Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on yksi lempiromaaneistani, mutta sen jälkeen lukemani Olssonin teokset ovat olleet vain ihan ok, ei mitenkään erityisiä. Minulla oli kuitenkin tunne, että Kun mustarastas laulaa voisi olla minun kirjani, joten päätin lukea vielä sen. Ja hyvä niin, sillä tämä oli taas sellaista hurmaavaa Olssonia, johon todella ihastuin.
Kirja kertoo kolmesta yksinäisestä henkilöstä, jotka asuvat samassa rapussa tukholmalaisessa kerrostalossa. Leskeksi jo vuosia sitten jäänyt seitsemänkymppinen Otto on luopunut antikvariaatistaan ja jäänyt eläkkeelle. Nuori Elias on lahjakas sarjakuvapiirtäjä, jonka kanssa Otto on ystävystynyt. He syövät yhdessä aina tiistaisin. Eliaksella on lukihäiriö, eikä hän pysty juuri lukemaan, mutta Otto kertoo hänelle lukemistaan kirjoista. Elias itse tekee sarjakuvakirjoja, mutta tekstit niihin on aina tehnyt hänen hyvä ystävänsä Maja.
Otto suree näin jälkeenpäin sitä, että kun hänen vaimonsa vielä eli, kirjat olivat hänelle liian suuri pakkomielle, josta hän ei pystynyt luopumaan. Siksi Otto antoi elämän kulkea ohitseen eikä juuri huomioinut vaimoaan, kunnes oli liian myöhäistä. Nykyään mies on valmis lahjoittamaan kirjojaan toisille; hän ei ole niistä enää liian riippuvainen.
Kolmas henkilö on arvoituksellinen Elisabeth, joka on vasta jokin aika sitten muuttanut taloon. Muuttopäivän jälkeen hänestä ei ole nähty vilaustakaan, asunnosta ei näy koskaan edes valoja eikä sieltä kuulu ääniäkään. Nainen on täysin hautautunut yksinäiseen asuntoonsa - mutta miksi? Mitä hän pakoilee?
Kerran posti tuo kuitenkin Elisabethille tarkoitetun paketin vahingossa Eliakselle, ja tämä yrittää toimittaa sen naiselle, joka ei kuitenkaan avaa ovea.
Lopulta erinäisten tapahtumien seurauksena kaikista näistä kolmesta henkilöstä tulee kuitenkin ystäviä, kun Elisabethkin uskaltautuu avautumaan elämälle ja ulkomaailmalle. Siitäkin huolimatta, että toivo on pelottavaa, koska kun ihmisellä on toivoa, hänellä on myös menetettävää.
Näitä kolmea ystävystä yhdistävät juuri kirjat, ja siksikin Kun mustarastas laulaa on ihanaa luettavaa meille kirjallisuusihmisille. Kirjojen kautta Elisabeth, Elias ja Otto pohtivat omaa elämäänsä. Ennen kaikkea teos kuvaa sykähdyttävästi sitä, miten yksinäiset ihmiset löytävät toisensa ja miten sekä ystävyys että rakkaus sulattavat heidän haavoittuneita sydämiään.
Tämä kirja onkin ylistyslaulu elämälle, ystävyydelle, rakkaudelle, kirjallisuudelle, keväälle ja kesälle. Mustarastaalla ihanine lauluineen on myös oma merkittävä roolinsa tässä tarinassa.
Kerrassaan nautinnollinen lukuelämys, kaunis ja herkkä. Tästä kiitos kuuluu myös kirjan suomentaneelle Anuirmeli Sallamo-Laville.
Ikkuna oli puoliavoimena ja viileää yöilmaa puhalsi keittiöön. Kirja oli pieni ja ohut, mutta hän luki kaikessa rauhassa ja nautiskeli sanoista. Aika ajoin hän nosti katseensa kirjasta ja nautti hetken ulkoa leijuvista tuoksuista. Hän veti syvää henkeä ja mietti, olikohan vanha tuomi pihassa alkanut kukkia. Ehkei sentään - oli vielä varmaan liian aikaista - mutta ilmassa tuntui selvästi uutta makeutta.
Gummerus 2015
320 sivua
Alkuteos I skymningen sjunger koltrasten 2014
Kirjasta ovat bloganneet mm.
Tuokin vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta.
VastaaPoistaSuosittelen kyllä lämpimästi tätä kirjaa. Oli antoisa lukuelämys.
PoistaKävinkin tänään hakemassa kylän kirjastosta :)
PoistaKiva kuulla. Toivottavasti tykkäät!
Poista