Tommy Hellsten & Kalevi Virtanen: Valo syntyy pimeässä - Havaintoja elämän keskeltä

 

Joulun jälkeen olen vajonnut koko ajan syvempään talvihorrokseen. Kun ei jaksa mitään, olisi kiva edes lukea, mutta nyt sekään ei aina suju. Tässä kuitenkin postaus kirjasta, jonka olen lukenut jo ajat sitten, kuten kuvan omenankukistakin voi päätellä. Ja jospa se kadonnut lukuintokin palaisi hetkenä minä hyvänsä. 

Toisaalta, kun kerran kirjoittaminen sujuu minulta väsyneenäkin ja silloinkin, kun edes lukeminen ei suju, niin mitä siitä voi päätellä? Ehkä minun pitäisi joskus jättää lukeminen vähemmälle ja alkaa kirjoittaa jotain - muutakin kuin satunnaisia runoja... Koskahan oikein aion tosissani uskoa tämän ja ryhtyä toimeen? 

Mutta sitten asiaan! Tämä on kiinnostava kirja, jonka voisi melkein jo lukea uudestaan, sen verran on aikaa vierähtänyt. Terapeutti Tommy Hellsten ja pappi Kalevi Virtanen pohtivat teoksessa elämää, ihmisyyttä ja jumalasuhdetta eri puolilta: särkymistä, toipumista, pimeyttä, valoa, toisen ihmisen tarvitsemista, haavoittuvuutta, rakkautta - ja paljon muuta. 

Hellstenin tekstit pyrkivät nousemaan enemmän terapian ja psykologian maailmasta, kun taas Virtanen kirjoittaa teologiasta ja kirkollisesta elämästä käsin. Mutta eivät he sataprosenttisesti pysy näiden rajojen sisällä, vaan vierailevat myös toistensa "tonteilla". Ja onhan Hellstenkin koulutukseltaan myös teologi. 

Paljon syvällisiä ajatuksia kirjoittajat jakavat, ja lukijakin pääsee matkalle omaan sisimpäänsä kuulostelemaan, mitä minulle kuuluu, kuka olen, mikä on elämäni tarkoitus, mitä elämässäni on tekeillä, kuka Jumala on, mitä hän on elämääni varten suunnitellut... 

Kirjassa Hellstenin ja Virtasen lyhyehköt tekstit vuorottelevat ja käyvät ikään kuin vuoropuhelua keskenään. Varsinkin kirjan alkupuolelta jäi mieleen niitä ajatuksia särkymisestä ja pimeästä, jossa valo syntyy. Kristus ei tule ovesta, hän tulee murtumasta, kirjoittaa Hellsten. 

Virtanen jatkaa: 

Jumalan hahmo on särkynyt. Se tarkoittaa sitä, että minä voin, minä saan ja minun tulisi kääntää itsestäni ja elämästäni kohti Jumalaa juuri pimeät ja synkät puolet, kaikki se rikkinäisyys, epätäydellisyys ja häpeä, joka minussa ja elämässäni asuu. 

Kärsimystä meille aiheuttaa monesti se, että meillä saattaa olla selvä käsitys siitä, millaista elämämme pitäisi olla - ja kuitenkin Jumalan suunnitelma voi olla aivan toinen. Hän näkee paremmin, kun taas meidän näkökykymme on rajallinen. Hellsten toteaa: 

Jotta kaikkein paras voisi tapahtua, hyvän on astuttava syrjään. Ja koska olen tuon hyvän itse luonut, en ehkä heti käsitä, kuinka kaiken takana voisi olla rakkaus. 

Hellsten kirjoittaa myös siitä, että kun vastustamme elämää ja yritämme väkisin pakottaa sen juuri haluamaksemme, seuraa vaikeuksia ja vastuksia. Kun ihminen luovuttaa ja nöyrtyy eikä enää taistele vastaan, hän saa Hellstenin mukaan astua ihmeeseen: asiat alkavat sujua. Mutta kun ihminen vastustaa todellisuutta, hän vain aiheuttaa itselleen kärsimystä. 

Kalevi Virtanen kirjoittaa rukouksesta, ettei siihen välttämättä löydy sanoja, mutta me itse olemme rukous - ja Jumala itse on meissä ja rukoilee meissä. Koko olemassaolomme on rukous. 

Virtanen sanoo myös rohkaisevasti: 

Kuuletko, miten Jumala hiljaisella äänellä sanoo yhä uudestaan: Sinä luulet, että tämä on loppu, minulle tämä on alku. 

Tässä vain muutamia poimintoja kirjasta, joka käsittelee hyvin monia erilaisia aiheita. Jos nämä herättivät kiinnostuksesi, Valo syntyy pimeässä voi olla kirja juuri sinulle. Loppuun vielä Hellstenin ajatuksia: 

Kaikki on hyvin, vaikka eläisimme keskellä vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Tässä hetkessä eläen me nimittäin hyväksymme vaikeudet. Emme vastusta niitä ja siksi ne ikään kuin pehmenevät. Ne eivät enää tahdo meille pahaa vaan hyvää. Ne luovat meitä, kutovat salaa sitä, joksi olemme tulossa. Ne kutovat meissä sitä taivasolentoa, joka täältä kerran on lähtevä. 

Kirjapaja 2017 

152 sivua 

Ulkoasu: Tuija Kuusela / Stiili 

Kirjasta kertoo myös Joukon taideblogi. 

P. S. Jos kuva tai teksti tuntuu tutulta, niin ehkä olen blogannut tästä joskus jossain muualla...