perjantai 27. elokuuta 2021

Vain ääni jää - Runoja Iranista

Toim. ja suom. Jaakko Hämeen-Anttila 


Viime viikolla bloggasin kokoelmasta, jossa oli persialaisia runoja yli tuhannen vuoden ajalta (Ymmärryksen ylistys). Kuten sanoin silloin, aioin lukea myös toisen kokoelman, jossa on mukana neljä iranilaista nykyrunoilijaa. Tässä se nyt tulee. 

Runoilijat ovat Ahmad Shamlu, Forugh Farrokhzad, Sohrab Sepehri ja Abbas Kiarostami. Oli todella kiinnostavaa ja antoisaa tutustua heidän runouteensa. Jokaisella on niin oma tyylinsä, omalla tavallaan kiehtova ja vaikuttava. Jaakko Hämeen-Anttila myös esittelee heidät teoksessa, ja taustan tietäminen avaakin runoihin uutta näkökulmaa. 

Ahmad Shamlu on yhteiskuntakriitikko, jonka runoissa lyyrisyyteen yhdistyy vahva poliittinen sävy. Häneltä teoksessa on mukana muun muassa muutama shaahin hallinnon suorittamien teloitusten johdosta kirjoitettu runo, kuten Kaikenkattava rakkaus, jossa Shamlu kirjoittaa: 

Kirkkaassa rauhassa olen itkenyt kanssasi 
elävien tähden. 
Pimeällä hautausmaalla olen laulanut kanssasi 
kauneimmat laulut, 
sillä tänä vuonna kuolleet 
rakastivat eläessään. 

Maailmassa, jossa eletään "outoa aikaa" ja tehdään julmuuksia, Shamlun runoissa on kuitenkin myös rakkautta ja kauneutta, kuten tässä Rakkauslaulussa:  

Tuhat nauravaa aurinkoa on käynnissäsi, 
tuhat itkevää tähteä 
minun toiveissani. 

       Kunpa olisi 
       kieli puhua rakkaudella. 

Forugh Farrokhzad oli lyhyen ja värikkään elämän elänyt runoilijatar, jonka elämää ja runoutta paheksuttiin, koska hän oli iranilaiseksi naiseksi todella epäsovinnainen. Aistillisissa runoissaan hän puhuu muun muassa omasta seksuaalisuudestaan, avioliiton ulkopuolisista suhteista ja rakastajastaan. Moderneissa kirjallisuuspiireissä hän kuitenkin lunasti nopeasti paikkansa, kertoo Jaakko Hämeen-Anttila. Traaginen kuolema auto-onnettomuudessa viimeistään varmisti sen, että legenda oli syntynyt. 

Farrokhzad kirjoittaa todella hyvin avoimen eroottisesti. Ja kun hän eräässä runossaan pohtii kuolemaansa, siinäkin hänen rakastajansa tulevat keskiyöllä laskemaan ruusuja hänen murheiselle haudalleen. Toisessa runossa hän kirjoittaa: Täynnä halua, / täynnä tuskaa, / olen seissyt maan päällä, / tähtien ylistämänä, / tuulten hyväiltävänä. 

Farrokhzadin runot ovat hyvin kauniita. Tässä ote runosta Puutarhan valloitus

Puhun rakastavista käsistämme, 
jotka ovat rakentaneet sillan yli öiden, 
parfyymin, valon ja tuulen sanomasta. 
Tule kedolle 
tule suurelle kedolle 
ja kutsu minua silkinhienojen kukkien huokausten takaa 
niin kuin peura kutsuu puolisoaan. 

Myös kirjan nimiruno Vain ääni jää on Farrokhzadin käsialaa. 

Sohrab Sepehri on kokoelman toinen naisrunoilija. Hän on mystikko, jonka runoissa luonto ja jumaluus yhdistyvät. Luonto onkin kauniisti läsnä hänen runoissaan. Itse ihastuin esimerkiksi runoon Yön silmäluomella, josta tässä osa: 

Yö oli tulvillaan. 
Kuusten juurelta puro kumpusi kaukaisuuksiin. 
Laakso oli kuutamolla silattu ja vuori niin kirkas, että Jumalan saattoi nähdä. 

Me seisoimme korkeuksissa, 
taivaanranta kadoksissa, tasot pestyinä pois, katse herkempi kuin koskaan yöllä. 
Sinun kätesi antoivat minulle viestin vihreän varren, 
sinun henkäyksesi saivat ystävyyden saviastian hiljaa murtumaan 
ja meidän sydämenlyöntimme valuivat kalliolle, 
vanhaa viiniä, kesän kuumaa hiekkaa suonissaan. 
Kuutamon kimallus sinun kulkusi yllä, 
sinä ihmeellinen, sinä vapaa, ja maan kauneus. 

Abbas Kiarostami tunnetaan lännessäkin elokuvaohjaajana. En ollut tiennytkään, että hän on kirjoittanut myös runoja. Kiarostamin runot ovat lyhyitä, aforisminomaisia välähdyksiä arjen hetkistä. Niissä on hienoja oivalluksia. Yksittäiset runot ovat saaneet vaikutteita erityisesti japanilaisista haikuista; niitä on sanottu sekulaareiksi haikuiksi, koska niissä ei ole japanilaisten haikujen vahvaa uskonnollista sidonnaisuutta. 

Kiarostamin luomat pienet tunnelmat ihastuttavat, esimerkiksi useat syksystä kertovat tekstit: 

Tuulen rikkoma sateenvarjo 
katukiveyksellä 
sateisena päivänä. 


Pitelen kaksin käsin hatustani. 
Alkava syksy: 
viekö tuuli meidät mennessään? 

Sitten muutamia puhuttelevia oivalluksia arjen keskeltä: 

Kun olet poissa, 
minä puhun 
sinun kanssasi. 
Kun olet täällä, 
puhun itsekseni. 


Hämilläni 
seison tienhaarassa. 
Ainoa tie, jonka tunnen 
on takaisin. 


Kun kuljin hulluuden rajan yli, 
kuinka suoralta tie näyttikään. 


Sataa 
kolmatta päivää taukoamatta. 
En pysty enää 
uskomaan aurinkoon. 

Tässä itse kustakin runoilijasta vain aivan pintapuoliset esittelyt. Mutta sen voin sanoa, että Vain ääni jää on ehdottomasti tutustumisen arvoinen runokirja, joka pitää sisällään monia helmiä. Avartava tutkimusmatka iranilaisen runouden maailmaan. 

Jaakko Hämeen-Anttilan sanoin: 

Iran on ennen kaikkea runouden ja runoilijoiden, puutarhojen, ruusujen ja satakielten luvattu maa. 
 

WSOY 2006 
161 sivua 

6 kommenttia:

  1. Kaunista, puhuttelevaa! Runot on parhaimmillaan lääkettä sielulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan runoissa on tosiaan paljon kauneutta, joka suorastaan hoitaa sielua.

      Poista
  2. Todella hienoja runoja selvästikin! Tämä pitää pitää mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella lämpimästi tätä kirjaa. Aivan ihastuttavia runoja!

      Poista
  3. Olen lukenut Forugh Farrokhzadista aiemmin jotain, hauskaa että hän tuli tässä vastaan! Abbas Kiarostamin haikuista tulee joskus mieleen elokuvakohtaus. Varmasti tutustumisen arvoinen kokoelma, ja kiva kun Hämeen-Anttila on kääntänyt myös nykyrunoilijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä hauskaa, että Farrokhzad oli sinulle tuttu nimi. Kiarostamista huomaa, että elokuvaohjaajan runotkin ovat hyvin visuaalisia ja tosiaan kuin elokuvan kohtauksia.

      Poista