Suomentanut Veijo Kiuru
Kun norjalainen toimittaja Åsne Seierstad työskenteli Afganistanissa syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkimainingeissa, Taliban-hallinnon kaatumisen jälkeen hän tutustui Kabulissa paikalliseen kirjakauppiaaseen. Hän kiinnostui miehestä ja tämän perheestä ja sai idean kirjoittaa kirjan heidän elämästään. Tätä tarkoitusta varten hän asui perheen luona keväällä 2002, seurasi heidän elämäänsä, oli mukana monissa kirjassa kerrotuista tilanteista ja haastatteli useita perheenjäseniä.
Kirjan ilmestymisen jälkeen siitä nousi kohu, jonka muistan hämärästi ja josta luin nyt jotain netistä. En millään jaksaisi analysoida sitä tässä, varsinkin kun en tiedä aiheesta sen enempää kuin kukaan muukaan. Jostain syystä perhe kuitenkin suuttui Seierstadille ja vaati vahingonkorvauksia. Itse kuvittelen, ettei Seierstad arvostettuna länsimaisena toimittajana ole voinut keksiä omasta päästään asioita tähän kirjaan, mutta kukapa tietää, mitä lopulta oikein tapahtui. Hän kyllä kertoo muuttaneensa perheen tunnistamattomaksi, ja onkin muuttanut ainakin heidän nimensä. En tiedä, muuttiko hän sitten jotain muutakin.
No, ainakin perheenjäsenistä kerrotaan välillä todella intiimejä, yksityisiä, henkilökohtaisia asioita. Sellaisesta voi kyllä hermostua.
Idea kertoa todellisen perheen elämästä oli siis teoriassa hyvä, mutta ehkä se oli käytännössä liian rohkea. Kirja on kuitenkin hyvä ja kiinnostava. Olen nuoresta asti lukenut paljon muslimimaista ja myös Afganistanista kertovia kirjoja, ja ainakin kaiken sen pohjalta Kabulin kirjakauppias vaikuttaa hyvin todentuntuiselta.
No, sitten asiaan!
Kirja kuvaa afganistanilaista perhe-elämää ja myös yleisemmin maan tilannetta sekä talibanien aikana että heidän kukistumisensa jälkeisenä keväänä, kun vapauden tuulet alkavat puhaltaa. Seierstad kertoo islamin uskosta, naisen asemasta ja siellä täällä hiukan maan sotaisasta historiastakin.
Sultan Khanin perheenjäsenten mukana lukija pääsee seuraamaan muun muassa paikallisia kosiomenoja ja häitä; naisten mukana päästään hammamiin eli kylpylään ja Sultanin pojan Mansurin mukana pyhiinvaellukselle Mazar-i-Sharifiin. Mansuria alkoi painaa voimakas synnintunto, ja hän halusi päästä puhdistautumaan. Kotona hän kuitenkin palasi pian takaisin normaaliin vanhaan elämäänsä. Tuo Mazar-i-Sharifin matka elvytti muuten kummasti Mansurin rukouselämää, koska tie oli hyvin vaarallinen; lumessa auto olisi voinut suistua sekä miinakentälle että rotkoon.
Sultanin kanssa Seierstad pääsi liikematkalle Pakistaniin, ja myöhemmin hän oli mukana poliisiasemalla ja vankilassa, kun erästä miestä syytettiin siitä, että tämä oli varastanut Sultanin liikkeestä. Seierstad ei mainitse itseään tekstissä, mutta esipuheessa hän kertoo, missä tilanteissa oli itse mukana. Hän pääsi myös tulkkina toimivan perheenjäsenen ja erään toimittajan kanssa etsimään al-Qaidaa erittäin lainsuojattomalle alueelle, jossa vilisi asemiehiä ja naamioituneita poliiseja.
Kiinnostavaa on tietysti lukea Sultanin kirjakaupasta. Talibanien aikana hänkin oli "rikollinen", jonka kirjoja poltettiin roviolla, ja toisista kirjoista sensuroitiin kuvat, koska kuvat olivat kiellettyjä. Sultan joutui vankilaankin vain siksi, että oli kirjakauppias.
Toinen aina yhtä kiinnostava, vaikka surullinen aihe on musliminaisten asema. Tässäkin kirjassa siitä kerrotaan sekä yleisesti että Khanin perheen naisten elämättömän elämän, pelkojen, haaveiden ja pettymysten kautta. Luvussa Itsemurha ja laulu Seierstad lainaa pataaninaisten traagisia runoja, joita afganistanilainen runoilija Sayd Bahodine Majrouh kokosi kirjaksi (myöhemmin tämä runoilija joutui fundamentalistien murhaamaksi). Yhdessäkään kirjan runoista ei kuulemma ole toivoa, vaan niissä vallitsee toivottomuus. (Luvun lopussa kerrotaan kirjan nimikin; olisipa kiinnostavaa löytää se jostain: Le suicide et le chant. Poésie populaire des femmes pashtounes. Gallimard 1994.)
Tässä vain muutamia aiheita, joita Seierstad käsittelee kirjassaan. Kabulin kirjakauppias on antoisa ja kiehtova lukuelämys; se on värikäs nojatuolimatka keskelle afganistanilaista arkea.
WSOY 2004 (pokkari), 1. painos 2003
257 sivua
Alkuteos Bokhendleren i Kabul - et familiedrama 2002
Päällyksen kuva Stian Hole / Suomen Kuvapalvelu
Kirjasta ovat bloganneet myös
Todella kiinnostava kirja. Tämä on pitänyt lukea, joten kirjan esittelystä.
VastaaPoistaAurinkoa ja lukuiloa :)
Kannattaa lukea tämä, tässä on paljon kiinnostavaa. Lukuiloa sinulle myös! Nyt on saatu nauttia ihanista aurinkoisista päivistä.
PoistaEn ole tainnut lukea yhtäkään afganistanilaista kirjaa. Tästä voisi vaikka aloittaa. Kiitos esittelystä!
VastaaPoistaNo, tämäkin kirja on kyllä norjalainen, mutta kertoo Afganistanista. Joka tapauksessa tästä on hyvä aloittaa. Afganistanilaissyntyisen Khaled Hosseinin romaanit ovat myös tosi hyviä.
PoistaKiva lukea sinun vaikutelmasi tästä kirjasta. On tosiaan aika mahdotonta sanoa, mikä siinä pitää paikkansa ja mikä ei, vaikka kirja kyllä muistaakseni tuntui todenmukaiselta (ehkä minua ihmetytti se, miksi perheenjäsenet olisivat kertoneet ulkomaalaiselle toimittajalle, jonka he ovat tunteneet vain muutaman kuukauden, joitakin todella henkilökohtaisia asioita). Postauksesi toi mukavasti mieleen kirjan kirjakauppiaan rakkauden kirjoihinsa ja nuo pataaninaisten vaikuttavat runot.
VastaaPoistaSitä minäkin eniten ihmettelin, että olisivatko perheenjäsenet todella kertoneet niin henkilökohtaisia asioita toimittajalle. Koska toiset perheenjäsenet tulkkasivat heitä, ajattelin toisaalta, että olisiko joku tulkannut ihan kiusallaan väärin, mutta esipuheessa Seierstad kyllä sanoo, että hän tarkisti samoja asioita eri henkilöiltä, joten en sitten tiedä... Ja miksipä heistä kukaan olisi halunnut kirjaan valheita perheestä, joten kai he tulkkasivat ihan niin kuin pitikin. Joka tapauksessa vaikka nämä arvoitukset eivät ratkea, niin kirja oli kiinnostava lukuelämys.
Poista