Kirjablogeissa on tällä viikolla vietetty dekkariviikkoa. Itse en ole siinä mukana mitenkään virallisesti, mutta satuinpa saamaan tämän uutuusdekkarin käsiini juuri nyt.
Tuula T. Matintuvan uusi dekkari Mirjami Doe sijoittuu Etelä-Pohjanmaan Alajärvelle Kuoleman kylään, joka on aivan oikeasti olemassa oleva kylä. Mikäpä olisikaan sopivampi murhatarinan näyttämö?
Vuonna 2005 Kuoleman kylässä asuva antiikkikauppias otti kyytiinsä liftarin, nuoren naisen, joka jäi hänelle töihin ja asuikin hänen luonaan. Mirjami oli kaunis, salaperäinen nainen, joka ei suostunut kertomaan kyläläisille itsestään mitään. Hän ei paljastanut edes sukunimeään tai sitä, mistä oli tullut. Sitten hän vain katosi aivan yllättäen. Kylällä arveltiin, että hän päätti lähteä pois, mutta miksi?
Nyt neljätoista vuotta myöhemmin hylätystä maakellarista kuivuneiden kukkien alta löydetään ihmisen jäänteet. Henkilö on ollut nainen, mutta hänestä ei ole enää paljoa jäljellä. Tuntomerkit viittaavat kuitenkin Mirjamiin. Mitä hänelle tapahtui? Tappoiko joku hänet?
Tapausta ryhtyy ratkaisemaan rikosylikonstaapeli Alina Mänty kollegoineen. Teos onkin jo kahdeksas osa Alina Mänty -sarjasta, jota en ollut ennen lukenut, mutta koska hänen yksityiselämäänsä ei käsitellä sivukaupalla, tarinaan pääsi hyvin sisälle näinkin.
Kylästä kotoisin oleva Eeva Ruopakka puolestaan palaa siskojensa painostuksesta kotiinsa huolehtimaan alkoholisoituneesta isästään ja syrjäytyneestä veljestään. Mirjamin tapaus palauttaa hänen mieleensä muistot tuosta vuosien takaisesta kesästä, jolloin hän itse oli vasta viisitoistavuotias.
Pidin todella paljon tästä dekkarista. Matintupa pysyy asiassa eikä lähde maalailemaan pitkiä sivupolkuja poliisien yksityiselämästä. Tarinassa on sopivasti jännitystä, mutta se on kuitenkin melko leppoisa, siis juuri sopivan rentoa kesälukemista. Aina ei jaksa lukea hirveän hyytävää jännitystä. Värikäs ja humoristinen kerronta koukutti minut heti alusta lähtien. Myös henkilöt ovat kiinnostavia, ja Matintupa saa lukijan epäilemään vuoron perään jokaista kyläläistä, kuten asiaan kuuluu. Enkä arvannut syyllistä, mikä on aina iso plussa dekkareissa.
Sokerina pohjalla kirja on tietysti riemastuttavaa luettavaa kaikille Alajärveä tunteville. Kuunnellaan Järviradiota, syödään Kuoleman kaupasta ostettuja munkkipossuja ja käydään kahvilla Kyyjärven Paletissa. Mukavia paikallisia murresanoja unohtamatta.
Aikaisemmin olen lukenut Matintuvalta vain yhden dekkarin, Kuolema kulkee kesässä, josta myös pidin, ja hänen dekkareitaan onkin ehdottomasti luettava jatkossa lisää.
Kustannus-Mäkelä Oy 2021
302 sivua
Kansi: Nina Heinonen
Kannen kuvat: Pixabay
Tämähän vaikuttaa kiintoisalta! Ja minulta saa plussaa myös miljööstä, joka ei sinänsä ole tuttu mutta Etelä-Pohjanmaa noin muuten on kun siellä mökkeillään kun voidaan. Ensi kerralla voiskin tehdä maakuntamatkan Alajärvelle! :D
VastaaPoistaTämä on kyllä hyvä kirja monella tavalla. Miljöökin on mukava, vaikka sitä ei tuntisikaan. Itsekään en tuota Kuoleman kylää tunne kovin hyvin; siitä on aina vain ajettu läpi ja tuon Kuoleman kaupan ohi. Pääsisitpä tosiaan Suomeen, niin saisit kyllä tulla tutustumaan Alajärveen! :)
PoistaTykkään siitä, että kirjoissa on muutakin kuin vain keskusteluja. Paikat, tavarat, ilmeet, ympäristö, luonto, eläimet - kesäillan leppeä tuuli, tai maakellarin homeen haju antavat lukiessa niin paljon enemmän ajateltavaa.
VastaaPoistaNiin, ei tässäkään kirjassa pelkästään keskustella. Kuvailua on kyllä, mutta ei juututa kymmenien sivujen ajaksi pohtimaan poliisin yksityiselämää. Ihmissuhdekuvaustahan dekkariin tulee ihan tarpeeksi, kun käydään läpi epäiltyjen elämää. Tiiliskivien ystävät tykkäävät tietysti pitkittämisestä eli sivupoluille eksymisestä (mikä lisäksi lukijan ärsyttämiseksi tehdään aina juuri kun on päästy oikein jännään kohtaan), mutta minä en enää nykyään oikein jaksaisi sellaista.
PoistaTämä onkin ihan uusi tuttavuus minulle. Pitää muistaa kirjastossa käydessä. :)
VastaaPoistaNämä Matintuvan dekkarit ovat rentoa kesälukemista, joten suosittelen kyllä lämpimästi!
Poista