90-luvulla minulle suositeltiin kovasti Lumen tajua. Aloitinkin sen silloin, mutta se jäi kesken. Ei tuntunut olevan minun kirjani. Olin kuitenkin jo pitkään ollut utelias yrittämään uudestaan, koska olisin niin halunnut pitää tästä kirjasta. Ties vaikka minä ja makuni olisimme muuttuneet melkein 30 vuodessa? Sitä paitsi Grönlanti kiinnostaa.
No, löysin kerran kirjan eräästä ilmaishyllystä, joten nyt tuli aika testata sitä uudestaan. Mutta ennen kuin jaan omia ajatuksiani, kerrotaanpa hiukan, mistä Lumen tajussa oikein on kysymys.
Smilla Qaavigaaq Jaspersen on 37-vuotias kööpenhaminalainen, grönlantilaisen naismetsästäjän ja tanskalaisen nukutuslääkärin tytär. Hän on viettänyt lapsuutensa Grönlannissa, mutta on sitten joutunut tulemaan isänsä luo Tanskaan, ympäristöön, joka on vapauteen ja luonnonläheiseen elämään tottuneelle tytölle kuin vankila. Vielä aikuisenakin hän on sopeutumaton ja ulkopuolinen, niin akateeminen jäätiköntutkija ja matemaatikko kuin onkin.
Smilla on ystävystynyt naapurissa asuvan kuusivuotiaan Esajas-pojan kanssa, joka on myös grönlantilainen. Eräänä päivänä Esajas putoaa katolta ja kuolee. Kuolemaa pidetään onnettomuutena, mutta Smilla ei usko sitä. Hän on nähnyt Esajaksen jäljet lumessa, ja hänellä on lumen taju. Mutta koska poliisi puolestaan ei usko, että tapaukseen liittyisi mitään rikosta, Smilla alkaa tutkia sitä omin päin.
Nämä tutkimukset johtavat Smillan seikkailuihin ympäri talvista Kööpenhaminaa sekä lopulta salaperäiselle laivalle ja merimatkalle kohti Grönlantia, jonka jäätiköllä tapahtumat saavat loppuhuipennuksensa. Smilla on vaarassa monta kertaa, mutta selviytyy aina täpärästi. Ja melkoisen rikollisjoukkion kanssa hän joutuukin napit vastakkain.
Hän valaisee edessämme olevaa seinää. Siinä on tunnelin suu. Kävelen sitä kohti. Nyt tunnistan tien. Tunneli ei johda ylös, se johtaa loppuun. Kuolemaan kuljetaan aina tunnelin kautta. Samoin kuin elämään. Hän on johdattanut minut tänne. Koko matkan laivalta hän on johdatellut minua.
Sitten se mitä tällä kertaa itse ajattelin. Tykästyin kirjan talvikuvaukseen varsinkin Kööpenhaminassa, talvikirjoista kun tykkään. Odotin aika paljon Grönlannilta, mutta lopulta sinne mennessä olin ehtinyt jo hyytyä, joten parhaat palat olivat sittenkin Kööpenhaminassa. Siellä ollaan aluksi niin pitkään, että tuosta kaupungista pitäville Lumen taju on varmasti kiinnostavaa luettavaa.
Kaikki Grönlannin luonnon, grönlantilaisen elämänmenon ja inuiittien kuvaukset olivat myös kiehtovia, ja niitä oli paljon jo Kööpenhamina-osiossa. Näiden lisäksi Lumen tajussa on myös terävää yhteiskuntakuvausta ja kolonialismin kritiikkiä.
Muuten tässä kirjassa oli minun makuuni liikaa kaikkea. Smilla oli liian terävä; en tullut missään vaiheessa ymmärtämään, miten hän älysi epäillä mitäkin asiaa ja henkilöä. Se kaikki vain jotenkin pälkähti hänen päähänsä, aivan kuin hänellä olisi ollut yliluonnollisia kykyjä. Miten hänelle esimerkiksi tuli mieleen suoraa päätä epäillä, että tietty yritys liittyisi jotenkin siihen, että pieni poika oli pudonnut katolta? Ja että pitäisi siis mennä penkomaan sen yrityksen kirjanpitoa? Jos tällaisia seikkoja valaistiin jossain vaiheessa, ilmeisesti se kaikki meni minulta sujuvasti ohi.
Kirjassa oli myös liikaa henkilöitä, joista unohtelin vähän väliä, keitä he olivat ja missä yhteydessä he olivatkaan viimeksi esiintyneet. Oli liikaa yksityiskohtia ja liian monimutkainen kuvio rikokseksi. Äärettömän korkealentoista juttua. Miten edes Høeg itse pysyi kärryillä oman kirjansa juonesta? Ehkä hiukan simppelimmät rikokset riittäisivät minulle.
Kansilehdellä kerrotaan myös, että Smilla on todellinen naispuolinen Rambo, ja sitä hän tosiaan olikin. Ehkä tällaiset Rambo-seikkailut eivät ole ihan minun juttuni. Smilla selviää tilanteista, joista kukaan ei oikeasti selviäisi.
Tällä kertaa luin kuitenkin Lumen tajun loppuun asti, koska a) olin kai utelias vihdoin selvittämään, mikä tässä kirjassa on toisia niin ihastuttanut, b) talvi piti minua tiukasti otteessaan ja c) muutenkin jäin jotenkin jumiin näille sivuille enkä tiennyt, mitä muutakaan olisin juuri nyt lukenut.
Niinpä nyt vuosikymmenien jälkeen tiedän ainakin, mistä puhutaan, kun puhutaan Lumen tajusta. Aukko sivistyksessäni on vihdoin paikattu!
Tammi 1995 (1. painos 1993)
487 sivua
Alkuteos: Frøken Smillas fornemmelse for sne 1992
Muista blogeista huomaa, että tämä teos tosiaan sekä ihastuttaa että vihastuttaa:
Rambo-jutut ei ole oikein minuakaan, mutta Grönlanti on kyllä kiehtova ja kutsuva aihe. Kirjoitit niin houkuttelevasti tästä teemasta, että en tiedä, josko joskus tämä kohdalle osuessa tulisi luetuksi.
VastaaPoistaNo, tässä on sentään melkein 500 sivua, joten ne ramboilut ovat vain pieni osa kirjan sisällöstä. Ei sitä koko ajan ole sentään. Grönlannin takia kannattaa kyllä kokeilla lukemista.
PoistaPitäisikin uusintalukea tämä, en muista juuri mitään - ja taitaa vielä olla omassa hyllyssä. Kiitos muistuttamisesta!
VastaaPoistaNiin sitä voi unohtaa kirjan tapahtumat melkein kokonaan. Kannattaa siis lukea tämä uudestaan! Hyvä jos kirja löytyy omasta hyllystä.
PoistaMinulle tämä oli sellainen ihan ok kirja. En huomannut samoja puutteita kuin sinä, mutta vähän tylsistyin matkan varrella. Hoeg on tosi jännä kirjoittaja, koskaan ei tiedä mitä saa kun lukee hänen teoksiaan. Susanin vaikutus ja Norsunhoitajien lapset ovat ihan erilaisia. Ainakaan hän ei tee joka kerta samaa kirjaa niin kuin jotkut. :)
VastaaPoistaTylsistymistä matkan varrella kyllä oli. Mutta en minäkään tätä kirjaa täysin lyttää. En olisi lukenut loppuun asti, jos en olisi yhtään tykännyt. Välillä viihdyin oikein hyvin ja välillä tylsistyin; vaihtelevaa menoa oli siis.
PoistaVai ovat Høegin kirjat keskenään niin erilaisia. Sepä kiinnostavaa. Jotkut tosiaan tekevät joka kerta saman kirjan 😄 Mieleen tulee esimerkiksi Linda Olsson, hän tuntuu toistavan samaa teemaa joka kirjassa.
Onko tämä kirja näin vanha, apua :D Minulla on takaraivossa ollut ajatus, että pitäisi joku Hoegin kirja lukea, mutta en ole toistaiseksi innostunut asiasta tarpeeksi. Minulle muistaakseni on suositeltu Susanin vaikutusta, mutta en ole tullut siihenkään tarttuneeksi.
VastaaPoistaTässä Lumen tajussa vaikuttaa olevan kiinnostavia aiheita (mm. Grönlanti ja kaikki siihen liittyvä), mutta myös jotain arveluttavaa. Rambo-jutut eivät innosta eikä kovin suureksi paisuvat henkilögalleriat.
Joo, kyllä niin vain on aika vierähtänyt :) Minulle tämä kirja oli tosiaan sekä kiinnostava että arveluttava. Mutta mitä ramboiluihin tulee, niin kuten tuossa Ainolle jo sanoinkin, sitä on kuitenkin hyvin pieni osa noista melkein 500 sivusta. Joten jos muuten kiinnostaa, kirjalle kannattaa ainakin antaa mahdollisuus. Henkilögalleriaahan tässä toki riittää, ja sitä kommentoitiin jossain muussakin blogissa.
PoistaGrönlannista kiinnostuin nyt sen verran, että lainasin vihdoin Mads Peder Nordbon Tyttö ilman ihoa, jonka lukemista olen kauan suunnitellut. Sitä kuvataan kyllä kannessa synkäksi, hyytäväksi, karmaisevaksi ja armottomaksi, joten saa nähdä onko siinä liiankin raakaa ja rajua juttua minun makuuni?!