Suomentanut Kristiina Savikurki
Tämä kiinalaissyntyisen Qiu Xiaolongin dekkari on odottanut hyllyssäni jo muutaman vuoden, eikä kiinnostuksesta ole ollut puutetta, mutta kaikkea ei millään ehdi lukea heti. Itse asiassa kysymyksessä on Shanghaihin sijoittuvan dekkarisarjan viides osa, enkä ollut lukenut aikaisempia osia, mutta aloitin nyt kuitenkin tästä, kun se kerran sattui olemaan omassa hyllyssä.
Ylikomisario Chen Cao on virkavapaalla; hän on aikoinaan opiskellut yliopistossa kirjallisuutta ja aikoo nyt jatkaa opintojaan. Hänellä on työn alla kirjallisuustutkielma klassisten rakkaustarinoiden ristiriitaisesta tematiikasta, mutta siihen keskittyminen käy koko ajan vaikeammaksi, kun Shanghain historian ensimmäinen sarjamurhaaja alkaa piinata kaupunkia.
Ei niin, etteikö Shanghaissa olisi sarjamurhia tehty ennenkin, media oli vain pidetty niin tiukassa kontrollissa, ettei niistä ollut tiedotettu. Sarjamurha olisi viitannut poliisin tehottomuuteen, ja se oli vihjaus, jota valtion rahoittamat lehdet mieluiten välttivät.
Nyt ollaan 90-luvun puolivälissä, ja Kiina elää keskellä yhteiskunnallista murrosta. Lehdet eivät enää ole valtion rahoittamia, Shanghaissa on paljon äkkirikkaita, moni asia on toisin kuin ennen.
Mutta kuka murhaa nuoria naisia viikon välein ja jättää heidän ruumiinsa julkisille paikoille perinteiseen kiinalaismekkoon, punaiseen qipaoon, puettuina - ja miksi? Kirjallisuustieteellisten pohdiskelujensa lomassa Chen Cao alkaa tutkia punaisen qipaon historiaa ja siihen liittyvää symboliikkaa. Chen on kääntänyt kiinaksi länsimaisia dekkareita ja käyttää tutkinnassa hyväkseen niistä omaksumaansa psykoanalyyttista menetelmää.
Murhat tuntuvat vain jatkuvan, ja murhaaja käy entistä rohkeammaksi; hän iskee jopa poliisien nenän edessä. Poliisi on voimaton. Miten he saisivat murhaajan henkilöllisyyden selville?
Tutkinnan lomassa käydään lukuisia kertoja ravintoloissa syömässä mitä erilaisimpia kiinalaisia ruokia. Tämä onkin sellainen kulinaristin dekkari, että laitoin tunnisteisiin myös sanan ruoka, jos joku haluaa lukea kirjan, jossa syödään paljon.
Osa ruuista on kyllä jo todella julmia ja järkyttäviä. En ollut moisista kuullutkaan. Ruokalistalla saattaa olla eläviä katkarapuja (jotka vielä sätkivät suuhun laitettaessa), eläviä rottia, elävältä keitettyä kilpikonnaa - ja karmeimpana kaikista elävän apinan aivoja. Aivot sahataan elävän apinan päästä asiakkaan katsellessa... tätä ruokalajia kukaan kirjassa ei tosin halunnut syödä, joten joku raja kiinalaisillakin sentään on!
Ruuan ohella kiinnostavaa on kiinalaisen yhteiskunnan, kulttuurin ja tapojen kuvaus. Kiina on minulle hyvin vieras maa, joten luin suurella mielenkiinnolla kaikesta mahdollisesta.
Kirjassa puhutaan paljon kulttuurivallankumouksen aikana koetuista vääryyksistä. Juuri sinä aikana syntyneet traumat liittyvät lopulta tarinaan vahvasti.
Teistä tuntuu ehkä, ettei kukaan ymmärrä teitä: kulttuurivallankumouksen hirmutyöt ja järjettömyydet ovat muokanneet teitä niin kovalla kouralla. Te olette ikään kuin niistä kauheista tapahtumista koottu tietokoneohjelma, joka pakottaa teidät toimimaan tietyllä tavalla; te ette itsekään pysty ymmärtämään sitä.
Kansilehdellä kerrotaan, että Yhdysvaltoihin vuonna 1988 muuttaneen Qiu Xiaolongin dekkareita on käännetty myös kiinaksi, mutta koska teosten yhteiskunnallinen analyysi on niin tarkkanäköistä, kiinankielisissä versioissa Shanghai on muutettu nimettömäksi kaupungiksi ja poliittisesti arveluttavia lausuntoja on lievennetty... Lukiessani ymmärsin kyllä hyvin, että Kiinan viranomaisilla voi välillä mennä palkokasvi nenään tällaisen kirjan äärellä.
Kirjailijan tausta näkyy teoksessa vahvasti; hän on nimittäin runoilija, kääntäjä, kirjallisuustieteen tohtori ja kirjallisuudentutkija. Chen Caon tutkintojen lomasta löytyykin todella paljon kirjallisuusviittauksia, runoutta ja erilaisten tekstien analysoimista.
Kiinalaisen kulttuurin, kirjallisuuden, kiinalaisten nimien ja kaiken mahdollisen kiinalaisen pyörteissä pääni oli välillä pyörällä. Kiinalaiset nimetkin ovat sellaisia, etteivät ne kaikki jää mieleen. Kun johonkin henkilöön viitattiin selvästi jo toistamiseen, en muistanut koskaan kuulleenikaan hänestä. Ja joskus myös samantyyppiset henkilöiden nimet sekoittivat päätäni, varsinkin jos heistä puhuttiin samassa yhteydessä.
Joka tapauksessa juuri kaikki tuo kiinalainen oli tässä kirjassa niin kiehtovaa, että aion ehdottomasti lukea jatkossakin Qiu Xiaolongin dekkareita. Siitäkin huolimatta, että loppuratkaisu ei yllättänyt. Mutta se on helppo antaa anteeksi, kun teos oli muuten niin kiinnostava.
Otava 2009
371 sivua
Alkuteos Red Mandarin Dress 2007
Kirjasta muualla:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti