsivarteen. Tuo reissu muuttaa Marjan koko elämän, kun hän tapaa erämaassa Niilan, paikallisen poromiehen. He menevät naimisiin, ja niin Marjasta tulee opettaja Enontekiölle. 

Kirja kuvaa elämää ja arkea Lapissa monesta eri näkökulmasta. On tietenkin Marjan ja Niilan suhde ja sen eri vaiheet. Avioliiton kautta Marja joutuu täysin uuteen tilanteeseen. Hän ei ole pelkästään saamelaiseen sukuun tuleva suomalainen, jonka on opittava uudenlaiset tavat ja ajattelu, vaan myös paikallisten suomalaisten mielestä outo, jopa halveksittava kummajainen. Lantalaiset suhtautuvat lappalaisiin (kuten saamelaisia vielä silloin nimitettiin) järkyttävän rasistisesti. Marjallekin tulee itse kirkkoherra pitämään puhuttelua, että kannattaisi erota virastaan, koska ei lappalaisen vaimo ole sovelias ihmisten lapsia opettamaan (vallalla näytti olevan sellainen ajattelu, että oli erikseen ihmiset ja lappalaiset). Marja saa myös kuulla, että hän tulisi vielä katumaan, kun meni naimisiin tuollaisen alkuasukkaan kanssa. Kun Marja työssään puolustaa saamelaisten oikeuksia, hän saa ihmisten vihat niskaansa. 

Kulttuurierot sekä toisaalta suomalaisten ja saamelaisten väliset ennakkoluulot ovat yksi teema, mutta on kirjassa paljon muutakin. Se kuvaa hienosti paikallista arkea muun muassa poroerotuksineen ja riekonpyynteineen. Tutuiksi tulevat myös monet uskomukset, kuten ruumiinmullat, meriraukat, maahiset ja eahparas. Viimeksi mainittu on kastamaton lapsi, joka on jätetty heitteille, surmattu, jätetty hautaamatta: sellainen ottaa riekon tai kiirunan muodon ja ilmestyy ihmiselle erämaassa. Sanasta eahparas on suomen kieleen tullut sana äpärä. 

Nautin kirjan retkeily- ja luontokuvauksista. Lapissa kun ollaan, luonto on tietenkin läsnä koko ajan. Lukija pääsee myös mukaan muun muassa Koutokeinon värikkäille pääsiäisjuhlille, jossa samalla vietetään Niilan sukulaisen häitä. 

Ilmestyessään kirja kuuluu herättäneen kohun suorasukaisten seksikohtaustensa takia. Ne ovat kuitenkin vain pieni osa tarinasta.

Olisin halunnut jakaa näytteen kirjan hienosta Lapin tai saamelaisen elämäntavan kuvauksesta, mutta jotenkin en ehtinyt lukiessani miettiä, minkä kohdan valitsisin. Tässä sen sijaan vähän tiivistelmää siitä, miltä kulttuurienvälinen avioliitto tuntuu Marjan näkökulmasta: 

Hänestä tuntui, että hänen oli aina oltava se uutta opiskeleva ja sopeutuva osapuoli, kun taas Niila saattoi nojautua sukuunsa ja saamelaisten vuosisataisiin perinteisiin. 

Hannele Pokalla tuntuu olevan paljon tietoa ja ymmärrystä saamelaisten elämästä ja asemasta. En toki tiedä paljoa saamelaisista, mutta ainakin Marja ja Niila vaikutti hyvin todentuntuiselta. Se on myös elämänmakuista arjen kuvausta. Lapin ystäville ehdottomasti kiinnostavaa luettavaa. 

Tämä kirja herätti kiinnostukseni lukea vihdoin myös pari saamelaisuutta käsittelevää tietokirjaa, jotka ovat kauan olleet lukulistallani (Veli-Pekka Lehtola: Saamelaiskiista - Sortaako Suomi alkuperäiskansaansa? sekä Kukka Ranta ja Jaana Kanninen: Vastatuuleen). Sitten on tietenkin myös saamelaisen Niillas Holmbergin viime vuonna ilmestynyt romaani Halla Helle, joka minulla on vielä lukematta. 

WSOY 1998 
342 sivua 
Päällyksen kuva: Merja Aletta Ranttila 
Päällyksen typografia: Kirsi Kujansuu 

6 kommenttia:

  1. Nyt esittelet tosi kiinnostavan teoksen. Lukulistalle menee.
    Halla Hellen olen lukenut ja oli niin vahva teos, että siinä oli potentiaalia Finlandia-ehdokkaaksi, mutta eihän ne valitsijat ymmärrä suomalaisista alkuperäiskansallisuuksista mitään: kolttasaamelaiset, pohjoissaamelaiset ja inarinsaamelaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä kiinnostavaa luettavaa. Huomasin netistä, että tähän on myös jatko-osa Piritta, joka jatkaa suvun tarinaa.

      Harmi, ettei Halla Helle päässyt Finlandia-ehdokkaaksi. Toivottavasti minäkin saan sen vihdoin luettua.

      Poista
  2. Enpä ollut minäkään tästä aiemmin kuullut, kiinnostava löytö. Suomalaisten ja saamelaisten suhde kiinnostaa ja saamelaisuus yleensä. Ja tietenkin Lappi, jossa en ole itse toistaiseksi koskaan vielä käynyt. Ehkä joskus käyn! Tätini oli ihan Lappi-hullu: hän kävi vuosittain siellä vaeltamassa ja maalaamassa (oli amatööritaiteilija).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva kun tekee joskus tällaisia yllättäviä kirjalöytöjä. Todella kiinnostavia ovat minustakin nämä kirjassa käsitellyt teemat.

      Minähän olen lapinhullu, mutta aika myöhäisessä vaiheessa vasta pääsin siellä käymään ensimmäisen kerran. Sittenhän se olikin menoa! Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Nykyään on toisaalta harmillista, kun meillä jää kaikki muut kohteet käymättä, koska menemme aina Lappiin silloin kun johonkin kauemmas lähdemme...

      Poista
  3. Tosiaan kiinnostava tapaus! Näin itäsuomalaisena on jäänyt nuo saamelaiskiistat aika pimentoon. Hurjalta kyllä kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika länsisuomalaisella. En tiedä mitä koulussa nykyään opetetaan, mutta ainakaan minun kouluaikanani ei koskaan kerrottu, että saamelaisia sorrettaisiin mitenkään. En muista puhuttiinko heistä yleensäkään juuri mitään. Vasta aikuisena on alkanut tajuta, että saamelaisia on sorrettu paljonkin.

      Poista