Deborah Rodriguez: The Moroccan Daughter

Olen pitänyt lukemistani Deborah Rodriguezin kirjoista: Kabulin kauneuskoulu (tositarina, josta olen myös blogannut) ja The Little Coffee Shop of Kabul (romaani, jonka olen lukenut jo ennen blogiaikaa). Rodriguez on kirjoittanut muitakin romaaneja, jotka sijoittuvat meille melko tuntemattomiin maihin, kuten Omaniin ja Haitiin (niitä en ole itse lukenut). Hänen kirjoissaan pääosassa ovat ihmissuhteet, ystävyys ja rakkaus. 

Innostuin lukemaan tämän uusimman romaanin, koska se kertoo Marokosta, jossa olen itsekin kerran käynyt, vaikkakin vain harmillisen lyhyellä pikavisiitillä. 

Marokkolainen Amina Bennis on onnistunut saamaan tahtonsa läpi ja lähtenyt ulkomaille opiskelemaan, vaikka on nainen. Hän on päätynyt Ranskan kautta Amerikkaan ja avioitunut siellä rakastamansa Maxin kanssa. On vain yksi mutka matkassa: Amina ei ole uskaltanut kertoa Maxista perheelleen, koska tietää, etteivät he hyväksyisi hänen miehekseen jotain ei-marokkolaista ja heidän silmissään alempiarvoisesta perheestä tulevaa miestä. Lisäksi vanhempienhan kuuluisi tietysti järjestää tyttärensä avioliitto. Aminan lempeä äiti on jo kuollut, ja tytär pelkää kuollakseen tiukan isänsä reaktiota. Isä odottaa sitä paitsi, että Amina palaisi pian pysyvästi kotiin ja avioituisi siellä jonkun isälle mieleisen miehen kanssa. 

Nyt Amina on lähdössä Marokkoon sisarensa Nazihan häihin. Salaisuutena pidetty Max ei voi lähteä matkaan; sen sijaan Amina ottaa mukaan henkiseksi tueksi ystävänsä Charlien ja tämän isoäidin Bean. Aikomuksena on nimittäin vihdoin kertoa totuus isälle ja pyytää avioliitolle hänen siunaustaan. Mutta miten ihmeessä Amina uskaltaa ottaa asian puheeksi? 

Omat salaisuutensa on muillakin kuin Aminalla. Charlie ei ole kertonut toisille, että hän itse asiassa tuntee hyvinkin läheisesti erään marokkolaisen miehen vuosien takaa. Nyt kun naiset kerran matkustavat lähistölle, Charlie alkaa salaa tapailla miestä. Mutta kuka ja mikä tuo salaperäinen mies lopulta on, ja onko hän edes hyvää seuraa Charlielle? 

Bennisin perheessä neljäkymmentä vuotta uskollisesti palvelleella taloudenhoitaja Samiralla puolestaan on kaikkein suurin, vuosikymmenien ajan varjeltu salaisuus. Sen paljastumisella voisi olla dramaattiset seuraukset koko perheen elämään. 

"We all live with secrets and lies, Amina. Big ones, little ones. Only rarely do we have the opportunity, or the courage, to set things straight."

Kirja on täynnä yllättäviä ja dramaattisia käänteitä, jotka ainakin takaavat sen, että on pakko lukea eteenpäin, miten tässä oikein vielä käy. Lisäksi The Moroccan Daughter tarjoaa todellisen nojatuolimatkan marokkolaiseen Fèsin kaupunkiin, jonka sokkeloisen medinan uskotaan olevan maailman suurin autovapaa urbaani alue. Myös Atlasvuorilla sijaitsevassa berberikylässä lukija pääsee vierailemaan; tosin kirjasta oppii yhtä ja toista uutta, kuten sen, että berberi tulee sanasta barbaari, eli se ei ole hyvä sana, ja he itse sanovat itseään amazigheiksi. 

Muutenkin kaiken viihteellisen juonenkuljetuksen ohella tulee aimo annos sekä tietoa että tunnelmia Marokosta. Syödään kuskusia, juodaan minttuteetä niin jatkuvalla syötöllä, että Bea jo kyllästyy. Käydään kylpemässä hammamissa, kuljetaan siellä Fèsin sokkeloisessa medinassa, nähdään torielämää, osallistutaan amazighien perinteisille hääfestivaaleille Atlasvuorilla (kirjan lopussa Rodriguez kertoo itsekin käyneensä noilla festivaaleilla tehdessään taustatyötä kirjaa varten Marokossa). 

Charlie puolestaan järkyttyy päätyessään yökerhoon, jossa onkin pelkkää väljähtynyttä kaljaa, hikeä ja testosteronia (sekä arabiankielistä musiikkia); siellä kun ei ole tanssia eikä juurikaan naisia. Ja sitten on tietysti Nazihan häät, melkoiset juhlallisuudet, joissa kello on jo kuusi aamulla, kun hääkakkua vasta leikataan. Eikä pois voi lähteä ennen kuin vielä aamupalakin on tarjottu. 

Beaan liittyy kirjan kaksi erikoisuutta. Ensiksikin aika harvoin romaaneissa tulee vastaan sokeaa henkilöä, mutta tässä tarinassa Bea on melkein kokonaan sokeutunut. Toiseksi hän on kovasti kiinnostunut henkimaailman jutuista, koska on itse meedio. Siksi hän juoksentelee innoissaan tutustumassa marokkolaisten taikavoimiin. Nämä kohdat kirjassa eivät minua innostaneet, mutta eiväthän ne sentään olleet kirjan pääsisältö. 

Vielä täytyy kertoa, että Bea ja Charlie ovat näköjään esiintyneet jo siinä Haitista kertovassa romaanissa Island on the Edge of the World. Niinpä tässä kirjassa viitataan toistuvasti tuossa edellisessä kirjassa kerrottuihin asioihin. Jos joku siis haluaisi lukea aikajärjestyksessä, kannattaisi aloittaa Haitista. Itse taidan jättää Haitin väliin, mutta olisi kyllä kiinnostavaa lukea se Omanista kertova The Zanzibar Wife. 

Kirjan lopussa Rodriguez tosiaan kertoo kaikesta Marokossa tekemästään taustatyöstä ja monista häntä auttaneista henkilöistä. Lisäksi lopussa on kysymyksiä lukupiirissä pohdittavaksi sekä sokerina pohjalla muutama marokkolainen ruokaohje. 

Ehkä tämä kaikessa viihteellisyydessään (kuten nuo liiankin monet dramaattiset käänteet) ei ollut ihan lempikirjojani, mutta Marokon-matkana kieltämättä nautinnollinen elämys. Kirja käsittelee myös kiinnostavasti amerikkalaisen ja marokkolaisen kulttuurin eroja. 

Sphere / Little, Brown Book Group 2021 

321 sivua 

Kansi Louisa Maggio