Rosa Liksom: Hytti nro 6

 

Rosa Liksomin Finlandia-palkittu romaani Hytti nro 6 tarjoaa huikean junamatkan Moskovasta Siperian halki Mongoliaan. Tämä oli minulle toinen lukukerta, ja kirja teki yhtä suuren vaikutuksen kuin ensimmäiselläkin kerralla. 

Eletään Neuvostoliiton aikaa, ja suomalainen tyttö on Moskovassa opiskelemassa arkeologiaa. Junamatkalla Mongoliaan hän päätyy samaan hyttiin hyvin karkean venäläisen miehen kanssa ja joutuu päivästä toiseen kuuntelemaan tämän loputtomia monologeja. Tyttö ei niihin juuri vastaa; hän puolestaan miettii mielessään moskovalaista poikaystäväänsä Mitkaa. Junamatka oli ollut heidän yhteinen haaveensa, mutta sitten tapahtui jotakin, ja tässä tyttö nyt on yksin junassa, tuon ruokottoman, kaalikorvaisen miehen armoilla. 

Mies kertoo elämästään ja näkemyksistään. Naisiin hän suhtautuu hyvin halveksivasti; hänelle he ovat huoria, joita voi käyttää hyväkseen, ja vaimoa voi tietenkin myös hakata. Eihän hän pidä siitä, mutta minkä hän sille voi, on pakko hakata vaimoa, kun tämä on mikä on. 

Miehen puheet ovat hyvin ronskeja ja härskejä. Välillä hän juo votkaa ja puhuu taas. Oman elämänsä ohella hän tulee kuvanneeksi neuvostoliittolaista yhteiskuntaa ja elämänmenoa yleisemminkin. Saattavatpa miehen sanailut yltyä joskus (harvemmin) suorastaan aforistisiksi: 

Meidän elämästä puolet kuluu tyrimiseen, toinen osa siihen että tajuamme typerät tekomme ja loput yritykseen korjata se mikä vielä korjattavissa on. 

Mutta sitten se jokin tässä kirjassa! Liksom kuvaa upeasti junamatkaa, ihmisiä, tilanteita, tunnelmia, maisemia, kaupunkeja joihin juna pysähtyy matkan varrella. Siinä kerronnassa kauneus ja karuus yhdistyvät vastustamattomalla tavalla. Tuntuu kuin olisi itsekin mukana tuolla junamatkalla ja niissä kaupungeissa, joissa juna joskus pysähtyy pariksikin päiväksi. Kuin voisi nähdä, kuulla, haistaa ja maistaa sen kaiken, kaikki ne pienet ohikiitävät yksityiskohdat, joita Hytti nro 6 aivan pursuaa. 

Se kauneuden ja rumuuden yhdistelmä viehättää minua tässä teoksessa. Sellaistahan elämä ja maailma on; ei ole joko tai, vaan on molempia. Neuvostoliitossakin oli kaunis luonto ja kaunis talvi, mutta siellä oli myös paljon kurjuutta, köyhyyttä ja ankeutta. Samoin Mongoliassa. On upeaa sukeltaa näille sivuille, nähdä ja kokea niiden kautta kaikki nuo paikat, päästä Siperiaan ja Mongoliaan asti. Ja kun tämä junamatka tehdään talvella, siihen on erityisen helppo eläytyä näillä helmikuun pakkasilla. 

Tyttö oli odottanut koko hiljaisen, sakean ja synkän yön Novosibirskiä. Hän oli odottanut miljoonakaupungin turvaa, sitä että hän saisi olla yksin edes muutaman tunnin. Siperian kuiva, tiukka pakkanen viilsi hänen kasvojaan ja salpasi hengityksen. Hänen piponsa alta pilkistävä hiussuortuva huurtui hetkessä, ripset liimautuivat yhteen, huulet jäätyivät kiinni. Hän kuunteli laiturilla, kuinka lumi narisi ja vikisi hänen jalkojensa alla, kuinka raiteet paukkuivat pakkasen kourissa. Hän katseli katkonaisesti sirisevien valaisinpylväiden hellää valoa. 

WSOY 2011 

187 sivua 

Päällys: Martti Ruokonen 

Kirjasta ovat arvatenkin bloganneet melkein kaikki. Tässä muutamia minun tuntemieni blogien postauksia: 

Luettua ja maistettua 

Tarukirja 

Elämä on ihanaa

Villasukka kirjahyllyssä 

P. S. Tämä näyttää olevan blogini viidessadas postaus. Koska aivan kaikki postaukset eivät ole olleet kirja-arvioita, niitä ei vielä ole aivan viittäsataa, mutta sitä lukemaa lähestytään kyllä.