Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Ostin tämän Tommi Kinnusen romaanin itselleni joululahjaksi; joulut ja syntymäpäivät ovat nimittäin päteviä tekosyitä lahjoittaa itselleen kirjoja. Onneksi kirja onkin nyt omana, sillä se oli niin upea, että siihen palaa varmasti mielellään myöhemminkin. Ja vaikka tämä olikin joululahja, en ollenkaan aikonut säästää sitä jouluksi - silloin en edes ehdi lukea, vaikka kaikki muut kirjaihmiset aina hehkuttavat ainakin somessa, miten he sitten jouluna vain nautiskelevat ja lukevat. No, ehkä minä sitten luen aivan tarpeeksi aina muulloin. 

Ei kertonut katuvansa on historiallinen romaani toisen maailmansodan päättymisen ajalta. Viisi saksalaisten sotilaiden mukana Norjaan päätynyttä suomalaista naista vapautuu norjalaiselta vankileiriltä, jonne he joutuivat, vaikka olivat vain hoitaneet sairaita, kaataneet korviketta kanttiinissa, lausuneet runoja, viihdyttäneet miehiä ja kuka mitäkin. Mutta kaikella tällä he olivat tietenkin olleet mukana mahdollistamassa saksalaisten tekoja. 

Irene, Siiri, Katri, Aili ja Veera onnistuvat pääsemään Suomen rajalle, josta alkaa pitkä ja raskas jalkapatikka poltetun Lapin halki kotia kohti. Naiset eivät tiedä, mistä saavat syötävää ja mistä suojaa yöksi, mutta he syövät silloin, kun jotain löytyy. He ovat öin ja päivin luonnon ja säiden armoilla, kastuvat sateissa, palelevat, nukkuvat missä sattuu. Teiden varsilla on varottava miinoja, ja kun asutusta alkaa tulla vastaan, melkein kaikki on poltettu. 

Vasta tänään hän oli ymmärtänyt, miten paljon matkaa oli edessäpäin. Kuinka monta yötä he vielä makaisivat märässä maassa? Sama tuo, sillä takaisinkaan ei enää kannattanut palata. Moni matka jäisi alkamatta, moni suuri päätös tekemättä, jos etukäteen tietäisi vaivan määrän. 

Naiset joutuvat myös pelkäämään mahdollista ihmisten kohtaamista. He ovat nyt saksalaisten huoria, vihattuja ja halveksittuja, ja heidän vankileirillä kerityt päänsä kertovat karua kieltään siitä, mistä he ovat tulossa. Mitä heille tehtäisiin ehkä jo matkalla ja viimeistään perillä kotona? Minkä tarinan he siellä kertoisivat, miten selittäisivät saksalaisten matkaan lähtemisensä? Tulevaisuus on tuntematon. Turvallisinta on lopulta sittenkin tien päällä, menneen ja tulevan välimaastossa. 

Syyllisyys kasvoi Irenen sisällä. Yhä useammin hän huomasi ajatuksiensa palaavan siihen, kuinka paljon hän itse oli vastuussa siitä, että nämä seudut olivat muuttuneet tuhkaksi. Hänhän oli tarjoillut korviketta ja kauniita hymyjä niille, jotka toivat pohjoiseen pahuuden. 

Kinnusen vaellusromaani on upea kuvaus selviytymisestä luonnon armoilla Lapin karun kauneuden keskellä. Kinnunen kuvaa taitavasti naisten mielenmaisemaa: häpeää, syyllisyyttä ja tuntemattoman tulevaisuuden pelkoa. Millaista on, kun sekä takana että edessä on jotain niin vaikeaa, että helpointa on olla tien päällä keskellä ei mitään, vaikka matkanteko onkin loputonta ja uuvuttavaa. 

Kirja on niin koukuttava, että lukemista ei juuri malttanut keskeyttää. Suosittelen lämpimästi niille, jotka eivät ole tätä vielä lukeneet! 

WSOY 2020 (lukemani pokkari 2021)

351 sivua 

Kansi: Martti Ruokonen 

Tästä kirjasta ovat monet bloganneet. En jaksa nyt linkittää mitään, mutta googlettamalla löytyy.