sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Kaija Karjalainen: Toivo kantaa huomiseen


Tässä runokirjassa on valtavan kaunis kansi, jota voisi jäädä tuijottamaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Myös kirjan nimi on lukemaan houkutteleva. Kauniin kuoren alta löytyikin myös kaunista, koskettavaa ja puhuttelevaa sisältöä, joten sain mitä halusin. 

Lastenohjaaja Kaija Karjalainen on työskennellyt Suomen Lähetysseuran ulkomaantyössä Thaimaassa, Venäjällä ja Singaporessa. Tämän kirjan runot ovat syntyneet Venäjällä. jossa eläminen on takakannen mukaan ollut Karjalaiselle ennen kaikkea hengellinen matka. 

Osa runoista kertookin Venäjästä: sinne sopeutumisesta, arjen hankaluuksista (kun esimerkiksi yöllä katkeavat sähköt ja lämmitys), Pietarin lähiön rumiin jättiläistaloihin tottumisesta, balalaikan haikeista sävelistä metroaseman käytävällä, omista ja paikallisten iloista sekä kivuista. Erään runon sanoin elämä Venäjällä on keskeneräisyyden korkeakoulu; toisessa runossa taas tuntuu, että muutto Venäjälle oli kuin olisi lähtenyt vapaaehtoisesti heikoille jäille. 

Suuri osa runoista kertoo kuitenkin sellaisista ihmisyyden tunnoista, jotka ovat meille kaikille yhteisiä, oltiin sitten ulkomailla tai Suomessa. Karjalainen sanoittaa kauniisti niin ahdistuksen kuin ilonkin hetkiä. Kauneutta on esimerkiksi tässä: 

Kuljemme tätä maata pimeän sylissä 
ja yhtäkkiä edelläni kulkee Hän 
jonka askelista 
puhkeavat esiin valkeat liljat 
kuin lyhdyt 
ja minä näen tien 
askelten jäljet 
valaistut 
enkä enää pelkää 

Mukana on myös luontoaiheisia runoja. Esimerkiksi eräs syksyinen runo loppuu minusta hienosti: 

Puissa 
väsynyt oranssi 
tuulessa 
kesän toiveet 
lentävät mikä minnekin 

Toivo kantaa huomiseen sisältää hyvin monenlaisia runoja, joita ei pysty kovin monipuolisesti esittelemään tällaisessa blogitekstissä. Mutta jos kristilliset runot kiinnostavat, tähän kirjaan kannattaa tutustua. 

Tässä lopuksi vielä yksi maistiainen Kaija Karjalaisen runoista: 

Olemme astuneet tälle tielle 
uskossa - luottamuksessa 
Vaikka moni asia kesken 
vastaukset piilossa silmiltämme 
Jumalalla ne jo tiedossa 
ja tulee hetki 
jolloin palapeli rakentuu valmiiksi 
silmiemme edessä 
ja me ihmettelemme sen täydellisyyttä 
ja kauneutta 


Suomen Lähetysseura 2017 
127 sivua 
Graafinen suunnittelu ja taitto Tanja Varonen, Da Graphics 

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa sellaiselta, että minäkin varmaan tykkäisin tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tykkäisit. Tässä kirjassa on puhuttelevia ja koskettavia runoja niin moniin tilanteisiin ja tunnelmiin.

      Poista
  2. Vaikuttaa todella hyvältä! Kiitos esittelystä :)

    VastaaPoista