perjantai 27. toukokuuta 2016

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Laura on äiti, joka ei halunnut äidiksi, vaan halusi olla vapaa ja parantaa maailmaa. Hänen miehensä Eerik halusi kuitenkin lapsia, joita heille syntyi kaksi, Aava ja Aslak. Heidän perheensä on tarina siitä, mitä on kun rakastaa, mutta ei osaa rakastaa, ja miten perheenjäsenet kärsivät kukin itsekseen, kun ovat muuttuneet etäisiksi ja vieraiksi toisilleen.

Kaikkein vierain on kuopus, Aslak. Lapsena hänelle sattui jotain, mitä hän ei  koskaan suostunut kertomaan kenellekään. Lisäksi hänellä ei ole koulussa kavereita ja hän vetäytyy kuoreensa ja omaan maailmaansa, johon ei päästä ketään.

Erään kerran sitten Laura on taas luennoimassa yliopistolla ilmastonmuutoksesta ja Aava työssään lääkärinä auttamassa Somalian kärsiviä. Molemmat parantavat maailmaa omalla tavallaan. Silloin heidät molemmat pysäyttää tieto, että Aslak on Helsingissä Lasipalatsin katolla ja ampuu sieltä ihmisiä. Hänelläkin on omat - mutta sairaat - ajatuksensa maailman parantamisesta.

En ollut lukenut Elina Hirvosen aikaisempia kirjoja. Ennen tämän kirjan lukemista luin kansilehdeltä, että heti hänen esikoisromaaninsa oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja on käännetty usealle eri kielelle. Ja nyt, kun luin tämän romaanin Kun aika loppuu, en yhtään ihmettele. Hän todella osaa kirjoittaa. Kirja vangitsi minut täysin omaan maailmaansa ensimmäiseltä sivulta aina loppuun asti. Hirvonen ei vain kerro tarinaa, vaan hän osaa kuvata henkilöitään, heidän motiivejaan, tunteitaan ja suhteitaan todella taitavasti. Hän osaa sanoa jo muutamalla sanalla ja lauseella paljon, hänen ei tarvitse jaaritella sivukaupalla, niin kuin jotkut joskus tekevät.

Kirja ei kerro pelkästään Lauran ja Eerikin perheestä, vaan pohdiskelee myös eri näkökulmista maailman tuhoutumista ja sitä, missä määrin maailmaa on mahdollista parantaa ja kannattaako se. Tarinassa myös eläydytään todentuntuisesti yksinäisen nuoren kehittymiseen joukkosurmaajaksi ja hänen mielenliikkeisiinsä. Nykyään sekin on ajankohtainen aihe.

Upea lukuelämys!

WSOY 2015
248 sivua

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa luettavalta, vois laittaa luku listalle.
    Osallistu kastehelmi arvontaan mun blogissa. Näkyy myöhemmin vasta kommentti osiossa.
    Hyvää sunnuntai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyypä tutustua blogiisi ja siihen arvontaan.

      Poista