tiistai 26. tammikuuta 2021

Pirjo Alajoki: Peloista rohkeaan elämään

 

Pirjo Alajoen kirja Peloista rohkeaan elämään käsittelee pelkoa monipuolisesti sekä psyykkisestä että hengellisestä näkökulmasta; onhan kirjoittaja sekä psykologi että tunnustava kristitty. 

Kuten teoksen alussa todetaan, on olemassa elämää suojelevaa pelkoa, joka saa itsesuojeluvaistomme toimimaan niin, että vältämme vaarat ja vahingot. Kuitenkin on myös paljon elämää haittaavaa pelkoa, ja siitähän tässäkin kirjassa luonnollisesti on kysymys. 

Aluksi Pirjo Alajoki käsittelee psyykkisiä pelkoja: ahdistuneisuushäiriöitä, murehtimista elämäntapana, sosiaalisia pelkoja, fobioita, paniikkikohtauksia ja traumaattista stressiä. Myös elämänkaaren eri vaiheisiin eli eri ikäkausiin liittyy omat pelkonsa; niille on kirjassa oma lukunsa. 

Kiinnostava oli luku Median rooli peloissa, joka käsittelee sitä, miten media voi negatiivisella uutisoinnilla lisätä ihmisten pelkoja. Media myös muokkaa yleistä mielipidettä. Tämä luku oli tällä hetkellä erityisen kiinnostava, koska kirja on ilmestynyt vuonna 2010, jolloin sikainfluenssa oli tuoreessa muistissa, ja sen ajan kuvaukset kuulostivat tällä hetkellä kovin ajankohtaisilta. Paitsi että nyt tilanne on pahempi kuin silloin. 

Kristillinen näkökulma on Alajoen kirjassa erittäin vahvasti esillä, ja hän käsitteleekin myös Jumalan tuomaa turvaa pelkojen keskellä ja jumalanpelkoa, jonka pitäisi olla ihmispelkoa suurempi, että voisimme rohkeasti elää kristillistä uskoamme todeksi Jeesukseen vihamielisesti suhtautuvan maailman keskellä. Alajoki kirjoittaa sellaisistakin pelottavista aiheista, joista nykyään enimmäkseen vaietaan: Jumalan vihasta ja kadotustuomiosta. 

Hengellisinä pelkoina kirjassa käydään läpi muun muassa kuolemanpelko ja huonon omantunnon aiheuttama pelko. Meillä lännen kristityillä on lisäksi puutteellinen kärsimyksen teologia, mistä syystä pelkäämme kärsimystä ja pyrimme kaikin keinoin välttämään sitä sekä tavoittelemme mahdollisimman helppoa elämää, vaikka Raamatun mukaan myös kärsimys on osa kristillistä elämää. 

Kirjan lopussa on sekä psykologisia että hengellisiä keinoja pelon voittamiseen. Eräs hyvä hengellinen keino on tämä: 

Pelon vallatessa sydämemme on hyvä pysähtyä katsomaan taaksepäin ja kiittää Jumalaa siitä, miten hän on pitänyt meistä huolta tähän asti, miten hän on varjellut, auttanut, johdattanut ja antanut voimaa mennä läpi vaikeuksista. Meitä vahvistaa, kun muistutamme itseämme siitä, että Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän on voimallinen auttamaan nyt, koska on auttanut aiemminkin. Me voimme itse kukin katsoa taaksepäin kaikkia niitä asioita, joita olemme pelänneet. Suurin osa niistä ei ole varmaan toteutunut, vaikka jotkut ovat toteutuneet, mahdollisesti jotkut pahimmatkin pelot. Niidenkin kanssa on selvitty tavalla tai toisella. 

Peloista rohkeaan elämään on hyvin vahvasti kristillinen kirja, joka ottaa muun ohella kantaa myös yhteiskunnallisiin ja moraalisiin kysymyksiin. 

Mieleeni jäi vielä kiinalainen sananlasku, joka tuntui ihmeen rauhoittavalta: Mene suoraan vaaran ytimeen, sillä siellä löydät itsellesi turvan.  

Kustannus Oy Uusi Tie 2010 
288 sivua 
Kannen ulkoasu: Mainostoimisto Aada 

4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan esittelystä. Tärkeitä aiheita. Varmasti on kiinnostava kirja. Välillä on hyvä ottaa tietokirjojakin lukuohjelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeitä aiheita nämä ovat kyllä. Viime aikoina minun on tullut luettua vähän vähemmän romaaneja, mutta niitäkin lukupinossa kyllä odottelee.

      Poista
  2. Kuulostipa hyvin mielenkiintoiselle kirjalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on mielenkiintoinen kirja, joka antoi paljon ajattelemisen aihetta.

      Poista