Kirja kertoo kahdesta pohjoisesta kansasta: atapaskeista eli gwich'ineistä ja inuiteista, Pohjois-Alaskan eskimoista, joita gwich'init kutsuivat ch'eekwaiiksi. Nämä kaksi kansaa olivat vihollisia keskenään ja syyllistyivät julmuuksiin puolin ja toisin. Elämä arktisen luonnon armoilla oli molemmille ankaraa selviytymistaistelua. Heimojen oli pysyttävä yhdessä ja jokaisen oli osallistuttava yhteisiin töihin, että saataisiin kerättyä tarpeeksi ruokavarastoja pitkän talven varalle. Naisilla oli naisten työt ja miehillä miesten. Näissä rooleissa piti pysyä.
Kaksi nuorta gwich'iniä, Lintutyttö ja Daagoo, ovat kumpikin omilla tahoillaan erilaisia, poikkeusyksilöitä. Lintutyttö ei viihdy kotona yksitoikkoisissa naisten töissä, vaan nauttii jo nuorena enemmän painimisesta poikien kanssa ja metsästämisestä miesten kanssa. Daagoo puolestaan ei halua metsästää, kuten hänen miehenä kuuluisi, vaan hän on haaveilija, joka haluaa vaellella ja nähdä, mitä vuorten takaa löytyy.
"Daagoo halusi tietää mitä auringolle tapahtui talvella, kun se näytti vetäytyvän etelään, josta se nousi joka päivä aina vain vähäisempiin korkeuksiin taivaalle, kunnes se katosi horisontin taakse."
Heimovanhimmat kertovat uteliaalle pojalle legendan etelässä sijaitsevasta auringon maasta, jossa on lämmintä ja aurinko paistaa ympäri vuoden. Pojalle piirretään jopa kartta, erään heimovanhimman isoisoisältä periytynyt reitti auringon maahan.
Tästä Daagoo on haltioissaan ja haluaa joskus vielä löytää tuon maan. Hänen isänsä yrittää selittää hänelle, ettei tuollainen haaveilu lämmitä meitä kylminä talviöinä. On metsästettävä ja kerättävä ruokaa talvea varten - haihatteluihin ei pidä tuhlata kallista aikaa. Daagoo puolustautuu:
"'Isä, etkö koskaan ajattele aurinkoa?' hän kysyi epäuskoisena. 'Sitä minne se menee öisin ja pitkinä talvina, kun me kamppailemme täällä selvitäksemme kinoksista ja kylmyydestä? Heimovanhimmat ovat puhuneet auringon maasta, lämpimästä maasta, jossa aurinko paistaa koko ajan. Meidän pitäisi seurata aurinkoa sen sijaan että kärsisimme jälleen kylmän talven täällä."
Erilaisuutensa takia Lintutyttöä ja Daagoota kiusataan omissa yhteisöissään. Kuitenkin he haluavat pysyä omana itsenään eivätkä tahdo sopeutua siihen muottiin, johon toiset ovat heitä pakottamassa. He tahtovat myös päästä toteuttamaan unelmansa ja elämään omaa elämäänsä.
Kuinka käy matkalla unelmien toteutumiseen ja mitä se matka heille opettaa? Onko unelmien toteutuminen mahdollista noissa kovissa oloissa? Unelmistaan voi joutua maksamaan korkean hinnan, mutta myös syvät elämänviisaudet avautuvat lopulta näille oman tiensä kulkijoille.
Koska en halua tehdä juonipaljastuksia blogissani, en voi tässä kommentoida enempää. Mutta olipa kerrassaan upea kirja! Minua kiinnosti Alaska ja intiaanit, mutta en osannut odottaa, että jo vanhoissa legendoissa on käsitelty aiheita, jotka ovat ajankohtaisia nykyäänkin, kuten erilaisuus ja oman tiensä kulkeminen. Toisaalta pitäisihän sen olla selvää: ihminen on aina ollut sama, vaikka ulkoiset olosuhteet ovatkin olleet erilaiset eri aikoina. Aina on ollut yhteisöön sopeutuvia ja sopeutumattomia yksilöitä. Menneinä aikoina sopeutumattomuus ja vastavirtaan uiminen on vain ollut vielä vaikeampaa kuin nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa.
Kirjassa minua kiehtoi myös tuo arktisen luonnon armoilla eläminen ja kuvaukset talveen valmistautumisesta sekä siitä selviytymisestä. Iän myötä arktiset alueet ovat alkaneet kiinnostaa minua, kun nuorena haaveilin vain elämästä palmun alla, siellä "auringon maassa"!
Vaikka tarina kertoo muinaisten atapaskien ja inuitien välisistä vihollisuuksista, nykyään asiat ovat onneksi toisin. Wallis on rauhan asialla:
"Tämä kirja on omistettu kaikille maapallon heimoille. Olemme kaikki erilaisia yksilöinä, ryhminä ja kansoina, mutta silti meidän on noustava vihan ja pahuuden opetusten yläpuolelle ja kamppailtava yhtenä heimona hyvän puolesta."
Vahva suositus Wallisin teokselle!
Like Kustannus Oy
207 sivua
Alkuteos: Bird Girl and the Man who Followed the Sun
Suomentanut Tuomas Kilpi
Kansi: Tommi Hänninen (mikäli näin oikein kirjaston tarran alta...)
Piirrokset: Jum Grant (joka on myös atapaski-intiaani)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti