Tomi Kontio: Kansallispuistojen kutsu

 

Helsinkiläinen runoilija ja kirjailija Tomi Kontio päätti muutama vuosi sitten poikansa kanssa käydä kaikissa Suomen kansallispuistoissa, joita on tällä hetkellä yhteensä neljäkymmentä. Tästä tuli heille mukava yhteinen harrastus, jonka pohjalta syntyi lopulta myös tämä kirja. Kirjassa ei ole aivan kaikkia kansallispuistoja, mutta suurin osa kyllä. Muutamasta kansallispuistosta Kontio toteaa, että ne taisivat olla niin mykistäviä alueita, että kuvaaminen unohtui. 

Niin, Kansallispuistojen kutsu pitää sisällään paljon upeita valokuvia noilta retkiltä. Kuvat tekevätkin teoksesta houkuttelevan lukuelämyksen kaikille Suomen luonnon ystäville. Yhdessä tarinoiden kanssa ne saavat lukijassa aikaan polttavaa retkikuumetta. 

Kontio ja hänen poikansa aloittivat kansallispuistojen valloituksen Helsingin läheltä Nuuksiosta. Kirja etenee sitten etelästä pohjoiseen niin että lopussa ovat Lapin kansallispuistot, mikä onkin upea loppuhuipennus varsinkin kaltaiseni lapinhullun mielestä. 

Kirjan teksteissä on mukana retkikuvauksia, luonnon kuvausta, runollista pohdiskelua ja erilaisia tarinoita, jotka jotenkin liittyvät aiheeseen, esimerkiksi suomalaisista taiteilijoista, jotka ihastuivat Helvetinjärveen ja Koliin. Kontio kertoo joskus myös omia muistojaan, kuten Örön saarelta Saaristomeren kansallispuistosta, jossa hän luuli lapsena hukkuvansa. 

Erilaisia luontokohteita näissä kansallispuistoissa on laidasta laitaan: on merta, järviä, saaria, soita, aarniometsää, koskia, rotkoja, vaaroja ja tuntureita. Kirjassa kuvataan hyvin monenlaisia retkiä; patikoinnin ohella myös melotaan ja talvella luistellaan Linnansaaren kansallispuistossa. Eräällä toisella talvisella retkellä Kontio ja hänen poikansa liikkuvat Hossan kansallispuistossa suksilla ja lumikengillä. 

Retkillä näkee muutakin kuin luontoa. Teijon kansallispuiston lähellä on Mathildedalin viehättävä kylä ruukkimiljöineen, Isojärven kansallispuistosta löytyy tunnelmallinen savottakämppä ja Liesjärven kansallispuistossa on Korteniemen perinnetila, jossa kaikki maatilan työt tehdään edelleen vanhan ajan malliin. Siellä äestetään hevosella ja korjataan vilja sirpeillä ja viikatteilla. 

Pohjoisen suunnalla parissa kansallispuistossa sijaitseviin autiotupiin liittyy meheviä kummitusjuttuja. Nämä olivat kirjan herkullisinta antia, samoin ne reissut, joilla kaikki ei mennyt ihan putkeen. Kun jotain menee pieleen, se ei sillä hetkellä naurata, mutta sellaisesta syntyvät parhaat tarinat. Huumori ja erilaiset koomiset tilanteet värittävät lukuelämystä. 

Kansallispuistojen kutsu on nimensä veroinen kirja, jonka äärellä tuota kutsua ei voi vastustaa, vaan väkisinkin alkaa miettiä, mihin kaikkiin kansallispuistoihin haluaisi vielä päästä. Teos on myös rohkaiseva, koska Kontio ei ollut aloittaessaan mikään kokenut eräjorma, vaan tavallinen luonnossa liikkuva kaupunkilainen. Siksi hän toteaakin kirjansa sopivan hyvin myös niille, joilla ei ole partiolaistaustaa eikä kompassinlukutaitoja ja joita pelottaa, osaanko minä toimia metsässä. Kontio rohkaisee, että on runoilijakin siellä selvinnyt ja oppinut lukemaan kompassia ja karttaa. Meillä muillakin on siis toivoa. 

Kun kajakki liukui kymmeniä tuhansia vuosia vanhan maiseman keskellä, alkoivat asiat asettua oikeisiin mittasuhteisiin. Kun kännykkä oli Minigrip-pussissa vaiennettuna, kun kello ei tikittänyt ranteessa, kun läppärit ja täppärit olivat jääneet toiseen maailmaan, oli aikaa olemisen pohdinnalle. Jossain kaukana, kuin kuvitteellisessa maailmassa, heilahtelivat pörssikurssit ja upposivat valuutat. Sinä iltana Kolovedellä eivät sukeltaneet markkinat, vaan melat ja uikut. 

Kansallispuistojen kutsu on valittu vuoden 2020 matkakirjaksi. 

Avain 2020 

335 sivua 

Kuvat: Tomi Kontio 

Kansi: Timo Numminen 

Kirjasta muualla: 

Kirjavinkit 

Merjan matkassa 

Kustantamon kuulumisia (kustantajan jakamia tekstiotteita ja kuvia kirjasta)