lauantai 1. joulukuuta 2018

Fernando Pessoa: Hetkien vaellus

Ihastuin Fernando Pessoan runoihin jo 20 vuotta sitten, kun silloisiin opintoihini kuului Portugalin kirjallisuuteen tutustuminen. Nyt kun palasin Pessoan runojen äärelle pitkästä aikaa, ne kolahtivat edelleen - ja vain entistä enemmän. Näköjään aika on tehnyt minusta entistä enemmän tuon monipersoonaisen runoilijan sukulaissielun!

Niille jotka eivät tiedä: Pessoahan ei kirjoittanut pelkästään omalla nimellään, vaan myös kolmella muulla nimellä: Alberto Caeiro, Ricardo Reis ja Alvaro de Campos. Nämä eivät olleet pelkästään nimiä, vaan selvästi toisistaan erottuvia persoonia, joilla oli omat elämäntarinansa, näkemyksensä ja kirjoitustyylinsä. Persoonat saattoivat väitellä ja olla eri mieltä keskenään, ja Alvaro de Campos kirjoitti jopa muistokirjoituksen Alberto Caeirolle - tosin luin, että Caeiro palasi vielä kuolemansa jälkeenkin kirjoittamaan...

Kyseinen muistokirjoitus on tämän kirjan alussa, ja siinä on humoristisia piirteitä. Alvaro de Campos kirjoittaa Caeirosta esimerkiksi näin (muistellessaan erästä heidän väittelyään): "Tässä vaiheessa minä tunsin luissani etten istunut keskustelemassa toisen ihmisen vaan toisen universumin kanssa."

Koomista on sekin, kun de Campos suree sitä, ettei ollut Caeiron kuollessa paikalla Lissabonissa. "Minä olin Englannissa. Ricardo Reis ei ollut Lissabonissa hänkään; hän oli palannut Brasiliaan. Fernando Pessoa oli siellä, mutta vaikuttaa siltä, ettei hän ollut läsnä. Fernando Pessoa tuntee kaiken, mutta sillä ei ole häneen vaikutusta, ei edes sisäisesti."

Kuitenkin kaikki nämä henkilöt olivat Pessoa itse.

Esipuheessa suomentaja Pentti Saaritsa toteaa: "Mitä selvemmin heteronyymit hahmottuivat hänelle erillisiksi henkilöiksi, sitä enemmän se luonnollisesti koetteli Fernando Pessoan mielenterveyttä."

Pessoa kärsi ainakin masennuksesta; en tiedä kävikö hän psykiatrilla ja oliko hänellä joku diagnoosi. Ainakin hän teki ihan tavallista, proosallista päivätyötä, ja jossain runossaan hän suree sitäkin, ettei hän osaa olla edes hullu oikella tavalla. "Minä olen potilas vailla hullujenhuonetta. / Minä olen ihan kylmästi mielipuoli, / olen selväjärkinen ja hullu."

Ehdin jo lukea toisenkin Pessoan runokokoelman esipuheen, josta kävi ilmi, että Pessoalla oli jossain vaiheessa suhde erääseen naiseen, mutta sekään ei kestänyt, kun runoilija hajoili milloin miksikin henkilöksi.

Kirja sisältää luonnollisesti valikoiman runoja jokaiselta näistä persoonista (heteronyymeistä). Kaikilla heillä tosiaan näyttää olleen selvästi toisistaan erottuva kirjoitustyyli ja ajatusmaailma. En lähde niitä kaikkia erittelemään tässä, vaan pidätän itselleni oikeuden olla subjektiivisen kiinnostunut Pessoan monista persoonista ja ottaa muutaman siihen liittyvän lainauksen.

Saaritsa sanoo pitäneensä eniten Alvaro de Camposista, ja huomasin, että hänen runonsa minuunkin kolahtivat eniten. Jopa melkein 20 sivua pitkä runo Hetkien vaellus. Voisi luulla, että niin pitkä runo olisi puuduttavaa luettavaa, mutta mitä pitemmälle se etenee, sitä rajummaksi vauhti kiihtyy, siinä on suorastaan maanista energiaa ja vimmaa, niin että lukijakin voisi melkein mennä transsiin sitä lukiessaan.

Tuossa pitkässä runossa hän julistaa, miten hän on kaikkea ja kaikki, hän on tuntenut kaiken, elänyt kaikki elämät, tehnyt kaikki teot, puristanut rintaansa vasten kaikki ihmiset, hyvät ja pahat. Siinäpä sitä pituutta runolle tuleekin, kun kertoja erittelee, mitä kaikkea hän on ollut ja missä kaikessa ollut mukana.

Muutama ote runosta:

"Olen moninkertaistanut itseni tunteakseni itseni,
ja tunteakseni itseni minun on pitänyt tuntea kaikki,
olen ylittänyt äyrääni, en ole ikinä tehnyt mitään muuta
                                                                                         kuin tulvinut yli,
olen riisuutunut, antanut periksi,
ja sieluni joka kolkassa on eri jumalalle pyhitetty alttari.
----
Tuntea kaikki kaikin tavoin,
omata kaikki mielipiteet,
olla vilpitön ja ristiriidassa itsensä kanssa joka hetki,
inhota itseään hengen täydellä vapaudella,
ja rakastaa kaikkea kuin Jumala.
----
Loppujen lopuksi minä olen jatkuva vuorokeskustelu,
äänekäs puhe josta ei saa selvää, keskiyö tornissa
kun kellot huojuvat hiljaa käden koskettamatta
ja tulee sääli kun tietää että elämää
                                                        on elettäväksi huomennakin."

Runo Tupakkakauppa, josta myös pidän, ei varsinaisesti kerro tupakkakaupasta, vaikka sellainenkin siinä esiintyy. Siinä Pessoa (Alvaro de Camposin nimellä), joka surullista kyllä ei vielä eläessään saanut nimeään tähtiin, purkaa kipuaan ja pettymystään siitä, ettei hänestä koskaan tule mitään. Unelmia on, mutta ne eivät voi toteutua. Eihän kaikista voi tulla jotain suurta...

"En ole mitään.
Minusta ei koskaan tule mitään.
En jaksa haluta olla mitään.
Paitsi että minussa on kaikki maailman unelmat. 
----
Minä olen ja tulen ehkä aina olemaan ullakkohuoneen väkeä
vaikka en siellä asukaan;
minä olen aina se joka ei syntynyt sitä varten;
minä olen aina se jolla oli edellytykset;
minä olen aina se joka odotti että hänelle aukeaisi ovi
                                                               seinään jossa ei ovea ollut..."

Pessoan lyriikassa näkyykin myös portugalilainen saudade, kaipaus, joka on kuulemma heille ominaista. Hän kaipaa joksikin muuksi ja johonkin muualle.

Tämä kaikki nyt kertomani, mutta myös paljon muuta näissä Pessoan runoissa! Hassua kyllä, Pessoan oikea sukunimi tarkoittaa suomeksi henkilöä / persoonaa. Saaritsa arvelee, että ehkä tämä sai hänet jo lapsena keksimään itselleen noita eri nimiä ja peroonia.

Pessoa on hieno runoilija, joka kuitenkin eläessään sai julkaistua vain pari kokoelmaa, runoja, jotka eivät edes olleet hänen parhaimpiaan. Enimmäkseen hän oli pöytälaatikkorunoilija, jonka runoja alettiin julkaista vasta 30 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Joskus voi siis näinkin käydä.

Otava 1974, 78 sivua
Suomentanut Pentti Saaritsa

2 kommenttia:

  1. Mainio postaus tästä mielettömän monisyisestä runoilijasta! Richard Zenith erottaa Fernando Pessoa-nimisen runoilijan takaa seitsemän runopersoonaa tai aspektia.

    Poiminta "Minä aina vieras" -koosteesta: "Vaikken koskaan saisi kunniaa eikä rakkaus tai ansaittu arvostus tulisi osakseni,
    minulle riittää että elämä on elämää ja että elän sitä."
    Tuo kertoo paljon, myös sen, miksi Pessoa saa minulta lukiessa sukat ihastuksesta makkaralle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pessoa on kyllä aivan ihastuttava! Minulla on nyt häneltä lainassa myös toinen runokokoelma, En minä aina ole sama. Luen senkin lähiaikoina.

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön roskapostikommenttien estämiseksi.