Punaisen myrskyn aioin lukea jo silloin, kun se ilmestyi, mutta niin vain on aika vierähtänyt. Elina Hirvosen Kun aika loppuu oli aikoinaan yksi ensimmäisistä tähän blogiin lukemistani kirjoista, ja se oli minusta upea teos. Muuta en ole Hirvoselta vielä lukenut, mutta pidin kovasti myös tästä Punaisesta myrskystä, joten tulevaisuudessa täytyy ehdottomasti jatkaa hänen teostensa parissa.
Tässä kirjassa minäkertoja on pieni irakilainen poika (myöhemmin myös nuori ja aikuinen), jonka lapsuutta varjostaa Saddam Husseinin hirmuhallinto. Pojan isä on Saddamin diktatuurin vastustaja, ja tästä syystä hän on välillä vankilassa tai joutuu piileskelemään ja kulkemaan valepuvussa.
Poika kasvaa suuren turvattomuuden keskellä, kun kaikkein tärkeintä on varjella perheen salaisuutta. Koulussakaan ei voi tietää, kenelle uskaltaa jutella ja mistä voi puhua, joten on ehkä parempi kun ei puhu mitään, hän päättelee.
Poika on joutunut kasvamaan isoksi aivan liian varhain:
Kasvoin isoksi silloin, kun isä lähti ensimmäisen kerran. Kävelin taaperon askelin, mutta tiesin, että minun oli huolehdittava äidistä, pysyttävä hänen kanssaan, oltava kiltti poika. Päätin ottaa isän paikan aina kun hän lähtee, pitää huolta äidistä, mummista ja Badrista, olla urhea ja peloton, lapsi, josta isä voisi olla ylpeä.
Myöhemmin perhe lähtee pakomatkalle, ja vaikka pakolaisleirillä Saudi-Arabiassa eletään poikkeusoloissa, siellä pojan perhe on vihdoin normaali. Siellä uskaltaa hengittää vapaasti, koska kaikilla muillakin leirillä olevilla on ollut omat salaisuutensa, joiden takia he nyt pakenevat.
Sitten perhe pääsee Suomeen, jossa kaikki on ihmeellisen vihreää, ja liikenteestä alkaen kaikki on myös paljon hitaampaa kuin kotimaassa. Hirvonen kuvaa pojan kasvua nuoreksi ja lopulta aikuiseksi mieheksi tässä uudessa maassa.
Punainen myrsky on vaikuttava ja koskettava romaani, joka antaa äänen pakolaisten kokemuksille. Elina Hirvosen kieli on upeaa, ja teos kuvaa taitavasti sitä, miltä Irakin järkyttävät tapahtumat tuntuvat lapsen kokemina, millaista voi olla mustuus vainotun isän lapsen sisällä.
Seuraan asfaltinraskaana sivusta, kun muut lapset kieppuvat koulun pihalla kuin leijat, kirkkaimpinakin päivinä minä olen musta varjo.
Kirjan inspiraationa ovat olleet Hussein al-Taeen ja hänen lapsuudenperheensä tarinat, mutta käytännössä Hirvonen ei kirjoita heistä, vaan noiden tarinoiden pohjalta syntyneistä kaunokirjallisista henkilöistä. Näin kirjailija itse kertoo teoksensa jälkisanoissa. Uskon näin olevan, enkä lähde keskustelemaan Hussein al-Taeen tekemisistä, jotka eivät liity Hirvosen romaaniin mitenkään (ja joista en muutenkaan ollut aikoinaan perillä, enkä ole vieläkään). Muissa kirjablogeissa niitä asioita puitiin taannoin aivan tarpeeksi, joten googlettamalla löytyy.
WSOY 2019
276 sivua
Luin tämän tuoreeltaan. Koskettava ja upea teos riippumatta mistään kohuista.
VastaaPoistaNäin on, teos on upea ja kohuista viis. Kiinnostaa todella jatkaa Hirvosen romaanien parissa.
PoistaOlen lukenut Hirvoselta Että hän muistaisi saman ja muistelen, että se oli aika hyvä. Voisin lukea häneltä lisääkin. :)
VastaaPoistaSitä minä en ole lukenut. Uskon että sekin on hyvä. Kun aika loppuu ja Punainen myrsky ovat molemmat tosi hyviä, joten niihin kannattaa kyllä tutustua.
PoistaMinäkin olen aiemmin lukenut Hirvoselta vain yhden teoksen, muistelisin että tuon Ankin mainitseman Että hän muistaisi saman. Luin sen enkuksi, koska sattui osumaan enkkuversio siitä eteeni kotopuolessa.
VastaaPoistaTämä Punainen myrsky kiinnostaa kovasti. En siitä juuri mitään tiennyt, mutta nyt kun tiedän, niin kiinnostus pompsahti kattoon!
Onpa hyvä, että siellä teillä päin voi joskus lukea suomalaista kirjallisuutta enkuksi. Ja kiva kuulla, että kiinnostuit tästä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen romaani!
PoistaOon lukenu sen Kun aika loppuu ja oli älyttömän hyvä.
VastaaPoistaTohon blogihommaan, että vaikka kirjottaaki jokaiselle jotakin ni kyllähän sitä ykkösenä kirjottaa ittelleen ja siitä hyvä lähtä liikkeelle, ettei tuu pakkopullaa.
Joo, tosi hyvä on kyllä se Kun aika loppuu, ja niin on tämä Punainen myrskykin.
PoistaJa totta, omaksi ilokseenhan sitä lukee, ja blogi on jokaisen oma lukupäiväkirja, joka saa olla omannäköinen. Eihän sitä jaksaisi, jos yrittäisi olla jotain muuta kuin mitä on.
En ehtinyt lukea kirjaa, kun somemyrsky iski tämän kirjan päälle. Voi olla, että luen joskus.
VastaaPoistaKannattaa lukea. Nythän on tosiaan kohusta jo aikaa, joten ei tarvitse siitä enää välittää.
PoistaTämä on jäänyt vaikuttavana ja ajatuksia herättävänä romaanina mieleen.
VastaaPoistaMinustakin tämä oli vaikuttava ja koskettava romaani.
Poista