Hassua sinänsä, että Latvia on jäänyt niin tuntemattomaksi, kun se on kuitenkin meille yksi maantieteellisesti kaikkein lähimmistä maista. Kun katsoin netistä, mitä Eepos-kirjastoista löytyy hakusanalla Latvia, ei siellä kovin paljon kaunokirjallisuutta ollut. Yksi novelliantologia ja joku lastenkirja jäivät lähinnä mieleeni. Matkaoppaita taitaa olla melkein eniten.
Mara Zalite syntyi Siperiassa vuonna 1952. Hänen vanhempansa oli kyyditetty sinne, kuten niin monet muutkin latvialaiset. Vuonna 1956 perhe palasi Latviaan. Tässä omaelämäkerrallisessa romaanissaan hän kertoo viisivuotiaan Laura-tytön silmin paluusta Latviaan ja uudesta elämästä siellä, pienessä maalaisyhteisössä.
Moni asia hämmästyttää ja kummastuttaa pikkutyttöä sekä matkalla että perillä kaivatussa kotimaassa. Miksi vanhemmat menevät junassa vaikeiksi, kun samaan vaunuun tulee mies, jota sanotaan majuriksi? Miksi isä väittää miehelle heidän olevan menossa Moskovaan? Eiväthän he mihinkään Moskovaan ole menossa! Laura julistaa totuuden: Latviaan me menemme! Miksi tilanne menee niin tukalaksi sen jälkeen?
Perillä Latviassa vastassa ovat äidin isovanhemmat, mamma ja pappa. Pappa on vaikeasti masentunut, mutta piristyy tilapäisesti tyttärentyttären perheen palatessa kotiin, Sen jälkeen hän vaipuu taas apatiaansa. Niin moni muu perheenjäsen on kuollut eikä tule koskaan takaisin. Laura ei tietenkään ymmärrä, vaikka sattuukin kuulemaan aikuisten puheita, että psykiatria ei auttanut ja yritti oman käden kautta...
Perheen koti, Lähteelä, on kurjassa kunnossa. Laura ja hänen isänsä eivät ole sitä koskaan ennen nähneet ja ovat ihan tyytyväisiä, mutta äiti on järkyttynyt venäläisten tekemät tuhot nähdessään. Kun äiti kysyy, kuka tämän kaiken on tehnyt, mamma vastaa, että melioraatio, maanparannus. Huh mikä sanahirviö - Laura arvelee, että sen täytyy olla joku pelottava olento:
"Hänet on kokonaan unohdettu, ja ympärillä hiipii Melioraatio. Laura painautuu papan kylkeen. Koska tämä seisoo lähimpänä. Lauraa pelottaa siirtää jalkaa. Laura huomaa, että pappa vapisee. Hänkin pelkää Melioraatiota."
Tällaisten lapsen koomisen tuntuisten huomioiden kautta esiin piirtyy Latvian ja latvialaisten tragedia koko syvyydessään. Zalite kuvaa monia erilaisia ihmiskohtaloita. Esimerkiksi Lauran isää ei huolita mihinkään töihin, koska hän on ollut Siperiassa; hän on siis kansanvihollinen. Sen sijaan tutut miehet kyläilevät kyllä ahkerasti perheen luona, ja onhan maljoja nosteltava sekä kotiinpaluun kunniaksi että monen Siperiaan kuolleen muistolle. Näin isän elämä menee yhdeksi juopotteluksi.
Kuitenkin, koska Laura on vasta viisivuotias eikä ymmärrä paljoakaan, hän on monesti aika huoleton, elää omassa maailmassaan ja leikkii omia leikkejään. Hänelle sattuu ja tapahtuu - onnettomuuksiakin joskus. Tai sitten hän onnistuu löytämään aarteita tai pelastaa sammakonkutua kantamalla lätäkköön lisää vettä ja iloitsee aikuisiksi kasvaneista sammakoista.
Mamman puutarha on hänelle kuin paratiisi. Miten jossain voi olla niin paljon eri hedelmiä, joita hän ei ole koskaan edes nähnyt? Ja täällä pelkästään luumuja on niin paljon, että hän suorastaan kahlaa maahan pudonneissa luumuissa. Miksi kaikki tämä on yksin hänelle, kun ystävät Siperiassa ovat ilman? Kunpa saisi jakaa tätä kaikkea heillekin.
Koska Viisi sormea kuvaa elämää lapsen näkökulmasta, se ei ole liian raskasta luettavaa, vaikka kertookin kovista kohtaloista. Vaikka aikuisilla on kovaa, lapsen maailmassa on paljon keveyttä ja kauneutta. Luvut ovat myös lyhyehköjä, ja tällainen hidaskin lukija sai kirjan luettua melko nopeasti.
Tässä lopuksi vielä ote luvusta Etappi:
"Lauralle tämä on aivan uutta! Miksi äiti ei sitten jäänyt Latviaan, miksi hän matkusti takaisin Siperiaan? Laura ei olisi lähtenyt. Missä Laura silloin oli?
- Sinua ei silloin vielä ollut. Ne ihmispedot, kirotut roistot, lurjukset, ottivat äidin kiinni ja lähettivät takaisin. Ottivat kiinni koulumatkalla.
- Miksi?
- Lähettivät etappi etapilta takaisin. Laura, puhun sinulle nyt niin kuin aikuiselle. Onko selvä?
Selvä. Ei saa kysyä, mikä etappi on.
Etappi etapilta.
Tähän sanaan asti isä on puhunut hampaita kiristellen mutta rauhallisesti. Nyt on rauha kaukana! Lauraa pelottaa! Isä räjähtää ilmaan! Isä pitelee päätään.
- Etappi etapilta! Etappi, Laura, jotta tietäisit, ei, parempi kun et tiedä! Miten sen sanoisi - etappi, se on, se on...
Isä pomppaa jaloilleen ja huutaa Etapille. Jos Etapilla on neljä silmää? Ehkä nyt on isän vuoro päästää sisältään suuri huuto."
Arktinen Banaani 2018
348 sivua
Alkuteos Pieci pirksti (2013)
Suomentanut Hilkka Koskela
Original graphic design by Maris Garjanis
Taitto Kimmo Mustonen
Viisi sormea valittiiin ilmestymisvuotensa parhaaksi latvialaiseksi proosateokseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti