Kirjoittaja on amerikkalainen kampaaja, joka on työskennellyt vähän aikaa myös vanginvartijana. Vähän ennen vuoden 2001 terrori-iskuja hän oli käynyt Care for All Foundation -järjestön onnettomuus- ja katastrofiavustuskurssin. Kun pian iskujen jälkeen järjestö lähetti ensimmäisen ryhmän Afganistaniin, Rodriguez pääsi mukaan. Paikan päällä hän vain alkoi ihmetellä, miksi hänenlaisensa kampaaja oli otettu mukaan, kun kaikki muut olivat hoitoalan ihmisiä ja olleet ennenkin mukana katastrofityössä. Mitä hänellä siellä tehtiin?
Lopulta kävi kuitenkin ilmi, että kaikista ryhmäläisistä juuri kampaaja sai suurimmat suosionosoitukset, kun hänet esiteltiin. Kampaajan palveluista oli huutava pula talibanien jälkeisessä Afganistanissa, niin paikallisilla kuin maassa työskentelevillä länsimaalaisilla.
Erilaisten käänteiden jälkeen Rodriguez päätyi mukaan avaamaan Kabulin naisille tuota kirjan nimessä mainittua kauneuskoulua. Näin hän, joka Afganistaniin lähdön kautta oli itse päässyt irti väkivaltaisesta aviomiehestä, pääsi auttamaan afganistanilaisia kohtalotovereitaan, väkivaltaa ja muita kovia kohtaloita kokeneita naisia.
Kirjassa onkin monenlaisia, mitä uskomattomimpia ja värikkäimpiä elämäntarinoita. Tuntuu että Afganistanissa voi sattua ihan mitä tahansa, niin hyvässä kuin pahassa. Joidenkin naisten kohdalla kärsimys ei lopu, mutta on onnellisiakin loppuja. Ennen kaikkea naiset saavat kuitenkin kouluttautua ammattiin, jonka kautta he voivat tarjota palveluksiaan muille Afganistanin naisille, voivat työllistää itsensä ja ansaita rahaa. Kauneuskoulussa he myös tapaavat muita naisia, saavat siellä hyviä ystäviä ja voivat jakaa elämää, nauraa ja itkeä yhdessä toisten naisten kanssa.
Myös Rodriguez päätyy avioitumaan paikallisen kanssa ja saa maistaa afganistanilaista avioliittoa omasta näkökulmastaan, kahden kulttuurin ongelmilla ja kielimuurilla höystettynä.
Hän kirjoittaa värikkäästi ja eloisasti omista ja toisten naisten iloista ja suruista. Kirja ei ole pelkästään rankka, vaikka Afganistanista kertookin, vaan siinä on myös paljon huumoria ja ilon hetkiä. Koko ajan myös tapahtuu jotain. Varsinkin näin naisena nautin lukemisesta todella paljon, ja tämähän onkin vanhoja lempikirjojani, jonka luin nyt toisen kerran. Ensimmäisestä kerrasta on vuosia.
Rodriguez vaikuttaa värikkäältä persoonalta, joka ei suuttuessaan pelännyt hyökätä edes naapurin pahamaineisten miesten pihaan pyjama päällä ja vain huntu päähän heitettynä, konekivääri kädessä. Miehiä arveltiin terroristeiksi, mutta sekös säikäytti hurjaa amerikkalaista naista! Jotkut tällaiset kohdat ovat kirjan herkullisinta ja humoristisinta luettavaa. Hauskaa on lukea myös kauneuskoulun naisten keskinäisistä hullutteluista.
Talibanien jälkeisessä Afganistanissa oli toki jo kampaamoja, mutta naiset työskentelivät kodeissaan, pitivät matalaa profiilia eikä heillä ollut kaikkea sitä tietoa ja taitoa, mitä Rodriguezilla länsimaalaisena oli. Otan loppuun lainauksen kohdasta, jossa hän pääsi ennen kauneuskoulun perustamista kurkistamaan paikalliseen kampaamoon. Minusta tämä kohta on kuin tiivistelmä siitä, mistä tässä kirjassa (ja Kabulin kauneuskoulussa) on kysymys.
"Tila oli pienempi ja pimeämpi kuin mihin olin tottunut, ei juuri kylpyhuonetta suurempi. Näkymää kadulle - tai kadulta - peittivät pitsiverhot, ja huoneessa oli vain yksi, särkynyt peili peiliseinän sijasta. Tiskin virkaa teki karhea puulankku. Olin näkevinäni sinisiä kampaamoviittoja seinällä nauloissa, mutta käsitin pian, että ne olivat burqia, jotka naiset olivat riisuneet sisään tullessaan. Noista erilaisuuksista huolimatta tunsin saman lämpimän, tervetulleeksi toivottavan tunnelman, jossa olin viettänyt suurimman osan elämästäni. Kuului naisten ääniä, naisten naurua. Saatoin tuntea, miten naiset rentoutuivat toistensa seurassa, painoivat kätensä toistensa käsille, kertoivat toisilleen elämästään ja läheistensä kuulumisista. Mietin, oliko siinä syy, miksi Taliban oli vastustanut niin kiivaasti kauneushoitoloita. Ei siksi, että ne tekivät naisen huoran näköiseksi tai kätkivät sisäänsä ilotalon, kuten Taliban väitti, vaan siksi, että ne tarjosivat naisille omaa tilaa, jossa he olivat vapaat miesten vallasta."
Kun Rodriguez kirjoitti kirjansa jälkisanoja syksyllä 2007, hän ja koulu olivat joutuneet yllättäviin vaikeuksiin. En ole ainakaan vielä ottanut selvää, miten asiassa sitten kävi, ja onko Kabulissa kauneuskoulu yhä tänäkin päivänä vai ei. Olisi surullista, jos noin ihana ja tärkeä koulu olisi jouduttu sulkemaan lopullisesti. Voin vain sydämestäni toivoa parasta kaikille naisille, joiden elämästä kirjassa kerrotaan - ja kaikille muillekin Afganistanin naisille. Kunpa heidän ei tarvitsisi kärsiä niin paljon.
Kerrassaan lämminhenkinen ja sydämellinen kirja Afganistanin naisista ja heidän ihmissuhteistaan: perheestä, suvusta, avioliitosta ja ystävyydestä. Samalla Rodriguez kuvailee kiinnostavasti Kabulia ja kaikenlaista elämänmenoa siellä. Nojatuolimatkakin on siis taattu.
WSOY, 1. painos 2008
Pokkari 2009
362 sivua
Alkuteos: The Kabul Beauty School
Kirjoittamisessa on ollut mukana myös Kristin Ohlson
Suomentanut Marja Helanen-Ahtola
Päällys Tuula Mäkiä
Päällyksen kuva Douglas Williams
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti