Suomentanut Riikka Toivanen
En välttämättä ole enää kovin aktiivinen näissä blogikuvioissa, mutta saatan käydä joskus kirjoittamassa tänne jotain, jos satun olemaan sillä tuulella. Kuten nyt.
Riikinkukkoprinsessa on ollut hyllyssäni ja lukulistallani jo muutaman vuoden. Nyt olen myös heittäytynyt todella hitaaksi lukijaksi, joten aloitin tämänkin kirjan lukemisen jo varmaan kuukausi sitten.
Kyseessä on amerikkalaisen Barbara Mosallai Bellin kiinnostava tarina siitä, miten hän avioitui Kaliforniassa tapaamansa iranilaisruhtinaan Bahram Mosallain kanssa. Barbara muutti Bahramin kanssa Teheraniin, jossa unelma-avioliitto muuttui kuitenkin nopeasti painajaiseksi. Ihana mies osoittautui väkivaltaiseksi ja uskottomaksi ja suhtautui halveksivasti vaimoonsa, jota piti pelkkänä amerikkalaishuorana. Eikä hän hakannut vain vaimoaan, vaan myös heidän pieniä tyttäriään.
Seitsemäntoista vuoden jälkeen Barbara onnistui pakenemaan takaisin kotimaahansa kahden tyttärensä kanssa; poikansa hän joutui sydän verta vuotaen jättämään isälleen. Barbaralle kotiinpaluu oli helpotus, mutta hänen tyttärilleen Amerikka oli kulttuurishokki. He olivat siellä erilaisia ja ulkopuolisia eivätkä saaneet ystäviä. Miten heidän elämänsä sitten lähti sujumaan? Kumpikin palasi vuorollaan myös Iraniin, mutta shokkeja oli luvassa sielläkin.
Kirja sisältää paljon muutakin kuin pelkkiä avioliiton ja perhe-elämän ongelmia. Barbara Mosallai Bell kertoo myös kaikesta siitä, mikä Iranissa oli hyvää, kuten naisten välisestä lämpimästä ystävyydestä. Kirja kuvailee iranilaista elämänmenoa monesta eri näkökulmasta: kulttuuria, tapoja, islamin uskoa, yhteiskunnallista tilannetta shaahin aikana, vallankumousta ja naisten järkytystä, kun vallankumousta ei seurannutkaan vapaus, vaan entistä ahdistavammat olot. Naisen asema on luonnollisesti yksi tärkeä teema tällaisessa kirjassa.
Riikinkukkoprinsessa on kiinnostava nojatuolimatka värikkääseen Iraniin, mutta osittain se on kyllä myös raskasta ja järkyttävää luettavaa.
Tähän loppuun vielä ote Barbaran ja Bahramin välisestä kulttuurien yhteentörmäyksestä alkuaikoina Teheranissa:
Barbaran tultua Iraniin hän ja Bahram iskivät jatkuvasti yhteen kulttuurierojen vuoksi. Barbara oli olettanut saavansa oman kodin, jonka hän jakaisi vain miehen ja lasten kanssa. Bahram ei käsittänyt, miksi hän kärsi suurperheessä asumisesta. Barbara pahastui, kun Bahram asettui jatkuvasti äitinsä puolelle. Bahram taas suuttui, kun Barbara pahastui. Barbaraa nöyryytti Bahramin häpeämätön matelu Baba Bozorgin edessä, ja Bahram suuttui kun Barbara ei madellut. Barbara olisi halunnut olla Bahramin kanssa koko ajan, mutta Bahram soi hänelle vastahakoisesti tunnin pari ja häipyi kavereidensa kanssa. Barbara luuli heidän voivan elää yhdessä tasaveroisina. Bahram oli kasvatettu islamilaisen sanonnan mukaan: "Naisen on tehtävä miehelleen kolme kysymystä päivässä: mitä hänen pitää ajatella, mitä sanoa ja mitä tehdä", joten Barbaran tasa-arvovaatimukset olivat hänestä sietämättömiä.
WSOY 1998
305 sivua
Alkuteos The Peacock Princess 1995
Päällyksen graafinen suunnittelu: Kirsikka Mänty
Päällyksen kuva: Fennopress
Kirjasta on blogannut myös Kattona taivas.
EDIT: Se, minkä (aikomuksestani huolimatta) jätin sanomatta tässä postauksessa, löytyy kommenteista ja myös tuosta Kattona taivas -blogin postauksesta.
Uteliaaksi tulin.
VastaaPoistaHyvä, sitten kannattaa tutustua!
PoistaUskon, että kirja avaa silmiä kulttuurieroille. Sitten äiti vei tyttönsä Amerikkaan, jossa he kohtasivat suuret kulttuurierot eivätkä saaneet ystäviä.
VastaaPoistaKyllä kirja avaa silmiä, ja kulttuurierot ovat todella suuret länsimaiden ja Iranin välillä. Sekä äidillä että tyttärillä oli omat erilaiset kulttuurishokkinsa. Tyttäret olivat melko lailla hukassa kahden noin erilaisen kulttuurin välillä, kun he toisaalta kuuluivat kumpaankin eivätkä kuitenkaan olleet missään kunnolla kotonaan.
PoistaKylläpä vaikuttaa kiinnostavalta! En ollut aiemmin kuullutkaan tästä.
VastaaPoistaKiinnostava kirja tosiaan. Jo sen verran vanha kirja, ettei tätä juuri löydy blogeista. Itse olen löytänyt tämän joskus kirpputorilta. Minua aina kiehtovat vieraat kulttuurit, kulttuurierot ja nojatuolimatkat mitä erilaisimpiin paikkoihin.
PoistaKiinnostavan kuuloinen kirja, mutta kannattaa tietysti muistaa, että lukuun ottamatta tuota suurperheessä asumista Barbaralla olisi saattanut olla samanlaisia ongelmia (eli todella karmea avioliitto) myös amerikkalaisen miehen kanssa. Kaikki muslimithan eivät omassakaan maassaan ole päällepäsmäröiviä väkivaltaisia öykkäreitä, vaan ihan hyviä aviomiehiä, vaikka edellisen kaltaiset avioliitot pääsevät länsimaisissa kirjoissa varmaan helpommin esille (itsekin olen lukenut jonkin tällaisen kirjan muistaakseni jemeniläisen kanssa naimisissa olleen brittinaisen avioliitosta, joka muuttui painajaismaiseksi pariskunnan matkustettua Jemeniin).
VastaaPoistaLuin muutama vuosi sitten irakilaisen kanssa naimisissa olevan suomalaisen ja Irakissa kauan asuneen Eine Al-Sadoonin kirjan Elämäni Irakissa, jossa on ihan toisenlaisen avioliiton kuvaus. Hänen irakilainen miehensä oli muistaakseni kiltti ja ystävällinen, vaikka Irakissa asumisessa oli tietenkin muita ongelmia.
Niin, en minäkään tällä postauksella halunnut yleistää. Olen lukenut paljon kirjoja muslimimaista, ja niissä on ollut ihan hyviäkin avioliittoja ja kilttejä aviomiehiä. Tällaiset kokemukset tietysti vain helposti päätyvät kirjoiksi asti.
PoistaHuomasin sitä paitsi lukiessani, että muutettuaan Iraniin tuo Barbara välillä itsekin sai Bahramin suuttumaan, kun ei halunnut hyväksyä paikallisia tapoja. Tietysti Barbaralla oli varmasti kauhea kulttuurishokki, koska hän ei selvästikään tiennyt iranilaisesta kulttuurista yhtään mitään. No, kaikkia Bahramin tekoja ei voi tällä selittää; hän oli kyllä oikeasti tosi rankka tyyppi, raiskasi tyttärensä ystävänkin tyttären nähden.
Ja esimerkiksi Suomessahan on myös paljon perhe- ja parisuhdeväkivaltaa, mutta silti kaikki suomalaiset miehet eivät hakkaa vaimojaan. Joka tapauksessa kyllä minusta tästä aiheesta saa ja pitää puhua ja kirjoittaa kirjoja, mutta yleistää ei tietenkään pidä.
Ja vielä: kyllä tuo Barbarakin tunsi Iranissa myös kilttejä, naisia puolustavia miehiä ja kertoo heistäkin kirjassa. Ei tämä kirja muutenkaan pyöri pelkästään Bahramin ympärillä, ja kuten muistaakseni sanoin tuossa postauksessa, tässä kerrotaan paljon myös Iranin hyvistä puolista. Ei tässä todellakaan haukuta Irania.
Olen myös lukenut joskus Eine Al-Sadoonin kirjan / kirjoja, mutta siitä on jo pitkä aika. Pitäisi lukea uudestaan.
Tästä aiheesta olisin toki voinut myös kertoa näkemyksiä postauksessani, mutta se olisi mennyt liian pitkäksi, kuten tämä kommentti nyt menikin. Mutta tässäpä tiedoksi kaikille, jotka tänne vielä eksyvät! :)
Lisäksi koska linkitin tuon Kattona taivas -blogin postauksen, en jaksanut siksikään ottaa itse aihetta esiin, koska siellä kyllä huomautetaan tuosta, ettei pidä yleistää.
PoistaJoo, tiedän että suhtaudut tasapuolisesti ja avoimesti eri maihin ja kulttuureihin, ja mainitsit tuossa postauksessasi tosiaan myös iranilaisen kulttuurin hyvistä puolista. Toki myös tällaisista huonoista avioliitoista saa ja pitääkin kertoa, mutta tuntuu, että ne saavat hyviin avioliittoihin verrattuna paljon enemmän julkisuutta, ja halusin kommentillani muistuttaa, että muunlaisiakin muslimimiehiä on olemassa.
PoistaNiin, oli ehdottomasti hyvä että otit esiin tämän tärkeän näkökulman. Tasapuolista tiedottamista kyllä tarvittaisiin tässä asiassa. Kunpa hyvässä avioliitossa muslimin kanssa olevat länsimaalaiset naiset innostuisivat myös kirjoittamaan kirjoja. Minulle on aina ollut selvää, etteivät missään maassa kaikki ihmiset ole samanlaisia (kuten eivät kaikki suomalaisetkaan mahdu johonkin suomalaisen stereotypiaan), mutta varsinkin kaikki rasistit tuntuvat ajattelevan, että tumma iho ja tummat hiukset tarkoittavat automaattisesti, että henkilö on paha ja epäilyttävä. Sellaiset ihmiset eivät kyllä lukisi, vaikka mitä kirjoja kirjoitettaisiin, mutta jotenkin tietoa pitäisi kyllä lisätä.
Poista