Vain ääni jää - Runoja Iranista

Toim. ja suom. Jaakko Hämeen-Anttila 

Viime viikolla bloggasin kokoelmasta, jossa oli persialaisia runoja yli tuhannen vuoden ajalta (Ymmärryksen ylistys). Kuten sanoin silloin, aioin lukea myös toisen kokoelman, jossa on mukana neljä iranilaista nykyrunoilijaa. Tässä se nyt tulee. 

Runoilijat ovat Ahmad Shamlu, Forugh Farrokhzad, Sohrab Sepehri ja Abbas Kiarostami. Oli todella kiinnostavaa ja antoisaa tutustua heidän runouteensa. Jokaisella on niin oma tyylinsä, omalla tavallaan kiehtova ja vaikuttava. Jaakko Hämeen-Anttila myös esittelee heidät teoksessa, ja taustan tietäminen avaakin runoihin uutta näkökulmaa. 

Ahmad Shamlu on yhteiskuntakriitikko, jonka runoissa lyyrisyyteen yhdistyy vahva poliittinen sävy. Häneltä teoksessa on mukana muun muassa muutama shaahin hallinnon suorittamien teloitusten johdosta kirjoitettu runo, kuten Kaikenkattava rakkaus, jossa Shamlu kirjoittaa: 

Kirkkaassa rauhassa olen itkenyt kanssasi 

elävien tähden. 

Pimeällä hautausmaalla olen laulanut kanssasi 

kauneimmat laulut, 

sillä tänä vuonna kuolleet 

rakastivat eläessään. 

Maailmassa, jossa eletään "outoa aikaa" ja tehdään julmuuksia, Shamlun runoissa on kuitenkin myös rakkautta ja kauneutta, kuten tässä Rakkauslaulussa:  

Tuhat nauravaa aurinkoa on käynnissäsi, 

tuhat itkevää tähteä 

minun toiveissani. 

       Kunpa olisi 

       kieli puhua rakkaudella. 

Forugh Farrokhzad oli lyhyen ja värikkään elämän elänyt runoilijatar, jonka elämää ja runoutta paheksuttiin, koska hän oli iranilaiseksi naiseksi todella epäsovinnainen. Aistillisissa runoissaan hän puhuu muun muassa omasta seksuaalisuudestaan, avioliiton ulkopuolisista suhteista ja rakastajastaan. Moderneissa kirjallisuuspiireissä hän kuitenkin lunasti nopeasti paikkansa, kertoo Jaakko Hämeen-Anttila. Traaginen kuolema auto-onnettomuudessa viimeistään varmisti sen, että legenda oli syntynyt. 

Farrokhzad kirjoittaa todella hyvin avoimen eroottisesti. Ja kun hän eräässä runossaan pohtii kuolemaansa, siinäkin hänen rakastajansa tulevat keskiyöllä laskemaan ruusuja hänen murheiselle haudalleen. Toisessa runossa hän kirjoittaa: Täynnä halua, / täynnä tuskaa, / olen seissyt maan päällä, / tähtien ylistämänä, / tuulten hyväiltävänä. 

Farrokhzadin runot ovat hyvin kauniita. Tässä ote runosta Puutarhan valloitus: 

Puhun rakastavista käsistämme, 

jotka ovat rakentaneet sillan yli öiden, 

parfyymin, valon ja tuulen sanomasta. 

Tule kedolle 

tule suurelle kedolle 

ja kutsu minua silkinhienojen kukkien huokausten takaa 

niin kuin peura kutsuu puolisoaan. 

Myös kirjan nimiruno Vain ääni jää on Farrokhzadin käsialaa. 

Sohrab Sepehri on kokoelman toinen naisrunoilija. Hän on mystikko, jonka runoissa luonto ja jumaluus yhdistyvät. Luonto onkin kauniisti läsnä hänen runoissaan. Itse ihastuin esimerkiksi runoon Yön silmäluomella, josta tässä osa: 

Yö oli tulvillaan. 

Kuusten juurelta puro kumpusi kaukaisuuksiin. 

Laakso oli kuutamolla silattu ja vuori niin kirkas, että Jumalan saattoi nähdä. 

Me seisoimme korkeuksissa, 

taivaanranta kadoksissa, tasot pestyinä pois, katse herkempi kuin koskaan yöllä. 

Sinun kätesi antoivat minulle viestin vihreän varren, 

sinun henkäyksesi saivat ystävyyden saviastian hiljaa murtumaan 

ja meidän sydämenlyöntimme valuivat kalliolle, 

vanhaa viiniä, kesän kuumaa hiekkaa suonissaan. 

Kuutamon kimallus sinun kulkusi yllä, 

sinä ihmeellinen, sinä vapaa, ja maan kauneus. 

Abbas Kiarostami tunnetaan lännessäkin elokuvaohjaajana. En ollut tiennytkään, että hän on kirjoittanut myös runoja. Kiarostamin runot ovat lyhyitä, aforisminomaisia välähdyksiä arjen hetkistä. Niissä on hienoja oivalluksia. Yksittäiset runot ovat saaneet vaikutteita erityisesti japanilaisista haikuista; niitä on sanottu sekulaareiksi haikuiksi, koska niissä ei ole japanilaisten haikujen vahvaa uskonnollista sidonnaisuutta. 

Kiarostamin luomat pienet tunnelmat ihastuttavat, esimerkiksi useat syksystä kertovat tekstit: 

Tuulen rikkoma sateenvarjo 

katukiveyksellä 

sateisena päivänä. 

* 

Pitelen kaksin käsin hatustani. 

Alkava syksy: 

viekö tuuli meidät mennessään? 

Sitten muutamia puhuttelevia oivalluksia arjen keskeltä: 

Kun olet poissa, 

minä puhun 

sinun kanssasi. 

Kun olet täällä, 

puhun itsekseni. 

* 

Hämilläni 

seison tienhaarassa. 

Ainoa tie, jonka tunnen 

on takaisin. 

* 

Kun kuljin hulluuden rajan yli, 

kuinka suoralta tie näyttikään. 

* 

Sataa 

kolmatta päivää taukoamatta. 

En pysty enää 

uskomaan aurinkoon. 

Tässä itse kustakin runoilijasta vain aivan pintapuoliset esittelyt. Mutta sen voin sanoa, että Vain ääni jää on ehdottomasti tutustumisen arvoinen runokirja, joka pitää sisällään monia helmiä. Avartava tutkimusmatka iranilaisen runouden maailmaan. 

Jaakko Hämeen-Anttilan sanoin: 

Iran on ennen kaikkea runouden ja runoilijoiden, puutarhojen, ruusujen ja satakielten luvattu maa. 

 

WSOY 2006 

161 sivua